Valmentajan tsekkauskäynti dieettiviikolla 10

Nämä tsekkauskäynnit on eräänlaisia etappeja tässä kisahommassa, niitä odottaa ja jännittää aina. Viime käynnistä oli reilut viisi viikkoa aikaa. Mittanauha kertoi, että vyötäröltä on lähtenyt 6 cm ja lantioltakin muutamia senttejä, painoa on pudonnut 6,3 kg. Onhan tässä pienennytty, mutta läskiä riittää vielä oikein kivasti:) Hommaa siis on.

 Tällä Tampereen reissulla "tapettiin monta kärpästä samalla iskulla" eli tsekkauksen lisäksi kävin avauttamassa lihaskalvot reisistä ja muut jumit kropasta. Hoidin myös käynnin Biancanevella eli kävin valitsemassa bikinikankaan ja suunnittelemassa kisabikineitä.


Matti katsoi siis kuntoni ja tilanne on ihan hyvä tällä hetkellä. Toki hiilareita vähennettiin entisestään, mutta muita muutoksia ei tehty. Olen tyytyväinen uuteen ruokavaliooni, oikein tyytyväinen. Se on nyt sellainen, että sillä tulee tulosta ja nälkä tulee olemaan aivan varmasti.

Parasta oli se, ettei aamulenkkejä tullut lisää. Oma nuppi haluaisi tällä hetkellä kiirehtiä asioita, mutta nyt otetaan kuitenkin ihan rauhallisesti. Maltti on valttia. Muistaakseni tämä dieetin puoliväli on aina tätä samaa pohtimista; ehdinkö kuntoon, riittääkö lihasmassa.... Peili ei ole ystäväni tällä hetkellä; sieltä katsoo vastaan joko rasvavuori tai ruipelo...tai välillä kumpaakin. Täytyy vain keskittyä tekemiseen ja unohtaa peilit vähäksi aikaa.

Tässä viereisessä kuvassa on uusi iltaruokani eli riisi/pasta puuttuu jatkossa. Hyvä niin. Ja tämä on todella herkullista ruokaa.

Joskus sitä ihmettelee, kun aikuiset ihmiset ronklaa ruokien kanssa. En pysty ymmärtämään sitä millään. Itse en ole syönyt pahaa ruokaa koskaan. Nämä kisadieetit kyllä muuttaa makuaistia niin paljon, että en usko pahaa ruokaa tulevan eteen jatkossakaan. Kaikki menee!



Seuraava etappi Tampereella olikin sitten kisabikinien suunnittelu. Värivalinta ei tällä kertaa ollut ollenkaan helppo. Aiemmin minulla on ollut kisoissa päällä punaista ja vihreää, nyt ei oikein ollut mitään selvää, mieleistä väriä. Muutamia värivaihtoehtoja oli, joita en missään tapauksessa halua. Koristeluun olen laatinut pieniä suuntaviivoja.

Nämä bikiniasiat on tässä kisataipaleella mulle sellaisia "pakko hoitaa"-asioita, en intoile yhtään niiden suunnittelusta yms. Kunhan ne vain kestäisivät päällä ja tuntuisivat hyvälle. Sain Biancanevelta hyvää palvelua, tuli tunne, ettei ainakaan bikiniasioista tarvitsisi stressata. Yllätyin kyllä itsekin tekemästäni värivalinnasta, mutta se on ihan mainio ja tällä valinnalla mennään!

Ostin varalle vielä toiset kisakengät, samanlaiset kuin aiemmat. Joskus kuulee, että kengästä on katkennut korko tai remmi kisoissa, siksi ostin varalle toiset kengät ja onhan noilla edellisillä jo paljon käveltykin.

Ihanaa käydä kahvilla idyllisissä, tunnelmallisissa kahviloissa. Tästä paikasta on tainnut tulla traditio näin dieettiaikoihin. Tarjolla on taivaallisia herkkuja kahvin kanssa, mutta nyt tyydyttiin vain kahviin. Tuoksuista saimme kuitenkin nauttia:)





















Hieronnassa availtiin taas reisien lihaskalvot ja tällä kertaa ne ei olleet ihan hirvittävän jumissa. Jumia oli nyt eniten takareisissä ja pakaroissa, niin ja yläselässä. Niitä siinä availtiin ja päädyttiin, että kolmen viikon päästä täytyy jatkaa runnomista. Olen niin tyytyväinen tähän hierontaan, jälleen kerran! Olo hieronnan jälkeen oli kevyt ja mikään paikka ei kiristänyt.

