Hiuksiin vähän piristystä

11. viikko on käynnissä ja nyt on kyllä jo myönnettävä, että nälkä on päässyt yllättämään. Olen tehnyt aeroobiset edelleen pääsääntöisesti aamuisin ja tuolloin nälkä on ollut uskollisin "ystäväni". Hetken helpotus toki tulee lenkin jälkeen kaurapuuron ja raejuuston avulla. Aamupalan jälkeen pari tuntia menee hienosti, mutta sitten se alkaa taas nakertamaan...nälkä:) No, kaitpa siihenkin tottuu. 

Tänään minulla on ollut niiiiiiiiiin onnellinen olo. Sain maailman upeimmat hiuspidennykset. Pituutta pidennyksillä on 60 cm. Nälkä ja kaikki muu pieni harmi unohtui, kun sai keskittyä hiusprojektiin ja lopputulos on mitä ihanin. Tästä on hyvä jatkaa. Kisoista on tulossa kovat, ilmottautuneiden määrä on tällä kertaa ennätyksellisen suuri jokaisessa sarjassa. Kivaa, saadaan kunnon kilpailu!

Valmentajan luona käynti

Tänä aamuna kello soi kuudelta. Tiedossa oli melko tiivis päivä, joten oli noustava ajoissa. Olisi kyllä nukuttanut makeasti 14 tuntisen työvuoron jälkeen, mutta ei auta, ylös vaan. Kaurapuuro ja vitamiinit nassuun ja sitten punnitsemaan palautusjuomat ja latarit. Pakkasin kylmälaukkuun päivän ruuat tarkasti punnittuina rasioihin. Päivän suunnitelmana oli tehdä salilla jalkapumppi ja lähteä sieltä ajamaan kohti Tamperetta valmentajan tsekkaukseen sekä sovittaa kisabikinit Biancanevessa. Siinä sivussa veisimme vielä tytön ja kummitytön Särkänniemeen päiväksi hurvittelemaan.

Jalkapumppi on aina yhtä kiduttava ja tuskainen, se ei muutu koskaan mukavammaksi:D Aamupalan ja treenin välillä oli selvästi liian vähän aikaa, koska treenin aikana kaurapuuro puski väkisinkin ylöspäin. Tuli tavallista herkemmin huono-olo. Jalkapumppi menee aika rajusti aeroobiselle puolelle, palautukset sarjojen välillä on niin lyhyitä (45 sek), että edellisestä sarjasta ei edes hengitys ole tasaantunut, kun jo seuraava setti alkaa. Huh ja puh! Ei kovinkaan kaunista tai naisellista touhua:) Hikinen ja punainen nainen poistui treenin loputtua saunaan.

Sitten saikin istua kaksi tuntia autossa. Olo oli jälleen kerran niiiiiiin auvoisen ihana, ne on ne endorfiinit sellaisia:) Analysoin aina mielessäni jokaisen treenin minkä teen. Taas olin syvästi kiitollinen, että dietti ei ole vaikuttanut yhtään treenien sujuvuuteen. Luulin ennen dietin alkua, että jaksaminen salilla on suorassa vaikutuksessa ruuan vähenemiseen ja nälän tunteen lisääntymiseen. Eipä ole!! Vielä. Tästä asiasta keskustelimmekin tänään valmentajan kanssa. Treenit on vedettävä aivan kisoihin saakka täysillä, saavutetuista painoista ei lähdetä lipsumaan alaspäin, koska tällöin lihas luulee, että se voi pienentyä siihen kohdituvan rasituksen vähentyessä. Pelottavaa! Puhuimme myös viimeisten viikkojen väsymyksestä. Sitä on taatusti tiedossa, mutta sen kanssa täytyy vain oppia elämään. Psyykeen merkitys korostuu, etenkin treeneissä. On pystyttävä treenaamaan täysillä, vaikka keho huutaa armoa, lepoa ja ruokaa.

Nyt on menossa dietin 10. viikko ja tähän asti tämä on ollut lasten leikkiä, mutta tuleva ei varmasti enää leikkiä ole. Tulen tekemään parhaani, en jätä itselleni spekuloinnin varaa kisojen jälkeen. Teen kaiken täysillä, kaiken sen mitä vaaditaan parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Olipa kisossa sijoitus mikä hyvänsä, tiedän tehneeni parhaani ja voin olla vain tyytyväinen.

