Syömisen ihana vaikeus....

"Ennen vanhaan", kun en vielä tiennyt mitään järkevästä syömisestä, työnsin kurkusta alas pääasiassa heikkotasoisia hiilareita ja sainkin sitten aina taistella painoni kanssa. Olin joko dieetillä tai sitten en ollut, siinä ne vaihtoehdot olikin. Jos en ollut dieetillä, söin vähän kokoajan jotain tai sitten pidin aamusta pitkän ruokatauon ja söin vasta iltapäivällä. Silloin se ruoka jo maistuikin ja sitä menikin paljon ja vaikka mitä. Ajattelin, että kun syön 2-3 kertaa päivässä, että se on ok ja silloin voi syödäkin kunnon annoksia:))

Pari kertaa vuodessa sitten pitikin aloittaa dieetti, koska rasvaa alkoi kertymään liikaa. Dieetit suunnittelin tietenkin ihan itse! Ajattelin, että kun kerran syömällä lihoaa, niin syömättä laihtuu, yksinkertaista! Dieetit oli välillä aika kovia, en jaksanut tuolloin edes lenkkeillä. Eikä lenkit kyllä kuuluneetkaan minun dieetteihin, ne kuului ns. normaaliin kauteen, koska lenkkeilin vain painonhallinnallisista syistä. Dieetit olivat lyhyitä, jotkut kestivät viikon, jotkut maksimissaan 10 viikkoa, jonka jälkeen kaikki palasi ennalleen. Mitä lyhyempi dieetti, sitä vähemmän siinä syötiin.


Yksi dieetti koostui vain kahvista ja appelsiineistä...ei muuta. Muistan mieten paleli, mutta kahvi auttoi aina hetkeksi. Tuolla dieetillä laihduin nopeasti. Jälkeenpäin ajateltuna, en ehkä sittenkään laihtunut, sain vain vaakaan nätimmät lukemat. Nesteet lähti taatusti ja sen lisäksi myös nekin vähäiset lihasmassat, joita silloin oli. Kirsikkana kakun päällä, aineenvaihdunta hidastui entisestään ja tulevat syömiset muuttuivat rasvaksi persnahkaan välittömästi. Ihana kierre.



En ole mikään lihava ollut koskaan, mutta sellainen löysä vempula kuitenkin. Järkevä syöminen kiinnosti kovasti ja siihen aikaan ei ollut näin paljon tietoa terveellisestä, proteiinipainotteisesta ruokavaliosta kuin nykyään on. Nythän on suoranainen ihme, jos joku innokas ei löydä riittävästi tietoa tästä asiasta. Tietoa tursuaa niin netistä kuin tv:stäkin. Tuolloin, kun itse taistelin näiden asioiden kanssa, tietoa ei juurikaan ollut eikä se ollut näin helposti saatavilla.

Mielestäni Jutta Gustafsberg on ehdottomasti yksi tärkeimmistä ihmisistä, joka aikoinaan toi meidän tavallisten ihmisten keskuuteen tietoa salitreenaamisesta ja siihen kuuluvasta ruokavaliosta. Koko kansan tietoisuuteen tuli myös samaa reittiä tietoa fitneksestä ja kilpailemisesta eri bodylajeissa. Tästä eteenpäin oli huomattavasti helpompaa saada tietoa ja ohjeistusta ravinto ja treeniasioissa. Mielestäni tuli myös käänne siihen suuntaan, ettei se maratoonin juokseminen olekkaan enää se "kovin" juttu tai saavutus.


Olen nauranut näin jälkeenpäin ihan hirveesti erästäkin päähänpistoa jostain muinaisuudesta. Kävin kerran Painonvartijoissa. Se käyti oli hyvin lyhyt; juttelin yhden vetäjän kanssa siinä eteisessä hetken ja hän sanoi, etten ole sellaisessa kunnossa, että "pääsisin" Painonvartijoihin. Yritin selittää, etten ole tulossakaan, haluaisin vain ohjeet, miten rakennan ruokavalioni, niin että jatkuva jojoilu loppuisi. Ei auttanut, en saanut ohjeita:)) Olin kuullut, että netin kautta voi ilmoittautua ja saada ne ohjeet. Pian posti toikin ne kirjaset, lehtiset yms. Tutustuin niihin, laskin kaloreita (siis pelkkiä kaloreita!!!) ja rakensin syömiseni. Söin siis edelleen likimain pelkkiä hiilareita, toki pienemmillä annoksilla, mutta kuitenkin, mikään ei juurikaan muuttunut. Onneksi Painonvartijoita ei enää ole ja onneksi tänä päivänä tietoa on saatavilla yllinkyllin. Haasteena on tietenkin noukkia se asiallinen tieto sieltä käyttöön. Näin ne ajat muuttuu ja nykyään itse vartioin painoja vain salilla.


