Syömisen ihana vaikeus....

"Ennen vanhaan", kun en vielä tiennyt mitään järkevästä syömisestä, työnsin kurkusta alas pääasiassa heikkotasoisia hiilareita ja sainkin sitten aina taistella painoni kanssa. Olin joko dieetillä tai sitten en ollut, siinä ne vaihtoehdot olikin. Jos en ollut dieetillä, söin vähän kokoajan jotain tai sitten pidin aamusta pitkän ruokatauon ja söin vasta iltapäivällä. Silloin se ruoka jo maistuikin ja sitä menikin paljon ja vaikka mitä. Ajattelin, että kun syön 2-3 kertaa päivässä, että se on ok ja silloin voi syödäkin kunnon annoksia:))

Pari kertaa vuodessa sitten pitikin aloittaa dieetti, koska rasvaa alkoi kertymään liikaa. Dieetit suunnittelin tietenkin ihan itse! Ajattelin, että kun kerran syömällä lihoaa, niin syömättä laihtuu, yksinkertaista! Dieetit oli välillä aika kovia, en jaksanut tuolloin edes lenkkeillä. Eikä lenkit kyllä kuuluneetkaan minun dieetteihin, ne kuului ns. normaaliin kauteen, koska lenkkeilin vain painonhallinnallisista syistä. Dieetit olivat lyhyitä, jotkut kestivät viikon, jotkut maksimissaan 10 viikkoa, jonka jälkeen kaikki palasi ennalleen. Mitä lyhyempi dieetti, sitä vähemmän siinä syötiin.


Yksi dieetti koostui vain kahvista ja appelsiineistä...ei muuta. Muistan mieten paleli, mutta kahvi auttoi aina hetkeksi. Tuolla dieetillä laihduin nopeasti. Jälkeenpäin ajateltuna, en ehkä sittenkään laihtunut, sain vain vaakaan nätimmät lukemat. Nesteet lähti taatusti ja sen lisäksi myös nekin vähäiset lihasmassat, joita silloin oli. Kirsikkana kakun päällä, aineenvaihdunta hidastui entisestään ja tulevat syömiset muuttuivat rasvaksi persnahkaan välittömästi. Ihana kierre.



En ole mikään lihava ollut koskaan, mutta sellainen löysä vempula kuitenkin. Järkevä syöminen kiinnosti kovasti ja siihen aikaan ei ollut näin paljon tietoa terveellisestä, proteiinipainotteisesta ruokavaliosta kuin nykyään on. Nythän on suoranainen ihme, jos joku innokas ei löydä riittävästi tietoa tästä asiasta. Tietoa tursuaa niin netistä kuin tv:stäkin. Tuolloin, kun itse taistelin näiden asioiden kanssa, tietoa ei juurikaan ollut eikä se ollut näin helposti saatavilla.

Mielestäni Jutta Gustafsberg on ehdottomasti yksi tärkeimmistä ihmisistä, joka aikoinaan toi meidän tavallisten ihmisten keskuuteen tietoa salitreenaamisesta ja siihen kuuluvasta ruokavaliosta. Koko kansan tietoisuuteen tuli myös samaa reittiä tietoa fitneksestä ja kilpailemisesta eri bodylajeissa. Tästä eteenpäin oli huomattavasti helpompaa saada tietoa ja ohjeistusta ravinto ja treeniasioissa. Mielestäni tuli myös käänne siihen suuntaan, ettei se maratoonin juokseminen olekkaan enää se "kovin" juttu tai saavutus.


Olen nauranut näin jälkeenpäin ihan hirveesti erästäkin päähänpistoa jostain muinaisuudesta. Kävin kerran Painonvartijoissa. Se käyti oli hyvin lyhyt; juttelin yhden vetäjän kanssa siinä eteisessä hetken ja hän sanoi, etten ole sellaisessa kunnossa, että "pääsisin" Painonvartijoihin. Yritin selittää, etten ole tulossakaan, haluaisin vain ohjeet, miten rakennan ruokavalioni, niin että jatkuva jojoilu loppuisi. Ei auttanut, en saanut ohjeita:)) Olin kuullut, että netin kautta voi ilmoittautua ja saada ne ohjeet. Pian posti toikin ne kirjaset, lehtiset yms. Tutustuin niihin, laskin kaloreita (siis pelkkiä kaloreita!!!) ja rakensin syömiseni. Söin siis edelleen likimain pelkkiä hiilareita, toki pienemmillä annoksilla, mutta kuitenkin, mikään ei juurikaan muuttunut. Onneksi Painonvartijoita ei enää ole ja onneksi tänä päivänä tietoa on saatavilla yllinkyllin. Haasteena on tietenkin noukkia se asiallinen tieto sieltä käyttöön. Näin ne ajat muuttuu ja nykyään itse vartioin painoja vain salilla.


