Syksyn meininkiä

Kuivakkaa kesän ruhoa.

Salitreenit sujuu paremmin kuin hyvin. Edelleen treenaan (vain) neljästi viikossa, lupaa viidenteen treenikertaan ei vieläkään herunut, vaikka yritin. On se vaan sitten uskottava, että hermosto ja hormoonitoiminta pitää palautella rauhassa kisarääkistä, jotta saadaan taas kehitystä aikaan. Onneksi minulla valmentaja, jonka kanssa homma toimii ja ennen kaikkea voin luottaa siihen, että kaikissa ohjeistuksissa terveys on kaiken muun edellä. Niin se pitää olla, ehdottomasti!




















Kehitystä haen tosissani, lihasta lisää ja paljon. Olen hyvin tarkkana treenitekniikoista ja analysoin jatkuvasti teknistä suoritusta. Pyrin jättämään kaikki, pienetkin heijaukset ja muilla lihaksilla avustamiset pois ja keskityn kohdelihaksen maksimaaliseen käyttöön; kunnon puristukseen ja kunnon venytykseen. Painoja ei tarvitse aina lisätä, vaan tekniikkaa hiomalla, liikkeet oikein tekemällä, saan sarjoihin lisää rasitusta ja haastetta. Painoja lisään vasta sitten, kun kaikki palaset on paikallaan.



 Tärkeintähän on lihaksen kasvu eikä se miten paljon kiekkoja tangossa on. Joskus salilla näkee valtavan vajaita suorituksia, valtavan isoilla painoilla. Liike kulkee tuolloin selkeästi ns. mukavuustasolla, liike on lyhyt, näyttää hankaamiselta. Mutta jokainen treenatkoon tavallaan ja tekniikoistahan voidaan aina olla erimieltä:)




Teen edelleen aamulenkkejä tyhjin vatsoin, siitä on tullut tapa. Olenpa sitten reissussa tai kotona, laitan aina kellon soimaan ja painun lenkille ennen aamupalaa. Tunne, kun kello soi, ei ole imarteleva, etenkään näin pimeänä ja kylmänä aikana. Mutta se tunne, kun pääsen kaurapuuron kimppuun lenkin jälkeen on sanoinkuvaamattoman hivelevä. Elämä hymyilee ja kaikki palaset on kohdillaan:) Koukussa ollaan.

 Liikunta, liikkuminen, salitreenit on iso osa elämääni. Itseasiassa joka päiväinen osa eli elämäntapa. Lomalla, kylässä ja ihan missä vaan, haen paikan ja ajan, että pääsen liikkumaan. Se ei ole mitään neuroottista suorittamista, vaan vilpitön halu nauttia liikkumisesta ja treenaamisen tunteesta. Aina, kun astun salille, olipa sali täysin vieras tai oma tuttu, tulee kotoinen ja turvallinen tunne:) Salilla haisee aina tekemisen meininki ja sitä ilmaa on hyvä hengittää, siitä saan voimaa. Jos joudun syystä tai toisesta istumaan paikoillaan pidempään, kroppa ja etenkin kuuppa alkaa jumittamaan alta aikayksikön.

Se tunne, kun kroppa lämpiää jä lihaksiin tulee painetta....se on jotain niin hienoa. Jos voittaisin lotossa, todellakin tietäisin mitä tekisin. Työnteosta vapautunut aika menisi aika pitkälti jos jonkinlaiseen liikuntaan ja meuhkaamiseen, se on varmaa. Voittoa odotellessa!




 Kävimme Jykän kanssa tässä syyskuussa laivalla ja täytyy sanoa, että vuorokauden mittainen risteily on meikäläiselle ihan maksimi. Kaikkihan laivalla perustuu syömiseen, juomiseen ja istumiseen, olipa puitteet sitten miten hienot hyvänsä, sitä ei kauaa jaksa. Lepään kyllä riittävästi yöunilla ja päivät saakin sitten olla tekemistä täynnä, mutta hauskaahan tuolla minilomalla kuitenkin oli. Kahden keskistä aikaa ja aikatauluttomuutta, ihan parasta rentoutumista. Turussa pääsi taas tutustumaan uuteen saliin, se on aina iso piristysruiske:)

 No, mutta asiasta läskiin! Painoa on tullut kisojen jälkeen neljä kiloa eli ihan maltillisesti. Kyllä nuokin kilot on pehmentänyt kropan ilmettä selvästi. Tällä kertaa se muutos ei kiristä yhtään tippaakaan päätä. Nautin niin paljon kovan dieetin jälkeen, että on potkua tehdä ja touhuta kaikenlaista ja sosiaalinen näivettyminenkin on loppunut! Jes! Pyllynalus-tyyny on poistunut keittiön tuolilta, nyt ei luut enää puske persiistä läpi vaan oma luontainen lihapehmuste kulkee kiinteästi mukana joka paikkaan.

 Yritän tietenkin parhaani mukaan jatkossakin välttää turhaa ihran tuloa. Siitä on aina niin hankalaa päästä eroon. Lihaskasvun nimissä uhraudun pieneen pehmeyteen, mutta sumopainijan vartaloa ei lihaskasvukaan vaadi.

Herkuttelu on muuttunut viimeisten kisojen jälkeen huomattavasti; himo  makeaan on rauhoittunut järkeviin mittasuhteisiin. Se on suoranainen ihme, koska aiemmin mun mielestä mikään ei voinut olla liian makeaa syötäväksi, mitä makeempaa sen parempaa.  Suurin himo on leipää kohtaan; vastapaistetut sämpylät ja puurot. Niillä vois elää! Juustohulluna valitsen ennemmin niitä kuin irtokarkkeja, kalorit paukkuu kuitenkin.

 Viime päiviin asti olen vielä noudatellut ns. palauttavaa dieettiä. Nyt sähköpostiin kopsahti kuitenkin uusi ruokavalio eli offin ruokavaliota aloitellaan. Tuttua runkoa täydennetään hedelmillä ja riisin määrää nostettiin pikkuisen ylöspäin, sen suurempia muutoksia ei tullut. Pienillä muutoksilla siis etiäpäin!

Tänä syksynä on saatu todella paljon superfoodia luonnosta. Pakastimet täynnä marjoja ja omenasoseita. Mikäpä voisi olla parempaa rahkan kanssa kuin erilaiset marjat.