Olen löytänyt oman tieni näissä ravintoasioissa ja suunnannäyttäjänä on toiminut tietenkin valmentajani Matti Guru Halonen. Matti on viisas mies ja asia, josta olen alusta asti tykännyt on se, että kaikki ohjeistukset on niinsanotusti maanläheisiä, ei mitään kikkailuja eikä hifistelyjä. Ruususuolat ja gojimarjat saa mun puolesta olla jatkossakin kaupan hyllyllä. Itse en kyllä missään tapauksessa ole mikään kulinaristi, hermostun alta aikayksikön kokkiohjelmista ja koko suomi leipoo-jutuista. Tunne niitä katsoessa on sama kuin tikkuja työnnettäisiin kynsien alle.

Viereisessä kuvassa on tämän hetkinen dieettilounaani. Peruna-sipulisekoitusta, jauhelihaa, pakastevihanneksia ja vieressä salaattini. Asettelu on (kuvan vuoksi) normaalia kauniimpi. Todellisuudessa syön Ikean valkoisesta muovikipoista:))

Vieläkin jotkut ihmiset jaksavat olla kauhuissaan aterioideni annoskoosta. Mua taas hirvittää miten joku tyttönen pystyy vetämään yhdeltä istumalta ison pitsan. Mun mielestä se on isompi saavutus!

Dieetin eka tsekkauskäynti

Dieetin ensimmäinen tsekkauskäynti valmentajan luokse on tehty. Kävin siellä jouluaaton aattona. Tuolloin kiloissa olin tullut alaspäin nippa nappa 2 kiloa ja dieettiviikkoja takana 4. Aika nihkeesti pudonnut. Tiivistymistä oli kuitenkin tapahtunut, itse olen sen huomannut vaatteista, ne on alkaneet jäädä väljiksi.  Suurin epäilys painon junnaamiseen oli taustalla sairastettu kova flunssa, se pirulainen taatusti keräsi nestettä kroppaan.

Kävimme ruoka-asioita läpi ja kuten ennalta jo arvelinkin, leivälle ja banaanille sai sanoa heipat. EAA:ta pikkuisen lisättiin. Ruoka muuttui entistä yksinkertaisemmaksi ja se on hyvä, koska mitä yksinkertaisempaa se on, sitä vähemmän voi siinä tehdä virheitä, etenkin kun jossain vaiheessa alkaa taas muisti katkomaan.

Jouluaattona kokosin ohjeiden mukaisen ja punnitun jouluruoka-annoksen itselleni ja hyvää oli. Söin kylmäsavu lohta, perunaa, kinkkua ja rosollia. Ihan kivaa vaihtelua oli jauhelihalle ja kanalle.

Koska ruokalistani on melkoisen yksitoikkoinen, voin virkistää sitä vaikka SportLifen Puddingeilla. Sitä voisi herkutella rahkan tilalla vaikka vaikka joka päivä, mutta luulen, että otan sen käyttöön vasta, kun katson ansainneeni sen eli palkinnoksi jostakin. Kuvan suklaa-toffee on nyt tilauksessa.



Treenit pysyy samana eli sitä entistä kolmen viikon kiertoa teen vielä seuraavaan tsekkauskäyntiin saakka. Pieniä tarkennuksia treeniin tehtiin uuden salin laajemman laitevalikoiman vuoksi. Aamulenkkejä lisättiin neljästä viiteen.

Uhosin aiemmin, etten mene kovalla pakkasella lenkille, mutta niinpä vaan menin. En kyllä rehellisesti sanoen tajunnut, että siellä oli niin kylmä, -18 astetta, katsoin lämpötilan vasta puolessa välissä lenkkiä, kun ihmettelin miksi ripset jäätyy. Pukeutumiskysymys nuo pakkaslenkit vaan on, ei sen kummempaa. Jotenkin  tuntui extrahienolta kävellä jouluaatto aamuna ja muina pyhäaamuina lenkillä. Yhtään autoa ei mennyt ohi eikä ketään muita ollut liikkeellä, se oli aika kivaa.


Paino putoaa

Jouluaatto aamuna vaaka oli suopea; painoa oli pudonnut puoli kiloa siitä valmentajan luona käynnistä. Joulupäivän aamuna vielä lisäksi 200 g eli kahtena päivänä yhteensä 700 g. Olin tyytyväinen, MUTTA sitten alkoi jo hirvittämään; seuraavien kolmen päivän aikana paino tippui vielä tuosta joulupäivän painosta 1 kilon!! Olo on ollut vähän sen mukainen, mutta ei paha.

