Pientä kiristelyä

Kesä oli ja meni; salitreeniä on puskettu entiseen malliin ja aeroobista fiiliksen mukaan. Aamulenkit ovat olleet kokoajan kiinteänä osana elämääni, en ole osannut oikein luopua niistä. Teen ne aina tyhjällä mahalla, ennen aamupalaa. Näin päivä alkaa rullaamaan kivasti eteenpäin.

Ruokavaliossa ei ihmeempiä muutoksia, samaa kaavaa noudatan, jota olen noudattanut jo vuosia. Ainoa muutos oikeastaan on ollut se, että olen ottanut iänikuisten pastan ja riisin kaveriksi käyttöön perunaa ja bataattia. Saan näin pikkuisen vaihtelua lautaselle.


Vihannekset olen ostanut aina tähän asti pakasteesta, mutta nyt keitän ne itse. Olen nimittäin jo useamman kerran saanut pakastevihannespusseista "yllätyksiä" ja nämä yllätykset eivät ole olleet syötäviä. Esimerkkinä suuri, piikikäs takiainen ja viimeisin oli kestopuun palanen. Ja ennen kun lautasellani on hiiri tai muu vastaava, luovun pakastevihanneksista.

Kesän aikana olen joustanut syömingeissä tilanteen mukaan, ottanut rennommin, mutta järki päässä kuitenkin. Nyt elämän ei tarvitse olla niin orjallista, vaikkakin tietynlainen kontrolli hommassa tulee aina säilymään. Välillä lieka on löysempi ja välillä tiukka. Inhoan vetämätöntä ja lössähtänyttä oloa, joka tulee veltosta elämäntyylistä. Velttoilu sopii mulle välillä, mutta hyvin lyhyen ajan aina kerrallaan.

Painon nousussa on sama kaava kuin sen laskussakin eli pienillä muutoksilla tulee tuloksia. Nämä kesäajan pienet joustot ruokavaliossa näkyy luonnollisesti vaa`an lukemissa. Joustot ruokavaliossa eivät ole olleet kovinkaan suuria ja paino on noussut hyvin maltillista vauhtia. Niinhän tämä homma menee, aivan kuten dieetilläkin, tuolloin tosin muutokset, "joustot" ovat päinvastaisia ja tulokset myös.

Aloitin 3.8 maanantaina vähän siistimään kuntoa. Huhtikuun kisadieetin viimeisen päivän painosta, elokuun alkuun mennessä, oli kiloja tullut lisää 6,5. Se on ihan ok määrä, mutta itselläni oli sellainen olo, että jotain voisi kyllä tehdä, jotta kunto olisi enemmän omaan mieleen. Jos meinaan pysyä jonkinlaisessa kuosissa rasvojen suhteen, on pakko välillä vetää suitsia tiukemmalle. Niin se vaan menee. Dieetin pituudeksi päätin noin viisi viikkoa eli ei ole paha aika ollenkaan. Dieetti on aina asennekysymys eli sitä saa mitä tilaa.


Haaveilua kesken treenin!?

Aiemmin, kun kisat olivat kiikarissa, nostin painoa offin aikana tasaisesti lavapainosta 10-13 kiloa. Dieetin alkaessa olin aina onnellinen, kun pääsin vihdoin sulattelemaan rasvoja. Kunto siinä vaiheessa ei tuntunut enää ns. omalta, kroppa oli liian pehmeä omaan makuuni.

En usko mihinkään yltiöpäiseen bulkkaamiseen kehittymisen nimissä. Se on vain tekosyy ja selitys turhalle syömiselle. Uskon kehittyväni, vaikka pyrinkin pitämään rasvat maltillisina. Rasvaa pitää kehossa toki olla ja kun ravitsemus on oikeallalailla suhteutettu  treenaamiseen ja muuhun elämään, niin sen kyllä tuntee kyllä nahoissaan. Tällä "kuulostelulla" ja itsetuntemuksella menen eteenpäin. Pyrin pitämään olotilani kaiken kaikkiaan hyvänä; voimatasot korkealla ja saamaan farkkujen napit jatkossakin helpolla kiinni.

Nyt tällä pikku dieetillä paino tuli alas ensimmäisen kolmen viikon aikana sen verran rapiasti, että tilannetta piti vähän tasata vapaansyönnin päivällä, myös kaurapuuron määrää nostin pysyvästi tässä vaiheessa. Tästä vapaasta syönnistä paino luonnollisesti hetkellisesti nousi, mutta niin alkoi taas nousta rautakin paremmin salilla. Helkkari, kun tuntui hyvältä vetää raskaanviikon treenit, kun homma kulki ja tulokset parani. Aamulenkeilläkin tuli taas otettua juoksuaskelia. Kyllähän ne hiilarit antaa selkeästi voimaa liikkumiseen ja treenaamiseen Olen suhteellisen herkkä huomaamaan hiilarien määrien vaikutukset kropassani.

Pari viimeistä dieettiviikkoa menikin heittämällä. Nälkä tietenkin oli, mutta kaikenkaikkiaan sain puristettua  kolme kiloa ihraa veks. Todella hieno juttu ja olo on nyt kevyempi ja mukavampi.

Tosin, tässä hommassa oli mukana pieni porkkanakin; halusin saada nimittäin vähän siistimmän RANTAKUNNON ja pelivaraa herkutteluun!! Nyt lähdetään Turkkiin nauttimaan elämästä ja HYVÄSTÄ RUUASTA ja uusista saleista! Tälläistä tää on; välillä löysää liekaa ja välillä lieka on kireällä kuin mikä!

Tässä alla on joitain kuvia olkapäätreenistä, vähän huonoja sellaisia, mutta jotain kuitenkin. Salilla harvemmin viitsii kuvia ottaa.

