Pakkolepoa!!

Nyt on kulunut reilut kaksi kuukautta kisoista. Treenit aloitin kisojen jälkeen välittömästi yhden  välipäivän jälkeen. Jokainen treeni on vedetty täysillä, erikoistekniikoita käyttäen.

Tässä parisen viikkoa sitten alkoi yllättäin ilmaantua rytmihäiriöitä, pumppu paukautteli välillä miten sattui. Olin juuri vaihtanut magnesium-valmisteen ja laitoin rytmikset sen piikkiin. Ajattelin, ettei se uusi valmiste  imeydy syystä tai toisesta niin kuin pitäisi. Unen saanti alkuyöstä oli myös toivotonta. Sänkyyn mennessä saatoin olla tajuttoman väsynyt, mutta yhtäkkiä uni vain katosi. Kunnon uni tuli vasta yöllä yhden kahden välillä. Päivällä tietysti väsytti sitten enemmän.

 Reilu viikko sitten tein etureisi-treenin. Siihen treeniin asti kehitys dieetin loppumisen jälkeen oli ollut erittäin nousujohteista, mutta nytpä ei enää rauta noussut. Olin aivan äimistynyt! Mitä hittoa! Parhaalla tahdollakaan en pystynyt käsittelemään entisiä painojani, piti laskea roimasti alaspäin. Eipä hivellyt se treeni. Noh, ajattelin, että ainahan niitä huonojakin treenejä mahtuu mukaan, kyllä tilanne korjaantuu, kun vaan painetaan täysillä eteenpäin.

 Viime viikolla ei sitten enää naurattanutkaan. Sydän lätkytti edelleen omiaan, väsytti, uni oli huonoa. Treenipainot laskivat vähän kaikissa lihasryhmissä. Vasta, kun treeneissä tuli voimakasta pahoinvointia ja alkoi vit...aaa kaikki, hermo oli tiukalla, tajusin viimeinkin mistä oli kyse. Jykä oli sanonutkin jo viikko sitten, että olisi varmaan kevennetyn viikon paikka. Totesin tuolloin vain, ettei todellakaan ole, koska treenejä on vain 4 viikossa eli 3 päivää olen pois salilta ja lenkit on vain kävelylenkkejä ja olen offin ruokavaliolla. Ei voi olla mitään ylikunnon merkkejä!

 Otin kuitenkin yhteyttä Mattiin. Kysyin olisiko kevyen viikon paikka vai mikä on vialla. Matti kielsi salille menon KOKONAAN ja aeroobisen myös ja patisti tankkaamaan ruokaa kunnolla!! Voi taivas, miten kovasti hetken kaduin, että olin ottanut yhteyttä. Viikko salilta pois?!??!! Kyllä tuo syöminen on ihan jees, se hoituu...mutta sali!

 En ole oikein ymmärtänyt, miten lujaa ja pitkään olin painanut tauotta. Viimeistelyviikko on ollut salin puolesta se kevein viikko, jonka olen viimeksi pitänyt ja siitä on kyllä kieltämättä aikaa. Dieetin jälkeen, kun sain voimani takaisin, meno on ollut hurjaa. Tieto, että dieetin jälkeen lihaskasvu on voimakkainta on ajanut tekemään kovia treenejä, se aika oli hyödynnettävä. Piiskasin ehkä vähän liikaa. Kun keho ilmoittelee väsymisestä, minä pistän ne oireet vain laiskuuden ja saamattomuuden piikkiin, enkä suostu siksi keventämään. Tiedän, että ihmismieli on herkästi mukavuuteen taipuvainen, joten siksi en mielelläni anna itselleni helpotusta.

 Nyt täytyy hengähtää hieman, on  myönnettävä ettei kroppa olekaan kone. Vaikka mieli jaksaa kroppa ei. Ongelmana on nyt kuitenkin se, että en ole ollut yhtäjaksoisesti salilta viikkoa pois...en edes muista milloin?! Mitähän ihmiset tekee, kun ei harrasta mitään?? Mielenkiintoinen viikko siis tulossa. Jos vaikka siivoaisi kotona?

 Kumma juttu, vaikka tiedän erittäin hyvin alkavan ylikunnon tai ylirasitustilan merkit, siitä huolimatta se aina yllättää, uudelleen ja uudelleen. Luulisi jo, että olisi näiden vuosien aikana viisastunut sen verran, että ei päästäisi oireita näin pitkälle, mutta ei. Sitä jotenkin kieltää asian ja vähättelee kerta toisensa jälkeen. Vasta, kun oireita on niin paljon, että ne oikeasti haittaa jo muutakin elämää kuin treenaamista, sitten sitä ollaan taas niin ihmeissään tilanteesta:)) Aina se tulee puun takaa. Onneksi Matti on olemassa viisaineen ajatuksineen!! Nyt keskityn sitten vain venyttelyyn (sen kun näkisi) ja muuhun kehonhuoltoon. Viikon päästä palaan salille entistä vahvempana ja taivutan raudat mutkalle, he hee!!!

Kuva rasvattomalta ajalta:))

Syksyn meininkiä

Kuivakkaa kesän ruhoa.

Salitreenit sujuu paremmin kuin hyvin. Edelleen treenaan (vain) neljästi viikossa, lupaa viidenteen treenikertaan ei vieläkään herunut, vaikka yritin. On se vaan sitten uskottava, että hermosto ja hormoonitoiminta pitää palautella rauhassa kisarääkistä, jotta saadaan taas kehitystä aikaan. Onneksi minulla valmentaja, jonka kanssa homma toimii ja ennen kaikkea voin luottaa siihen, että kaikissa ohjeistuksissa terveys on kaiken muun edellä. Niin se pitää olla, ehdottomasti!




















Kehitystä haen tosissani, lihasta lisää ja paljon. Olen hyvin tarkkana treenitekniikoista ja analysoin jatkuvasti teknistä suoritusta. Pyrin jättämään kaikki, pienetkin heijaukset ja muilla lihaksilla avustamiset pois ja keskityn kohdelihaksen maksimaaliseen käyttöön; kunnon puristukseen ja kunnon venytykseen. Painoja ei tarvitse aina lisätä, vaan tekniikkaa hiomalla, liikkeet oikein tekemällä, saan sarjoihin lisää rasitusta ja haastetta. Painoja lisään vasta sitten, kun kaikki palaset on paikallaan.