Kotimatka alkoi herkullisen ruuan parissa. Viereisessä kuvassa kattaus. Nami, ihan nälkä tulee, kun katsoo:))

Kevään kisaajia on tänä vuonna ennätyksellisen paljon. Se on hyvä asia ja olen iloinen, että bikini fitneksen lisäksi myös body fitnekseen saadaan paljon kisaajia. Itse olen ilmoittautunut body fitness masters 35-sarjaan ja sen lisäksi päätin kisata vielä body fitness +168 sarjassa. Tänä vuonna tuo kahdessa kisassa kisaaminen on mahdollista!

Masters 35- sarjassa kisaa tänä keväänä 29 kilpailijaa.

 Body fitneksen pitkässä sarjassa kilpailee tänä keväänä 21 kilpailijaa.

Nämä tiedot on päivitetty viimeisen kilpailuun ilmottaumispäivänä klo 7 eli vielä voi kilpailijamäärät nousta. Vihoviimeinen päivitys tehdään fitnessclassicin sivuille varmaankin puolilta öin ja se määrä on sitten lopullinen tai ainakin korkein. Ainahan kuitenkin jokunen kisaaja putoaa syystä tai toisesta listoilta ennen kisoja.

Hautajaiset

Minulle tuli aika luopua Mummastani, joka ehtikin elää pitkän ja hyvän elämän, kaiken kaikkiaan 95,5 vuotta, päivälleen. Mumma oli ihminen, joka jätti vääjäämättä jälkeensä suuren aukon. Minulle hän edusti hienoa, naisellista ja arvokasta ihmistä. Hän piti aina itsestään huolta, mutta huolehti myös muista. Hänellä oli suuri ja lämmin sydän, mutta hän osasi kyllä myös olla tiukka ja vaativakin.

Lapsuudesta muistan, miten mumma opetti minulle kynsien hoitoa, neuvoi hiusten laittoa, vei oopperaan (joka oli aivan hirveä kokemus pienelle tytölle). Hän myös opetti (=pakotti) ompelemaan ristipistoja, koska kaikkien naisten on osattava tehdä niitä. Muistan, kun lapsena olin ollut tekemässä jotain hiekkakakkuja tms ja mumma huusi luokseen ja jouduin kynsien tarkastukseen, ei naurattanut! Mumma torui ihan hirveästi, hän ihmetteli miten tyttölapsella voi olla likaiset kynnen aluset ja muistutti siinä samalla, ettei tulevaisuudessa saa ottaa sellaista aviomiestä, jolla on mustat kynnenaluset.


Kun aikoinani kerroin mummalle, että olen päässyt sairaanhoitajakouluun, hän meni hiljaiseksi ja hetken päästä sanoi "no, ei sille mitään voi, kyllähän siellä on mahdollisuus sitten hakeutua siisteihinkin työtehtäviin...vaikka röntgeniin". Sanoin mummalle, että minä menen sellaisiin hommiin, jossa on mahdollisimman paljon verta, paskaa ja suolenpätkiä! Ja niin myös menin! Kyllä hän myöhemmin oli kuitenkin iloinen, että olin löytänyt sellaisen työn josta pidin.

Kahdelta naiselta olen oppinut tärkeitä asioita; mummalta niitä naisellisia juttuja ja äidiltäni sen, että kodin pitää kiiltää kuin kissan munat! Molempien opit on kyllä olleet käytössä ja molempien oppeja siirrän myös tyttärelleni.

No, jotta en ala nyt poikkeamaan liikaa blogin tyylistä, niin otetaan tähän nyt sitten vähän tätä urheilullista näkökantaa. Hautajaiset sattui siis keskelle tätä dieettiäni. Kaikki rutiinit saatiin kuitenkin sujumaan pienellä suunnittelulla. Treenit sille viikolle piti tehdä kaikki peräkkäisinä päivinä, sekä aeroobiset että salit. Kova viikko! Ruuat pakattiin punnittuina kylmälaukkuun ja aikatauluja käytiin vähän etukäteen läpi. Herätys oli "ihanan" aikaisin, ennen aamu viittä:)

Mumma siunattiin Johanneksen kirkossa ja muistotilaisuus pidettiin aivan ihanassa paikassa, Helsingissä Svenska Clubbenilla. Idyllinen ja hieno paikka, juuri sellainen kuin mumma olisi itsekin valinnut. Katsoin kauhuissani pöytiä; kaikkiin oli katettu lasit ja ruokailuvälineet. Näytti pahasti siltä, että tilaisuudessa on pöytiin tarjoilu. Mietin jo pää sauhuten miten ihmeessä voin sanoa, että en syö mitään...että minulla on omat eväät?!! Tuntui jotenkin nololta, ei voi vaatia, että kaikki ihmiset ymmärtäisivät tälläistä ja en jaksa aina selittää. Mulla oli mukana ne iän ikuiset valkoiset Ikean muovirasiat ja nyt kyllä näytti pahasti siltä, ettei ne millään passannut kattaukseen. Tuskanhiki kuivui rinnastani, kun kävi ilmi, että ruuat haetaankin seisovasta pöydästä. Huh!!