 

 

Pikkuisen vielä pötsiäkin.

 











Nyt lähdetään lomailemaan!!! Kivaa syksyn jatkoa kaikille!!

Rauta taipuu ja elämä maistuu

Kesäkuun loppu 2015
Nyt, kun elelen ilman minkään valtakunnan kisatavoitteita, treenirintamalle on laskeutunut rauha ja levollisuus...siis henkinen sellainen. Viimeiset vuodet olen treenannut aina seuraavat kisat takaraivossa. Nyt ei ole kiire minnekään ja sen myötä treenaaminen on aivan erilaista, psyykkisesti rennompaa. On aikaa tarkastella tekniikoita oikein kunnolla sekä miettiä mitkä liikkeet ovat itselleni edullisia kehityksen kannalta. Joissakin liikkeissä olen heittänyt rautaa pois ihan kunnolla ja lähtenyt rakentamaan liikettä paremmalla, tarkemmalla tekniikalla, ikäänkuin alusta. Näin etenkin kyykkyjen kohdalla. Tähän saakka olen tehnyt kyykkyjä pääasiassa smith:ssä enkä juurikaan vapaalla. Nyt smith jää vähäksi aikaa, siksi aikaa, että vapaat kyykyt alkavat sujumaan kunnolla.

Uutta kohti
Olen rakentamassa uutta treeniohjelmaa ja tällä kertaa teen sen itse. Kun aloin suunnittelemaan uutta ohjelmaa, lähdin miettimään ensin sitä mitkä liikkeet siihen ehdottomasti haluan. Nämä siinä tulevat ainakin olemaan; leuanveto (omalla painolla), mave, dippi (omalla painolla), penkki (tasa ja vino), kyykky (vapaalla). Edellä mainittuihin liikkeisiin olen laittanut myös tavoitteet, niissä on mentävä eteenpäin tietyssä aikahaarukassa. Kokonaisuudessaan treeneissä painotan nyt maksimaalista olkapäiden ja käsivarsien kehittymistä. Treenityyli tulee olemaan nyt jonkin aikaa ns. raskas. Otan mukaan erikoistekniikoita johinkin liikkeisiin. Pumppailut jätän vähän vähemmälle joksikin aikaa.

Ennen tätä ohjelmaa tein pitkään viikottain vaihtuvaa ohjelmaa, jossa vuorottelivat raskastreeni, pumppitreeni ja niiden sekoitus. Joka 7. viikko oli kevytviikko, jolloin treenasin hyvinkin kevyesti tai pidin jopa salittoman viikon. Nyt, kun treenityyli muuttuu radikaalisti, luulen että joudun miettimään uudelleen missä kohdassa kevytviikko on paikallaan. Raskas treenaaminen rasittaa kuitenkin hermostoa enemmän, joten väsykausia saattaa tulla nopeammin kuin ennen.

Nyt, kun kisasuunnitelmia ei ole, pärjäilen ilman valmentajaa. Olen saanut valmennusvuosien aikana melkoisen tietopaketin ravitsemuksesta ja treenaamisesta, joten pärjään niillä tiedoilla loistavasti. Ruokavalio on jo kuitenkin kaikkien näiden vuosien jälkeen selkärankaan nakutettu. Siihen on helppoa tehdä muutoksia, jos siltä tuntuu. Noudatan "makroajattelua" eli ruokailen niin, että saan protskut, hiilarit ja rasvat sopivassa suhteessa. Syömisen suhteen opettelen uudenlaista rentoutta. Raamit syömiselle on ja pysyy, mutta nyt ne raamit joustavat, jos on tarvetta.

Ruokaa suuremman nautinnon saan kuitenkin treenaamisesta ja liikkumisesta ylipäätään. Se, että jaksan touhuta ja mennä ympäriinsä, on parasta. Edelleen dieetin jälkeen arvostan eniten jaksamista ja elämän iloa. Dieetillä nämä kaksi asiaa katosivat hiljalleen, niin hiljalleen, että siihen tottui, eikä edes oikeastaan tajunnut miten flegmaattiseksi ja hitaaksi kävi. Eloon herääminen tapahtui heti, kun alkoi saamaan ruokaa. Tuossa tilanteessa maailman näkee aina aivan uudessa valossa ja tuntuu, että on niin kiitollinen kaikesta, ennen kaikkea siitä, että on taas voimaa. Tämä on ollut yksi parhaista tuntemuksista, joita kisataipaleella olen saanut kokea. Arjen arvostus kasvaa!

Kisojen jälkeen olen vähän muokannut lisäravinne valikoimaani. Olen jättänyt treenilatarit pois likimain kokonaan. Jotenkin tuntui, että en halua niitä vuosi tolkulla vetää enkä ole treeneissä huomannut minkäänlaista vaikutusta niiden pois jäännin jälkeen. En tarvitse mitään stimulanttia salitreenin läpiviemiseen. Stimulanttina toimii kova motivaatio treenaamiseen ja rakkaus lajiin. Voin ottaa latareita välillä, jos siltä tuntuu eli jos olen todella väsynyt eikä kahvistakaan ole apua. Palkkarit ja aminohapot pysyy käytössä edelleen. Lomamatkat tulen toimeen likimain ilman lisäravinteita. Lomalla haen ruuasta kaiken mahdollisen, koska reissussa syöminen on muutenkin yleensä erittäin monipuolista ja runsasta. Tuolloin salitreenit teen aina tyhjällä mahalla ja menen salilta suoraan aamupalapöytään. Protskujauhetta ja muutaman protskupatukan otan hätävaraksi esim. pitkille lennoille, jolloin varmistan riittävän protskun saannin.