Olen löytänyt oman tieni näissä ravintoasioissa ja suunnannäyttäjänä on toiminut tietenkin valmentajani Matti Guru Halonen. Matti on viisas mies ja asia, josta olen alusta asti tykännyt on se, että kaikki ohjeistukset on niinsanotusti maanläheisiä, ei mitään kikkailuja eikä hifistelyjä. Ruususuolat ja gojimarjat saa mun puolesta olla jatkossakin kaupan hyllyllä. Itse en kyllä missään tapauksessa ole mikään kulinaristi, hermostun alta aikayksikön kokkiohjelmista ja koko suomi leipoo-jutuista. Tunne niitä katsoessa on sama kuin tikkuja työnnettäisiin kynsien alle.

Viereisessä kuvassa on tämän hetkinen dieettilounaani. Peruna-sipulisekoitusta, jauhelihaa, pakastevihanneksia ja vieressä salaattini. Asettelu on (kuvan vuoksi) normaalia kauniimpi. Todellisuudessa syön Ikean valkoisesta muovikipoista:))

Vieläkin jotkut ihmiset jaksavat olla kauhuissaan aterioideni annoskoosta. Mua taas hirvittää miten joku tyttönen pystyy vetämään yhdeltä istumalta ison pitsan. Mun mielestä se on isompi saavutus!

Dieetin eka tsekkauskäynti

Dieetin ensimmäinen tsekkauskäynti valmentajan luokse on tehty. Kävin siellä jouluaaton aattona. Tuolloin kiloissa olin tullut alaspäin nippa nappa 2 kiloa ja dieettiviikkoja takana 4. Aika nihkeesti pudonnut. Tiivistymistä oli kuitenkin tapahtunut, itse olen sen huomannut vaatteista, ne on alkaneet jäädä väljiksi.  Suurin epäilys painon junnaamiseen oli taustalla sairastettu kova flunssa, se pirulainen taatusti keräsi nestettä kroppaan.

Kävimme ruoka-asioita läpi ja kuten ennalta jo arvelinkin, leivälle ja banaanille sai sanoa heipat. EAA:ta pikkuisen lisättiin. Ruoka muuttui entistä yksinkertaisemmaksi ja se on hyvä, koska mitä yksinkertaisempaa se on, sitä vähemmän voi siinä tehdä virheitä, etenkin kun jossain vaiheessa alkaa taas muisti katkomaan.

Jouluaattona kokosin ohjeiden mukaisen ja punnitun jouluruoka-annoksen itselleni ja hyvää oli. Söin kylmäsavu lohta, perunaa, kinkkua ja rosollia. Ihan kivaa vaihtelua oli jauhelihalle ja kanalle.

Koska ruokalistani on melkoisen yksitoikkoinen, voin virkistää sitä vaikka SportLifen Puddingeilla. Sitä voisi herkutella rahkan tilalla vaikka vaikka joka päivä, mutta luulen, että otan sen käyttöön vasta, kun katson ansainneeni sen eli palkinnoksi jostakin. Kuvan suklaa-toffee on nyt tilauksessa.



Treenit pysyy samana eli sitä entistä kolmen viikon kiertoa teen vielä seuraavaan tsekkauskäyntiin saakka. Pieniä tarkennuksia treeniin tehtiin uuden salin laajemman laitevalikoiman vuoksi. Aamulenkkejä lisättiin neljästä viiteen.

Uhosin aiemmin, etten mene kovalla pakkasella lenkille, mutta niinpä vaan menin. En kyllä rehellisesti sanoen tajunnut, että siellä oli niin kylmä, -18 astetta, katsoin lämpötilan vasta puolessa välissä lenkkiä, kun ihmettelin miksi ripset jäätyy. Pukeutumiskysymys nuo pakkaslenkit vaan on, ei sen kummempaa. Jotenkin  tuntui extrahienolta kävellä jouluaatto aamuna ja muina pyhäaamuina lenkillä. Yhtään autoa ei mennyt ohi eikä ketään muita ollut liikkeellä, se oli aika kivaa.