Jyrki kävi keittiössä keskustelemassa henkilökunnan kanssa ja hommahan kääntyi iloksi. Hetken päästä käytössämme oli vaaka!! Jippii! Lautasellani oli kunnon annos ruokaa ja vieläpä tarkalleen punnittuna, nami! Näin se homma hoituu, kun vähän luovii. Tosin itselleni en voi tästä hattua nostaa, olen dieetillä hyvin rajoittunut, enkä viitsi edes yrittää keksiä mitään makunautintoja. Mukavaa vaihtelua tuo lohi ja paahtopaisti kuitenkin oli. Mutta olisi ne Ikean kippojenkin sisällöt nälän vieneet:)

Kaikenlaista pohdintaa

Treenaan likimain sata prosenttisesti aamupäivisin ja pyrin välttämään iltatreenejä, mutta joskus ei auta muu kuin nöyrtyä ja mennä salille illalla. Olen aamuihminen ja siitä syystä olen ehdottomasti tehokkaimmillani myös silloin. Illan tunteina alan hiipumaan ja eikä aikaakaan, kun olen enää valmiustilassa:)) Treenit on siis hoidettava ajoissa.

Tällä viikolla sattui kuitenkin niin, että jouduin pakon sanelemana treenaamaan illalla, mutta onneksi vain kerran. Toivon myös, että tämä kerta olisi viimeinen. Tuo treeni loppui vasta klo 21:30 ja se on kyllä ihan liian myöhään, koska nukkumatti odottelee jo kulman takana.

Täytyi poiketa normaalista treenijärjestyksestä, vuorossa olisi ollut etureidet, mutta vaihdoin sen olkapää/ojentajatreeniin. Tuona iltana sali oli aivan täynnä treenaajia ja siitä syystä jalkatreeni ei olisi millään onnistunut. Käsipainojakaan ei kyllä ollut riittävästi ja nekin vähät, joita vapautui piti metsästää ympäri salia, aaargghh!! Kaikkea sai jonottaa, varata, jatkuvasti oli käytettävä pelisilmää, jotta sai treenin sujumaan sopivilla palautuksilla ja ylipäätään onnistumaan.
Tämä tungos tuli yllätyksenä, luulin että pahin aika olisi ollut klo 16-20 väli, mutta näin tammikuussa tungosta näköjään riittää kokoajan...paitsi aamupäivisin.

Painotilanne
Nyt on meneillään 9. dieettiviikko, sekin kääntynyt jo loppusuoralle. Hiilareita on niistetty ihan rivakasti jo heti alusta alkaen. Nälkä on ollut, mutta niin pitääkin ja se on ollut kuitenkin siedettävällä tasolla. Nälkä on turvallinen tunne siinä mielessä, silloin tietää, että homma toimii ja rasvaa palaa. Kiloja on nyt lähtenyt 6. Kilot karisee portaittain, välillä tullaan lujaa alas ja sitten meneekin viikkoja ettei vaaka värähdäkkään alaspäin. En ole stressannut tippaakaan tiukistumisestani, koska luottamus valmentajaan on niin vankka, että turhan pohtimisen voin jättää hänelle. Meillä on Matin kanssa jo aika hyvä kokemuspohja siitä, miten mun kroppa vastaa mihinkin säätöön.

