Palauttavaa elämää

Vuosi sitten, kun ensimmäinen kisakauteni oli ohi ja kolmet kisat takana, muistan miten ensimmäisten viikkojen aikana tunsin outoa tyhjyyden tunnetta. Tuntui, että olisi pudonnut johonkin outoon elämään, jossa ei oikein tiennyt mitä tekisi. Aiemmat kuukaudet, oikeastaan puoli vuotta, oli kulunut tiukasti aikataulutettuna ja rytmitettynä. Jokaiselle päivälle oli toimintaa ja lapuissa luki mitä tehdään ja mitä syödään. Aina oli mielekästä touhua, joka vei projektia eteenpäin.

Vuosi sitten muistan, miten viimeisten kisojen jälkeen oli jotenkin apea tunnelma ja olin aika huolissani kropastanikin. Pelkäsin, että pullahtaisin porsaaksi ja en hallitsisi syömistä milläänlailla. Kisa-bodysta luopuminen tuntui vaikealta ja haikealta, siihen oli nähty niin paljon vaivaa, hikeä ja kyyneliä. Tuona aikana ajatukset ja tunteet vilisivät ristiin rastiin. Onneksi kotona minulla oli kuitenkin aina ihminen, jolle pystyin puhumaan hulluimmatkin ajatukset ja se auttoi aina eteenpäin kohti normaalia olemusta ja olotilaa.

Tämä 2013 kisakausi oli haastavampi kuin edellinen. Syytä tähän en tiedä. Toki suurinosa dieettiajasta meni hyvin ja energiaa piisasi, mutta mukaan mahtui yllättävän kovia päiviä ja lopussa jopa viikkoja. Mietin monesti dieetin aikana tätä kisoista palautumisvaihetta. Valmistauduin siihen, että mieliala saattaa olla jonkin aikaa matalalla ja olen vetämätön ja mistään innostumaton ruikuttaja, joka vain syö syö syö ja syö ja potee siitä sitten huonoa omaatuntoa ja kierre on valmis!

Nuo viikot Jyväskylän karsintakisoista Lahden SM-kisoihin olivat elämäni kovimmat. Päiviin mahtui vain sali-sohva-vessa kierre. Viimeisten päivien aikana tuo vessa-kohde alkoi jo kovasti mietityttämään...miten senkin voisi välttää. Eli kovilla oltiin. Jotain positiivistakin tapahtui päässäni tuona aikana. Tajusin paljon asioita, mikä on tärkeää ja mikä ei. Viimeistelyviikon tankkausten alettua tajusin, miten hienoa on kun jaksaa tehdä asioita. Pääni meinasi räjähtää energiasta ja onnellisuudesta. Tuosta edellä mainitusta kierteestä putosi kohde "sohva" välittömästi pois ja tilalle tuli vaikka ja mitä touhua.

Ehkä tuo juuri tuo kokemus dieetiltä on kantanut nyt tässä kisojen jälkeisessä palautteluvaiheessa. Tiedän edelleen mikä on tärkeintä! Tärkeintä on terveys ja se, että ympärillä on välittäviä ihmisiä...ja se yksi, joka on ylitse muiden:)

Kisojen jälkeen olen palautunut normaaliin elämään täysin vaivattomasti, ilman stressiä. Ei alakuloa, ei väsymystä, eikä morkkiksia. Noudatan palauttavaa dieettiä ja syön kerran viikossa vapaammin. Tieto siitä, että mikään ei ole nyt pakkoa, ei ole aikatauluja, antaa hienon vapauden tunteen. Tuntuu hauskalta olla taas oman itsensä herra ja päättää itse valinnoista. Huomaan kyllä, että olen tiukkis luonteeltani, en herkästi tee ns. huonoja valintoja elämäntapojeni suhteen, mutta kuten sanoin, se vapaudentunne, se on hieno tunne juuri nyt.

Valmentajalta sain uuden treeniohjelman. Uusi ohjelma on nyt jaettu neljään treeniin. Olisin halunnut edelleen tehdä viisijakoista, mutta nyt mennään tällä uudella jaotuksella jonkin aikaa eteenpäin. Palauttelua, palauttelua. Lihaksiin on palautunut se tuttu polttava, käristävä tunne takaisin, dieetin aikana tuo tunne on vähän erilainen.