Paino putoaa

Jouluaatto aamuna vaaka oli suopea; painoa oli pudonnut puoli kiloa siitä valmentajan luona käynnistä. Joulupäivän aamuna vielä lisäksi 200 g eli kahtena päivänä yhteensä 700 g. Olin tyytyväinen, MUTTA sitten alkoi jo hirvittämään; seuraavien kolmen päivän aikana paino tippui vielä tuosta joulupäivän painosta 1 kilon!! Olo on ollut vähän sen mukainen, mutta ei paha.

Olen oppinut jo tulkitsemaan omia olotiloja dieetillä aika hyvin; jos päivät menee helposti ja nälkää ei juurikaan ole, mitään ei tapahdu...ainakaan vaa'alla havaittavaa. Mutta jos päivä on vaikean oloinen, siis sellainen, että voimat loppuu ja väsyttää, paino tulee alas.


Mietityttää vain se, että nyt on kevyt viikko meneillään eli mitä tapahtuu, kun aloitan kunnon paukutuksen salilla! Treeniohjelmassa on raskasviikko edessä. Pelkään pahoin, että rasva palaa hurinalla. Liian nopea painonlasku ei kuitenkaan ole toivottavaa, jos haluaa säilyttää lihakset ja mä kyllä haluan, koska eihän tää mikään laihdutuskilpailu ole.  Uskon, että tuohon painon putoamiseen todellakin vaikutti se, että sain viimeinkin itseni terveeksi ja turhat nesteet kropasta pihalle. Nyt pitää vain toivoa, ettei enää tule mitään tautia päälle.

Elämää

Aikatauluttomuus


Aikatauluttomuudesta nauttiminen on alkanut selkeästi korostumaan elämässäni. Tuntuu, että kokoajan on kiire ja täytyy ehtiä tekemään sitä ja tätä, että ehtii taas jonnekin. Kiireeseen kyllästyy.

Olen tietoisesti järjestänyt edes yhden päivän viikossa, jolloin aikatauluja ei juurikaan ole, korkeintaan treenit, mutta nekään ei ole kellotettu. Aikatauluton päivä tuntuu parhaalta juuri, kun herää; ei ole kiire mihinkään, voin käyttää aikani vapaasti ja tehdä asioita oman rytmin mukaan.


Kisakausi tuo mukanaan aikataulut, jotka kiristyvät kohti kisoja. Luppoaikaa ei enää loppuvaiheessa juurikaan ole ja sohvalla makaamisellekin on palauttava tarkoituksensa. Ja kisojen kynnyksellä, kaikella tekemisellä on merkitys eli tehdään pelkästään asioita, jotka merkitsevät kisoissa jotakin. Se on ihanaa silloin, mutta välittömästi kisojen jälkeen muutan tietoisesti kaiken. Aikansa kutakin:))

Treenit

Vaihdoin salia tässä syksyllä. Salin vaihtoa olin harkinnut jo pitkään ja harkinta johti vihdoinkin päätökseen. Kotikulmille nimittäin avattiin uusi, iso sali ja uudella salilla on toimivat ja monipuoliset välineet treenata.

Henki tuolla on myös jotenkin äijämäisempi, tykkään!! Se on jännä juttu, miten nopeasti tuolle uudelle salille kotiutui, aivan kuin olisin ollut siellä aina. Yksi selkeä ero edelliseen saliin on se, että tällä salilla myös miehet tekee jalkoja! Joo, uskokaa tai älkää, ei niin ole joka salilla. Ja nää ukot tekee jalkoja veren maku suussa, eipä voi kuin ihailla ja ottaa opiksi.

Nyt kun kirjoitan, minulla on meneillään kevyt viikko, joten sain otettu muutamia kuvia saliltakin. Niitä tulee otettua harvoin, koska kun menen salille, menen treenaamaan;)



Hackia olen kaivannut aina jalkatreeneihin mukaan. Edeltävällä salilla sitä ei ollut ja aina kun vierailin muilla saleilla, otin sen käyttöön. Nyt olen päässyt tekemään sillä kunnolla hommia. Alkuun vähän aikaa meni ennen kun löysin oikean tekniikan, alaselkä meinasi ensi alkuun irrota taustasta ja sen pitäminen paikoillaan vaati pikkuisen aikaa ja hermoja. Painot erilaisiin sarjoihin oli myös etsittävä ja sen jälkeen olenkin päässyt puskemaan hommia. 