Kropassa alkaa näkyä pieniä kiristymisen merkkejä, etenkin yläosassa. Alhaalla on enemmän sulateltavaa. Syön hyvinkin tarkalleen 3 tunnin välein. Välillä, kun nälkä huutaa mahassa ja ruoka-aika alkaa olla huulilla, minuun iskee sadismin kukkanen ja totean, että koska nyt on näin kova nälkä, niin syönpäs vasta puolen tunnin päästä. Pitää vähän "kouluttautua" sietämään kovempaa nälkää, koska kohta se on todellistakin todellisempaa.  Päivän pahin nälkä on aina iltapäivän välipalasta eli rahkasta iltaruokaan, silloin on melkoisen tyhjä olo. Niistä tunneista kun pääsee yli, on taas voittanut yhden päivän:)


Huomasin tässä eräänä päivänä miten ikävä mulla onkaan ollut sitä, että näen kropassani lihaksia. Ennen dieetin alkua aloin olla jo sen verran rasvainen, ettei lihaserottuvuutta juurikaan ollut. Nyt sitä on alkanut olemaan, ainakin vähän ja se on ihan hemmetin kivaa!! Olkapäät alkaa pikkuisen jo pilkistämään ja ylä päkissäkin on jo jotain muuta kuin makkaraa:) Tietenkään en ole missään tapauksessa tyytyväinen lihasmassa määrään, kyllä sitä saisi olla enemmän, tottakai! Mutta se nyt vaan on totuus, että enempää en millään olisi voinut sitä tehdä. Olen käyttänyt hyvin tehokkaasti tämän yli vuoden offiajan. Treenit, kalorit, lepo ja kaikki muukin on ollut niin kohdillaan kuin vain olla ja voi. Vielä, kun painan tämän dieettiajan sata lasissa, niin tulos on sitten siinä. Ei kai sitä voi enää olla kuin tyytyväinen:)

Jatkuvaa muutosta 
Tämä on siitä hurja laji, että urheilija ei voi kisakauden ulkopuolella pitää kuntoaan kovinkaan kireänä, jos haluaa kehittyä lajissa. Lihakset piiloutuvat aika kivasti rasvan alle, vaikkakin kehon rasvamäärä pidettäisiinkin lajiin nähden maltillisena. On pystyttävä hyväksymään oma keho sellaisena kuin se missäkin vaiheessa on; offilla  ollaan pehmeämpiä ja dieetillä kiristytään päivä päivältä, kunnes kropassa ei rasvaa enää juurikaan ole. Ja siitä sitten taas takaisin päin.

Luulen, että meille naisille tämä on henkisesti vähän rankempaa. Vartalo muuttuu jatkuvasti ja melko radikaalistikkin. Pää ei meinaa pysyä perässä, vaikka kuinka olisikin järki-ihmisiä. Itse muistan vielä erittäin rankkana aikana 2013 SM-kisoihin valmistautumisen, ne pari viimeistä viikkoa. Olo oli niin surkea kuin vain olla ja voi. Silloin lupasin itselleni, että syön offilla itseni siihen kuntoon, että nautin elämästä ja jaksan tehdä kaikkea mitä haluan ja enemmänkin. Tästä pidin kiinni. En jaksanut vatuloida nyt menneellä offilla läskejäni, hyvä olotila oli se tärkein. Eikä sitä läskiä edes kamalasti tullut.

Yksi asia, mikä on aika haastavaa on vaatteiden ostaminen. Dieetillä tuntuu, että olisi juurikin kivaa niitä ostella, koska kaikki näyttää hyvältä päällä ja ostaminen on helppoa. Kisojen jälkeen ei ole hajuakaan millainen kropasta tulee ja kaikki vaatteet tuntuu jäävän pieniksi. Pari kuukautta ennen dietin alkua ei tunnu yhtään houkuttelevalta edes ajatella vaatteiden ostoa, koska mikään ei näytä hyvältä päällä ja sovituskopissa tulisi tuskanhiki ja itku. Kroppa muuttuu vuosi vuodelta ja muutosta ei voi mitenkään ennakoida. Itse en tunne enää itseäni vaatteiden ostajana. Myyjän kysyessä kokoa, en edes tiedä sitä. Sanon vaan aina, että tuo jotain mikä mahtuu....

Pumppiviikko tammikuun tungoksessa

Näin tammikuun alussa saleilla on ruuhkaa ja niin on myös salilla, jossa itsekin käyn. Jonoa tuli vähän joka laitteelle, mutta hienosti niistä ruuhkista on selvitty. Kun kaikki joustaa ja laitteiden käyttöä jaetaan sulassa sovussa, homma toimii.

Yksi asia kyllä pistää pahasti silmään; jotenkin on vaikeaa ymmärtää, että ihmiset jättävät painot laitteisiin ja käsipainot ympäri salia, puhumattakaan muista välineistä. En ole ollut yhdelläkään salilla, jossa olisi joku ihmeen pikku saliapulainen, joka vie painot paikoilleen, kun treenaaja ei enää niitä tarvitse! Jos laitteeseen on jätetty painot,se on mielestäni merkki siitä, että siinä on jollain treeni kesken! Ei voi kuin ihmetellä miten on pokkaa siirtyä laitteelta toiselle, jättäen treenipainot paikoilleen.