Vaaka sai olla rauhassa yli kolme viikkoa ja kaikella kunnioituksella siihen noustessani se kertoi, että olin saanut lisää elopainoa kokonaiset 3 kiloa. Tuolilla istuessani olen joutunut pitämään tyynyä pyllyn alla, koska pakaroista on puuttunut omat pehmusteet, kohta pääsen heittämään tyynynkin jo pois:)

Kisadieetillä pudotin painoa karsintoihin 9,5 kg ja SM:ään 10,8 kg. Viime offilla läskiä oli kertynyt siis ihan sopivasti. Nyt pyrin elämään yhtä läskisti:))

Fitness iltaa ja "kuraa" niskaan

Tänään sain kertoa Elixiassa mukavalle kuulijajoukolle tästä niin rakkaasta harrastuksestani, mikä voisi olla mukavampaa:) Kerroin siitä millaista elämää elän kisakauden ulkopuolella ja millä tavalla elämä muuttuu itse kisakaudella. Jännä juttu huomata, että olen "aika" syvällä tässä elämäntavassani. Monen mielestä teen varmaan ihan outoja juttuja, vaikka itselleni ne on ihan normaaleja. En usko, että kaikki naiset tavoittelevat useita lihaskiloja vuoden aikana:) Minä tavoittelen. Ei kaikki varmaankaan punnitse jokaista suupalaa:) Minä punnitsen. Punnitsen dietin aikana luonnollisesti, jotta homma onnistuu ja offilla punnitsen, jotta syön riittävästi eli että saan sitä lihasta.

Siinä kertoessani minulle avautui jotenkin uudelleen se asia, miten onnellinen olenkaan, kun olen löytänyt näin hienon elämäntavan. Elämäntavan, joka antaa iloa, voimaa ja tietenkin myös valtavasti nöyryyttä. Olen löytänyt elämäntavan, jossa voin ylittää itseni vaikka joka päivä ja monella tavalla. Terveys, miten hieno ja korvaamaton asia se onkaan. Tiedättekö, kun on terve, pystyy mihin vaan, jos haluaa riittävästi.

Kiitos yhteistyökumppaneilleni; Sportlife Nutrition ja Gazoz!



Nyt muihin asioihin....Siihen kuraan:(

Olen törmännyt tässä kisojen jälkeen myös siihen, että kaikkien mielestä tämä kisaaminen ei sitten olekkaan hieno juttu. Kummallista, että jotkut jaksavat olla huolissaan dieettini rasittavuudesta ja kovien treenien tekemisestä. Ihmiset, joille asia ei edes milläänlailla kuulu, ihmiset, jotka eivät ole edes olleet näkemässä minua silloin, kun dieetti ja rasittavat treenit alkoivat viemään tosissaan voimia. Tuolloin perhe ympärilläni tuki minua ja jaksamistani, olivat ilona rinnallani ja ovat nyt ylpeitä saavutuksestani.

Olen ollut iloinen kovan työn antamasta tuloksesta ja kaikesta siitä, mitä dieetin vaikeimpina hetkinä opin itsestäni. Onnellisuuden kupla poksahti rikki, kun tietyssä tilanteessa sainkin kuraa niskaani, tilanteessa, jossa ehkä olisin odottanut ennemminkin pientä onnitteluhalausta kuin raipan antoa.
En voi muuta kuin hämmästellä, miksi ihmeessä tämä urheiluharrastus herättää niin herkästi tunteita? Pitääkö tätä harrastaa jatkossa jotenkin piilossa? Miten joitain ihmisiä voi ärsyttää säännöllinen treenaaminen ja syöminen? Paljon tärkeämpää olisi puuttua siihen, kun ihmiset eivät hoida itseään, käytetään alkoholia, tupakkaa, ollaan pulskia jne jne... Mutta ei, tämä harrastus on se, johon juurikin puututaan.

EI HEMMETTI!!!! Haluan olla ylpeä siitä mitä harrastan ja aion olla sitä myös!! Luojan kiitos läheiset ihmiset ja kaverit ymmärtävät kaikki, että tämä on hyvä juttu ja minulle tärkeä. Voin väittää, että tämä ei taatusti ole ollut keltään pois, ei edes perheeltäni. Miksi siis keltään muultakaan? Päinvastoin, minulla on nyt enemmän kuin koskaan aiemmin energiaa ja käyttöönotettavaa voimaa. Otan kaiken sen voiman ja energian käyttööni ja nautin elämästä, sitä ei mikään voi estää.  Kaikkea ei  tarvitse sietää, eikä kuunnella.

Uusi tavoite on kirkkaana mielessä ja sitä kohti menen lujaa vauhtia. Rakastan treenaamista ja aion edistyä siinä parhaan kykyni mukaan. Kilpaileminen on yksi osa harrastusta ja sitä aion jatkossakin tehdä. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa...vai miten se nyt menikään:)))

Aurinkoa kaikkien päiviin!