Sarjat olen tehnyt siinä todella loppuun saakka eli kiitos kuuluu taas Jyrkille avustamisesta, tsemppaamisesta ja turvaamisesta. Olen pyrkinyt tekemään hack-kyykyt niin loppuun, että jään alas ja teen "kuolemaa", jalat ei pidä ollenkaan ja syke on maksimissaan. Vasta sitten, kun kaikki sarjat on tehty näin, olen tyytyväinen. Tai no, tyytyväisyys kestää pienen hetken, silmäräpäyksen ja alan jo seuraavalla sekunnilla miettimään voisinko kuitenkin vetää setin kovempaa seuraavalla kerralla ja millä keinoin.

Mä epäilen aina näissä jalkatreeneissä päätäni eli teenkö oikeesti niin kovaa kuin jaksan...tätä on vaikeaa selittää, mutta en oikein ole ikinä tyytyväinen itseeni, pelkään, että henkinen kanttini on heikko tai etten oikeesti vaan uskalla tai pysty vetämään treenejä vieläkin kovempaa... Tätä mä vatkaan aina. Kai se kuuluu lajiin

 Pidän kuitenkin sitä hyvänä merkkinä, että jalkatreenien- etenkin etureisitreenien jälkeisinä päivinä kipu lihaksissa on sanoisiko, valtava. Kävely on aika epäilyttävän näköistä.



























 Takareisille minulle toimivimmat liikkeet tuntuu olevan hack-kyykky väärinpäin ja tämä kuvassa oleva liike, jonka olen ristinnyt "syväksi takakyykyksi". Jalat edessä ja paino kantapäillä, laskeudun niin alas, että pakaran kärki hipaisee steppilaudan pintaa. Steppilaudan korkeus on noin 10 cm. Tätä teen pitkää sarjaa eli 15 x 3 ja minuutin palautuksilla.

Tällä setillä tulee hoidettua aeroobista puoltakin aika kiitettävästi:)) Syke nousee mukavasti ja takalisto hapottaa.

Dietti ei ole vaikuttanut vielä milläänlailla treeneihin, tietenkään. Ruokaa on vielä ihan hyvin eli jaksaa kyllä. Ja on se sellainenkin juttu, että pelkästään jo kun astuu salille sisään, sitä muuttuu ihan toiseksi ihmiseksi. Tuolloin ei päässä liiku mikään muu kuin tuleva treeni, rrrrrakastan sitä hommaa!!

Päivän paras ateria on ehdottomasti aamupala; kaurapuuroa, soijaleisitiiniä, raejuustoa, banaania ja mehukeittoa. Kaikki ahdetaan tietenkin samalle lautaselle. Jokin kerran olenkin kuullut lauseen; hyi, miten pystyt syömään tollaista ja noin paljon. HAH!!

Lenkit
Jotenkin vaan tuossa offilla tottui nukkumaan aamulla ja unohtamaan aamulenkit. No, niin kyllä oli tarkoituskin, jotta kaikki paukut jäisi lihaskehitykselle. Tälläinen pitkä ruoto, mikä mulla on, vaatii paljon ruokaa ja treeniä, että tulosta saisi aikaiseksi, eipä siinä ole varaa virheliikkeisiin.

 Yksi suurimmista asioista, joita pohdin ennen dietin alkua oli se, että miten ihmeessä viitsin/jaksan herätä pilkkopimeään aamuun ja lähteä lenkille. Tämä on esimmäinen diettini, jonka vedän talvella, joten eipä ihme että ajatus pelotti. Onneksi kuitenkin asenne on ollut kohdillaan heti ekasta päivästä alkaen. Lenkit kuuluu hommaan ja sillä selvä, eikä ne itseasiassa ole edes tuntunut pahalta. Siinä pimeydessä on jokin taika. Aivan kuin saisi olla ihan omassa maailmassa, rauhassa. Se pimeys onkin se paras juttu. Säädän kellon herättämään aina niin, että ehdin tehdä lenkin pimeän aikaan, vaikka olisikin mahdollisuus nukkua pidempään.

Talvi on kuitenkin talvi enkä pysty näkemään itseäni kovilla pakkasilla lenkillä ja tämän takia kotimme varustetasoa oli hieman nostettava.