 Tärkeintähän on lihaksen kasvu eikä se miten paljon kiekkoja tangossa on. Joskus salilla näkee valtavan vajaita suorituksia, valtavan isoilla painoilla. Liike kulkee tuolloin selkeästi ns. mukavuustasolla, liike on lyhyt, näyttää hankaamiselta. Mutta jokainen treenatkoon tavallaan ja tekniikoistahan voidaan aina olla erimieltä:)




Teen edelleen aamulenkkejä tyhjin vatsoin, siitä on tullut tapa. Olenpa sitten reissussa tai kotona, laitan aina kellon soimaan ja painun lenkille ennen aamupalaa. Tunne, kun kello soi, ei ole imarteleva, etenkään näin pimeänä ja kylmänä aikana. Mutta se tunne, kun pääsen kaurapuuron kimppuun lenkin jälkeen on sanoinkuvaamattoman hivelevä. Elämä hymyilee ja kaikki palaset on kohdillaan:) Koukussa ollaan.

 Liikunta, liikkuminen, salitreenit on iso osa elämääni. Itseasiassa joka päiväinen osa eli elämäntapa. Lomalla, kylässä ja ihan missä vaan, haen paikan ja ajan, että pääsen liikkumaan. Se ei ole mitään neuroottista suorittamista, vaan vilpitön halu nauttia liikkumisesta ja treenaamisen tunteesta. Aina, kun astun salille, olipa sali täysin vieras tai oma tuttu, tulee kotoinen ja turvallinen tunne:) Salilla haisee aina tekemisen meininki ja sitä ilmaa on hyvä hengittää, siitä saan voimaa. Jos joudun syystä tai toisesta istumaan paikoillaan pidempään, kroppa ja etenkin kuuppa alkaa jumittamaan alta aikayksikön.

Se tunne, kun kroppa lämpiää jä lihaksiin tulee painetta....se on jotain niin hienoa. Jos voittaisin lotossa, todellakin tietäisin mitä tekisin. Työnteosta vapautunut aika menisi aika pitkälti jos jonkinlaiseen liikuntaan ja meuhkaamiseen, se on varmaa. Voittoa odotellessa!




 Kävimme Jykän kanssa tässä syyskuussa laivalla ja täytyy sanoa, että vuorokauden mittainen risteily on meikäläiselle ihan maksimi. Kaikkihan laivalla perustuu syömiseen, juomiseen ja istumiseen, olipa puitteet sitten miten hienot hyvänsä, sitä ei kauaa jaksa. Lepään kyllä riittävästi yöunilla ja päivät saakin sitten olla tekemistä täynnä, mutta hauskaahan tuolla minilomalla kuitenkin oli. Kahden keskistä aikaa ja aikatauluttomuutta, ihan parasta rentoutumista. Turussa pääsi taas tutustumaan uuteen saliin, se on aina iso piristysruiske:)

 No, mutta asiasta läskiin! Painoa on tullut kisojen jälkeen neljä kiloa eli ihan maltillisesti. Kyllä nuokin kilot on pehmentänyt kropan ilmettä selvästi. Tällä kertaa se muutos ei kiristä yhtään tippaakaan päätä. Nautin niin paljon kovan dieetin jälkeen, että on potkua tehdä ja touhuta kaikenlaista ja sosiaalinen näivettyminenkin on loppunut! Jes! Pyllynalus-tyyny on poistunut keittiön tuolilta, nyt ei luut enää puske persiistä läpi vaan oma luontainen lihapehmuste kulkee kiinteästi mukana joka paikkaan.

 Yritän tietenkin parhaani mukaan jatkossakin välttää turhaa ihran tuloa. Siitä on aina niin hankalaa päästä eroon. Lihaskasvun nimissä uhraudun pieneen pehmeyteen, mutta sumopainijan vartaloa ei lihaskasvukaan vaadi.

Herkuttelu on muuttunut viimeisten kisojen jälkeen huomattavasti; himo  makeaan on rauhoittunut järkeviin mittasuhteisiin. Se on suoranainen ihme, koska aiemmin mun mielestä mikään ei voinut olla liian makeaa syötäväksi, mitä makeempaa sen parempaa.  Suurin himo on leipää kohtaan; vastapaistetut sämpylät ja puurot. Niillä vois elää! Juustohulluna valitsen ennemmin niitä kuin irtokarkkeja, kalorit paukkuu kuitenkin.

 Viime päiviin asti olen vielä noudatellut ns. palauttavaa dieettiä. Nyt sähköpostiin kopsahti kuitenkin uusi ruokavalio eli offin ruokavaliota aloitellaan. Tuttua runkoa täydennetään hedelmillä ja riisin määrää nostettiin pikkuisen ylöspäin, sen suurempia muutoksia ei tullut. Pienillä muutoksilla siis etiäpäin!

Tänä syksynä on saatu todella paljon superfoodia luonnosta. Pakastimet täynnä marjoja ja omenasoseita. Mikäpä voisi olla parempaa rahkan kanssa kuin erilaiset marjat.

Palauttavaa elämää

Vuosi sitten, kun ensimmäinen kisakauteni oli ohi ja kolmet kisat takana, muistan miten ensimmäisten viikkojen aikana tunsin outoa tyhjyyden tunnetta. Tuntui, että olisi pudonnut johonkin outoon elämään, jossa ei oikein tiennyt mitä tekisi. Aiemmat kuukaudet, oikeastaan puoli vuotta, oli kulunut tiukasti aikataulutettuna ja rytmitettynä. Jokaiselle päivälle oli toimintaa ja lapuissa luki mitä tehdään ja mitä syödään. Aina oli mielekästä touhua, joka vei projektia eteenpäin.

Vuosi sitten muistan, miten viimeisten kisojen jälkeen oli jotenkin apea tunnelma ja olin aika huolissani kropastanikin. Pelkäsin, että pullahtaisin porsaaksi ja en hallitsisi syömistä milläänlailla. Kisa-bodysta luopuminen tuntui vaikealta ja haikealta, siihen oli nähty niin paljon vaivaa, hikeä ja kyyneliä. Tuona aikana ajatukset ja tunteet vilisivät ristiin rastiin. Onneksi kotona minulla oli kuitenkin aina ihminen, jolle pystyin puhumaan hulluimmatkin ajatukset ja se auttoi aina eteenpäin kohti normaalia olemusta ja olotilaa.