Mun mielestä on tosi jees, että ihmiset innostuu treenaamisesta, vaikka sitten tammikuussa tai kesän jälkeen aikansa grillattuaan makkaroita, ei sillä ole väliä. Suurin osa varmaankin lopettaa uuden liikunnallisen elämän, kunhan on aikansa piiskannut itseään rangaistukseksi mässäilystä. Mutta aivan taatusti porukassa on  niitäkin ihmisiä, jotka hoksaavat, että eihän  se liikkuminen ole mikään rangaistus, pikemminkin se palkinto itselle, omalle kropalle ja hyvinvoinnille. Sehän on itsestään välittämistä.

Olen huomannut, että moni uusi salille tulija aloittaa treenaamisen todella intensiivisesti ja isoilla painoilla. Yleensä tällä tyylillä aloittavat ihmiset lopettavat treenaamisen aika nopeasti. En tiedä onko siinä odotukset laitettu liian koviksi ja tuloksia odotetaan tapahtuvan nopeasti. Sitten kyllästytään jatkamaan, kun tuloksia ei ihan niin nopeasti tulekkaan. Tämä on siitä "tylsä" laji, että kehittyminen vie aikaa ja asiaan pitää todella paneutua, jos haluaa saada tuloksia.

Pumppiviikko
Tämä viikko on ns. pumppiviikko eli haetaan kunnon painetta lihaksiin pidemmillä sarjoilla ja lyhyemmillä palautuksilla kuin raskaalla viikolla ja käytetään supersarjoja aika paljon. Ihana ja haastava viikko!
Etureidet tuli otettua jälleen kerran erittäin huolellisesti. Pumppiviikon jalkatreeneistä olen tullut aina tosi kipeeksi ja se on merkki, että perille on mennyt. Tämän treenin loppuun tein rest pause tyylillä hack-kyykkyä, toistoja 50. Sen tarkoitus oli antaa shokkia jaloille ja shokkia se taisi olla koko homma! Tämän tyyppisiä shokkeja otan harvoin, mutta nyt oli hyvä aika ja mahdollisuus siihen.

Joo, se toimi erittäin hyvin! Treenin jälkeisenä iltana etureidet oli jäykät ja väsyneet, mutta seuraavan yön aikana niille tapahtui jotain ihan kamalaa!! Meinasin lentää nenilleni, kun aamulla nousin sängystä. Reisistä puuttui niin sanotusti "jarrut" ihan kokonaan. Jalat huojui kuin keitetty spagetti, ne ei taipuneet mihinkään ja kipu oli valtava. Menin portaat alakertaan pitäen kiinni kaksin käsin kaiteista, olisin mennyt ne mieluiten alas pyllylläni liukuen, mutta en päässyt kyykkyyn.

Kävely oli kaksi päivää sellaista leveäraiteista vaappumista, että ihan hävetti. Aamulenkeillä vauhti ei päätä huimannut ja oli oltava tarkka, että ehdin ennakoimaan kaikki tiellä eteen tulevat epätasaisuudet. Ilman ennakointia olisin ollut varmasti naamallani. Mielessäni kirosin, kun lenkillä minua huomattavasti vanhempi rouvas henkilö kipitti mun ohi niin notkeasti että! Teki mieli huutaa perään, että et sä noin vaan voi mennä urheilijan ohi:)) Ei ollut urheilullinen olo ollenkaan.

Olin kyllä oikeastaan aika tyytyväinenkin tilanteeseen. Kaikkien näiden treenivuosien jälkeen saan vielä lihakset näin kipeäksi. Voisi luulla etten ole ennen salilla käynytkään. Jotta saan jalat näin tohjoksi, siihen tarvitaan todella paljon päätä ja nyt se onnistui.

Poseerausta 

On tullut aika kaivaa "kisalenkkarit" kaapin perukoilta esiin ja alkaa treenaamaan poseerauksia.

Siitä se taas lähtee! Kisakausi alkaa aikataulillisesti pikkuhiljaa tiivistymään ja salitreenien ja aamuaeroobisten rinnalle tulee myös asento- ja kävelyharjoittelut kiinteänä osana. Pitäisi taas alkaa etsimään naisellisen ihanaa kävelytyyliä:)

Aion osallistua ainakin pariin kisoihin valmistaviin poserausharjoituksiin. Tavallisesti ne on Tampereella, Helsingissä tai Turussa eli kaukana Jyväskylästä. Matkustaminen vie luonnollisesti aikaa ja aika on jostain yritettävä vain järjestää, tiukkaa tekee kyllä.