Olemme ajat sitten jo päättäneet, ettei meille tule mitään urheiluvälineitä kotiin. MUTTA nyt tuli poikkeus sääntöön. Pahojen pakkasten varalle hommasimme stepperin. Sellainen "ei niin hyvä"-versio. Kyllähän silläkin pistää menemään hätätapauksessa.

Mahtaa kyllä käydä aika pitkäksi, jos tuota joutuu käyttämään!

Kehonhuoltoa

Kuten edellä kerroin, salin vaihdon myötä jalkatreeneihin tuli kaivattua vaihtelua ja uusia mahdollisuuksia. Siitä johtuen olen kaivannut valtavasti hierojaa Jyväskylästä, joka osaisi avata kunnolla reisien lihaskalvot ja huoltaa muutenkin kehoa. Olen käynyt aiemmin Tampereella joko Santalalla tai Panulla ja näiltä käynneiltä olen saanut aina avun vaivaan kuin vaivaan. Nämä miehet on taikureita.

Tein kokeilukäynnin Jyväskyläläiselle osteopaatille ja puhelimessa kerroin etukäteen mitä tarvitsen ja varmistin, että osaahan hän avata lihakalvot reisistä ym. jökit. Sanoi osaavansa, ihan oli koulutkin käynyt asian tiimoilta:)

Käsittely oli niin kevyttä hivelyä, ettei se vilkastuttanut edes ihon verenkiertoa. Mun aivopaine nousi kyllä ihan maksimiin, olin tuhlannut aikaa tyhjän päiväiseen hivellykseen. Parkkisakonkin maksamisesta olisi jäänyt parempi mieli.




No eihän siinä sitten muuta voinut kuin käydä ostamassa rulla ja opetella rullailua. On muuten aika kipeetä hommaa! Vaatii myös viitsimistä ja keskittymistä aikalailla.

Neljä viikkoa kasassa

Dietti lähti käyntiin tosi hyvin, vaikka sen alkamista aina pelkääkin. Muistan, että edellisellä dietillä kahden ekan viikon aikana mulla oli mielitekoja jotain syömisiä kohtaan aika paljonkin ja näiden himojen kanssa piti vähän aluksi taistella. Nyt onnistuin "ulkoistamaan" ja "esineellistämään" kaikki herkut, joita etenkin nyt joulun aikaan tuntuu olevan vähän joka pöydällä. Olen tyytyväinen, että tänä jouluna ei tule ähkyä eikä joulukiloja, hyvä syy olla syömättä:)

Se mitä eniten pelkään dietillä on sairastuminen. Vuoden kylmimpänä aikana onkin aika iso mahdollisuus saada jokin tauti ja niinhän siinä kävikin. Kolmas viikko menikin sitten flunssassa ja se piti pirullista pientä lämpöä pitkään. Enpä muista onko vähään aikaan mikään harmittanut niin paljoa. Jokainenhan sen tietää, että kipeänä ei treenata, tätä aina itsekin hoen ja sen hokeminen on ollut helppoa, koska juurikaan en infektiotauteja sairasta. Nyt tauti osui omalle kohdalle ja pisti miettimään miten kaikki jutskat (=treenit) sitten hoidetaan. Vitamiinit ja glutamiini kunniaan ja Buranat peliin.

Eka päivähän meni treenatessa, koska en uskonut, että mulle mitään oikeaa tautia kuitenkaan tulee. Tokana päivänä tunnustelin oloa ja eihän se hyvä ollut, joten päätin käydä vain vähän "hipaisemassa" salilla ja yritin olla nostamatta sykettä. Aamuaerot meni, koska aamuisin oli "hyvä olo". Kolmantena päivänä oli pakko myöntää tappio; tauti voitti. Piti jättää lenkit, sali ja kaikki...nukuin ja sairastin. Neljäntenä päivänä pääsi jo melkein itku, kun lämpö vaan itsepäisesti nousi...nukuin ja sairastin. Näin edettiin vielä seuraavakin päivä. Kuudentena päivänä ajattelin, että vaikka henki lähtisi, nyt lähden liikkeelle. Kaikella kunnioituksella tein aamulenkin ja illalla salin. Voimaa oli, ehkä juurikin siksi, kun en ollut tehnyt muuta kuin maannut, nukkunut ja syönyt. Painokin nousi kilon, eipä ihme, kun liikuin vain sohvan, vessan ja jääkaapin väliä.