Tämä 2013 kisakausi oli haastavampi kuin edellinen. Syytä tähän en tiedä. Toki suurinosa dieettiajasta meni hyvin ja energiaa piisasi, mutta mukaan mahtui yllättävän kovia päiviä ja lopussa jopa viikkoja. Mietin monesti dieetin aikana tätä kisoista palautumisvaihetta. Valmistauduin siihen, että mieliala saattaa olla jonkin aikaa matalalla ja olen vetämätön ja mistään innostumaton ruikuttaja, joka vain syö syö syö ja syö ja potee siitä sitten huonoa omaatuntoa ja kierre on valmis!

Nuo viikot Jyväskylän karsintakisoista Lahden SM-kisoihin olivat elämäni kovimmat. Päiviin mahtui vain sali-sohva-vessa kierre. Viimeisten päivien aikana tuo vessa-kohde alkoi jo kovasti mietityttämään...miten senkin voisi välttää. Eli kovilla oltiin. Jotain positiivistakin tapahtui päässäni tuona aikana. Tajusin paljon asioita, mikä on tärkeää ja mikä ei. Viimeistelyviikon tankkausten alettua tajusin, miten hienoa on kun jaksaa tehdä asioita. Pääni meinasi räjähtää energiasta ja onnellisuudesta. Tuosta edellä mainitusta kierteestä putosi kohde "sohva" välittömästi pois ja tilalle tuli vaikka ja mitä touhua.

Ehkä tuo juuri tuo kokemus dieetiltä on kantanut nyt tässä kisojen jälkeisessä palautteluvaiheessa. Tiedän edelleen mikä on tärkeintä! Tärkeintä on terveys ja se, että ympärillä on välittäviä ihmisiä...ja se yksi, joka on ylitse muiden:)

Kisojen jälkeen olen palautunut normaaliin elämään täysin vaivattomasti, ilman stressiä. Ei alakuloa, ei väsymystä, eikä morkkiksia. Noudatan palauttavaa dieettiä ja syön kerran viikossa vapaammin. Tieto siitä, että mikään ei ole nyt pakkoa, ei ole aikatauluja, antaa hienon vapauden tunteen. Tuntuu hauskalta olla taas oman itsensä herra ja päättää itse valinnoista. Huomaan kyllä, että olen tiukkis luonteeltani, en herkästi tee ns. huonoja valintoja elämäntapojeni suhteen, mutta kuten sanoin, se vapaudentunne, se on hieno tunne juuri nyt.

Valmentajalta sain uuden treeniohjelman. Uusi ohjelma on nyt jaettu neljään treeniin. Olisin halunnut edelleen tehdä viisijakoista, mutta nyt mennään tällä uudella jaotuksella jonkin aikaa eteenpäin. Palauttelua, palauttelua. Lihaksiin on palautunut se tuttu polttava, käristävä tunne takaisin, dieetin aikana tuo tunne on vähän erilainen.

Vaaka sai olla rauhassa yli kolme viikkoa ja kaikella kunnioituksella siihen noustessani se kertoi, että olin saanut lisää elopainoa kokonaiset 3 kiloa. Tuolilla istuessani olen joutunut pitämään tyynyä pyllyn alla, koska pakaroista on puuttunut omat pehmusteet, kohta pääsen heittämään tyynynkin jo pois:)

Kisadieetillä pudotin painoa karsintoihin 9,5 kg ja SM:ään 10,8 kg. Viime offilla läskiä oli kertynyt siis ihan sopivasti. Nyt pyrin elämään yhtä läskisti:))

Fitness iltaa ja "kuraa" niskaan

Tänään sain kertoa Elixiassa mukavalle kuulijajoukolle tästä niin rakkaasta harrastuksestani, mikä voisi olla mukavampaa:) Kerroin siitä millaista elämää elän kisakauden ulkopuolella ja millä tavalla elämä muuttuu itse kisakaudella. Jännä juttu huomata, että olen "aika" syvällä tässä elämäntavassani. Monen mielestä teen varmaan ihan outoja juttuja, vaikka itselleni ne on ihan normaaleja. En usko, että kaikki naiset tavoittelevat useita lihaskiloja vuoden aikana:) Minä tavoittelen. Ei kaikki varmaankaan punnitse jokaista suupalaa:) Minä punnitsen. Punnitsen dietin aikana luonnollisesti, jotta homma onnistuu ja offilla punnitsen, jotta syön riittävästi eli että saan sitä lihasta.

Siinä kertoessani minulle avautui jotenkin uudelleen se asia, miten onnellinen olenkaan, kun olen löytänyt näin hienon elämäntavan. Elämäntavan, joka antaa iloa, voimaa ja tietenkin myös valtavasti nöyryyttä. Olen löytänyt elämäntavan, jossa voin ylittää itseni vaikka joka päivä ja monella tavalla. Terveys, miten hieno ja korvaamaton asia se onkaan. Tiedättekö, kun on terve, pystyy mihin vaan, jos haluaa riittävästi.

Kiitos yhteistyökumppaneilleni; Sportlife Nutrition ja Gazoz!



Nyt muihin asioihin....Siihen kuraan:(

Olen törmännyt tässä kisojen jälkeen myös siihen, että kaikkien mielestä tämä kisaaminen ei sitten olekkaan hieno juttu. Kummallista, että jotkut jaksavat olla huolissaan dieettini rasittavuudesta ja kovien treenien tekemisestä. Ihmiset, joille asia ei edes milläänlailla kuulu, ihmiset, jotka eivät ole edes olleet näkemässä minua silloin, kun dieetti ja rasittavat treenit alkoivat viemään tosissaan voimia. Tuolloin perhe ympärilläni tuki minua ja jaksamistani, olivat ilona rinnallani ja ovat nyt ylpeitä saavutuksestani.

Olen ollut iloinen kovan työn antamasta tuloksesta ja kaikesta siitä, mitä dieetin vaikeimpina hetkinä opin itsestäni. Onnellisuuden kupla poksahti rikki, kun tietyssä tilanteessa sainkin kuraa niskaani, tilanteessa, jossa ehkä olisin odottanut ennemminkin pientä onnitteluhalausta kuin raipan antoa.
En voi muuta kuin hämmästellä, miksi ihmeessä tämä urheiluharrastus herättää niin herkästi tunteita? Pitääkö tätä harrastaa jatkossa jotenkin piilossa? Miten joitain ihmisiä voi ärsyttää säännöllinen treenaaminen ja syöminen? Paljon tärkeämpää olisi puuttua siihen, kun ihmiset eivät hoida itseään, käytetään alkoholia, tupakkaa, ollaan pulskia jne jne... Mutta ei, tämä harrastus on se, johon juurikin puututaan.

