Fitnesskö epäterveellistä?

Aina silloin tällöin saa lukea fitnessharrastuksen ikävistä puolista; metabolisista tuhoista, syömishäiriöistä ym ym. Näistä ongelmista kirjoittavat sekä itse kisaajat että asiasta muuten vaan kiinnostuneet.

"Aiemmassa elämässä" eli ennen "fitnessiä" olin varmasti monellalailla häiriöisempi kuin tänä päivänä. Minulle on aina ollut jostain ihmeen syystä tärkeää, että kroppa on kuosissa. Sitä tavoittelin jos jonkinlaisilla keinoilla.

Juoksin pitkiä lenkkejä ja vain painonhallinnallisista syistä, hauskaa se oli vain harvoin. Hetkellinen hyvä olo ja tyytyväisyys itseensä tuli pitkän lenkin tai parin jumppatunnin jälkeen. Liikunta oli pakkoa, jota en voinut jättää väliin. Edes alaselän rappeumat eli välilevyjen kuluminen ja siitä johtuvat jatkuvat, kovat selkäsäryt ei pysäyttänyt aeroobisen liikunnan tekemistä. Heti, kun selkä oli edes kohtuullisessa kunnossa ja kivut sai kipulääkkeillä pois, painuin jumppiin tai lenkille tai tein molempia.

En osannut rakentaa järkevästi syömisiäni, söin likipitäen vain hiilareita...leipää. Olin usein väsynyt ja kiukkuinen. Lihava en ole varsinaisesti koskaan ollut, mutta sellainen löysä lässykkä. Välillä pudotin painoa erinäisillä dieeteillä. Kokeilin kaalikeittodietin (montakin kertaa), jonka ansiosta tuli kaameat lihaskrampit, suonenvedot jo muutaman päivän jälkeen ja dieetin loputtua ihraa tuli tuplaten takaisin. Kehittelin ihan itse appelsiini-kahvidieetin. Siihen ei sitten kuulunutkaan muuta kuin nuo kaksi kyseistä ruoka-ainetta ja oli sitten tehokas kuin mikä! Paino putosi viikossa huikeat lukemat, mutta lopputulos sama kuin edellisessä. Toteutin myös Painonvartijoiden pistelaskujärjestelmää, keräten kuitenkin kalorit taas hiilareista eli eihän sekään johtanut mihinkään muuhun kuin läskin ja vähäistenkin lihasten lähtöön. Tilailin kaikenlaisia "laihdutusvalmisteita", mutta mikään ei tuonut sitä tulosta, jota halusin. Läski palasi aina, enkä koskaan ollut tyytyväinen kroppaani.


Tätä jatkui niin pitkään kunnes löysin innostuksen salitreeneihin ja sitä kautta kiinnostuksen body fitnessiin. Joitakin vuosia sitten rakastuin salitreenaamiseen aivan täysin ja sitä kautta lihaskasvua tukeva syöminen alkoi kiinnostaa toden teolla. Aloin ymmärtää miten väärin olin syönyt. Ensin etsin kainolot märkänä tietoa netistä ja rakentelin rahkan ja raejuuston voimin uutta ruokavalioympyrääni, johon tuli muutakin kuin leipää ja jugurttia. Sekin tie tuli nopeasti loppuun ja tarvitsin ammattilaisen apua, koska kiinnostus asiaa kohtaan vain kasvoi.

Vasta Guru Halosen tapaamisen jälkeen alkoi todellinen kropan muokkaaminen. Pikkuhiljaa alkoi kasvaa ymmärrys kovaan treenaamiseen ja lihaskasvun maksimoimiseen ruokavalion ja lisäravinteiden avulla. Bodylajeihin liittyvä elämäntapa on muuttanut elämääni huomattavasti tasapainoisemmaksi ja kaikin puolin paremmaksi, terveemmäksi. Voin hyvin ja sairastan infektiosairauksia huomattavasti vähemmän kuin koskaan ennen. Tules-vaivat on vähentyneet säännöllisen elämänrytmin ja treenaamisen ansiosta. Selkä vihoittelee edelleen, mutta minulla on nyt huomattavasti enemmän keinoja kipujen hallitsemiseen kuin ennen.