Heinäkuun loppu 2015
Uusi treeniohjelma on korkattu ja sitä on nyt menty 6 viikkoa. Tuo 6. viikko oli jo aikamoista väsymystä, treenit vedin niin tappiin kuin pystyin ja sen jälkeinen elämä olikin sitten sellaista huhuh-voihvoih-elämää ja nukkumista. Selvästi raskaalla tavalla treenaaminen väsyttää kroppaa huomattavasti pumppityylistä treeniä enemmän. Haluan edetä tällä tavalla kuitenkin vielä jatkossa, joten luultavasti seuraava treenikierto tulee olemaan 5 viikkoa ja 6. viikko on kevyt. Olen edennyt sarjapainoissa tosi hyvin, ihan olen yllättynyt monessakin liikkeessä. Treenaaminen maistuu todella hyvältä ja motivaatiota on kovasti.

Kun aloitin kilpailemisen aikoinaan, yksi tärkeä syy siihen oli motivaation säilyminen salitreenaamiseen. Ajattelin, että kun kisat on kiikarissa, tulee myös innolla treenattuakin. Vähän tämän viime kevään dieetin aikana pelkäsinkin, että kestääkö treenimotivaatio kovana ilman kisatavoitetta. Musta tuntuu, että se on tällä hetkellä niin vankalla tasolla kuin ikinä vaan voi olla. On niin mahtavaa huomata, että kehittyy. Nyt on kuitenkin jo sen verran tietoa treenaamisesta ja omista vahvuuksista ja heikkouksista, että pystyy hyvinkin motivoimaan itseään. Myös vapaudentunne, joka on astunut elämään, motivoi mielettömästi.

Kilpaileminen ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään, en löydä siitä yhtään sellaista asiaa, jonka vuoksi olisin valmis uhraamaan päivääkään kallisarvoisesta elämästä. Ehkä joskus...mutta ei nyt!

Mietteitä tulevaisuudesta

Neljän ensimmäisen palautteluviikon jälkeen syömishimot tasaantuivat oleellisesti. Mielihalut oli välillä aika kovia ja niiden kanssa sai kyllä painia. Mielestäni pääsin tässä asiassa kuitenkin melkoisen helpolla. En ole ollut koskaan mikään ahmijatyyppinen syöjä, vaan mulle riittää onneksi ihan inhimillinen määrä herkkuja. Taatusti paino olisi noussut rajusti, jos elämä olisi painottunut palautteluajalla syömiseen. Onneksi elämässä on muutakin ihanaa. Painoa on tullut hyvin maltillisesti; neljä kiloa kuuden viikon aikana ja se on tosi ok.

Ravitsemustilan kohenemisen myötä elämäni on aktivoitunut valtavasti. Uskon, että juuri tämä aktivoituminen on osaltaan pitänyt painon nousun maltillisena. Kuljen kaikki mahdolliset matkat pyörällä ja jokaikinen aamu teen jonkinlaisen lenkin ennen aamupalaa, kestoiltaan 30-60 min.  Tuntuu kivalta, että on taas virtaa olla liikkeellä ja sitä kautta nautin suunnattomasti ns. hyötyliikunnasta.

Tulevaisuus?
Salilla olen treenannut kisojen jälkeen 4 kertaa viikossa ja se saa olla jonkin aikaa jatkossakin niin. Nyt haluan käyttää aikaani muihinkin asioihin kuin pelkästään salitreeneihin ja omaan napaan tuijotteluun. Salitreenit vedän entisellä antaumuksella ja se tulee olemaan minun pääharrastukseni jatkossakin, haluan kehittää fysikkaani edelleen, se ei muutu mihinkään. Pääkehityskohteiksi olen nyt laittanut olkapäät, hauikset ja ojentajat eli haluan kokoa erityisesti käsivarsiini. Ne on nyt vähän tuollaiset rimpulat. Kuitenkaan kropan muokkaaminen ei ole nyt tällä hetkellä ehdoton prioriteetti ykkönen elämässäni.

Ei mun elämä kaadu enää siihen, jos yksi treeni jää välistä. Enkä myöskään huolestu lihaskehitykseni suunnasta, jos harrastan ajoittain paljonkin aeroobista liikuntaa. Teen nyt kaikkea sellaista mikä tuntuu hyvältä ja missä voin kuitenkin ottaa mittaa itsestäni. Haluan haasteita elämääni, uusiakin tuulia. Etsin aktiivisesti lajeja tai kokemuksia, joissa voisin jatkossakin haastaa itseäni kunnolla.

Kun vuosia sitten, päätin ensimmäisen kerran lähteä kisaamaan, kisadieetti, kisatapahtuma ja kaikki siihen liittyvä oli uutta. Silloinen tavoitteeni oli nousta kerran lavalle, saada itseni kerran kisakuntoon ja vetää dieetti läpi kunnialla. Se oli suuri ja haastava tavoite, halusin tietää on minulla "munaa" sellaiseen hommaan. Nyt kisaaminen on nyt koettu monta kertaa ja siinä ei ole mitään ihmeellistä ja uutta enää, se on kuitenkin aikalailla saman toistoa kerta toisensa jälkeen. Olen todistanut sen, että munaa löytyy!!

Tällä hetkellä tuntuu, että olen ahne elämälle ja sen tarjoamille seikkailuille ja kokemuksille. Haluan uusia kokemuksia, uusia haasteita, yllätyksellisyyttä, uudenlaisten rajojen hakemista jne.
On aika kuulostella kurkistella elämää vähän eri kulmien takaa.