Valmentajan kanssa katsoimme poserausasennot huolella, pientä korjausta niissä vielä on. Onneksi elokuussa on kilpailuun valmentava leiri tiedossa. Viime maaliskuussa olin leirillä ekan kerran ja totesin sen todella hyödylliseksi. Leirillä käytiin pose-asennot hyvin tarkkaan läpi ja ne myös kuvattiin. T-kävelyä päästiin myös harjoittelemaan pienen "yleisön" edessä. Tällä kertaa menen leirille aivan eri mielellä, tuolloin kisoihin on aikaa enää vajaa kuukausi. Posetusten ja T-kävelyn täytyy tuolloin sujua erittäin hyvin.

Kunto oli valmentajan sanoin tiukistunut entisestään. Vielä on rasvaa, mutta niin sitä vielä pitää ollakin. Hiljaa hyvä tulee:) Paino on laskenut hyvin maltillisesti, mutta senttejä lähtenyt hyvin ja tämä yhtälö on toimiva.

Valmentaja tsekkasi myös ateriat tuleville viikoille. Lisäravinteista vain burnerin määrä nousi, muut pysyivät ennallaan. Ruuista riisiä vähennettiin 40 grammaan per ateria, herne-maissi-paprikat vaihtuivat pakastevihanneksiin, joissa hiilareita on alle 7% ja ateriakastikkeet (uncle Bens) lopetettiin. Eli makunautinnoista ei liene kannata edes haaveilla:D Palautusjuoman maun vaihdoin kyllä suklaaseen, se on herkkua! Seuraava käynti onkin jo nopeasti eli kolmen viikon päästä.

Biancaneve olikin muuttanut Tullintorin ostariin! Kokeilin sovitus bikineitä ja kävimme erilaisia mallivaihtoehtoja läpi ja tein päätöksen kankaasta. Kankaaksi valitsin hologrammi punaisen, se kolahti minulle ja koin sen omanlaisekseni. Koristelua en ole vielä ajatellut, sitä suunnitellaan sitten seuraavalla käynnillä, kun saan oikeat bikinini päälleni.

Kivasti on taas asiat edenneet. Tästä päivästä jäi ihan älyttömän hyvä mieli. Taas jaksaa eteenpäin, kaikki epäusko ja tuskailu tiettyjen ajatusten kanssa loppui, kun sain puhua valmentajan kanssa. Parasta Matissa on se, että hän ei hötkyile eikä hätäile, hän ottaa tilanteen haltuun ja ohjaa kaikki turhat ja rasittavat ajatukset pois. Matti on kullanarvoinen ihminen, alansa ammattilainen ja huippu tyyppi.

Aamu aeroobiset

Dietin alussa kirjoitin, että aamu aeroobiset ei välttämättä ole "mun juttu". Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että taitaa ne sittenkin olla:) Mikä voisi olla mukavampi tapa aloittaa päivä kuin nousta reippaasti aamulla ylös ja lähteä kesäiseen auringon paisteeseen. Työvuoroni olen pääsääntöisesti toivonut iltavuoro painotteisiksi. Tämä mahdollistaa aamu aeroobisten toteuttamisen inhimilliseen aikaan eli klo 7. Aamut on olleet pääsääntöisesti upeita, aurinkoisia. Rakas villakoiranikin on jo aivan koukussa aamulenkkeihin, se ei malta syödä aamuruokaansakaan ennen lenkkiä, kova kiire vaan ulos:) Tyhjän mahan lenkki sillekin! Lenkin jälkeen kaurapuuron ja kahvin keittoon ja pieni hengähdys tauko, jonka jälkeen fillarilla salille.

Dietti on kohta puolessa välissä. Ihmeellistä, miten nopeasti aika menee. Parin päivän päästä on valmentajan luona käynti ja saan kuulla missä mennään ja miten homma on edennyt. Kiloja on pudonnut kolme, mutta senttejä esim vyötäröltä 6,5 cm. Olo on muuten hyvä, mutta olen huomaavinani pientä väsymystä enemmän kuin aiemmin. Päiväunet tulee otettua aina, kun se vaan on mahdollista. Nälkään oppii, se ei liiemmin ole vaivannut. Oikeastaan nälän tunne on pahimmillaan muutaman päivän ajan kun diettiä kiristetään, sitten siihen typistettyyn ruokamäärään taas tottuu. Jännä nähdä, miten valmentaja muuttaa diettiä ja treeniä seuraavalla käynnillä.

Elämä on ihmeellistä

Voi, miten mukavaa oli katsoa, kun oma nimi luki Jyväskylän kisoissa bf-tulokkaissa ja Lappeenrannan yleisessä sarjassa. Yksi etappi jälleen saavutettu ja lisää treeni ja diettaamismotivaatiota korvien väliin.