EI HEMMETTI!!!! Haluan olla ylpeä siitä mitä harrastan ja aion olla sitä myös!! Luojan kiitos läheiset ihmiset ja kaverit ymmärtävät kaikki, että tämä on hyvä juttu ja minulle tärkeä. Voin väittää, että tämä ei taatusti ole ollut keltään pois, ei edes perheeltäni. Miksi siis keltään muultakaan? Päinvastoin, minulla on nyt enemmän kuin koskaan aiemmin energiaa ja käyttöönotettavaa voimaa. Otan kaiken sen voiman ja energian käyttööni ja nautin elämästä, sitä ei mikään voi estää.  Kaikkea ei  tarvitse sietää, eikä kuunnella.

Uusi tavoite on kirkkaana mielessä ja sitä kohti menen lujaa vauhtia. Rakastan treenaamista ja aion edistyä siinä parhaan kykyni mukaan. Kilpaileminen on yksi osa harrastusta ja sitä aion jatkossakin tehdä. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa...vai miten se nyt menikään:)))

Aurinkoa kaikkien päiviin!

Elämä palaa ruotuun

Expon jälkeen piti tietenkin käydä syömässä ravintolassa. On se vaan kummallista, että tuolloinkin tuli valittua ruuaksi kanaa, vaikka sitä olen valehtelematta syönyt yhteen soittoon ainakin koko tämän vuoden. Oli ihanaa päästä maistelemaan erilaisia makuja diettiruuan jälkeen. Makuaisti on selvästi terästäytynyt:) Suklaakakku vaniljajäätelöllä meinasi räjäyttää tajunnan.



Kotimatka Jyväskylään taittui nopeasti ja fiilikset oli "pikkuisen" korkealla. Enpä muista, että olisin koskaan kokenut näin huikeita olotiloja. Kova treenaaminen ja ajoittain hyvinkin haasteellinen dieetti kantoivat hedelmää ja ylitin tavoitteeni hienosti tälle vuodelle. Kovat ajat olivat nyt takana. Kovat ajat toivat hienoja tuloksia ja myönnän nyt, että kyllä todellakin kannatti "kiduttaa" itseään:) Kaikella sillä sinnittelyllä oli tarkoituksensa.

Kävin ensimmäiset päivät kisojen jälkeen jotenkin ylikierroksilla, kaikki oli niin ihanaa, kivaa ja...kaikkea positiivista:) Heräsin ennen kukon pieremää ja en malttanut olla aloillani, oli virtaa ja elämäniloa. Tajusin miten ihanaa elämä voikaan olla, kun jaksaa tehdä ihan mitä vaan.  Aamuaeroobisia teen edelleen, mutta hieman kevyemmällä sykkeellä. Nyt on ollut niin upeita syksyisiä aamuja, etten mistään hinnasta jäisi sisälle istumaan.

Salille painoin yhden lepopäivän jälkeen ja aloitin treenaamisen entiseen malliin. Voimaa on ollut hyvin ja valmentajalta saan uuden ohjelman ihan juuri tässä kohta käyttöön.

Syömäpuolella siirryin välittömästi kisoja seuraavana päivänä siihen diettiohjeistukseen, jolla aloitin huhtikuussa dietin eli ruokaa tuli aika paljon lisää. Mielitekoja minkään herkkujen tai ruuan suhteen ei ole juurikaan ollut, mutta juuri puusta poimitut omenat on ollut pieni heikkous. En ole pitänyt ns. vapaamman syönnin päiviä vielä, mutta otan toki ne käytöön, kun siltä tuntuu. En ole ihan millin tarkka ruuan suhteen ollut, jos on tehnyt mieli ruisleipää, olen viipaleen syönyt ja nautin siitä tunteesta, että nyt ei ole "pakko" olla aivan orjallinen minkään suhteen. Luonteeni on kuitenkin aika tiukka ja se ei anna kauheen paljoa liekaa lipsumisiin.

Jotenkin mulle tuli tuossa dietin vaikeina aikoina sellainen olo, että tämä kilpaileminen treeneineen ja dietteineen saattaa testata terveydentilaa aika rajustikin:) Jos kropassa ja päässä kaikki ei ole kunnossa, kilpatie voi katketa melko nopeastikin tai viimeistään viimeisten viikkojen aikana, jolloin kroppa ja psyyke laitetaan todella lujille. Olen kiitollinen, että olen saanut olla terveenä ja saan jatkaa tätä, niin rakasta harrastustani edelleen<3 Ei muuta kuin nöyränä eteen päin.

Heinäkuulta poseharjoituskuvaa

Näin nelikymppisenä naisena on mukavaa huomata, että oman kropan ulkonäköön voi vaikuttaa vielä todella paljon. Peli ei siis ole pelattu siltä osin! Ikä taitaa olla vain tekosyy monelle asialle, sen varjolla on helpompaa vetäytyä sohvan nurkkaan.

Omalla kohdallani asia on niin, että arvostan terveyttä ja elinvoimaista, toimivaa fysiikkaa niin paljon, että olen valmis tekemään päivittäisiä valintoja sen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Selittelyt, tekosyyt ja laiskuus...yäk, ne joutaa romukoppaan. Ne on esteenä elämänhallinnalle ja kehittymiselle.

Haluan olla vanhana mummona vielä laskettelurinteessä, treenata salilla ja matkustaa ympäri maailmaa:) Siinäpä hyvä syy miettiä mitä suuhunsa pistää ja jaksaako treenata vai ei.

Uusi tavoite on asetettu ja se antaa jo kovaa potkua persiille. Seuraavaksi, kun nousen lavalle aion olla huomattavasti isompi! Roimasti lihaa lisää joka paikkaan, erityisesti selkään ja kinttuihin. Siinähän sitä tavoitetta sitten vähäksi aikaa onkin!

Kisat on kisattu tällä haavaa ja nyt on niiiiiiiiiiiin ihanaa, kun voi keskittyä ihan muihin asioihin. Tervetuloa arki ja kaikki sen tuomat haasteet, ihanaa!

Kun kerran tätä energiaa nyt piisaa, niin olihan se käytettävä hyödyksi. Puolukoita ja tyrnejä on kerätty pakastimeen ja omenat keitetty soseeksi. Mikä voisi olla parempaa rahkan ja puuron päällä kuin marjat ja omenasose, namps.