Kisaamisen myötä olen päässyt kokeilemaan rajojani ja menemään rajusti niiden ylikin, selviten kuitenkin kaikesta. Olen oppinut hyvin paljon ravitsemuksesta, treenaamisesta ja ylipäätään kilpaurheilusta. Olen oppinut tuntemaan oman kehoni toiminnan ja sen reagoinnit eri asioihin. Tunnen todelliset fyysiset rajani nyt paremmin kuin koskaan ennen. Tiedän, että ihminen on kovaa tekoa ja selviää rankoistakin haasteista, jos niin itse päättää. Minulla on avaimet dieetin saloihin, lihasta kehittävään treenaamiseen ja itsestäni huolehtimiseen kokonaisvaltaisesti. Tiedän myös mitä on todellinen kurinalaisuus ja tiedän myös, että pystyn tarvittaessa hyvinkin askeettiseen elämään. Olen päässyt näyttämään itselleni, että olen kovapäinen nainen, jos sitä vaaditaan. Olen myös onnistunut poistamaan esiintymisjännityksen lavalla ja se on hieno saavutus tälläiselle "ei esiintyjjä-tyypille". Ihanaa on ollut myös olla todella NAINEN kisalavalla! Laittautua parhaimmilleen; meikit, värit, kynnet, hiukset...ei näitä voi vähätellä, nämä ovat olleet ihania kokemuksia ja niistäkin olen oppinut paljon.

Fitness elämäntyyli on itselleni ainoa oikea tapa elää ja nauttia elämästä ja se tyyli pysyy hamaan tappiin. Sen avulla teen järkeviä ja terveellisiä valintoja ja päätöksiä joka päiväisessä elämässä.

Se, että kisaanko jatkossa on kysymysmerkki. Jos näen siinä jotakin järkeä ja tunnen sitä kohtaan suurta paloa, silloin ilman muuta kisaan! Jos näitä ei ilmene, en kisaa! Onneksi on varaa valita ja mikään ei ole pakkoa, kaiken tekemisen on oltava mielekästä jatkossakin. Nyt, juuri tällä hetkellä, kisadieetti tuntuisi liian suurelta ajalliselta uhraukselta, koska elämännälkä on tällä hetkellä niin suuri. Puoli vuotta, jonka kisadieetti vaatii, on kuitenkin pitkä aika olla tavallaan sivussa kaikesta muusta. 

Näin ajattelen nyt, mutta mitä ajattelen jonkin ajan kuluttua onkin toinen tarina.

Nyt lähden nauttimaan elämästä ja ensimmäinen valloitus on Kreeta!

Hyvää kesää kaikille!

Palauttelua

Kisojen jälkeinen viikko
Kisojen jälkeen aloitin systemaattisen palautumisen. Olen ajatellut panostaa palautumiseen kunnolla, ymmärrän kirkkaasti sen tärkäyden keholle ja mielelle. Aiemmista kisakausien palautumisista oppineena, kuuntelen kroppaani nyt tarkemmin. Se on ollut pitkään kovilla, enkä missään tapauksessa halua mitään terveydellisiä ongelmia.

Aikaisempien dieettien jälkeen olotila oli niin hämäävä; kun kroppa sai enemmän ruokaa ja siitä tuli tietenkin enemmän myös virtaa ja mieliala oli korkealla. Tämä johti siihen, etten malttanut pysähtyä yhtään, painoin sata lasissa ja treenasin kovaa. Aloin käymään ylikierroksilla, koska fiilis oli niin hyvä ja voimallinen. Nukahtamisongelmat ilmaantuivat; illalla nukahdin hetkeksi, mutta sitten ei enää nukuttanutkaan ja yöt meni valvoessa.  Rytmihäiriöt vaivasivat päivisin. Niinhän siinä sitten kävi, että nämä olivatkin vain merkkejä ylikuntoon menemisestä. Tilanteen korjaantuminen veikin sitten paljon aikaa ja kärsivällisyyttä,  kokemuksena se oli todella harmillinen.

Tällä kertaa olen ottanut rauhallisemmin. Ensimmäisenä kisojen jälkeisenä päivänä heräsin aamuaeroobiselle, kuten tavallista. Kello ei herättänyt, vaan se tapa, kroppa oli tottunut saamaan aamulenkin. Kuuntelin siis sitä ja lähdin rauhalliselle, reilun puolen tunnin lenkille, metsään, koiran kanssa.

Syöminen

Syömisen kanssa olen edennyt rauhallisesti, vatsan ehdoilla. En syönyt itseäni ähkyyn, varoin sitä visusti. Kisojen jälkeiset kaksi päivää oli ns. vapaata syömistä. Minulle riitti hyvin pitkälti pelkkä tieto siitä, että sain relata syömisten suhteen ja pelkästään tämä tieto ja siitä tuleva vapauden tunne riitti herkuksi. Ei tullut tarvetta vetää ähkyjä tai syödä kaikkea mistä olen "jäänyt paitsi" dieetin aikana. Tiedän, että syömällä herkut ei lopu, saan niitä aina, jos haluan, ei siis ole mikään kiire.

Kisojen jälkeen syömisen pitäminen järkevällä tasolla on yleensä aika vaikeaa, joka solu huutaa ruokaa. Onneksi nykyään valmentajat puhuvat siitä koko kisakauden ajan, valmistaen kilpailijoita tulevaan aikaan. Itsekin aina pelkään, että homma lähtee lapasesta niin että soi. Ei se ole aiemminkaan kyllä lähtenyt, mutta dieetin lopulla kävin päässäni asiaa kyllä nöyrästi läpi. Eihän sitä voi tietää, kaikki dieetit ja palautumisajat ovat erilaisia. Nälkää on kuitenkin nähty kuukausi tolkulla ja ei se ihme olisi, jos kisojen jälkeen imuroisi naamaansa kaiken syötäväksi kelpaavan.

Olotila kokonaisuudessaan parani valtavasti, kun palasin normaaliin bodyruokaan, turvottelut helpotti jne. Syöminen pysyi koko ensimmäisen viikon ihanteellisena, ei himoja, ei mielihaluja ylimääräisille napostelulle.