Oman nimen lukeminen kilpailijalistalla on minulle iso asia. Vielä 5 vuotta sitten en olisi kuuna päivänä uskonut nousevani lavalle, saati edes suoriutuvani päivittäisistä toiminnoistani ilman jatkuvia, piinaavia selkäkipuja. Ajatukseni rientävät vielä herkästi aikaan, jolloin kärsin etenevästä alaselänrappeumasta. Oireena oli iskiaskivut, jotka säteilivät kantapäihin saakka. Ensimmäiset oireet tulivat, kun oli 19 vuotias. Vaiva paheni hiljalleen vuosien myötä ja kolmen kympin tietämillä minulla todettiin kolmen välilevyn rappeutuneen kokonaan pois ja nikamien välissä oli jatkuvasti hermomassaa, joka aiheutti kammottavia kipuja. Kivut olivat ajoittain niin valtavat, että jopa pelkkä hengittäminen sai aikaan kunnon iskias oireet. Jouduin olemaan vähän väliä viikkojen sairaslomilla.

Diagnoosi saatiin magneettikuvauksella ja hoidoksi ehdotettiin selän jäykistämisleikkausta, jolloin iskiasoireilun luvattiin katoavan, kun hermot eivät joutuisi enää puristuksiin. En suostunut leikkaukseen. Pelkäsin, että leikkauksessa sattuu jotain, joka vain pahentaa tilannetta entisestään.

Magneettikuvauksen jälkeen menin fysiatrin vastaanotolle. Fysiatri kertoi, että hänen arvionsa mukaan pystyn tekemään sairaanhoitajan työtä maksimissaan 5 vuotta. Tuolloin elettiin vuotta 2005. Se oli aikamoista puhetta, samaan hengenvetoon fysiatri kehoitti minua hakeutumaan kuntoutukseen työterveyden kautta. En voinut uskoa korviani. Kuntoutukseenkin vielä!! En pystynyt näkemään itseäni missään kuntoutuksessa. Siinä istuin epäuskoisena tuolissa, puristin salikassin kahvoja kädessäni ja naurahdin lääkärille; "olen 35 vuotia ja sinä ehdotat minulle kuntoutusta", nauroin asialle....lääkäri ei nauranut. Minulle nousi sellainen jännä sisu pintaan. Ajattelin, että näytän tuolle ihmiselle, että mä teen töitä enkä tarvitse kuntoutusta, mä vielä näytän! Lähdin siitä ajelemaan kohti Elixiaa.

Aloin treenaamaan salilla enemmän ja kävin lisäksi ohjatuissa voimaharjoittelu-jumpissa. Kahvakuulaa yms. Aluksi kaikki oli hieman hankalaa, kun jumpissa en päässyt selkäkivun ja jäykkyyden vuoksi esim. selinmakuulta ylös kuin hitaasti kyljen kautta, kumartelut eivät onnistuneet lainkaan yms yms. Se ei ollut yhtään imartelevaa eikä notkean näköistä touhua:D Etenin hitaasti, mutta varmasti. Päätin, että teen kaiken, mitä vain itse pystyn tekemään. Koin voimakkaasti olevani vastuussa terveydestäni ja hyvinvoinnistani, tiesin että kukaan ei minua pysty vaivoissani auttamaan ja leikkaukseen en lähde.

Aktiivisen saliharrastuksen ansiosta aloin pikku hiljaa saamaan lihasta oikeisiin paikkoihin ja rangan nikamat luutuivat luonnon hoitamalla tavalla. Se oli hidasta, mutta tuotti tulosta. Hiljalleen kivut vähenivät, huomasin, että olin ollut kivuton kokonaisen viikon, sitten kaksi ja kolme...tuolloin uskalsin sanoa sen ensimmäisen kerran ääneen: minulla ei ole ollut selkäkipuja kolmeen viikkoon!!! Muistan tuon aina, koska pelkäsin sen sanottuani, että kivut palaavat ikäänkuin rangaistuksena ylenmääräisestä hihkumisesta:) Tästä alkoi parempi vaihe elämässäni ja nyt elettiin vuotta 2009.

Kun kivut loppuivat, minussa alkoi virrata aivan uutta energiaa. Teen edelleen sairaanhoitajan töitä ja niin sanotun kuntoutuksen olen hoitanut ihan itse salitreenien avulla. Sairaslomat on mennyttä elämää. Olen niin kiitollinen tästä uudesta mahdollisuudesta, jonka olen saanut. Kaikki tämä on intensiivisen ja suunnitelmallisen salitreenaamisen ansiota. Olen saanut terveyteni takaisin ja eipä tuo kropan ulkoinen muutoskaan niin huono ole:D Ja sitä paitsi fitness-elämä on parasta!!

Ei muuta kuin suomalaisella sisulla eteenpäin!