 

Niin joo, yksi viiraus piti toteuttaa tässä myös. Dietin aikana kyllästyin ihan silmittömän paljon hiuksiini. Blondi=väritön, kalvakka lookki, ääääh. Päätin, että kisojen jälkeen tukka lyhenee kunnolla väri muuttuu, se oli ihan pakonomainen tarve toteuttaa. Uusi ajanjakso, uusi lookki. Tänään se tapahtui ja tulokseen olen tyytyväinen. Tuli kevyt olo. Pidennykset pois ja parikymmentä senttiä omaakin tukkaa jäi kampaamon lattialle. Kyllä helpotti:)

Nordic Fitness Expo 2013

Perjantaina lähdimme ajelemaan jo hyvissä ajoin kohti Lahtea. Illalla oli kilpailijakokous, jossa tarkastettiin jälleen kerran pituus ja kisa-asu. Vaatimaton pituuteni 179 cm oli pysynyt samana kuin 3 viikkoa sitten ja bikinitkin meni tarkastuksesta läpi.

Laatikollinen palkkaria lähti mukaan.

Lauantaina sännättiin välittömästi messuille ostamaan Sportlifen palkkaria kunnioitettava määrä ja tehtiin muitakin erittäin hyviä ostoksia. Nyt ei tarvitse pitkiin aikoihin täydennellä lisäravinne ja vitamiinivarastoja. Miesten kilpailut katsottin alusta loppuun ja sitten lähdettiin hotellille huilimaan.

Lauantaina ruokaa tankattiin vielä enemmän kuin aiempina päivinä ja suola jätettiin pois. Riisi maistui "vähän" vetiselle, mutta kyllähän se niin on, että kun tarpeeksi kova nälkä, niin mautonkin ruoka uppoaa. Veden juonti loppui päivällä. Siitä sitten alkoi pikku hiljaa nesteet poistumaan ja kunto kiristymään.

Värien kanssa läträttiin normaaliin malliin eli neljä kerrosta Pro Tania ja sunnuntaina kaksi kerrosta Jan Tanaa.

Kisa aamun ihana lenkki.

Kisa-aamuna heräsin aikaisin, herätyskelloa ei tarvittu. Kisa-aamun tunnelma on jotain niin mahtavaa, että sitä ei voi sanoin kuvailla, odotusta, jännitystä, iloa ja  rajatonta onnentunnetta. Kurkistin peiliin toiveikkaana, oliko yön aikana tapahtunut se mystinen kiristyminen? Oli tapahtunut ja lavapaino oli -1,3 kiloa pienempi kuin karsintakilpailuissa kolme viikkoa sitten. Hyvä, näillä mennään!

Minnan loihtima kampaus.

Aamulla värit taas pintaan ja aamukävely tuli suoritettua kävelemällä toiseen hotelliin meikkiin ja kampaukseen. Minna Ahmonsaari loihti jälleen kerran ihanan kampauksen ja meikin. Meikin jälkeen laitettiin vielä kerros väriä ja sitten olikin aika lähteä kohti kisapaikkaa. Automatka kisapaikalle tuntui ikuisuudelta; en olisi malttanut millään istua aloillani. Odotin ihan valtavasti  kisoja!


Lavan takana olikin tänä vuonna hyvin tilaa hoitaa pumppailut ja muu liikehdintä. Porukkaa siellä oli todella paljon vähemmän kuin edellisenä vuonna, kiitos uuden huoltajasäännön. Puolisen tuntia ennen kisaa aloitin rauhalliset pumppailut ja siinä sivussa nautiskelin sipsejä ja vettä. Tiimin huoltaja Taina sipaisi ammattimaisin ottein öljyt pintaan ja olin valmis lavalle. Tätä on odotettu! Tämän eteen oli tehty töitä ja kovasti! Hikeä ja kyyneleitä on tiristetty! Ja nyt on SE HETKI!!
























Meitä oli alkukilpailussa 16 kilpailijaa. Tykkään siitä, että kilpailijamäärä on mahdollisimman suuri, näin pääsee kisaamaan kunnolla. Pienellä kisaajamäärällä on luonnollisesti helpompi saada "parempi" sijoitus, mutta siitä häviää kilpailun maku ja  kiinnostavuus.

Alkukilpailu oli vaativa, se kesti aika pitkään ja jokaikinen sekunti oli annettava parastaan, jokaikinen sekunti oli tärkeää näyttää omaa parasta kuntoa. Tässä oli se hetki, jolloin kovan työn tulokset on mitattavana eli kaikki peliin vaan!

Lavalla oli tajuton kuumuus, ilma ei tuntunut vaihtuvan ollenkaan. Pelkäsin, että hikipisarat alkaa valumaan ja meikki sen mukana:) Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Katsomosta kuului tuttuja kannustushuutoja ja niiden avulla hymy pysyi huulilla loppuun saakka. Olin ja olen edelleen tyytyväinen alkukilpilun suoritukseeni. Fiilis oli kokoajan loistava, nautin suunnattomasti.


Alkukilpailun jälkeen odoteltiin finaaliin pääsevien nimiä. Odotimme ehkä 10 minuuttia, mutta ne minuutit oli pitkiä. Pelotti, kauhistutti; mitä jos putoan...pelottava ajatus!

Vihdoinkin tieto tuli: pääsin finaaliin!! Mä tein sen!! Tavoitteeni tälle vuodelle oli päästä ensimmäisistä karsinnoista SM:ään ja siellä finaaliin eli kuuden parhaan joukkoon. Tavoite oli siis täynnä! Tuntui todella hyvälle.

Finaalikierrosta odotellessa huomasin, että alan hyytymään, voimat kävi vähäisiksi. Jalkoihin tuli pientä tärräämistä ja olo kävi raskaaksi. En osannut korjata oloa ja nopeasti sitä oltiinkin jo jonossa lavalle. Kaiken tarmon ja voiman rippeet keräilin ja painuin finaalikierrokselle.

T-kävely tuli tehtyä, mutta uupumukseltani en pystynyt antamaan parastani. Ei se varmastikkaan olisi sijoitustani parantanut, mutta olisi ollut hienoa vetää kävely kaikella sydämellä ja tuntea, että nautti siitä. Finaalin vertailuissa lihasten jännittämiset ei varmaankaan menneet ihan napakymppiin. Noh, oppia ikä kaikki; seuraavissa kisoissa tälläiseen hyytymiseen pitää osata varautua paremmin.





Sijoitukseni yllätti iloisesti! Ylitin itselleni asettaman tavoitteen; olin viides!! Nyt minulla on SM pokaali ja olen siitä pirun ylpeä, onnellinen ja iloinen. Se on suuri saavutus. Taso pitkässä sarjassa oli kova tänä vuonna, oli hienoa olla osa sitä.