Toinen viikko
Luulin jo, että tämä palautuminen normi syömiseen sujuukin esimerkillisen hyvin. Mutta EI, nyt on jo toinen ääni kellossa ja normiruoka ei tunnu riittävän alkuunkaan. Heti, kun ruoka on syöty (ja jo vähän ennenkin), päässä alkaa pyöriä "mitähän sitä sitten söisi"-ajatuksia. Vatsa on täynnä, mutta mieli ei ole saanut tarpeeksi syömistä. Nyt se tämä taisto sitten on alkanut.

Aloitin treenit yhden totaalilepopäivän jälkeen ihan normaaliin malliin eli ne on kyllä todella "kuluttavia", sekin osaltaan lisää nälkää. Olen saanut valmentajalta palauttavalle ajalle treeniohjelman, sen mukaan treenipäiviä tulee neljä eli jalat treenataan kokonaisuudessaan yhdellä kerralla. Treeniohjelma on kyllä minun mielestäni yllättävän rankka, se ei tunnu palauttavalta lainkaan. Tokihan tässä haetaan myös kunnon lihaskasvua, joka on parhaimmillaan dieetin loppumisen jälkeen, kun kroppa saa taas ravinnosta rakennusaineita. Pitää vaan nyt seurailla tarkasti mahdollisen ylikunnon oireita ja ymmärtää rauhoittua välittömästi, jos ensimmäisiäkin oireita alkaa tulla.

 

Dieettielämä=normielämää?!
Jotkut kilpailijat kertovat, ettei kisadieetti vaikuta heidän normaaliin elämäänsä juuri mitenkään. Itse voin sanoa, että minun elämääni se vaikuttaa ja radikaalisti. Onneksi! Jos dieettiajan elämä olisi minulle normaalia, se olisi kamalaa ja miettisinkin jo millaista elämää oikein normaalisti elän ja miksi ihmeessä!!?? Kyllähän siinä iso ero on ja pitääkin olla! En tarkoita, että dieettaaminen olisi sinällään kamalaa, ei ole, mutta ei sitä touhua jatkuvana olotilana jaksaisi. Dieetillä ajatukset suuntautuvat etenkin loppua kohden pääasiassa omaan kuntoon eli sen rakentamiseen, edistymiseen ja ylipäätään asiat alkavat pyöriä oman itsensä ympärillä suhteellisen paljon.

 

Kisakauden ulkopuolella on mahdollista tehdä kompromissejä, kuunnella omia- ja muiden toiveita ja haluja, toimia sponttaanisti, elää hetkessä ja kaiken kukkuraksi, virtaa on tehdä mitä vaan. Dieetillä, etenkin viimeisillä viikoilla itse voin toimia vain ajatustasolla. Mielessäni ja ajatuksissani haluaisin tehdä kaikkea, mutta jo pelkkä mielikuva jostain tekemisestä tai menemisestä väsyttää ja ahdistaa. Ei normielämä sellaista ole tai sitten on joku pahasti pielessä. Dieetillä se kuuluu asiaan, kunto etenee eli se on hyvä merkki. Itse en ainakaan kisakaudella voi toimia sponttaanisti, vaan kaiken on oltava jollainlailla suunniteltua ja ennakoitua, koska kaikki tekeminen vaikuttaa jollainlailla kunnon rakentumiseen. Se asia on huomioitava kokoajan. Jokainen kuitenkin varmasti tähtää parhaaseen mahdolliseen kisakuntoon, se on selvää.

Kisakauden jälkeen ihan ehdottomasti parasta on se, että tunnen eläväni! Dieetin aikana sitä ei kertakaikkiaan edes huomaa kuinka väsähtänyt on. Dieetti hiivuttaa hiljalleen ja huomaamatta. Ravitsemustilan normalisoituminen antaa valtavaa kontrastia asioihin, sitä näkee kaiken uudessa valossa ja ymmärtää miten poikki sitä onkaan ollut. Iloisuus, positiivisuus ja optimistisuus ilmaantuvat elämään kovalla ryminällä. Minulle tulee taas luonteelleni ominaiset toiminnan- ja seikkailunjano takaisin. Olo on sellainen, että "mua ei pysäytä mikään" ja haluaisin tehdä taas kaikkea fyysistä.

Nautin pienistä asioista uudellalailla ja jotenkin tajuan entistä vahvemmin miten hienoa elämä on. Näiden fiilisten väärtti dieetti ehdottomasti on! Se avaa kummasti silmiä, kun käy voimiensa suhteen pohjalla ja ponnistaa taas dieetin päätyttyä sieltä ylös. Tiedän, että kaikki tasaantuu taas hiljalleen ja nuo kaikki edellämainitut asiat löytävät taas normaalit mittasuhteet, mutta paljon olen oppinut

Dieetit ja kova treenaaminen ovat opettaneet, että kaikkein tärkeintä on terveys ja toimiva, vahva kroppa, se, että pystyy, haluaa, jaksaa ja uskaltaa tehdä uusia asioita ja, että pysyy liikkeellä, nauttii elämästä ja sen tuomista mahdollisuuksista. Luottamus omaan kehoon ja sen hallintaan sekä omiin voimiin on vahva. Se helpottaa monessa asiassa.

Osa 2: Fitness classic 2015 / body fitness +168 cm

Body fitness +168 cm (19.4)
Alkuperäiseen suunnitelmaani kuului vain masters kisa, mutta nyt tänä keväänä oli mahdollista kisata kahdessa kisassa, joten ajattelin, että kun kerran dieettaan, niin samalla höngällä menee kaksikin kisaa. Jos ei muuta, niin tuleepahan kokemusta ainakin lisää.

Olen kuvassa toinen oikealta.

Aamulenkillä Hakaniemen rannassa.

