Viikko 13

Alkuviikko
Kevyt viikko takana ja raskas treeniviikko edessä. Aamulenkit menee ainakin vielä ihan ok. Herätessä on jäätävä nälkä, se häviää, kun juon EAA:n ja nappaan burnerit naamaan. Jalka ei paina vielä lenkeillä yhtään, mutta monesti olen havahtunut tähän maailmaan vasta lenkin loppuosiolla, aivan kuin olisi ollut jokin pitkä muistikatkos lenkin aikana.

Tällä viikolla dieetti on alkanut tuntumaan aivan selkeästi työläämmältä. Olo oli välillä heikko ja väsynyt. Pää löi ajoittain niin tyhjää, että jopa itsekin huomasi miten yksinkertaisessa tilassa aivot on. Aina hankalan päivän jälkeen vaaka palkitsi, lukemat sen kun pienenivät. Täytyy taas vaan todeta, ettei se läski itkemättä lähde. Lantioluut on helposti palpoitavissa ja huomaan hakeutuvani pehmeille alustoille istumaan, kovat tuolit ei houkuttele yhtään, sen verran pinnassa alkaa pyllyluut olemaan. MUTTA paljon saa lähteä vielä ihraa, työtä siis on rutkasti.

Tällä viikolla ensimmäisenä ohjelmassa oli raskaan viikon jalat eli etu- ja takareidet yhdellä kertaa...vähän mietitytti etukäteen miten siitä selviää. Jalkatreeni tehtiin ja puoleen väliin se menikin ihan jees. Prässi etureisille taisi olla kolmantena liikkeenä ja sen ensimmäisen sarjan jälkeen tuli kamala tuska; voimat loppui, vedin sarjat ihan tappiin, joku ihmeen tuska alkoi puskea kyyneliä silmistä. Ei se mitään oikeaa itkua ollut, se oli jotain mitä en osaa selittää. Se tulee yleensä kun olen alhaisilla hiilareilla ja treenit on kovia, ehkä se on jotain tuskanitkun kyyneliä, voimattomuutta... menee ohi yhtä nopsaan kun tuleekin. Tuolloin tiedän, että sarja on mennyt perille ja oon siitä ylpeä. Tuska on vain tunne ja mitään ei saa ilmaiseksi!!

Nyt on alkanut selvästi uusi vaihe treenaamisessa ja tässä uudessa vaiheessa treenit tulevat olemaan kovempia ja niiden tekeminen tulee vaatimaan päätä todella paljon. Keskityn siihen, että treenipainot eivät laske, ne on pidettävä vähintään entisellä tasolla tai nostettava. Varovaisuus astuu kuitenkin entistä enemmän kuvaan, loukkaantumisriski kasvaa sitä mukaa, kun kroppa kiristyy. Tekniikat on oltava täysin kohdillaan. Loukkaantumisriskin kasvu tuo treeneihin uutta "kunnioitusta" ja vähän pelkoakin, mutta treenipainoihin ja suorituksiin se ei saa vaikuttaa. Haasteellista.

Viikon kolmas treeni vaati myös normaalia enemmän voimia. Huomasin jo aamupalan jälkeen, että puuro ei tuonutkaan yhtään jeesiä oloon, väsytti ja haukotti niin, että vesi valui silmistä. Latari, joka on yleensä se varma virkistäjä, ei juurikaan virkistänyt. Treenin vedin läpi niin kuin se pitääkin vetää, mutta muistui kyllä aika kirkkaasti mieleen ne edelliset kisakaudet, jolloin treenaaminen oli välillä juurikin tälläistä. Se menee kohdallani näin, se on vain hyväksyttävä. En minä periksi anna tuumaakaan, mutta nyt on vain ymmärrettävä se, että treenaamisen tunne muuttuu. Tiedän toki, että hyviä ja erittäin hyviä treenejä ja virkeyttä tulee vielä, mutta nyt mennään näillä eväillä eteenpäin.

Loppuviikko (=väsyttää)
Lauantai oli pahin päivä tällä dieetillä. Aamu alkoi lenkillä ja se meni, kun en miettinyt koko asiaa, mutta voimille se otti, ensimmäistä kertaa.

Lauantain "ohjelmisto rakentuikin vain sohvalla tai sängyssä makaamista, syömisestä ja vessassa käymisestä. Unta riitti, miten sitä riittikin niin paljon. Mieliala oli myös suhteellisen alhaalla; ei ilon tunteita eikä muutakaan positiivista tunnetta herunut.