Huono treeniviikko se oli. Päätin, että dietin 4. viikko tulee olemaan kovaakin kovempaa treenaamista, Se on nimittäin viimeinen treeniviikko ennen kevyttä viikkoa. Jäi kaivelemaan se, että jalat jäi huonolle ja juurikaan niiden kehityksestä en halua nipistää yhtään, ei ole varaa kerta kaikkiaan.

4. viikolla oli yhdistelmätreenien vuoro eli raskasta- ja pumppisarjaa. Olo oli vieläkin tukkoinen ja kaikki voima lihaksista pois. Lämpöä ei ollut enää, joten aloitin tositoimet. Kokoajan pelko persiissä, että jos se sydänlihastulehdus nyt sitten kuitenkin tulee... Itsepäisesti tein etureidet niin lujaa kuin vain pystyin. Kyllä siinä nenä aukesi ja poskiontelot tuulettui. Olo parani selvästi treenin jälkeen.

Paino ei juurikaan putoa, vaikka kaikki onkin tehty tarkkaakin tarkemmin ohjeiden mukaan. Ei se kyllä hirveästi stressaa, kun "ongelma" on aina sama. Vaikka dietin alussa hiilareita pudotetaankin ihan napakasti, paino putoaa sen kilon tai kaksi ja siinä se sitten junnaa jonkin aikaa. Kropassa kuitenkin huomaan muutokset; vatsa on pienempi ja housut ei kiristä enää. Olo on hyvä ja dietti hyvin helppoa tällä hetkellä, siis naurettavan helppoa!



Dietti starttasi

Maljat palauttavaa juomaa offikauden loppuun! Toimii.

24.11.2014 saapui viimeinkin, tämä odotettu ja pelättykin päivä! Tätä päivää kohti on kuljettu viime kisoista saakka ja nyt se etappi on saavutettu. Olo tuntuu jotenkin juhlalliselta, aivan kuin olisi etuoikeutetussa asemassa, kun SAA aloittaa taas dietin:))
 Kuitenkin tämä on juuri se vaihe, jota aina pelkään jo pitkään ja mietin tuhat kertaa alanko tähän enää ikinä. Olen miettinyt kovasti kestänkö taas kaikki ne dietin tuomat haasteet. Taidan  olla luonteeltani taistelija enkä halua elää sellaista elämää, jossa kaikki tulee kuin Manulle illallinen, välillä on hauskaa vähän testata omaa henkistä ja fyysistä suorituskykyä. Tämä urheilulaji mahdollistaa kokeilla kuinka kovaa tekoa on:)

Nyt on takana yli vuoden mitainen offiaika, tuolloin pääpiirteissäni noudatin luonnollisesti tiettyä ruokavaliota ja treenasin salilla tinkimättömästi. MUTTA en ottanut syömisiä haudan vakavasti, lipsuin jos halusin ja joustin, jos elämä niin vaati. Treeneistä en tosin ole joustanut koskaan. Nyt on aika lopettaa kaikki jousto ruuan suhteen, lipsuilut on lipsuiltu. Ryhti on tullut elämään!

Suurin osa dietistä on erittäin hyvää aikaa; voimaa ja energiaa on ajoittain niin paljon, ettei välillä tiedä mihin sen kanavoisi. Muistan, kun olen edellisillä dieteillä jopa siunaillut sitä energian määrää ja uhonnut, etten lopeta diettiä koskaan, jos tämä kerran näin hyvältä tuntuu.  MUTTA loppuvaiheessa, voimaa on nippa nappa sen verran, että pysyn juuri ja juuri sisäsiistinä. Hiilarit ajetaan niin alas, että se konkreettisesti laittaa itkemään. Aivojen serotoniini määrä laskee ja tulos on se, ettei oikeastaan ole asiaa joka ei itkettäisi. Onneksi tämä vaihe on melko lyhyt ja omalla kohdallani se loppuu välittömästi, kun viimeistelyviikko alkaa ja aletaan tankkaamaan hiilaria koneeseen. Silloin tulee järjetön virtapiikki ja kaikkivoipaisuuden tunne.


Diettiä edeltävä viikonloppu


Kuten aina ennenkin, diettiä edeltävän viikonlopun elin kuin pellossa. Söin mitä sattui ja milloin sattui, valvoin enkä käynyt salilla. Lauantaina kävimme Jykän kanssa ulkona syömässä kunnon hampurilaiset ja jälkkäriksi solahti kurkusta alas kakut ja kahvit. Ähkyä sitten lasketeltiin Figaron viinibaarin tuhdilla punaviinillä. Yksityiskohtiin sen enempää menemättä lauantain ja sunnuntain aikana tuli syötyä erittäin topakasti.