Voittajan Anne Nymanin fysiikka on huikea, aivan uskomattoman upea! Siinä on body fitness kroppa parhaimmillaan.

Hyvä ruoka parempi mieli!

Kisan jälkeen lähdin kipin kapin hotellille korjaamaan oloa. Siellä minua odotti myöhäinen aamupala. Voimat palautui nopeasti, kun sain syömistä ja juomista.
Taivas, miten hyvälle ruoka maistuikaan! Vatsalaukku on käynyt aika pikkuiseksi, mutta eiköhän se taas veny entiselleen ihan helposti:)

Nyt on kiitosten aika:

Kiitos laadukkaista ja toimivista lisäravinteista Sportlife Nutrition!
Kiitos Team Sportlife, on ilo kuulua parhaaseen tiimiin!
Suurkiitos valmentajalleni "Guru" Matti Haloselle, ilman sinua tämä ei olisi ollut mahdollista!
Kiitos Elixia (Seppälä), hyvästä ja kannustavasta treenipaikasta!
Kiitos Gazoz, on ilo treenata hyvissä treenivaatteissa!
Kiitos Studio Bella kauniista kynsistä!

Suuren suuri kiitos kuuluu aviomiehelleni Jyrkille, joka jaksaa aina olla satasella mukana tässä
hommassa ja kannustaa ja uskoa minuun!


Kiitos kaikille muillekin, jotka ovat aina jaksaneet kannustaa ja tsempata eteenpäin. Kiitos Jenna-Riina, Joni, Niina, Sepa, Jukka, Tuija, Vilma, Hannu ja Kerttu, Irja, Sirpa, Anne sekä työkaverit ja salin ihmiset! Olette olleet ihanasti mukana<3

Maljojen nostamisen aika!

Viimeistelyviikon viiraukset

Viimeistelyviikon raamattu.

Tätä viikkoa on odotettu ja nyt se on tässä!! Aamut alkoivat edelleen tuttuun tapaan lenkillä, mutta nyt vain puolen tunnin mittaisilla. Sali oli edelleen 5-jakoinen, mutta luonnollisesti käytössä oli nyt normaalia kevyempää rautaa.

Olen iloinen, että jaksoin tämän ajan painaa täysillä. Tämän kokemuksen jälkeen en (toivottavasti) pienistä valita ja pikku nälät tai verensokereiden heilahdukset ei voi tuntua enää missään. Diettini kokonaismitta viimeistelyviikkoineen oli 22 viikkoa. Tuona aikana elopainoa putosi 10 kiloa.

Lihaa olen saanut viime syksyn jälkeen noin 3 kiloa lisää ja pidän sitä hyvänä saavutuksena vuositasolla. Tosin lihasta ei voi (etenkään näin pitkiin raajoihin) koskaan saada liikaa. Seuraavan vuoden aikana kehitys on oltava vähintään samaa luokkaa, tavoitteita pitää aina olla! Kova työ jatkukoon!



Maanantai.

Keli oli upea, syksyisen raikas. Fiilikset korkealla, dietin koettelemukset on nyt taakse jäänyttä elämää. Nyt tankataan ja taltutetaan väsymys!!!

Aamupalalla riisikakkuja banaanin kera ja kaurapuuroa ihan kunnon satsi. Kyllä se oli niin taivaallista, paremmalta ruoka ei ole koskaan maistunut. Noh, tyhjyyteenhän se tuntui uppoavan, mutta herkullista oli kuitenkin. Päivän mittaan söin useammankin satsin riisi-kanaa ja illalla taas puuroa.

Illalla lisääntynyt hiilareiden määrä alkoi korjaamaan vointia huomattavasti reippaammaksi. Huomasin, että aloin tuntea vetoa jopa siivoamiseen eli normaalit himosiivoojan piirteet alkoivat siis heräillä. Huomenna olenkin sitten varmaan jo täynnä energiaa, hope so!




Tiistai

No hei, vautsi, heräsin ilman nälkää...täh?? Aika vinkeetä! Äkkiä lenkille ja puurokipon ääreen. Voi mahotonta, miten hyvää puuro ja riisikakut banaaniviipaleilla voi olla!! Maha oli täynnä, oikeesti!

No, sittenhän sitä virtaa ja intoa alkoikin olla siinä määrin, että pian jouduttiin viemään turhaksi todettua tavaraa autollinen kaatopaikalle. Aloin siis siivoamaan!! Ja kunnolla!! Vaatehuone, varasto ja kaapit saivat ryhtiä ja voin kyllä sanoa, että mitään turhaa ei hyllyille jäänyt. Kotona vallitsee taas järjestys ja selkeys, joka olikin tässä välillä jo vähän heikommalla tasolla. Elämä on taas niin ihanaa!

Keskiviikko

Lenkki, salitreeni, poserausta ja ohjeiden mukaista syömistä ja juomista. Näistä oli tämäkin päivä tehty. Siivous, kiilotus, puistelu, tamppaus ja pyykkäys-into on jatkunut ja Tolu tuoksuu on joka paikassa. Virtaa riittää siis edelleen. Tuntuu niin tajuttoman hyvältä, kun on päässyt ylös sohvan pohjalta ja jaksaa tehdä asioita. Ilo on palannut elämään. Toisaalta oli aika makeeta vetää itsensä täydellisesti loppuun treeneillä ja dieetillä, se tunne oli kyllä kokemisen arvoinen;) Etenkin kun siinä maailmassa piti jaksaa elää pari viikkoa. Tuon jälkeen osaan kyllä arvostaa tervettä ja jaksavaa, normaalia oloa.


Torstai


Hieno päivä jälleen. Rutiinit hoidettiin ja tankkaus alkoi näkymään muuallakin kuin voinnissa; lihakset pyöristyy hiljalleen. Ihonhoitoa  olen tänään tehnyt oikein huolella; kuorinut, rasvannut ja rasvannut jälleen. Ihoa valmistellaan huomenna laitettavaa väriä varten. Pakkailin expon reissua varten laukkujakin jo valmiiksi. Huomenna on kiljailijakokous!! Jes,  parasta aikaa siis eletään. Kisafiilikset on korkealla!