Ensimmäinen poseharjoitus tuntui vähän hankalalta, on päässyt unohtumaan paljon asioita ja nyt niitä vain pitää taas herätellä. Kävely on vielä kaukana luonnikkaasta ja rennosta meiningistä:) Mutta jatketaan harjoituksia!

Parisuhde-dieetti

2013 matkalla Expoon (kummastakin näkee väsymyksen).

Dieettini alkoi siis marraskuun 24. päivä. Yksin en joutunut tälläkään kertaaa siihen lähtemään, vaan Jyrki aloitti sen myös ja syö likipitäen samoja määriä kuin minä, proteiinejä toki enemmän. Aamulenkkejä Jyrki ei myöskään tee. Siinäpä ne erot, muutoin ruokakipoissamme on samat määrät sapuskaa ja treenaamme yhdessä samat treenit salilla.

Ruuanvalmistaminen on helpompaa ja kaupassakäynnin osaa jo silmät kiinni, kauppalistat voi heittää nurkkaan. Ostoskärryyn tulee kuitenkin aina ne samat rahkat, raejuustot, mehukeitot, kanat, kasvikset.... Helpottavaa on myös elää ilman vapaansyönnin päiviä; eipähän tarvitse "vaivautua" miettimään mielihaluja, koska nythän niitä ei ole:) tai niitä ei ainakaan kuulostella.

Kyllähän me tuon viimeisen offin aikana nautimme sen verran paljon elämästä ja herkuista, ettei pikku rasvanpoistokuuri tee Jykällekään pahaa. Aikoinaan, kun lähdin ensimmäiselle dieetille, Jyrki lähti mukaan ja dieettasi tuolloin 10 ensimmäistä viikkoa kanssani. Se sujui kaikinpuolin hyvin ja siitä innostuneena Jyrki lähti myös seuraavalle vuoden 2013 kisadieetille mukaan. Tätä dieettiä hän halusi viedä edeltävää pidemmälle ja olikin mukana kokonaiset 13 viikkoa. Siihen se olikin sitten hyvä lopettaa, koska eipä sitä rasvaa enää oikeastaan ollutkaan. Sekin aika meni hyvin ja mies ei narissut tai kärsinyt tippaakaan.

Tämän meneillään olevan dieetin pituudeksi Jyrki on suunnitellut  saman 13 viikkoa. Vierestä olen seurannut miten hienosti kaikki ruoka-asiatkin sujuu, vaikka Jyrki tekee kolmivuorotyötä ja oikeastaan valtaosan yötyötä. Kaikki "ruuan lainaamiset" seuraavalta päivältä ym vuorotyöläisen outoudet, kulkevat luontevana osana arkea, olipa dieetti tai ei. Hatun noston paikka.

Itse koen hienona asiana sen, että toinen lähtee mukaan ihan kannustus mielessä. Olemme ajatelleet, että tuo 13 dieettiviikkoa Jyrkin kohdalla on hyvä, koska tuolloin oma diettaamiseni alkaa kiristymään ja viemään voimia. Silloin on kullanarvoista, että rinnalla ihminen, joka auttaa ja tsemppaa.

Kisahotellissa ruokia punnitsemassa.

Aika usein törmäämme kommentteihin siitä, miten parisuhde kestää kisadieetit saatikka sen, että molemmat on tiukalla dieetillä. Me emme ole huomanneet siinä yhtään mitään kummallista. Yleisesti monet luulevat, että nälkä tai matalilla hiilareilla oleminen tekee kiukkuiseksi, vihaiseksi. Niin minäkin silloin joskus kuvittelin, se ei pidä meidän kohdalla ainakaan paikkaansa. Jyrki ei edes tunne nälkää, ei tunne koskaan. Itse koen nälän väsymisenä ja vetäydyn omiin oloihin, olen hiljaisempi, ei muuta. Kiukuttelu veisi varmaankin liikaa vähäisiä energiavaroja, joten kai se kroppa on niin viisas, että se viestittää ennemmin olemaan hiljaa ja huilimaan.













Meidän tavallinenkin elämä on suurin piirtein tälläistä kuin nyt. Treenaamme paljon ja syömme terveellisesti eli ei kisadieetti juurikaan elämäämme muuta, ei ainakaan tässä vaiheessa vielä.