Sunnuntaina iltapäivällä olo oli huono ja väsynyt. Tuntui, että kokoajan oli vähän nälkä, vaikka syömätahti oli tiheä ja määrissäkään ei pihtailtu.










Tuossa huomasi konkreettisesti höttöruuan syömisen vaikutuksen; kun työntää kitaansa kaikenlaista moskaa, verensokerit eivät pysy tasaisina ja ruokavälit on haasteellista pitää 3-4 tunnin mittaisina. Pidemmän päälle tuollaisesta saisi takuuvarmasti palkinnoksi komean vararenkaan vyötärölle ja roikkuvan persiin, kylkiäiseksi tulee vielä sellainen väsymys, ettei varmasti jaksa lähteä liikkumaan.

Vihoviimeiseksi tämän offikauden ruuaksi haimme vielä koko perheelle Hesen jotkut sellaiset kerroshampurilaiset.  Hampurilaiset kulkivat Hesen pussissa autolle ja täytyy myöntää etten tuntenut ainakaan ylpeyttä tuota pussia kantaessa. Mietin, miten joillakin on varaa tälläiseen ruokaan. Yksi hamppari maksoi melkein kuusi euroa ja mulla meni vain hetki, kun olin sen jo syönyt, niitähän menisi ainakin kolme, että nälkä lähtisi. Tuolla hinnalla saisi jo hyvää jauhelihaa kunnon kasan! Illalla olin aivan täynnä tätä "vapaata elämää"!!! Ei vaan ole mun juttu!! Kyllä syöminen on kivaa, mutta se pitää kyllä ansaita, ennen kuin se on oikeesti kivaa.

Maanantaina punnitsin viikonlopun synnit. Olin punninnut itseni ennen mättö-viikonloppua ja nyt punnitsin sen jälkeen. Yllätyin tuloksesta, vain 1,6 kg lisää!! Odotin paljon suurempaa nousua.

Ensimmäinen viikko
Dietti alkoi ja hiilareita pudotettiin vähän rankemmalla kädellä heti kättelyssä. Aamulenkit alkoivat myös. Tämä kaikki tuntui niin helpottavalta tuon viikonlopun jälkeen. Nälkä alkoi hiipiä vasta perjantaina, mutta vain heikkona tunteena. Oon ihan fiiliksissä. Kisakausi aloitettu ja vääjäämätön rasvansulatus käynnistynyt. Treeneistä vaan kaikki irti, vielä saa kehitystä aikaan!!

Syksyn fitnesskohusta

Syksyn kisojen jälkeen ilmoille pelmahti oikein kunnon fitneksen parjaus buumi. Oli hauskaa lukea eri blogeja ja kannanottoja asiaan. Mielestäni mitään uutta ja ihmeellistä ei kuitenkaan tuotu esiin missään foorumissa. On vain yksinkertaisesti ymmärrettävä mitä kilpaurheilu tarkoittaa. Kilpaurheilussa asiat luonnollisesti viedään äärirajoille saakka eikä terveys varmastikaan enää ole ykköstavoite, mutta siinä tilassa ei kuitenkaan kauaa olla.

Bodylajit ovat arvostelulajeja ja urheilun tulokset tuodaan esiin omalla kropalla. Lavalle astelee kaikin puolin viimeistelty kilpailija; väri, pumpatut lihakset, meikit, hiukset, kynnet, bikinit, kengät...kaikki tarkalleen mietittyjä ja toteutettuja.

Onhan se tietyllä tavalla illuusiota, mutta mielestäni siinä kuitenkin näkyy totuus!! Totuus tehdystä työstä, väännetystä raudasta, offin onnistuneisuudesta, aeroobisen kilometreistä, dieetistä, kurinalaisuudesta ja kaikenkaikkiaan siitä mitä on tehty ja onko tekeminen ollut parhaalla mahdollisella tasolla. Lavalla näkyy siis totuus koko helahoidosta, niin offikaudesta kuin kisakaudesta.