Perjantai

Aurinkoinen aamulenkki ja ihana puuro-riisikakku-aamupala. Sitten  suihkuun ja sain ensimmäisen  Pro Tan kerroksen. Niitä laitetaan tällä kertaa kaiken kaikkiaan neljä kerrosta ja ja kilpailupäivänä vielä kaksi kerrosta Jan Tanaa. Ihoni ruskettuu melkoisen heikosti, siksi tämä kombinaatio on välttämätön.

Tämän kisakauden vihoviimeinen salitreeni on nyt tehty, melkoisen huikea tunne! Kotona oli monenmoista puuhaa. Ruokien kanssa oli aika puljaaminen; ruokien suunnittelu, valmistaminen ja pakkaaminen kisojen päättymiseen saakka vaati mietintää. Perheemme stratekinen-johtaja, Jyrki pyöritti tämänkin paletin kylmän viileästi ja pian kaikki oli valmista, auto pakattu ja nokka kohti LAHTEA.

Uudet kynnet, tottakai!

Tällä viikolla kaivauduin siis esiin sohvan uumenista ja hikisistä treenivaatteista, heräsin henkiin ja minusta tuli jälleen nainen:)))

Ensimmäinen askel tähän naiseuteen oli tietenkin KYNNET! Ne on mulle aina se paras juttu näissä kaunistautumis asioissa. Kynnet teki jälleen kerran Katrin Urmet, jonka työpiste sijaitsee Jyväskylässä Asemakadulla, Studio Bella. Voin suositella; kynnet on upeita ja erittäin kestäviä.

Ohjelmassa oli vielä "karvat pois-toimenpide" eli sokerointi ja tietenkin räpsyt laitettiin kuntoon.







Tässä projektissa olen saanut uskomattoman määrän kannustusta, tukea, ymmärrystä ja rakkautta mieheltäni, siitä voin olla vain nöyrästi kiitollinen. Tämä kisoihin valmistautuminen on ollut ajoittain hyvinkin tarkkaa, elämää rajoittavaa ja aikataulutettua hommaa, joten se vaikuttaa vääjäämättä parisuhteeseen ja normaaliin elämään kotona. Vaikutus on sitä suurempi, mitä lähempänä kisoja ollaan. Viimeisillä viikoilla elämä kapenee ja kapenee, lopuksi jäljellä on vain "minä ja fitness".

Olin karsintakisojen jälkeen aika kovilla ja kotityöt ym on kieltämättä jääneet muun perheen hoidettavaksi. Se ei ole minusta ollut ollenkaan hauskaa, en haluaisi olla mikään riippakivi tai passattava paskahousu, mutta niin se nyt vain meni ja olin siis paskahousu:)) Arvostan sanoinkuvaamattoman paljon saamaani tukea ja arvostukseni Jyrkiä kohtaan on entisestään kasvanut<3

Mutta nyt, tervetuloa kaikki katsomaan upeita kisoja ja nauttimaan hienosta tunnelmasta Nordic Fitness Expoon Lahteen!!!!

Karsintojen jälkeiset kaksi kiristelyviikkoa

Edessä on siis kolme viikkoa SM-kisoihin; kaksi varsinaista dieettiviikkoa ja kolmas viikko viimeistellään.

Ensimmäinen viikko karsintojen jälkeen

Jyväskylän karsintojen jälkeen heti seuraavana päivänä jatkui dietti. Ruoka pysyi ennallaan, aerobista lisättiin vielä pari tuntia viikkoon. Kiristetään ja tiristetään vielä vähän, siihen on varaa oikein hyvin. Salille oli jo kova ikävä. Viimeistelyviikon treenit oli niin keveitä, että kaipasin kunnon poltetta lihaksiin. Toki pieni pelko rinnassa lähdin salille. Vuorossa oli nimittäin etureidet ja olin juuri ennen viimeistelyviikkoa onnistunut nostamaan smith-kyykyssä painoja uuteen ulottuvuuteen. Periaatehan on se, että takaisin päin ei mennä, suunta on vain ja ainoastaan ylös päin ja tässä asiassa olen järkähtämätön.

Jotenkin oli kuitenkin epäusko kovan treenin läpiviemiseen, olin ollut juuri lavalla, kisakunnossa ja oikeestikko mun pitäisi selvitä tästä treenistä? Hullua koko touhu! Noh, valmentajan sana on laki, kaitpa se tietää mitä tekee:)

Karmea se treeni oli, pahin mitä ikinä olen tehnyt. Jumankauta, luulin että kuolo korjaa viimeistään nyt. Naisellisuus ja glitterit oli siinä touhussa aika kaukana, kyyneleet ja räkä valui pitkin naamaa, lyhyiden palautusten aikana hengitys oli niin tiukalla, että vinguin kuin astmaatikko. Tälläiseen suoritukseen en missään tapauksessa yksin pystyisi enkä edes uskaltaisi yrittää. Jyrki (=orjan piiskuri) "pakotti" mut tähän:)) En kuollut sittenkään! Taas täytyy todeta, että ihminen on kovaa tekoa. On vain voitettava oma psyyke, se on pahin vihollinen ja este kehittymiselle.

Koko loppu päivän olinkin sitten poissa pelistä, otti "vähän" koville koko eläminen. Tiistaina etureidet olikin sitten ihan tohjona, niin kipeet, että lenkin tekokin oli yhtä tuskaa...eikä se kipu ollut ainakaan helpottamaan päin vielä keskiviikkonakaan. Noh, perille meni ja olen siitä samperin ylpeä.  Treenaaminen nyt on normaalia kovemman psyykkaamisen takana, mutta sarjapainoja en ole laskenut missään liikkeessä. Rintatreenissä vinopenkkipunnerruksessa sain jopa plussan tällä viikolla!

Yleisin asento ja paikka, jossa minut tapaa kotoa. Eikös se lihas kasvakin levossa?

Suureksi osaksi olen ollut väsynyt, en juurikaan treenien lisäksi kotoa hievahda, ei ole voimia eikä halua tehdä mitään. Nukun paljon, en jaksa katsoa edes tv:tä. Nyt otetaan tytöstä mittaa! Ja olen pirun iloinen, että minulta löytyy kanttia. Vaikka tämä on rankkaa ja hyvin vaativaa aikaa, tämä on myös hyvin palkitsevaa ja ennen kaikkea olen matkalla SM-KISOIHIN!!!!