Sunnuntai aamu valkeni aurinkoisena erittäin hyvin nukutun yön jäljiltä. Vaikka pettymys eilisen kisaan olikin pilannut edeltävän päivän, tänä aamuna pettymyksen tunteista ei ollut tietoakaan. Kummallista kyllä!

Olen luonteeltani sellainen, että en jaksa pitkään murehtia, vaan etsin ja löydänkin nopeasti uusia positiivisia asioita, joihin taas keskityn. Menneeseen en voi vaikuttaa, tulevaan voin!

Tunnustelin heti kuntoani, kun silmä aukesi. Kunto oli kireämpi kuin eilen, sen huomasin välittömästi jo pelkällä näppituntumalla. Kuudelta patistelin Jyrkin mukaani lenkille ja urheastihan mies nousi jälleen kerran ylös:) Kävelimme auringon nousussa Hakaniemen rantaa pitkin, aamu oli kaunis.

Ja taas mennään!!

Fiilis oli iloinen, positiivinen ja todella rauhallinen. Pääkisani oli eilen ja tämän päivän kisaan en ollut laittanut mitään varsinaista tavoitetta, otin sen pääasiassa kilpailukokemuksena.

Nyt, kun mitään varsinaista tavoitteita ei ollut, tunnelma oli ehkä juuri siksi ihan tajuttoman hyvä ja luottavainen. Luotin täysin, että kaikki kisarutiinit onnistuu ja niinhän ne onnistuikin. Värit saatiin ihoon kertaheitolla! Minna saapui taas laittamaan meikkejä ja hiuksiani. Pieniä muutoksia tuli molempiin ja tulos oli jälleen kerran loistava. Ammattilainen on aina ammattilainen! Kiitos Minna!

Kisat
Lähdimme hyvillä mielin kisapaikalle ja aloin valmistautumaan tulevaan. Pumppailua, sipsejä, vettä ja salmaria, kuten eilenkin. Meitä kilpailijoita oli (noin) 20, joten eliminaatiokierros oli taas edessä. Pääsin eliminaatiosta läpi ja valmistauduin alkukilpailuun. Taso tässä yleisessä sarjassa oli tosi kova. Mimmit suurenee vauhdilla vuosi vuodelta ja kunnot on kireitä ja kaikki palaset muutenkin paikallaan. Haastetta on todellakin pysyä kehityksessä perässä. Hyvä niin, korkeatasoinen kilpailu on aina kuitenkin se paras vaihtoehto! Olen iloinen, että kilpailin tälläisessä sarjassa!

 Vaikka tämä ei ollut minun ns. pääkisa, kilpailin aivan tosissani. Lavalla nautin jälleen suunnattomasti, vedin parastani. Huomasin, että etenkin taka-asennossa lihasten jännittäminen oli ajoittain vaikeaa, ikäänkuin en saisi parhaalla tahdollanikaan lihasjännitystä aikaan, ilmeisesti voimat alkoivat olla vähissä.

Kokonaisuudessaan koin kisan menneen niin hyvin kuin se nyt voi mennä. Ei jäänyt suorituksen puolesta mikään kaivelemaan. Pääsin jälleen toiseen vertailuun ja tässä sarjassa se tuntui oikein mukavalta.

 

 

 

Sitten taas odoteltiin finaaliin päässeiden nimiä. Toiseen vertailuun pääsy ei tuonut finaalipaikkaa. Pienen hetken tunsin rinnassani harmituksen tunteen, suhteellisen luonnollinen tunne siinä tilanteessa. Kilpailu on aina kilpailu!

Ajatuksen kääntyivät kuitenkin nopeasti tulevaan ja mielen valtasi suuri helpotuksen tunne! Tämä on nyt tällä erää ohi. Olen jälleen kerran onnistunut pääsemään lavalle, viemään kaikki dieetin koukerot läpi; se on jo yksistään valtava saavutus!! Olen ylpeä sinnikkyydestäni ja periksiantamattomasta luonteestani. Ilman niitä en olisi tässä. Melkein puolen vuoden kova rypistys; kropan äärimmilleen vieminen, kurinalaisuus ja orjallinen suorittaminen! Se on nyt ohi! Ja se tuntuu hyvälle!

Istuin alas, join vettä; kahdella huikalla meni litra...vatsaa kiristi:)) Söin protskupatukan ja fiilistelin. Minulla ei ole ollut tapana ottaa karkkipusseja, suklaata tms herkkua lavan taakse. En pystyisi siinä kuivassa ja nälkiintyneessä tilassa syömään sellaista.

Kävimme Jykän kanssa nopsaan messuilla ja sitten hurautimme taksilla hotellille ja siellä minua odottikin ihana perus hotelliaamiainen...ja tietenkin shampanjaa!

Sijoituksen pohdintaa:

Täältä tullaan elämä!!

Tässä sarjassa sijoitukseni oli 9. Se oli ihan positiivinen yllätys, koska taso oli masters 35:iin verrattuna kovempi. Finaaliin sijoittui kuusi kovakuntoista naista ja jokainen heistä oli paikkansa ansainnut.

Kuten jo edellisen kirjoituksen kisapohdinnassa sanoin; olen päässyt tärkeimpään tavoitteeseeni eli lihasmassan lisääntymiseen. Tottakai toivoin ja tein parhaani, että fysiikkani olisi riittänyt finaalipaikkoihin, nyt se ei vain riittänyt.

Peilistä ja kisakuvista hymyilee kuitenkin lihasmassaltaan isompi nainen kuin vuoden 2013 SM-kisoissa, jolloin sijoitukseni oli 5. Tärkeintä on kehittyminen, sitä vartenhan treenataan. Treenit jatkuu kovalla tasolla tästä eteenkin päin, niin sitä tulosta tulee!


