Dietin alkua edeltävänä viikonloppuna söin kaikkea mitä mieli teki eli paljon suklaata ym makeaa. Ihan inhottaa ajatella vieläkin:) Tällä hetkellä kaikki tuntuu niin hyvältä ja helpolta. Noudatan vain asiansa osaavan valmentajan ohjeita ruokavaliosta, aerobisista ja salitreeneistä.
Nyt treenikierrossa on menossa kevyt viikko eli tämän viikon aikana hoidan kropan hieronnat, pyrin venyttelemään enemmän ja treenit on tosiaan kevyempiä kuin muilla viikoilla. Treenikiertoni rakentuu näin: 1 vko: raskasviikko, jossa painot on maksimipainoja huomioiden luonnollisesti hyvän tekniikan pysyminen liikkeissä. Raskaalla viikolla on käytössä myös erikoistekniikat kuten pakkotoistot, pudotussarjat ja negatiiviset. Treenaan aina yhdessä mieheni kanssa, jolloin erikoistekniikoiden hyödyntäminen on mahdollista. Viikko on hyvin vaativa ja rankka.
2. vko: pumppiviikko, jossa painot hieman kevyemmät kuin raskaalla viikolla. Liikkeet tehdään useinmiten superina samalle lihasryhmälle ja niiden välillä palautus on 45 sek ja se katsotaan sekunnilleen tarkkaan. Pumppiviikon treenit on niin kovia, että oksentamisen tunne on jatkuvasti läsnä, etenkin jalkatreenissä:) Nämä kaksi viikkoa vuorottelevat niin, että kevyt viikko on 5. vko.
Olen ollut hyvin tyytyväinen ko ohjelmaan, sitä olen nyt noudattanut vuoden ja muutoksia siihen ei ole tarvinnut tehdä, koska kehittyminen on ollut kokoajan hyvällä mallilla. Sali kertoja on 4 viikossa, tosin puhetta on ollut, että jalat jaetaan jatkossa kahteen osaan; etu- ja takareisitreeniin. Tuolloin salikertoja tulee viisi viikkoon. Aerobista teen tällä hetkellä 4 tuntia viikossa, tunti kerrallaan. Ne suoritan pääasiassa tällä hetkellä reippaalla kävelyllä töihin tai sieltä takaisin. Eilen kävelin iltavuoron jälkeen kotiin, siinä kyllä päivä vähän venyy, kun olen kotona vasta klo 23 paikkeilla. Tyhjän vatsan lenkkejä voin kätevästi tehdä kävelemällä aamuvuoroon ja tekemällä töissä aamupalan. Siitä päivä alkaa energisesti.
Olen miettinyt paljon, miten minun pitäisi jatkossa suhtautua ruokaan tai ylipäätään syömiseen. Olen aina tuntenut suurta himoa kaikkea makeaa kohtaan, voisin elää sillä. Ja leivät, etenkin ne vaaleat, pehmeät leivät:) Nämä ovat herkkujani. Nyt olen ajatellut, että opettelen suhtautumaan syömiseen tunteettomasti, en enää jatkossa "ihaile" ja hypistele tuoreita leipiä tms muita herkkuja kaupan hyllyillä. En enää mieti miltä jokin maistuisi jne. Käyn kaupassa hakemassa tarvittavat asiat ja sillä selvä. Nälkä on toinen asia, siitä tulee varmaankin aika läheinen "kaveri" tässä seuraavien 20 viikon aikana. Uskon, että nälkäänkin tottuu tai sitä oppii sietämään paremmin, aluksi se voi vähän häiritä. Tällä hetkellä melkein odotan nälän tunnetta, koska se on se joka varmasti vie eteenpäin. Tarkoitushan on pudottaa rasvaa eikä se lähde ilman nälkää.
Tässä sitä mennään ja motivaatio on korkealla!
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Kisadietti alkoi tänään
Tänään on se kauan odotettu ja vähän pelättykin päivä; nyt alkoi 20 viikon mittainen kisadietti! Kerronpa ensin tähän alkuun tämän "projektin" taustoista. Olen pienen ikäni ollut liikuntaa harrastava nainen, mutta oma, minulle sopiva laji oli pitkään hakusessa. Pääharrastukseni oli vuosia pitkänmatkan juoksu, joka kieltämättä alkoi tuntua vain tehokkalta tavalta hallita painoa. Olen jo nuoresta tyttösestä saakka tarkkaillut kroppaani ja täytyy tunnustaa, että se ei aina ole ollut kovinkaan järkevissä mittasuhteissa. Olin aiemmin aina tyytymätön vartalooni. Juoksin, jotta sain kaloreita kulumaan, ei kovinkaan motivoivaa. Koin oloni jatkuvasti epävarmaksi sen suhteen pystyinkö pitämään painoni tietyissä lukemissa, se oli stressaavaa.