Toki sitten kisojen kynnyksellä alkaa tulla sellaisia asioita vastaan, jotka kuuluvat vain ja ainoastaan kisaamiseen ja tuolloin poiketaan rajustikin normaalista elämästämme. Tämä kaikki on ollut ainakin tähän mennessä hauskaa.

Jyrkille tulee paljon erinäistä tekemistä. Ruokahuolto ja kaikki siihen liittyvä on hänen harteillaan. Värien levitys ja kaikki huoltotoimet myös. Kisahotellissa Jyrki toimii myös yhdessä tärkeimmässä roolissa; pitää seuraa ja tappaa mun kanssa aikaa ja tietty tsemppaa tulevaan kisaan.

Alla olevassa kuvassa kisat on ohi! Tuossa tilanteessa tunnelmat on helpottuneet ja onnistuneen kisan jälkeen tuntee olevansa pilvissä.  Hieno periodi elämässä on päättynyt ja uusi ajanjakso alkaa. Yhdessä siihen on päästy, yksin se olisi taatusti ollut takkuisempaa. Dieetit, kisat ja kaikki niihin liittyvä on vain lähentänyt meitä ja olemme oppineet likipitäen lukemaan toistemme ajatuksia.

Voi että, me naurettiin dieetin ekana aamuna, kun "ihailtiin" ja puristeltiin toistemme läskejä. Voi olla, ettei ihan jokainen parisuhde kestäisi sellaisia kommentteja, joita heittelimme. Mittanauha viuhui, kun mittasimme vyötäröt, reidet ja lantiot. Tulokset laitettiin ylös allakkaan ja tietenkin piti vielä verrata edellisien dieettien aloittamispäivien tuloksiin. Ollaan molemmat kehitytty, hah, hah! Siis isompia ollaan ainakin...jos ei muuta, niin ainakin läskimpiä:))

Tämä dieetti osui joulun juhlakauden päälle, joten se tietenkin vaikutti joulun viettoon jonkin verran. Tämä asia luonnollisesti tiedettiin, mutta eipä se kyllä haitannut yhtään. Oikeastaan jälkikäteen, kun asiasta on puhuttu, kumpikin on kokenut menneen joulun positiivisena elämyksenä, emme jääneet yhtään mistään paitsi, päinvastoin, kokemus oli hyvä ja olo vain parani uudenvuoden juhlien jälkeen. Mietimme, miten paljon kaikkea turhaa moskaa sitä olisi työnnetty kurkusta alas, jos olisimme viettäneet juhlapyhät normaalisti. Tämä on ollut nyt suorastaan helpotus. Oikeastaan on harmi, että kaikkiin juhliin liittyy aina syöminen, eikä siinä mitään pahaa tietenkään ole, mutta tavallistahan on, että se syöminen menee aivan överiksi, useimmiten. Juhlapyhillä annetaan tavallaan lupa vetää sillä saralla kunnon ylilyönnit.

Uusi vuosi
Ihmiset tuntuvat tekevän monenlaisia uuden vuoden lupauksia. Itse en muista juurikaan niitä tehneeni ja sillä linjalla olen edelleen. Itselläni on sellainen periaate, että jos lupaan jotain pidän sen aivan taatusti, siihen ei tarvita uutta vuotta tai julkista vannomista. Tärkeää on se, että en lupaa mitään sellaista kenellekään (edes itselleni), jota en taatusti pysty pitämään. Se, että pysyn "ryhdissä" tulevan vuoden, ei vaadi uuden vuoden lupauksia, se vaatii henkistä selkärankaa. Täytyy olla luottamus itseensä ja omiin voimavaroihin. Ihminen, joka lupaa asioita, mutta ei pidä niitä, ei ole luotettava.

Työn ääreen jälleen

Bloggaaja hommissa.

Kevytviikko on ohi. Kuten kerroin viime kirjoituksessa kevyen viikon aikana tulin painossani alas aika hurjaa vauhtia. Kaiken kaikkiaan ensimmäisten viiden viikon aikana kevenin 4,2 kiloa ja se on paljon se! Vessassa on saanut käydä enemmän kuin koskaan, nesteet  poistuivat hyvin.


Raskasviikko
Nyt alkoi treenikierrossa ns. raskasviikko ja etukäteen mietinkin vaikuttaako tuo kropan keveneminen treenitehoihin tai jotain sellaista. Ensimmäisenä oli edessä jalat ja siinä tehdään sekä etu- että takareidet samalla kertaa eli treenikertoja tulee tälle viikolle neljä. Treeni alkaa etureisillä eli smith-kyykkyä, hack-kyykkyä, prässiä, etureisiojentajaa... Sitten on "takajalat" jossa takareisi koukistusta maaten, sjmv:a, lantionnostoa tangolla...