Aiemmilla dieeteillä vielä tässä vaiheessa ei ole tullut näin voimakkaita väsymyksiä. Uskon sen johtuvan siitä, että paino putosi kovaa vauhtia tämän viikon aikana, pelkään että liiankin kovaa ja se tuntui olossa aika rajusti. Onneksi maanantaina on edessä valmentajan tsekkauskäynti, se tulee kyllä piirulleen oikeaan paikkaan. Jospas sieltä löytyisi vähän jeesiä tähän tilanteeseen tai jos näille olotiloille ei nyt mitään voi, niin haluan kuitenkin selityksen miksi näin on ja mitä kehossa tapahtuu. Tilanteen ymmärtäminen fysiologisten muutosten kautta antaa taas uutta pontta eteenpäin pinnistämiselle.

Lihaskalvoja yritän huoltaa aina, kun vaan vähääkään ehdin (=viitsin). Maanantain Tampereen reissulla käyn kyllä samalla hierotuttamassa kropan auki. Viime kertaisen hieronnan jälkeen etenkin takareidet saatiin niin hyvin auki, että niiden treenaminen oli yhtä juhlaa, sai kunnollisen poltteen aikaan.

Muutoksen pohdintaa ja kevyttäviikkoa

Muutos kannattaa
Tein suuren muutoksen ennen kisakauden alkua kodin ulkopuolisessa elämässä ja tämä muutos, jos mikä kannatti todellakin tehdä. En voi sanoin kuvata, miten helpottunut olen. Elämääni on tullut muutoksen myötä seesteisyyttä, iloa ja tyytyväisyyden tunnetta roppakaupalla ja tunnen taas olevani ihminen enkä mikään sätkynukke, jota vedetään sinne ja tänne. Aiemmin päällimmäisenä tunteena oli pakollista selviytymistä päivästä toiseen ja jaksaminen alkoi olla jo loppumisen rajoilla.

Uskon, että meistä jokainen tarvitsee välillä onnistumisenkin tunteita ja myös tunteen, että on tärkeä ja joissain asioissa jopa hyvä. Sana "kiitos" jää usein kuulematta, ihan siitä syystä, ettei sitä sanota. Se on pieni sana, mutta sitäkin tärkeämpi. Jatkuva tulokseton sinnittely, päätön venyminen ja päivittäinen riittämättömyyden tunne alkaa syömään todenteolla, päivän päätyttyä miettii pelonsekaisin tuntein jo seuraavaa ja siitä selviämistä. Ei hyvä, sanon minä! Tuollalailla ilo ja positiivisuus katoaa elämästä ja jäljelle jää vain suorittaminen, joka ei koskaan johda mihinkään. Sellaista elämää minä en enää halua!

Usein muutokset tärkeillä elämän osa-alueilla pelottaa, niin pelotti minuakin. Muutoksen tekeminen ei ollut helppoa, pahinta siinä oli se, että joutui todenteolla pitämään puoliaan isoissa asioissa. Prosessi vaati kovasti henkisestä kanttia, mutta onneksi sitä riitti ja jälleen kerran tuki kotoa käsin oli järkähtämätöntä. Olin tilanteessa, jossa asiat oli laitettava viimeinkin arvojärjestykseen. Positiivisella asenteella, rehellisyydellä ja sinnikkyydellä kaikki asiat kääntyivät voitokseni, vaikka välillä epätoivo nostikin rajusti päätään. Toivon, että olen oppinut tästä sen, että päästän jatkossa irti rasittavista asioista huomattavasti  nopeammin. Kuuntelen enemmän omaa jaksamistani ja lasken sitokykyäni alemmaksi. Sietokykyni on kaikessa liian korkealla ja pinna liian pitkä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämä muutos vaikutti ehdottomasti koko elämääni, myös tähän harrastukseen, joka onkin hyvin tärkeä osa elämääni. Nyt, vihdoinkin, minulla on täysi rauha tehdä mitä haluan, miten haluan ja milloin haluan. Hyvin tärkeää on se, että elämän suurien asioiden välillä vallitsee tasapaino ja harmonia. Minun ei ole tarvinnut luopua mistään tärkeästä, vain ikävistä asioista.

Viimeinen kevytviikko ennen kisoja
Oih, tuntuipas juhlalliselta kirjoittaa tuo otsikko! Asia on todellakin juuri niin, nyt on vietetty viimeinen kevytviikko ennen kisoja. Jos olen laskenut oikein näillä dieettiaivoilla, niin työviikkoja on edessä 8 ja siihen päälle vielä yksi viimeistelyviikko ja sitten ollaankin jo lavalla.