Tähän tuli muutos, kun aloin käydä salilla aktiivisesti nykyisen mieheni, Jyrkin kanssa. Jyrkillä oli salitaustaa ja sain häneltä kullan arvoista oppia tekniikoista, painoista ja myös ruokavalio asioista. Otimme proteiinipainotteisen ruokavalion käyttöön ja treenasimme salilla kolmesti viikossa. Juoksin edelleen, kuten olin juossut jo kymmenen vuotta, en voinut lopettaa sitä, koska olin varma, että paino nousisi. Treenasimme noin kaksi vuotta omilla opeillamme ja kehittyminen oli ihan hyvää. Sitten tuli stoppi, huomasin, etten enää edennyt salilla, pikemminkin saavutetut painot alkoivatkin tuntua liian painavilta. Oli aika pysähtyä miettimään! Tajusimme, että enää ei omilla opeilla mennä eteenpäin. Mietin omalta osaltani asiaa perinpohjin; mitä minä haluan tältä harrastukselta? Ymmärsin rakastuneeni salitreenaamiseen, olin auttamatta koukussa. Motivaatio oli korkealla, mutta luonnollisesti ymmärsin, että motivaatio ei pysy korkealla, jos tuloksia ei tule jatkossakin. Lihasta oli alkanut tulla, mutta halusin sitä lisää, paljon lisää.
Oli aika miettiä tavoite. Ymmärsin, että tavoite on keino, jolla motivaatio treenaamiseen pidetään korkealla. Aloin selvittää voisiko minun ikäinen, nelikymppinen nainen vielä kehittää itseään niin paljon, että voisi nousta body fitness lavalle. Tästä alkoi valmentajan etsiminen. Huhtikuussa 2011 otin yhteyttä Matti Guru Haloseen ja sovimme hänen kanssaan tapaamisen Tampereelle. Olin epävarma olisiko rakenteeni lajille sopiva ja miten alan ammattilainen näkee tilanteeni. Kaikki meni hienosti, tavoiteekseni asetettiin bf-kisat 2012 syyskuussa.
Matti rakensi minulle ruokavalion ja treeniohjelman ja sovimme säännölliset tapaamiset kunnon arvioimiseksi. Ruokavaliota ja treeniohjelmaa olen noudattanut pilkulleen. Aluksi painoni laski, joten ruokavalioon tuli lisää syömisiä. Ruokamäärät tuntuivat ensi alkuun isoilta, mutta treenien tehostuttua, alkoi olla jo nälkäkin. Aerobinen liikunta oli vielä alku talveen saakka kovasti mukana kuvioissa, vaikka tiesin, ettei se välttämättä tue tavoitetta eli lihasten kasvua. Pikku hiljaa huomasin, että salitreenit oli tehostuneet niin koviksi, etten kerta kaikkiaan jaksanut lähteä juoksemaan ja siihen ei painon tarkkailunkaan puolesta ollut tarvetta, koska salitreenit kuluttivat niin valtavasti, ettei läskiä paljoa päässyt kertymään. Aerobisen lopetettuani lihasmassassa on tapahtunut mukavaa kehittymistä.
Siinä sitä taustaa olikin. Tänään alkoi tosiaan se kauan odotettu dietti. Dietin alkua sain valmentajan luvalla juhlia kaksi diettiä edeltävää päivää syömällä kaikkea mitä mieli teki. Paljon joutui syömään, koska mieli teki kaikenlaista:)
Näin aluksi ruokavalioon ei tullut kovinkaan suuria muutoksia, mutta tiedän jo näillä muutoksilla olevan painoa laskeva vaikutus. Nyt saa aloittaa taas aeroobisen harrastamisen, tosin juoksemaan ei onneksi tarvitse ruveta, reipasta kävelyä vain. Dietin alkaminen on minulle yksi tärkeä etappi. Tähän saakka on tehty järkähtämätöntä työtä salilla, sama työ jatkuu, mutta se muuttuu entistä haasteellisemmaksi. En ole joutunut tähän saakka treenaamaan nälkäisenä, jatkossa se on lienee uusi opeteltava asia. Tästä eteen päin psyykkeellä on entistä suurempi osa, täytyy löytyä kanttia, tahtoa, sietokykyä, kivunsietoa ja kaikkea tälläistä mukavaa:) Kisadiettiin liittyvät asiat on uutta ja outoa, mutta niin valtavan mielenkiintoisia. Nyt taistellaan ja koetellaan itsekuria, aika siistii!! Onneksi tukenani on maailman viisain valmentaja ja mieheni...ja ihanaa huomata, että tukijoukko laajenee hiljalleen.
Kyllä elämä on ihanaa, kun on löytänyt itselleen viimeinkin oman rakkaan urheilulajin!