Smith-kyykky raskailla painoilla oli ensimmäinen liike ja siihen otin pudotussarjat niin pitkälle kun pystyin tekemään. Se mikä laittoi aina sarjoille lopun oli se, että syke paukutti niin korkealla, että leukaperiä veti ihan vimmatusti ja vatsassa kylmäsi, näkökenttä sumentui. Tuntui, että taju lähtee ja siksi en pystynyt jatkamaan riittävän nopeasti pudotuksen jälkeen, vaan oli pakko vetää happea ja laskea sykettä ennen kuin jatkoin. Tuo harmittaa, juuri tuon takia haluaisin, että aeroobinen kuntoni olisi parempi ja sietäisin paremmin maksimisykkeessä oloa. Tuolloin pystyisin vetämään sarjat tehokkaammin loppuun.

Hack-kyykyssä tein ennätyksen. Kuten olen aiemmin kertonutkin, opettelen vielä siinä oikeaa tekniikkaa ja haen vielä oikeita painojakin siihen. Jokatapauksessa tässä treenissä kulki! Mielestäni tekniikka oli ihan ok ja painoja laitoin reippaasti lisää. Päätin ennen ensimmäisen sarjan tekoa, että teen sen loppuun ja sillä selvä! Ja teinkin!

Mä luulen, että olin kropaltani nesteiden puolesta tosi kuiva, kun aloittelin treeniä. Otti nimittäin aika koville. Virtaa oli vaikka kuinka paljon ja motivaatiokin oli iloisen kova, mutta "koneisto" yski. Se hemmetin syke nousi kokoajan niin korkealle, että varmaankaan verenpaine ei ehtinyt perässä ja tuloksena oli se, että piti välillä ottaa happea istuen ja nojaillen milloin minnekin.

Tämä viikko oli hyvä treenien suhteen. Taustalla ollut kevytviikko oli palauttanut loistavasti kropan, virtaa oli vaikka kuinka. Uskomattominta ja hienointa oli ehdottomasti se, että pääsin tekemään ennätyksiäkin, sellaista en osannut edes odottaa.

 Maastaveto on mulle, pitkäraajaiselle ja selkäongelmaiselle ihmiselle aina haasteellinen liike. Olen vuosia taistellut sen kanssa ja eteneminen on ollut siinä rasittavan hidasta, välillä olen jopa luopunut toiveista siinä kehittymisessä. Tällä viikolla sain kuitenkin tangon liikkumaan ihmeellisen helposti, se vain kulki. Laitoin lisää rautaakin viimeiseen sarjaan ja meinasin hyppiä kattoon, kun sain senkin menemään hyvin. Pentele!! Nää on aina niitä onnistumisen kokemuksia, jotka palkitsee tätä työtä.

Kerron usein jalka- ja selkätreeneistäni. Syynä tähän on se, että ne on niitä kaikkein mieluisimpia treenejäni. Jos nyt jokin treeni pitää nimetä, joka ei niin mieleinen ole, niin se on ehdottomasti hauis- ja ojentajatreenit. Toki teen ne ihan niin kuin pitääkin, mutta en oikein nauti niistä. Se mikä niitä motivoi tekemään on tietenkin se, että lihaksikkaat käsivarret on vaan niin upean näköiset. Ja onhan siinä sekin puoli, että on ihan eritavalla voimaa tehdä asioita, kun on lihasta. Se helpottaa elämistä.

Paino
Painon putoaminen tasaantui raskaan viikon loppua kohden. Niin vähän ajattelinkin. Nyt ollaan taas tasanteella sen asian suhteen. Nyt, kun paino ei putoa, olo on voimallinen ja energinen. Jos minulla ei olisi valmentajaa, jonka kanssa voin keskustella ajatuksistani ja viirauksistani vapaasti, tekisin nyt varmasti virheen. Se virhe, jonka nyt tekisin olisi liika treenaaminen. Olo on nyt niin vahva ja hyvä, että monesti treenien aikana tulee ajatus, että voisin tehdä vähän extrasarjoja ja kovia vetoja vielä normaalin treenin päälle. Vähän tälläistä väläyttelinkin Matille viime käynnillä ja siihen en kyllä saanut kannustusta, joten annanpa sitten olla ja teen normaalit treenit niin kovaa kuin pystyn.

Näin sitä rentoudutaan! Seuraavia keveitä viikkoja odotellessa:))