Kehonkuva on myös muuttunut; vahva, lihaksikas ja toimiva kroppa on se, jota ihailen ja jonka haluan. Ennen tavoittelin hoikkaa ehkä jopa laihaa runkoa, en enää. Lihaspyöreys lisää naisellisuutta ja kehon ryhtiä. Pystyn nykyään myös sietämään paremmin rasvaa kehossani, se on hyvä asia kehittymisen kannalta. Olen nyt sinut kroppani kanssa, ennen en sitä ollut. Myöskään vaaka ei sanele enää elämääni. Olen ylpeä, jos jalkatreenin jälkeen seuraavana päivänä paino on noussut yli kilon. Hyvältä tuntuu myös tasainen, hidas painon nousu, kertoo että treenit menee perille ja keho voi hyvin. Rajat on kuitenkin kaikella, myös painonnousulla.

Nyt minulla on tietoa, miten voin säädellä rasvan määrää kehossani, se on helppoa ja pystyn tekemään sen terveellisesti. Enää ei tarvitse kokeilla pussikeitto-tabletti-ihmedieettejä. Tiedän aina mitä laitan suuhuni. Eineksiä syödessä sitä ei voi tietää, tuolloin suuhun voi mennä ihan mitä tahansa.

Monesti kyseenalaistetaan lajin kurinalaisuutta. Se tuntuu joidenkin mielestä olevan ihan sairasta, jos ei aina "kuuntele" ja helli itseään ja vieläpä kiusaa kroppaansa kovilla treeneillä. Ihminen kestää kovaa, fyysistä rasitusta paljon! Mutta onhan näitä, joiden mielestä mikään ei saa sattua, mikään ei saa tuntua pahalta, elämästä pitäisi vain nauttia. Suotakoon se heille, jotka sitä haluavat, mutta ei pidä parjata sellaista, mistä ei mitään tiedä.

Itse en voi useinkaan kuunnella itseäni. Se olisi turmion tie. Jos niin tekisin, voisin aika huonosti. Omalla kohdallani itseni kuuntelu ei ainakaan nostaisi elämänlaatua, olen mukavuuteen taipuvainen, niin kuin likipitäen jokainen ihminen on. Mielestäni on hyvä laittaa rajat ja myös pysyä niissä. Herkuttelu on ihan hauskaa, kun ei tee sitä joka päivä ja lepopäivät treeneistä on taivaallisia, kun treenaa treenipäivät täysillä. Se on tasapainoa ja elämästä nauttimista. Tiukka lieka ja vastapainoksi kunnon relaus! Tosin, enpä edes muista milloin en salille olisi hinkunut. Se on jo piinttynyt elämäntapa ja tuo valtaisaa nautintoa mukanaan, joten olen ehkä sittenkin antanut mukavuudenhalulleni periksi, koska mukavaahan se on:)


Bodylajin harrastaminen, body-fitness, ei ole tuhonnut elämääni tai terveyttäni. Se on tuonut hyviä asioita vähän jokaiselle elämän osa-alueelle. Myös perheeni ja monet ystäväni ovat oivaltaneet paljon hienoja asioita terveellisestä syömisestä ja liikkumisesta. Mikä tuntuukaan paremmalta, kun näen ja kuulen, että kaverit saavat tuloksia aikaan ja vieläpä kokevat elämänlaatunsa parantuneen  huomattavasti.