Elämä palaa ruotuun

Expon jälkeen piti tietenkin käydä syömässä ravintolassa. On se vaan kummallista, että tuolloinkin tuli valittua ruuaksi kanaa, vaikka sitä olen valehtelematta syönyt yhteen soittoon ainakin koko tämän vuoden. Oli ihanaa päästä maistelemaan erilaisia makuja diettiruuan jälkeen. Makuaisti on selvästi terästäytynyt:) Suklaakakku vaniljajäätelöllä meinasi räjäyttää tajunnan.



Kotimatka Jyväskylään taittui nopeasti ja fiilikset oli "pikkuisen" korkealla. Enpä muista, että olisin koskaan kokenut näin huikeita olotiloja. Kova treenaaminen ja ajoittain hyvinkin haasteellinen dieetti kantoivat hedelmää ja ylitin tavoitteeni hienosti tälle vuodelle. Kovat ajat olivat nyt takana. Kovat ajat toivat hienoja tuloksia ja myönnän nyt, että kyllä todellakin kannatti "kiduttaa" itseään:) Kaikella sillä sinnittelyllä oli tarkoituksensa.

Kävin ensimmäiset päivät kisojen jälkeen jotenkin ylikierroksilla, kaikki oli niin ihanaa, kivaa ja...kaikkea positiivista:) Heräsin ennen kukon pieremää ja en malttanut olla aloillani, oli virtaa ja elämäniloa. Tajusin miten ihanaa elämä voikaan olla, kun jaksaa tehdä ihan mitä vaan.  Aamuaeroobisia teen edelleen, mutta hieman kevyemmällä sykkeellä. Nyt on ollut niin upeita syksyisiä aamuja, etten mistään hinnasta jäisi sisälle istumaan.

Salille painoin yhden lepopäivän jälkeen ja aloitin treenaamisen entiseen malliin. Voimaa on ollut hyvin ja valmentajalta saan uuden ohjelman ihan juuri tässä kohta käyttöön.

Syömäpuolella siirryin välittömästi kisoja seuraavana päivänä siihen diettiohjeistukseen, jolla aloitin huhtikuussa dietin eli ruokaa tuli aika paljon lisää. Mielitekoja minkään herkkujen tai ruuan suhteen ei ole juurikaan ollut, mutta juuri puusta poimitut omenat on ollut pieni heikkous. En ole pitänyt ns. vapaamman syönnin päiviä vielä, mutta otan toki ne käytöön, kun siltä tuntuu. En ole ihan millin tarkka ruuan suhteen ollut, jos on tehnyt mieli ruisleipää, olen viipaleen syönyt ja nautin siitä tunteesta, että nyt ei ole "pakko" olla aivan orjallinen minkään suhteen. Luonteeni on kuitenkin aika tiukka ja se ei anna kauheen paljoa liekaa lipsumisiin.

Jotenkin mulle tuli tuossa dietin vaikeina aikoina sellainen olo, että tämä kilpaileminen treeneineen ja dietteineen saattaa testata terveydentilaa aika rajustikin:) Jos kropassa ja päässä kaikki ei ole kunnossa, kilpatie voi katketa melko nopeastikin tai viimeistään viimeisten viikkojen aikana, jolloin kroppa ja psyyke laitetaan todella lujille. Olen kiitollinen, että olen saanut olla terveenä ja saan jatkaa tätä, niin rakasta harrastustani edelleen<3 Ei muuta kuin nöyränä eteen päin.

Heinäkuulta poseharjoituskuvaa

Näin nelikymppisenä naisena on mukavaa huomata, että oman kropan ulkonäköön voi vaikuttaa vielä todella paljon. Peli ei siis ole pelattu siltä osin! Ikä taitaa olla vain tekosyy monelle asialle, sen varjolla on helpompaa vetäytyä sohvan nurkkaan.

Omalla kohdallani asia on niin, että arvostan terveyttä ja elinvoimaista, toimivaa fysiikkaa niin paljon, että olen valmis tekemään päivittäisiä valintoja sen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Selittelyt, tekosyyt ja laiskuus...yäk, ne joutaa romukoppaan. Ne on esteenä elämänhallinnalle ja kehittymiselle.

Haluan olla vanhana mummona vielä laskettelurinteessä, treenata salilla ja matkustaa ympäri maailmaa:) Siinäpä hyvä syy miettiä mitä suuhunsa pistää ja jaksaako treenata vai ei.

Uusi tavoite on asetettu ja se antaa jo kovaa potkua persiille. Seuraavaksi, kun nousen lavalle aion olla huomattavasti isompi! Roimasti lihaa lisää joka paikkaan, erityisesti selkään ja kinttuihin. Siinähän sitä tavoitetta sitten vähäksi aikaa onkin!