Käyn kevyellä viikolla kolmesti salilla vähän nykimässä jotain. Otan oikeesti viikon kevyesti. Aamulenkit olen luonnollisesti tehnyt kuten ennenkin eli viidesti viikossa painan menemään pitkin kävelyteitä ennen aamupalaa. Aamulenkit on jo niin selkäytimeen iskostunutta hommaa, että en ajattele niitä milläänlailla, vaan teen ne niin kuin kone.

Kevyen viikon viimeinen "treeni" oli olkapää-hauis-ojentajat. Hyvä tunne oli kropassa, aivan selvästi lihakset on palautuneet viikkojen rääkistä hyvin. Oli ihan uutta buustia ja tunne lihaksissa hyvä. Siitä sitten vaan raskaanviikon kimppuun levänneillä lihoilla.

Huomasin, että kevyen viikon loppupuolella alkoi tulla vähän sellaista tekemisen puutetta. Fyysisiä paukkuja olisi vielä jäljellä vaikka kuinka ja on välillä vähän vaikeaa keksiä mihin niitä paukkuja kanavoisi tämän viikon aikana. Tuli välillä tylsistynyt olo ja mieliala sen myötä laski. Salitreenit antaa minulle kuitenkin niin paljon virkeyttä ja voimaa, että ilman niitä elämä tuntuu joskus tylsältä. No, eipä tarvii tästä enää valittaa ennen kisoja. Nyt vedetään sitten loppuun saakka kovaa treeniä.

Paino putoaa tasaisesti; noin 600g/vko.

12. viikko aluillaan

Dieettiviikolla 10 vähennettiin hiilareita entisestään. Se oli ihan selvä asia, että niin tehdään ja toivoin itsekin tiukennusta dieettiin. Hiilarit on nyt aika tarkalleen treenien ympärillä ja iltaa kohden niitä ei sitten juurikaan enää ole. Huomaan hiilaritason pudotukset aina noin viikon ajan olossani, sen jälkeen tilanne taas tasaantuu ja normalisoituu. Olo on nyt ollut tasapainoinen ja hyvä. Tätä tasapainoa ei kamalasti kuitenkaan tarvitse häiritä, kun se muuttuu epätasapainoksi:) Tässä eräänä päivänä jouduin tekemään fillarilla reissun kunnon talvisessa kelissä eli ajoittain poljin likimain umpihangessa. Sohjoa riitti ja auramiehet pitivät ilmiselvästi lepopäivää, niinkuin sunnuntaina meidän kaikkien varmaankin pitäisikin. Välillä olin jo siinä ja siinä, etten heittänyt koko fillaria metsään ja tilannut taksia! Suututti ihan pimeesti, kun viimeisillä voimilla pääsin perille. Se oli sitten koko loppupäivän sellainen nälkä ja heikotus, ettei sitä saanut millään kuriin.

Tasapaino
Pyrin dieetillä mahdollisimman tarkkaan tasapainoon kaikessa; syömisten, liikumisen ja nukkumisen kanssa. Tämä tasapaino helpottaa elämää ihan hirvittävän paljon ja jaksan silloin myös nauttia jokaisesta päivästä ja jokaisesta hetkestä. Olen aika herkkä väsähtämään ylimääräisistä "toiminnoista", joten yritän järjestää elämäni sen mukaisesti. En esitä Duracell-pupua, koska sellainen en ole. Tasapaino on avainsana ja voimavara, jolla mennään nyt eteenpäin. Oma elämäntilanteeni on onneksi tällä hetkellä rauhallinen ja selkeä menemisten ja tulemisten suhteen ja tästä olen kiitollinen. Toista se olisi, jos tässä ympärillä pyörisi vielä pieniä lapsia. Kaikki kunnioitus ja arvostus niille kisaajille, jotka hoitavat lapsensa ja heidän harrastukset, koulujutut ja kaikki muutkin asiat kunnialla kisadieetin aikana ja astuvat kaiken kukkuraksi kireässä kunnossa lavalle!!

Peilikuva
Dieetin edetessä on vaikeaa olla analysoimatta peilikuvaa ja kyllähän se vähän kuuluu tähän hommaankin. Minä aloitan yleensä peiliin tuijottelut dieetin puolen välin maissa. Sitä ennen ei ole juurikaan katsottavaa, puolen välin jälkeen alkaa vasta tapahtumaan isompia muutoksia kehossa.