Uskon, että oikein toteutettuna ja pitkänlinjan ammattilaisen valmennuksessa kisadieetitkin on ihan ok ja kaikille niistä ei tule ikävyyksiä. Valmentajan osaaminen, ammattitaito ja ymmärrys toteuttaa dieetit kisaajan terveyttä kunnioittaen korostuu. Se on kaiken tekemisen ydin. Varmasti liikkeellä on monenlaisia valmentajia, monenlaisine ohjeineen, meidän kisaajien on vaan oltava tarkkoja kenen kelkkaan lähdetään. Kisaaminen ei voi olla niin tärkeää kenellekään, että olisi valmis menettämään sen vuoksi terveytensä.

Kaikille bodylajeissa kilpaileminen ei tietenkään sovi. Se on yksilöllistä ja jokainen tekee omat ratkaisunsa jatkaako / aloittaako lajia, jossa on tietenkin omat riskinsä, kuten kaikissa kilpalajeissa. Jos tiedetään jo ennalta, että kisaaminen on riskitekijä terveydelle esim. sairastetun syömishäiriön tms vuoksi, on tietenkin muutaman kerran mietittävä, onko valmis ottamaan riskin siitä, että elämä etenkin kisojen jälkeen saaattaa olla melko haasteellista. Tuolloin syy ei ole fitnesin. Uskon, että syömishäiriötä sairastava ihminen vetää hyvinkin tunnollisesti ja orjallisesti kisadieetin läpi ja pääsee lavalle saakka. Kisojen jälkeen paluu normielämään onkin sitten toinen juttu. Siinä on monenlaista haastetta ja ajatukset saattavat mennä monta kertaa solmuun. Siinä kohdassa valmentajan rooli on jälleen kerran erittäin tärkeä.

Toki, kun tein ensimmäisen kerran päätöksen kisoihin lähtemisestä, mietin sairastuisinko syömishäiriöön tai pilaisiko rankka diettaaminen muutenkin terveyteni. Kauhukuvat, joista oli saanut lukea, mietitytti luonnollisesti. Ensimmäinen kisavuosi näytti, että laji taitaakin sopia minulle. Toki kisojen jälkeen piti käydä itsensä kanssa keskustelua vartalon muuttumisesta ja hyväksyä se muutos ja jopa iloita siitä, että on saanut rasvaa takaisin ja sen voimalla jaksaa taas painaa treenejä sata lasissa. Vartalon muuttuminen pehmeästä kireäksi ja takaisin päin kuuluu vääjäämättömänä osana tähän lajiin ja nykyään pystyn hyväksymään muutokset molempiin suuntiin aivan täysin.

Omalla kohdallani valmentaja suunnitteli kisadieetit niin hyvin, ettei kovin matalilla kaloreilla tarvinnut olla missään vaiheessa, joten kilppariongelmilta säästyttiin. Uskomattominta mielestäni oli, etteivät kuukautiset loppuneet edes kisojen aikaan. Pidän naisen hormoonitoimintaa kuitenkin jonkinlaisena mittarina suhteessa terveyteen.

Kyllä tämä fitness on hieno laji, uskokaa tai älkää:)

Paluu blogin kirjoitteluun

Noniiiinn!! Palaan taas tauon jälkeen kirjoittelemaan blogia. Blogia kirjoitan vanhaan malliin eli enpä paljoa muusta juttua kirjoita kuin salitreenaamiseen, syömiseen ja kilpailemiseen liittyvistä asioista. Mikään ei siis ole muuttunut:))

Loppu syksyllä vaivannut ylirasitustilasta pois pääseminen vei yllättävän kauan. Kokemuksena se oli hyvin vastenmielinen ja turhauttava. Unettomuus, ruokahaluttomuus ja rytmihäiriöt piinasivat pitkään. Nyt olen yrittänyt olla tarkempi ja kuunnellut olotilojani enemmän. Kisojen jälkeen, kun sain ruokaa musta tuli oikea Duracell-pupu. Virtaa tuntui olevan ihan hemmetisti ja siksi hämäännyin enkä epäillyt missään vaiheessa, että menisin ylikuntoon. Sitä oli vaikeaa tajuta, kun dieetin loppupuolella, lähellä kisoja vointi oli niin surkean väsynyt ja yhtäkkiä kisojen jälkeen voimaa olikin vaikka mihin. Kroppa oli ollut lujilla kuukausi tolkulla, se vaati lepoa.