Kisat on kisattu tällä haavaa ja nyt on niiiiiiiiiiiin ihanaa, kun voi keskittyä ihan muihin asioihin. Tervetuloa arki ja kaikki sen tuomat haasteet, ihanaa!

Kun kerran tätä energiaa nyt piisaa, niin olihan se käytettävä hyödyksi. Puolukoita ja tyrnejä on kerätty pakastimeen ja omenat keitetty soseeksi. Mikä voisi olla parempaa rahkan ja puuron päällä kuin marjat ja omenasose, namps.

 

Niin joo, yksi viiraus piti toteuttaa tässä myös. Dietin aikana kyllästyin ihan silmittömän paljon hiuksiini. Blondi=väritön, kalvakka lookki, ääääh. Päätin, että kisojen jälkeen tukka lyhenee kunnolla väri muuttuu, se oli ihan pakonomainen tarve toteuttaa. Uusi ajanjakso, uusi lookki. Tänään se tapahtui ja tulokseen olen tyytyväinen. Tuli kevyt olo. Pidennykset pois ja parikymmentä senttiä omaakin tukkaa jäi kampaamon lattialle. Kyllä helpotti:)

Nordic Fitness Expo 2013

Perjantaina lähdimme ajelemaan jo hyvissä ajoin kohti Lahtea. Illalla oli kilpailijakokous, jossa tarkastettiin jälleen kerran pituus ja kisa-asu. Vaatimaton pituuteni 179 cm oli pysynyt samana kuin 3 viikkoa sitten ja bikinitkin meni tarkastuksesta läpi.

Laatikollinen palkkaria lähti mukaan.

Lauantaina sännättiin välittömästi messuille ostamaan Sportlifen palkkaria kunnioitettava määrä ja tehtiin muitakin erittäin hyviä ostoksia. Nyt ei tarvitse pitkiin aikoihin täydennellä lisäravinne ja vitamiinivarastoja. Miesten kilpailut katsottin alusta loppuun ja sitten lähdettiin hotellille huilimaan.

Lauantaina ruokaa tankattiin vielä enemmän kuin aiempina päivinä ja suola jätettiin pois. Riisi maistui "vähän" vetiselle, mutta kyllähän se niin on, että kun tarpeeksi kova nälkä, niin mautonkin ruoka uppoaa. Veden juonti loppui päivällä. Siitä sitten alkoi pikku hiljaa nesteet poistumaan ja kunto kiristymään.

Värien kanssa läträttiin normaaliin malliin eli neljä kerrosta Pro Tania ja sunnuntaina kaksi kerrosta Jan Tanaa.

Kisa aamun ihana lenkki.

Kisa-aamuna heräsin aikaisin, herätyskelloa ei tarvittu. Kisa-aamun tunnelma on jotain niin mahtavaa, että sitä ei voi sanoin kuvailla, odotusta, jännitystä, iloa ja  rajatonta onnentunnetta. Kurkistin peiliin toiveikkaana, oliko yön aikana tapahtunut se mystinen kiristyminen? Oli tapahtunut ja lavapaino oli -1,3 kiloa pienempi kuin karsintakilpailuissa kolme viikkoa sitten. Hyvä, näillä mennään!

Minnan loihtima kampaus.

Aamulla värit taas pintaan ja aamukävely tuli suoritettua kävelemällä toiseen hotelliin meikkiin ja kampaukseen. Minna Ahmonsaari loihti jälleen kerran ihanan kampauksen ja meikin. Meikin jälkeen laitettiin vielä kerros väriä ja sitten olikin aika lähteä kohti kisapaikkaa. Automatka kisapaikalle tuntui ikuisuudelta; en olisi malttanut millään istua aloillani. Odotin ihan valtavasti  kisoja!


Lavan takana olikin tänä vuonna hyvin tilaa hoitaa pumppailut ja muu liikehdintä. Porukkaa siellä oli todella paljon vähemmän kuin edellisenä vuonna, kiitos uuden huoltajasäännön. Puolisen tuntia ennen kisaa aloitin rauhalliset pumppailut ja siinä sivussa nautiskelin sipsejä ja vettä. Tiimin huoltaja Taina sipaisi ammattimaisin ottein öljyt pintaan ja olin valmis lavalle. Tätä on odotettu! Tämän eteen oli tehty töitä ja kovasti! Hikeä ja kyyneleitä on tiristetty! Ja nyt on SE HETKI!!
