 

Ihmettelyä:

Maria Kuure toinen oikealta.

Nämä kisat kokonaisuudessaan olivat hyvin värikkäät, erinäisiä tapahtumia sattui, joita jään kyllä vähän pohtimaan. Paljon tapahtui sellaista, jota en ala käymään tässä läpi, mutta omassa päässäni niitä kyllä vielä mietin. Kilpailijamäärän kasvaessa tälläisiin huippulukemiin, kaikenlaista tietenkin sattuu ja kaikenlaista näkee.

Yhden asian tuon tähän kuitenkin. Pitkän body fitnessin kovakuntoisin urheilija, Maria Kuure putosi tässä kisassa sijalle 7 ja tätä putoamista on vaikeaa ymmärtää. Jos samassa lajissa edellisenä päivänä yltää jaettuun ykkössijaan, miten voi olla samassa lajissa, samoilla arviointikriteereillä, seuraavana päivänä olla 7.

Fiilikset:
TÄMÄ ON NYT OHI!!  OLEN VAPAA!!
OLEN ONNELLINEN!!

Päätösvalta elämääni on taas puhtaasti itselläni, se tuntuu kieltämättä ihanalta. Viimeiset 5 kuukautta elin ohjeistusten mukaan, söin ja liikuin niin kuin asiaan kuului. Siinä ei kyselty omia mielihaluja, siinä kysyttiin henkistä kanttia. Kaiken tämän jälkeen päällimmäisenä tunteena on vapaus! Tästä tunteesta en osaisi nauttia, jos en välillä olisi viettänyt äärettömän kurinalaista elämää.

Nyt on aika kuunnella läheisteni toiveita, haluja ja unelmia, se on vähintä mitä voin tehdä. Minua on kuunnelta ja huomioitu niin paljon.

Tunnen suurta kiitollisuutta Jyrkiä kohtaan; on kunnioitettavaa, että jaksaa olla tälläisissä projekteissa sydämellään mukana kerta toisensa jälkeen. Matkalla minulla oli paljon hyviä päiviä, myös vähän huonompia päiviä ja aivan paskoja päiviä. Kaikki haasteet kuitenkin ylitettiin ja selätettiin yhdessä, hyvillä fiiliksillä. Hyvistä päivistä nautittiin yhdessä ja huonoina, heikkoina päivinä minulla oli vankka tuki, johon nojata. Se tuki auttoi jaksamaan ja näkemään pimeydessä valoa. Luottamus yhteiseen matkaan oli vankkumaton molemmin puolin.

Tervetuloa uusi elämä! Tervetuloa normaali ja jaksava olotila! Olen virtaa täynnä, jaksan mitä vaan!!

Yhdessä eteenpäin, kohti uusia haasteita!

Kiitos kaikille, jotka ovat seuranneet tätäkin kisataivalta kohti lavaa!

 

Osa 1: Fitness classic 2015 / body fitness masters +35

Ensimmäinen homma Helsinkiin saavuttuamme oli rekisteröityä kilpailuun Kulttuuritalolla perjantaina. Homma toimi hyvin, vaikkakin jonottamaan joutui pitkän aikaa. Se oli selvää, kun tiesi miten valtavasti tänä keväänä oli kilpailijoita. Samalla mitattiin pituus ja tarkastettiin bikinien alaosa ja kisakengät, jotta ne on sääntöjen mukaiset. Minulla niissä ei ollut niissä ongelmia.

Tässä sitä valmistaudutaan "päivä prinsessana" oloon. Karuako....njääh!!

Seuraavaksi siirryimme Cumulus Hakaniemeen, jossa asustelimme kisaviikonlopun. Aloitimme värien levityksellä ja otin illan rennosti valmistautuen henkisesti kisoihin.

Herkullisen illallisen sain ihan vuoteeseen ja tämä illallinen sisälsi kaurapuuroa (suolatonta), banskua ja riisikakkuja, niin ja kourallisen vitamiineja. Sitten vaan pötköttämään yöunille.

Kisat alkaisivat lauantai aamuna jo kello 10 eli edessä oli siis aikainen herätys.

Body fitness masters +35 kilpailu 18.4.15

Yö jäi lyhyeksi. Heräsin kisafiiliksiin jo klo 03:38. Unta ei enää tullut ja hohhailin tunnin vielä sängyssä. Pikkuhiljaa herättelin Jykää aamulenkki seuraksi. Kyllä oli pimeää ja kylmää ulkona. Monet ihmiset olivat vasta menossa kotiin baarireissuiltaan.







Lenkin jälkeen Minna tuli laittamaan minulle kisalookkia. Hiukset ja meikki onnistui todella hyvin, olin hyvin tyytyväinen tulokseen. En osaa stressata meikki ja hiusjutuista yhtään, kun Minna laittaa ne, tulos on ollut aina loistava ja niin oli nytkin.

Jyrki tahkosi minuun vielä kerroksen väriä, Jan Tanaa. Tämän kerroksen kanssa tulikin sitten pieniä ongelmia. Toinen jalka oli hyvin epätasainen ja läikikäs. Väriä yritettiin paikata, hangata ja vaikka mitä, mutta mikään ei auttanut, se oli muuttui vain pahemman näköiseksi.

Alkoi olla jo kiire lähteä kisapaikallekin. Tuntui, että otsasuonet räjähtää paniikista. Ei auttanut kun suihkuttaa nivusesta alaspäin jalasta kaikki irtoava väri pois. Suihkun jälkeen jalka oli valkoinen kuin lumi ja muu kroppa ruskea, perhana kun alkoi paniikki vallata olotilaa. Jykä otti onneksi johdon käsiin, kun se kai huomasi, että kohta multa lähtee järki. Minua komennettin kuin armeijassa; ole hiljaa! Käänny! Paikallaan! Ole hiljaa! Ole hiljaa!!! Olin hiljaa ja purin hammasta. Väri saatiin kuntoon, siitä tuli hyvä, tosi hyvä. Tilanteesta selvittiin pikku panikoimisella. Kyllä juuri nuo hetket, juuri ennen kisaa on hermojen hallinnan puolesta vaativia, etenkin jos joku asia menee vähääkään pieleen.

