keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kolme ja puoli viikkoa kisoista

Näin jälkeenpäin näen koko kisoihin valmistautumisen ja diettiajan aivan erilaisena kuin silloin kun elin kyseistä aikaa. Diettikausi eteni ensimmäisestä päivästä alkaen kuin juna kohti kisoja. Mikään ei tuntunut tuolloin vaikealta tai ylitsepääsemättömältä. Mikähän ihme siinä on, että vasta näin jälkikäteen olen taivastellut minkä tien sitä on kulkenut ennen h-hetkeä, tie on ollut pitkä, vaativa ja monilla rajoitteilla kuorrutettu. Mielestäni minulla oli virtaa aivan mielettömästi koko diettiajan (pieniä notkahduksia lukuunottamatta), mutta nyt vasta tajuan, että ei sitä virtaa ole ollut likimainkaan normaalisti. Enhän jaksanut dietin loppu puolella kuin pakolliset kuviot ja jos pakollisten kuvioiden päälle tein jotakin ylimääräistä ponnistusta, voimat loppuivat hyvin nopeasti kuin seinään. Kaitpa se dietin loppu puolella on  yksinkertaisesti niin, että elämä kapenee täyttämään vain kisatavoitteet ja kaikki muu tavallaan unohtuu ja monet asiat joutuu karsimaan pois voimien rajallisuuden ja elämän rajoitteisuuden vuoksi. Sitä elää jonkinlaisessa kuplassa ja pitää sitä ihan normaalina asiana.

Dietillä löysin itsestäni hirvittävästi positiivisia piirteitä. Osasin olla kiitollinen jokaisesta päivästä, huomasin löytäväni ennen negatiiviseksi kokemistani asioista iloa ja riemua. Olen aina inhonnut esimerkiksi sadeilmoja, mutta dietillä sade ei haitannut, se tuntui oikein raikkaalta ja mukavalta, ei muuta kuin kasvot kohti sadetta ja tossua toisen eteen. Aamulla aikaisin herääminen aamu aerobiselle alkoi myös tuntumaan hienolta, sitä en olisi uskonut. Nyt olen siinä traditiossa niin kiinni, että jatkan edelleen aamulenkkien tekoa, se tuntuu hyvältä tavalta aloittaa päivä. Vaikeina päivinä keksin aina jonkin keinon selvitä eteenpäin, opin löytämään voimavaroja erilaisiin vaikeuksiin. Keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys kasvoivat myös huomattavasti ja ehkä jopa ärsyyntymiskynnyskin on kasvanut siinä sivussa. Opin myös, että kaikkea ei pidä ottaa niin vakavasti ja sellaisista asioista ei kannata stressata tai kantaa huolta, joihin en voi milläänlailla vaikuttaa, täytyy oppia vain hyväksymään tiettyjä asioita ja tapahtumia elämässä.

Kisojen jälkeen olin melko puhki kaksi ensimmäistä viikkoa. Palasin lomalta töihin, lepäilin kotona ja aloitin uudet treenit kahden lepopäivän jälkeen. Dietti löystyi siihen, josta aloitin kisadietin eli ruokaan tuli enemmän monipuolisuutta ja  annoskoot kasvoivat mukavasti. Olen lisäksi pitänyt yhden vähän  vapaamman syönnin päivän viikossa, pitäen kuitenkin järjen päässä sen suhteen mitä silloin syön. Kahden ensimmäisen viikon aikana en voinut edes kuvitella enää kisaavani tulevaisuudessa, en voinut kerta kaikkiaan ajatella, että pitäisi aloittaa alusta se kaikki diettaaminen ja siihen liittyvä. Onneksi ne tunteet tasaantuu ja kilpailuvietti nostaa taas vahvasti päätään ja salilla on vain yksi tavoite: LISÄÄ LIHAA!!!

Minulle on tehnyt monella tavalla hyvää ottaa kunnolla mittaa omasta itsestäni, käydä jaksamisen rajamailla ja ehkä vähän ylikin. Sen jälkeen tavallisen arjen arvostus on noussut huippuunsa. Mikä voi olla hienompaa kuin elää tavallista arkea ja saada omat entiset voimat takaisin. Ihan sitä unohtaa, miten kaikkivoipa olo voi olla, kun syö hyvin:)) Olen ollut nyt kahden ensimmäisen väsy-viikon jälkeen kuin Duracell-pupu. Meidän iso pakastin on leivottu täyteen!!! En kyllä muista milloin viimeksi olen leiponut, valmistanut omenahilloja ym ym :))) Perhe on ollut vähän ihmeissään, mutta tyytyväisiä. Pulla tuoksuu siis pitkästä aikaa!

Hieno tunne kisojen jälkeisessä elämässä, on ollut myös tajuta se, että voin "lipsua" jos haluan, nyt ei tarvitse olla tiukka ja joka tilanteessa järkähtämätön!! Vau, se on ollut jotenkin tosi helpottavaa, pelkästään tietona. Voin siis olla niin kuin muutkin ihmiset, voin ostaa vaikka jätskin kauppareissulta ja syödä sen, hip hei. Totuus tosin on se, että en lipsu juurikaan:) Vapaalta tämä kuitenkin tuntuu.

Kropan muuttuminen kisadietin jälkeen on tässä aikalailla mietityttänyt. Ihan pelotti aluksi, jos turskahdan kauheaksi valaaksi ja kaikki itsekuri katoaa. Kaksi ensimmäistä viikkoa olin vähän pulassa mahani kanssa, turvotti ja kroppa keräsi nestettä iloisesti. Nyt nesteily ja turvottelu alkaa tasaantumaan ja painoa on tullut kisapainosta 4 kiloa, joka mielestäni on ihan kohtuu. Olo on nyt hyvä ja voimallinen. En väitä ettenkö olisi halunnut pitää kisakuntoa pidempään, mutta siinä kunnossa olo ei ollut kovinkaan häävi eikä niin kuivana voi kauaa terveenä ollakaan:)

Salilla treenaan nyt 5 kertaa viikossa ja kehitys on ollut valtavan nopeaa, tosin dietin loppuvaiheessa sai taistella vain että painot ei kauheesti putoaisi, kehittymistä ei enää juurikaan ollut. Tällä hetkellä on todellakin ilo treenata, kun kehitys on huimaa, rautaa vain lisää ja lisää:)). Nyt kroppa ottaa hyvin treeniä vastaan. Kyllä tämä tilanne taas tasaantuu, mutta nyt mennään näillä. On tää vaan niin upea harrastus!