Koko elämähän on tietyllä tavalla illuusiota; harva meistä naisista kulkee juurikaan missään ilman meikkiä, vaatteita, laittamatta hiuksia. Ainahan me haluamme näyttää paremmilta kuin luonnostaan olemme ja korostaa hyviä piirteitä meikkaamalla tai pukeutumalla tietyllä tavalla. Sama pätee lavalla; jokainen kilpailija haluaa näyttää treenaamisen tulokset parhaalla mahdollisella tavalla, korostaen naisellisuuttaan ja tuoden lihaksistoaan esiin itselleen parhaiten sopivilla poserauksilla.

Kuten moni muukin, niin minäkin, katsoin syksyllä sen paljon puhutun A-talk:n, jossa keskusteltiin
tästä fitneksestä. Saldo kyseisestä ohjelmasta jäi melkoisen olemattomaksi. Yksi asia pisti kuitenkin ihan pirusti silmään; se ruokalautanen. Lautasella oli parsakaalia, kanaa ja öljyä!! Annettiin vielä ymmärtää, että kisadietillä oikeesti syödään tuollaista ja noin pieniä määriä!!? En mä ainakaan syö, kuolisin nälkään jo alkumetreillä. Eipä taitaisi olla lavalla enää yhtään mitään mitä näyttää, kun lihakset olisi kadonneet samaa reittiä kanan ja parsakaalin kanssa. Kukaan ei korjannut asiaa tuossa ohjelmassa ja moni katsoja onkin nyt siinä luulossa, että näin syödään ja riudutaan. Minulta onkin nyt useamman kerran tultu kysymään, että miten tuollaisella voi elää. Niinpä! Ei voikkaan! Tai minä en ainakaan:))

Toinen asia mikä jäi vähän kaivertamaan oli se, että ohjelmasta sai sen kuvan, ettei muita lajeja olekaan kuin bikini fitness. Meillähän on olemassa muitakin upeita bodylajeja kuin edellä mainittu. Olisin niiiiin kaivannut esimerkiksi miesten puolelta kehonrakentajan ajatuksia käytyyn keskusteluun. Yleensä miehet suhtautuvat huomattavasti neutraalimmin kaikkiin "kisavalmisteluihin", vaikkakin heidän dieettinsä on varmasti todella, todella paljon kovempaa kuin meidän naisten dieetit.

Nyt tuntuukin siltä, että naiskisaajien määrän lisääntyessä, näistä "lieveilmiöistä" on alettu vauhkoamaan ihan kauheasti. Kuitenkin olisi tärkeää muistaa, ettei ole olemassa mitään urheilulajia, joka sopisi ihan kaikille ihmisille. Ei se sovi tämäkään kaikille ja onhan tässä oltava terve järki mukana sekä tietoa lajista ennenkuin lähtee tavoittelemaan kisakuntoa. Jos syömishäiriö puskee pinnan alta tai on jo heti kättelyssä tiedossa, ettei aika riitä perheen ja työn lisäksi treenaamiseen ja kurinalaiseen elämään, miksi lähteä lyömään päätä seinään?!! Unelmia ei tarvitse haudata, mutta niille ja niiden toteuttamiselle löytyy kyllä aikansa.

Elämäntapana fitness perustuu oikeanlaiseen ravitsemukseen, riittävään lepoon ja tietenkin treenaamiseen. Kaikki edellä mainitut asiat ovat yksilöllisiä; mikä kenellekin on riittävää missäkin asiassa. Tämän varmistamiseksi on AMMATTITAITOISET, asiaan perehtyneet valmentajat. Fitness elämäntapa ja kilpaurheilu ovat kaksi eri asiaa ja ensimmäinen niistä on täysin turvallista ja erittäin terveellistä toimintaa.

Täytyy myöntää, että syksyn myötä sana "fitness" on saanut kylkeensä jotenkin huonon leiman. Mielelläni en sitä enää itse edes käyttäisi. Arvostan tätä lajia valtavasti, mutta en jaksa selittää ja puolustella aina uudelleen ja uudelleen tämän "vaarallisen" lajin ihmeellisyyksiä. Tavallaan on kuitenkin hyvä, että tätä asiaa nyt myllätään ja väännellään ja käännellään.

Toivon, että kaiken tämän mylläyksen  jälkeen fitness muuttuu kaikkien päässä aivan tavalliseksi ja arkipäiväiseksi asiaksi, aivan yhtä tavalliseksi kuin maratonin juokseminen. Tämän myötä voitaisiin kenties palauttaa rauha lajin harrastamiseen.