Treenien äärimmilleen vieminen on mahdollista, kun ei tarvitse treenata yksin, aina mukana on varmistaja ja piiskaaja. Ylikunnon riski on suuri, kun hermostoa ärsytetään kovalla kädellä jokaisessa treeneissä. Normitilaan pääseminen tuntui uskomattoman hyvältä ja olin ajoittain aivan hämmennyksissäni, kun voimatasot nousivat syvästä kuopasta suorastaan pilviin. Ylikunnossa lämmittelypainotkin jäi nostamatta tai ne tuli päälle.

Ruokavaliossa on nyt hyvin kaloreita ja nälkää ei juurikaan tarvitse kärsiä. Noudatan edelleen tarkasti valmentajan laatimaa ruokavaliota ja se toimii mielestäni hyvin. Haluan valmistautua seuraaviin kisoihin mahdollisimman huolellisesti ja se vaatii sen, että syön riitäävästi laadukasta ruokaa ja treenaan täysillä. Se on hyvä yhtälö, johon luotan ja uskon, että tämä tuo tulosta seuraavia kisoja katsoen.

Treeniruoka.

Joulukuussa aloitin uuden treeniohjelman. Ohjelma painottuu raskaisiin, suoriin sarjoihin, se oli toiveeni Matille, kun hän kysyi millaista ohjelmaa toivon. Aiemmin on ollut enemmän supereita ja sarjat olivat vähän pidempiä. Nyt keskityn raskaaseen työhön, hyvillä tekniikoilla enkä tällä hetkellä juurikaan käytä erikoistekniikoita. Kahdestaan treenatessa pakkotoistot on luonnollisesti kylläkin käytössä, koska jokainen sarja viedään aina totaalisesti loppuun.  Pudotukset, negatiiviset ym variaatiot otan käyttöön sitten kun haluan vaihtelua treeniin tai tehostaa sitä. Nyt ajetaan uutta ohjelmaa kaikessa rauhassa sisään. Olen huomannut, että etenkin selkä ja olkapäät saa nyt ihan erioloista ärsykettä kuin edeltävässä ohjelmassa. Olkapäätreenissä helvetinliekit alkaa nuolemaan jo ensimmäisen sarjan jälkeen. Raskaat painot tehoaa!


Olkapäätreeni on aina ollut se mieleisin treenini. Siinä motivaatio on hyvin korkealla ja kehittymistoiveet vieläkin korkeammalla. Olkapäät eivät voi koskaan olla liian isot tai en ainakaan ole nähnyt liian isoja. Aiemmin riesana olleet olkapäiden vaivat ja niiden liikerajoitteet olen saanut kokonaan pois, kun olen uskollisesti tehnyt ns. kuntouttavia tukiliikkeitä niille. Pidän olkapäiden huolellista lämmittelyä valtavan tärkeänä asiana aina ennen treeniä. Tosin en lähde treenaamaan mitään muutakaan lihasryhmää ilman kunnon lämmittelyitä. Lämmittelyt teen aina painoilla ja etenen lähelle varsinaisia sarjapainoja, jonka jälkeen alkaa työosuus. Cardiolaitteita en käytä edes jalkojen lämmittelyissä. Rautaa vaan liikkeelle, niin sillä kyllä lämpiää lihas kuin lihas:)


Vatsaliikkeissä olen ottanut voimakkaasti mukaan syviä vatsalihaksia kehittävät liikkeet. Hooveria pidän jonkinlaisena mittarina syvien vatsojen kunnosta. Kun syvät vatsalihakset on kovassa tikissä, vatsa  näyttää myös lättänämmältä ja bodyfitnesissä se on ihan suotavaa, tulee kivempi sivunäkymä kehosta. Tässä minulla on erityisesti parannettavaa.