Toinen viikko

Salitreenit olen tehnyt tälläkin viikolla aamupäivisin. Treenit olen edelleen vetänyt hullunkiilto silmissä ja jopa sarjapainoja joissain liikkeissä nostaen. Psyykeestä tämä treenaaminen on kiinni, se on taas todettava; kun päätä löytyy, löytyy myös voimaa. Treenien jälkeen alkoikin sitten aina päivän vaativimmat tunnit; olin tuskaisen loppu, en jaksanut enää tehdä mitään. Mietin välillä miten tästä voi ylipäätään selvitä hengissä. En ole aiemmin tälläisiä olotiloja kokenut. Totaalinen voimattomuus. Onneksi kotona muulta perheeltä löytyy ymmärrystä, tukea ja apua. Yksin en olisi jaksanut tätä karsintakisojen ja viimeistelyviikon välistä kahta viikkoa.

Paino on tällä hetkellä sama kuin karsintakisojen lavapaino eli kaitpa sitä kiristymistä on tapahtunut.

Väsynyt kuikelo reenaa:)

Nyt, tällä hetkellä edessä on enää kaksi päivää, joiden jälkeen alkaa viimeistelyviikko ja sitä viikkoa odotan kuin hullu puuroa, kirjaimellisesti:)) Saan hiilaria ja sitä kautta saan myös elämäniloni takaisin, aikast kiva juttu!! Huomenna teen hauis-ojentajatreenin, joka on vihoviimeinen kova treeni ennen pääkisoja. Pentele, kun tuntuu hyvälle!

Sm-karsinnat, Jyväskylä -13

Kisa-aamu valkeni hyvin nukutun yön jälkeen. Aamulenkki oli tänä aamuna vain kevyttä kävelyä puoli tuntia. Lenkin jälkeen vedettiin kuudes kerros Pro Tania pintaan ja hyvät, kärsivälliset kuivattelut päälle. Aamupalaa ei kauheesti pääse monipuolisuudella tai makuelämyksillä ylistämään, mutta menihän ne riisikakut jotenkin kuivasta suusta alas.

Klo 8 istuinkin jo Minnan käsittelyssä. Minna loihti lavalookin; asiaan kuuluva ja onnistunut meikki sekä hiukset. Olen tyytyväinen lopputulokseen, oikein tyytyväinen!

Kampaaja keikan jälkeen tarkastin ihon värin ja mitä hemmettiä!!!?! Olin jäämässä vaaleaksi, ihan liian vaaleaksi. Paniikki alkoi kehittyä. Tässä vaiheessa pienikin vastoinkäyminen kaataa maailman. Tuskan hiki alkoi pukata. Onneksi mulla on rinnalla rauhallinen mies, joka on jo oppinut miten tälläiset kimpoomiset saadaan tasaantumaan. Otin Mattiin yhteyttä; tilanne oli nyt se, että minulle pelkkä Pro Tan ei riitä, rusketun huonosti. Päädyimme vetämään vielä yhden kerroksen Jan Tanaa päälle. Onneksi viime syksyltä oli jäänyt melkein täysi purkki sitä, huh! Paniikki alkoi laantua, väri muuttui huomattavasti paremmaksi. No, tulipahan kokeiltua tätä kombinaatiota ja minulla se toimi!

Pieni huokaisu ennen lavan taakse menoa.

Oli aika lähteä kisapaikalle Paviljonkiin. Vihdoinkin ollaan tässä pisteessä, kisat, ne on NYT! Jännitys kupli mahassa. Omaa, henkilökohtaista huoltajaa en saanut lavan taakse, joten olin miettinyt kaikki asiat viimeisen päälle niin, että pärjään kokolailla itsekseni. Omasta tiimistä tuli huoltaja, joka huolsi meitä muutamaa kisaajaa. Huolto toimi kaikin puolin paremmin kuin hyvin. Lavan takana kaikki meni hienosti, rauhallisesti ja meidät pidettiin hyvin ajantasalla aikataulujen suhteen. Jyrkin kannustavat sanat korvissani lähdin eliminaatikierrokselle.

Meitä kisaajia pitkässä sarjassa oli 21 ja alkukilpailuun pääsee vain 15, joten eliminaatiossa pudotettiin kuusi kisaajaa. Itselläni ei ollut aikaisempaa kokemusta eliminaatiokierroksesta, joten uteliain mielin lähdin sinne. Lineup.ssa oli tiukkaa, tilaa kunnon asennoille piti vähän hakea. Eliminaatiokierros oli nopeasti ohi ja menin odottamaan tulosta siitä. Pääsin jatkoon! hienoa, peli siis jatkui osaltani.

Oli aika valmistautua alkukilpailuun, josta kuusi parasta valitaan finaaliin ja he pääsevät sm-kisaan. Alkukilpailu oli vaativa, koska se kesti pitkään. Meitä oli paljon, joten vertailut veivät aikaa, mutta kisaamaanhan sitä on lähdetty ja mikä kiire se nyt lavalta olisi pois:)). Viihdyn lavalla, nautin siitä todella. Katsomosta kuului kannustusjoukkojen tutut äänet, oli helppoa hymyillä. Kannustusjoukoilla on tosi iso merkitys kilpailuissa. Kiitos omilleni!!

Alkukilpailun jälkeen jännitin todenteolla. Tieto finaaliin päässeistä kerrottiin ja olin onnesta soikeana, kun kuuluin kuuden parhaan joukkoon. Pääsylippu sm-kisoihin oli lunastettu!! Se oli tärkeintä, sitä tulin hakemaan! Sitten alkoi finaalikierros eli tehtiin T-kävely. Tämä on kilpailun mukavin osio, tottakai:) Sijoituin neljänneksi, olen tyytyväinen sijoitukseeni.

Kova työ on palkittu tällä haavaa, MUTTA nyt alkaakin sitten kovaakin kovempi työ!! Kisojen jälkeinen päivä lepoa ja sitten alkaakin täysrähinä salilla! Mä ihan ootan jo kovaa treeniä:)

Ykkös-kannustajani<3

Kisojen jälkeen oli lupa syödä. Mulla oli kyllä paljon kovempi tarve päästä suihkuun kuin syömään. Miten hyvältä tuntui päästä kunnolla pesulle kaiken sen väritouhun jälkeen. Jyrki oli loihtinut kunnon ateria hirvenlihasta, kermoineen kaikkineen ja jälkkäriksi sain kakkua, jota olin kesän juhlista pakastanut juuri tätä hetkeä varten. Kyllähän tämä ateria riisin voitti!

Kakkua löytyi vielä pakastimesta. Kannatti rohmuta talteen.

Vielä pari kuvaa finaalista:)

Tästä on hyvä jatkaa kohti Lahden kisoja. Ei muuta ku reenaamaan!