Olen huomannut jo aiemmilla dieeteillä, että pää alkaa jossain vaiheessa tekemään tepposia. Osasin jo suorastaan odottaa tätä...  Se on niin ihme homma, peilikuva voi "muuttua" päivässä ihan radikaalisti. No joo, ja ihan jo yhden treeninkin aikana. Uskon, että kaikilla dieettaajilla on samanlaisia kokemuksia. Jokainen järkevä ihminen kyllä tietää, ettei kroppa muutu mihinkään suuntaan päivässä tai kahdessa saati tunnissa:) Treenin alussa voi olla tilanne, että on ihan tyytyväinen peilissä pällistelevään tyyppiin ja yhtäkkiä sieltä katsookin lihakseton rimpula, suoranainen anorektikko tai sitten siellä on valtavan kokoinen sotanorsu tai mitä milloinkin. Ei oo helppoa!!

Pahinta on se, että se tunne,  jonka peilikuva saa aikaan, on ihan todellinen tunne, vaikka järki ja faktat sanoisivat jotain muuta. Kyllähän tämä laji testaa fysiikan lisäksi psyykettäkin. Toisaalta se on hauskaa, kun on oppinut näiden kisakausien aikana miten tämä homma etenee. Aina mennään samaa kaavaa ja törmätään samoihin asioihin. Ei ne enää juurikaan hämmennä. Voi vain todeta välillä, että tää on taas tälläinen päivä, mitähän se huominen enää tuokaan tullessaan:)

Yksilölaji
Body fitness, kuten muutkin keholajit, ovat mielestäni yksilölajeja puhtaimmillaan. Varsinainen työ tehdään yksin, vaikka siinä olisi treenikaveri varmistamassa ja tsemppaamassa, se työ, joka tehdään, tehdään yksin; omalla kropalla ja oman pään sisällä. Kisakaudella koko elämä rakentuu lajin ympärille. Se ei tarkoita, että mitään muuta ei mahtuisi elämään, vaan sitä, että se arvottaa arjen valintoja ja järkevöittää monessa mielessä päätöksiä ja suunnitelmia. Kaikki turha jää pois, vain oleellisiin asioihin keskitytään. Tässä punnitaan se todellinen tahtotila lajin suhteen. Nyt en puhu "elämäntapana-fitness" juttuja, vaan kilpailemisesta ja kisakaudesta.

Lajissa on pystyttävä olemaan itselleen täysin rehellinen ja vietävä kaikki kuviot vastuullisesti läpi. Joka päivä on oltava valmis haastamaan itsensä entistä kovempiin suorituksiin ja viemään treenejä uusille ulottuvuuksille. Näin tehdään olipa kyseessä kisakausi tai ei. Tuloksia tulee hitaasti, siksi kärsivällisyys ja nöyryys ovat kunniassa tässä lajissa. Kukaan muu, ei voi tuntea kroppaansa ja sen toimintoja ja reagointeja niin hyvin kuin itse urheilija. Valmentajan rooli käy aina vain tärkeämmäksi, mitä lähempänä kisat on eli dieetin vaikeimpina aikoina. Tuolloin oma järki ei ole enää arvoasteikolla kovinkaan korkealla, koska sitä ei juurikaan ole jäljellä. Valmentaja on se, joka pystyy objektiivisesti arvioimaan kilpailijan tilannetta ja tukemaan matkalla eteenpäin.

Kisakausi on loppupelissä jokaisen tamplattava alusta loppuun itsekseen ja se on minun luonteelleni oikein sopivaa. Teen paljon töitä fyysisesti, mutta paljon myös henkisesti ja tuo henkinen työmäärä lisääntyy kisojen lähestyessä. Taistelut taistelen päässäni, henkistä kanttia kysytään välillä melkoisen rajustikin. Avaudun tunnelmistani ja ajatuksistani kaikessa karuudessaan vain miehelleni ja se tuki ja ymmärrys, jota häneltä saan on parasta ja siihen voin luottaa täysin.

Mielestäni kilpailu käydään jo kauan ennen lavaa eli salilla ja arjessa. Salilla mitataan se kovin kantti ja pitkäkestoinen sitoutuminen lajiin. Arjessa mitataan kanttia ja sitoutumista ruokavalion muodossa ja ylipäätään uppoaako fitness oikeasti joka päiväiseen elämään. Lavalla näytetään tulos, joka salilla ja arjessa on saatu aikaan.

Ps. Tässä viereisessä kuvassa on burneri, joka toimii. Olen kokeillut monenlaista ja tämä on vatsaystävällisin ja "vaivattomin" burneri, jota olen käyttänyt.