Tähän tuli muutos, kun aloin käydä salilla aktiivisesti nykyisen mieheni, Jyrkin kanssa. Jyrkillä oli salitaustaa ja sain häneltä kullan arvoista oppia tekniikoista, painoista ja myös ruokavalio asioista. Otimme proteiinipainotteisen ruokavalion käyttöön ja treenasimme salilla kolmesti viikossa. Juoksin edelleen, kuten olin juossut jo kymmenen vuotta, en voinut lopettaa sitä, koska olin varma, että paino nousisi. Treenasimme noin kaksi vuotta omilla opeillamme ja kehittyminen oli ihan hyvää. Sitten tuli stoppi, huomasin, etten enää edennyt salilla, pikemminkin saavutetut painot alkoivatkin tuntua liian painavilta. Oli aika pysähtyä miettimään! Tajusimme, että enää ei omilla opeilla mennä eteenpäin. Mietin omalta osaltani asiaa perinpohjin; mitä minä haluan tältä harrastukselta? Ymmärsin rakastuneeni salitreenaamiseen, olin auttamatta koukussa. Motivaatio oli korkealla, mutta luonnollisesti ymmärsin, että motivaatio ei pysy korkealla, jos tuloksia ei tule jatkossakin. Lihasta oli alkanut tulla, mutta halusin sitä lisää, paljon lisää.
Oli aika miettiä tavoite. Ymmärsin, että tavoite on keino, jolla motivaatio treenaamiseen pidetään korkealla. Aloin selvittää voisiko minun ikäinen, nelikymppinen nainen vielä kehittää itseään niin paljon, että voisi nousta body fitness lavalle. Tästä alkoi valmentajan etsiminen. Huhtikuussa 2011 otin yhteyttä Matti Guru Haloseen ja sovimme hänen kanssaan tapaamisen Tampereelle. Olin epävarma olisiko rakenteeni lajille sopiva ja miten alan ammattilainen näkee tilanteeni. Kaikki meni hienosti, tavoiteekseni asetettiin bf-kisat 2012 syyskuussa.
Matti rakensi minulle ruokavalion ja treeniohjelman ja sovimme säännölliset tapaamiset kunnon arvioimiseksi. Ruokavaliota ja treeniohjelmaa olen noudattanut pilkulleen. Aluksi painoni laski, joten ruokavalioon tuli lisää syömisiä. Ruokamäärät tuntuivat ensi alkuun isoilta, mutta treenien tehostuttua, alkoi olla jo nälkäkin. Aerobinen liikunta oli vielä alku talveen saakka kovasti mukana kuvioissa, vaikka tiesin, ettei se välttämättä tue tavoitetta eli lihasten kasvua. Pikku hiljaa huomasin, että salitreenit oli tehostuneet niin koviksi, etten kerta kaikkiaan jaksanut lähteä juoksemaan ja siihen ei painon tarkkailunkaan puolesta ollut tarvetta, koska salitreenit kuluttivat niin valtavasti, ettei läskiä paljoa päässyt kertymään. Aerobisen lopetettuani lihasmassassa on tapahtunut mukavaa kehittymistä.
Siinä sitä taustaa olikin. Tänään alkoi tosiaan se kauan odotettu dietti. Dietin alkua sain valmentajan luvalla juhlia kaksi diettiä edeltävää päivää syömällä kaikkea mitä mieli teki. Paljon joutui syömään, koska mieli teki kaikenlaista:)
Näin aluksi ruokavalioon ei tullut kovinkaan suuria muutoksia, mutta tiedän jo näillä muutoksilla olevan painoa laskeva vaikutus. Nyt saa aloittaa taas aeroobisen harrastamisen, tosin juoksemaan ei onneksi tarvitse ruveta, reipasta kävelyä vain. Dietin alkaminen on minulle yksi tärkeä etappi. Tähän saakka on tehty järkähtämätöntä työtä salilla, sama työ jatkuu, mutta se muuttuu entistä haasteellisemmaksi. En ole joutunut tähän saakka treenaamaan nälkäisenä, jatkossa se on lienee uusi opeteltava asia. Tästä eteen päin psyykkeellä on entistä suurempi osa, täytyy löytyä kanttia, tahtoa, sietokykyä, kivunsietoa ja kaikkea tälläistä mukavaa:) Kisadiettiin liittyvät asiat on uutta ja outoa, mutta niin valtavan mielenkiintoisia. Nyt taistellaan ja koetellaan itsekuria, aika siistii!! Onneksi tukenani on maailman viisain valmentaja ja mieheni...ja ihanaa huomata, että tukijoukko laajenee hiljalleen.
Kyllä elämä on ihanaa, kun on löytänyt itselleen viimeinkin oman rakkaan urheilulajin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)