Meitä oli alkukilpailussa 16 kilpailijaa. Tykkään siitä, että kilpailijamäärä on mahdollisimman suuri, näin pääsee kisaamaan kunnolla. Pienellä kisaajamäärällä on luonnollisesti helpompi saada "parempi" sijoitus, mutta siitä häviää kilpailun maku ja  kiinnostavuus.

Alkukilpailu oli vaativa, se kesti aika pitkään ja jokaikinen sekunti oli annettava parastaan, jokaikinen sekunti oli tärkeää näyttää omaa parasta kuntoa. Tässä oli se hetki, jolloin kovan työn tulokset on mitattavana eli kaikki peliin vaan!

Lavalla oli tajuton kuumuus, ilma ei tuntunut vaihtuvan ollenkaan. Pelkäsin, että hikipisarat alkaa valumaan ja meikki sen mukana:) Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Katsomosta kuului tuttuja kannustushuutoja ja niiden avulla hymy pysyi huulilla loppuun saakka. Olin ja olen edelleen tyytyväinen alkukilpilun suoritukseeni. Fiilis oli kokoajan loistava, nautin suunnattomasti.


Alkukilpailun jälkeen odoteltiin finaaliin pääsevien nimiä. Odotimme ehkä 10 minuuttia, mutta ne minuutit oli pitkiä. Pelotti, kauhistutti; mitä jos putoan...pelottava ajatus!

Vihdoinkin tieto tuli: pääsin finaaliin!! Mä tein sen!! Tavoitteeni tälle vuodelle oli päästä ensimmäisistä karsinnoista SM:ään ja siellä finaaliin eli kuuden parhaan joukkoon. Tavoite oli siis täynnä! Tuntui todella hyvälle.

Finaalikierrosta odotellessa huomasin, että alan hyytymään, voimat kävi vähäisiksi. Jalkoihin tuli pientä tärräämistä ja olo kävi raskaaksi. En osannut korjata oloa ja nopeasti sitä oltiinkin jo jonossa lavalle. Kaiken tarmon ja voiman rippeet keräilin ja painuin finaalikierrokselle.

T-kävely tuli tehtyä, mutta uupumukseltani en pystynyt antamaan parastani. Ei se varmastikkaan olisi sijoitustani parantanut, mutta olisi ollut hienoa vetää kävely kaikella sydämellä ja tuntea, että nautti siitä. Finaalin vertailuissa lihasten jännittämiset ei varmaankaan menneet ihan napakymppiin. Noh, oppia ikä kaikki; seuraavissa kisoissa tälläiseen hyytymiseen pitää osata varautua paremmin.





Sijoitukseni yllätti iloisesti! Ylitin itselleni asettaman tavoitteen; olin viides!! Nyt minulla on SM pokaali ja olen siitä pirun ylpeä, onnellinen ja iloinen. Se on suuri saavutus. Taso pitkässä sarjassa oli kova tänä vuonna, oli hienoa olla osa sitä.

Voittajan Anne Nymanin fysiikka on huikea, aivan uskomattoman upea! Siinä on body fitness kroppa parhaimmillaan.

Hyvä ruoka parempi mieli!

Kisan jälkeen lähdin kipin kapin hotellille korjaamaan oloa. Siellä minua odotti myöhäinen aamupala. Voimat palautui nopeasti, kun sain syömistä ja juomista.
Taivas, miten hyvälle ruoka maistuikaan! Vatsalaukku on käynyt aika pikkuiseksi, mutta eiköhän se taas veny entiselleen ihan helposti:)

Nyt on kiitosten aika:

Kiitos laadukkaista ja toimivista lisäravinteista Sportlife Nutrition!
Kiitos Team Sportlife, on ilo kuulua parhaaseen tiimiin!
Suurkiitos valmentajalleni "Guru" Matti Haloselle, ilman sinua tämä ei olisi ollut mahdollista!
Kiitos Elixia (Seppälä), hyvästä ja kannustavasta treenipaikasta!
Kiitos Gazoz, on ilo treenata hyvissä treenivaatteissa!
Kiitos Studio Bella kauniista kynsistä!

Suuren suuri kiitos kuuluu aviomiehelleni Jyrkille, joka jaksaa aina olla satasella mukana tässä
hommassa ja kannustaa ja uskoa minuun!


Kiitos kaikille muillekin, jotka ovat aina jaksaneet kannustaa ja tsempata eteenpäin. Kiitos Jenna-Riina, Joni, Niina, Sepa, Jukka, Tuija, Vilma, Hannu ja Kerttu, Irja, Sirpa, Anne sekä työkaverit ja salin ihmiset! Olette olleet ihanasti mukana<3

Maljojen nostamisen aika!