Taksia odotellessa.

Kisapaikalle päästyäni olin rauhoittunut jo aivan täysin ja hyvät fiilikset täyttivät mielen. Tiimimme huoltajat pitivät meistä kilpailijoista todella hyvää huolta. Apua sai aina kun sitä tarvitsi.

Noin puolituntia ennen kisaa aloittelin rauhalliset pumppailut, söin hiljalleen sipsejä ja join vähän vettä ja pumppailin. En pumppaa päkkiä enkä jalkoja ennen kisaa, vain yläkropan.

 Kroppa on niin lujilla ja kuiva, että pumppailussa väsyy herkästi, siksi sen homman kanssa on oltava vähän varovainen, ettei kuluta siihen niitä voimia, joita tarvitsee lavalla. Lopuksi, juuri ennen eliminaatiota join 2 cl salmaria.

Meitä masters kisaajia oli tänä keväänä ennätysmäärä, yhteensä 28 kilpailijaa. Tästä johtuen jouduimme eliminaatiokierrokselle. Eliminaatiokierroksella eli esikarsinnassa valitaan 15 parasta kilpailijaa varsinaiseen kilpailuun eli sarjastamme pudotettiin heti kättelyssä 13 kilpailijaa...aika raakaa touhua! Meitä oli niin paljon, että emme mahtuneet yhteen line-up:iin, vaan rivejä tehtiin kaksi. Tulihan tuokin koettua:))

Mielestäni eliminaatio on pelottavin osuus kilpailussa, jos siinä putoaa, ei pääse edes varsinaiseen kilpailuun.  Se on aika kovaa, koska jokainen lavalle nousija on tehnyt paljon töitä kuntonsa eteen, puhumattakaan kaikista muista valmistautumisista kisaa varten.

Tässä menossa eliminaatiokierros.

Selvisin varsinaiseen kilpailuun, olin helpottunut ja onnellinen. Tässä tilanteessa, kun kilpailijoita on näin tavattoman paljon ja tasoltaan oli paljon hyviä kilpailijoita, ei mitään voi pitää itsestään selvyytenä. Olin siis selvinnyt ainakin alkukilpailuun. Jatkoin siis valmistautumista syömällä hiljalleen sipsejä, juomalla vettä ja pumppailemalla. Sipaisin 2 cl salmaria naamaan ja sitten jonoon odottamaan lavalle pääsyä. En jännittänyt, fiilis oli mielettömän hyvä. Tunsin ylpeyttä; olin jälleen kerran päässyt tähän pisteeseen, olin menossa lavalle!!

Nautin lavalla olosta paljon, se oli jälleen kerran elämäni parhaimpia kokemuksia, hienoimpia hetkiä. Tein kilpailussa parhaani, kilpailin tosissani, mutta nauttien jokaikisestä hetkestä. Pääsin toiseen vertailuun ja se tuntui hyvältä. Sitten oli aika odottaa finaaliin pääsijöiden nimiä. Jännitti, pelotti!
Tieto tuli; en päässyt finaaliin!! Harmitti, petyin. Itselleni asettama tavoite ei täyttynyt tällä kertaa.  Istuskelin hetken ja mietin mikä helvetti meni pieleen!?

Ajatuksia oli pää täynnä; huomenna olisi yleinen sarja edessä ja nyt kävi näin!? Mitä mä teen? Mitä mä korjaan ja miten? Näissä tunnelmissa ja mietteissä menikin sitten se ilta. Mielialat aaltoilivat äärestä laitaan.

Tämän takia on keksitty pituussarjat.

Yllä olevassa kuvassa näkyy syy siihen miksi pituussarjat on keksitty. Masters kisassa rajaavana tekijänä ei ole kuitenkaan pituus, vaan ikä eli yli 35 vuotiaat kisaavat samassa sarjassa olipa pituus sitten mikä hyvänsä. Näin on ainakin vielä tällä hetkellä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos kilpailijamäärät on tulevaisuudessa tätä luokkaa kuin tänä keväänä, olisi hyvinkin viisasta laittaa edes kaksi pituussarjaa; pitkät ja lyhyet. Tuossa kuvassa minun molemmin puolin on noin 155 cm kilpailijat ja itse olen 179 cm, ei näytä hyvältä ja tälläinen tuo varmasti myös tuomareille haastetta.

Tuloksen pohdintaa:
Sijoitukseni mastereissa oli 10. Valehtelisin, jos väittäisin, että se olisi ollut ok. Ei ollut. Asetin itselleni masters-kisaan tavoitteeksi finaalipaikan ja siihen en nyt päässyt. Koska oma sijoitustavoite ei täyttynyt, olin ja olen pettynyt.

Päätavoite kuitenkin täyttyi ja se oli oma kehittyminen! Tärkein syy miksi kilpailen, on ehdottomasti se, että tällä keinolla pystyn mittaamaan omaa kehittymistäni lajissa ja tätä kehittymistä oli tapahtunut kovasti.

Olen saanut lisää lihaa erityisesti jalkoihin ja peppuun, mutta myös muualle.  Jalkojen ja takapuolen kasvattaminen oli suurin tavoitteeni, nämä ovat mielestäni kaikkein haastavimmat alueet saada kasvamaan. Treenit on järkyttävän kovia, kun niihin taotaan lihaa.

Vielä se jaksaa kantaa mua!