Olen oppinut jo tulkitsemaan omia olotiloja dieetillä aika hyvin; jos päivät menee helposti ja nälkää ei juurikaan ole, mitään ei tapahdu...ainakaan vaa'alla havaittavaa. Mutta jos päivä on vaikean oloinen, siis sellainen, että voimat loppuu ja väsyttää, paino tulee alas.


Mietityttää vain se, että nyt on kevyt viikko meneillään eli mitä tapahtuu, kun aloitan kunnon paukutuksen salilla! Treeniohjelmassa on raskasviikko edessä. Pelkään pahoin, että rasva palaa hurinalla. Liian nopea painonlasku ei kuitenkaan ole toivottavaa, jos haluaa säilyttää lihakset ja mä kyllä haluan, koska eihän tää mikään laihdutuskilpailu ole.  Uskon, että tuohon painon putoamiseen todellakin vaikutti se, että sain viimeinkin itseni terveeksi ja turhat nesteet kropasta pihalle. Nyt pitää vain toivoa, ettei enää tule mitään tautia päälle.

Elämää

Aikatauluttomuus


Aikatauluttomuudesta nauttiminen on alkanut selkeästi korostumaan elämässäni. Tuntuu, että kokoajan on kiire ja täytyy ehtiä tekemään sitä ja tätä, että ehtii taas jonnekin. Kiireeseen kyllästyy.

Olen tietoisesti järjestänyt edes yhden päivän viikossa, jolloin aikatauluja ei juurikaan ole, korkeintaan treenit, mutta nekään ei ole kellotettu. Aikatauluton päivä tuntuu parhaalta juuri, kun herää; ei ole kiire mihinkään, voin käyttää aikani vapaasti ja tehdä asioita oman rytmin mukaan.


Kisakausi tuo mukanaan aikataulut, jotka kiristyvät kohti kisoja. Luppoaikaa ei enää loppuvaiheessa juurikaan ole ja sohvalla makaamisellekin on palauttava tarkoituksensa. Ja kisojen kynnyksellä, kaikella tekemisellä on merkitys eli tehdään pelkästään asioita, jotka merkitsevät kisoissa jotakin. Se on ihanaa silloin, mutta välittömästi kisojen jälkeen muutan tietoisesti kaiken. Aikansa kutakin:))

Treenit

Vaihdoin salia tässä syksyllä. Salin vaihtoa olin harkinnut jo pitkään ja harkinta johti vihdoinkin päätökseen. Kotikulmille nimittäin avattiin uusi, iso sali ja uudella salilla on toimivat ja monipuoliset välineet treenata.

Henki tuolla on myös jotenkin äijämäisempi, tykkään!! Se on jännä juttu, miten nopeasti tuolle uudelle salille kotiutui, aivan kuin olisin ollut siellä aina. Yksi selkeä ero edelliseen saliin on se, että tällä salilla myös miehet tekee jalkoja! Joo, uskokaa tai älkää, ei niin ole joka salilla. Ja nää ukot tekee jalkoja veren maku suussa, eipä voi kuin ihailla ja ottaa opiksi.

Nyt kun kirjoitan, minulla on meneillään kevyt viikko, joten sain otettu muutamia kuvia saliltakin. Niitä tulee otettua harvoin, koska kun menen salille, menen treenaamaan;)



Hackia olen kaivannut aina jalkatreeneihin mukaan. Edeltävällä salilla sitä ei ollut ja aina kun vierailin muilla saleilla, otin sen käyttöön. Nyt olen päässyt tekemään sillä kunnolla hommia. Alkuun vähän aikaa meni ennen kun löysin oikean tekniikan, alaselkä meinasi ensi alkuun irrota taustasta ja sen pitäminen paikoillaan vaati pikkuisen aikaa ja hermoja. Painot erilaisiin sarjoihin oli myös etsittävä ja sen jälkeen olenkin päässyt puskemaan hommia. 

Sarjat olen tehnyt siinä todella loppuun saakka eli kiitos kuuluu taas Jyrkille avustamisesta, tsemppaamisesta ja turvaamisesta. Olen pyrkinyt tekemään hack-kyykyt niin loppuun, että jään alas ja teen "kuolemaa", jalat ei pidä ollenkaan ja syke on maksimissaan. Vasta sitten, kun kaikki sarjat on tehty näin, olen tyytyväinen. Tai no, tyytyväisyys kestää pienen hetken, silmäräpäyksen ja alan jo seuraavalla sekunnilla miettimään voisinko kuitenkin vetää setin kovempaa seuraavalla kerralla ja millä keinoin.

Mä epäilen aina näissä jalkatreeneissä päätäni eli teenkö oikeesti niin kovaa kuin jaksan...tätä on vaikeaa selittää, mutta en oikein ole ikinä tyytyväinen itseeni, pelkään, että henkinen kanttini on heikko tai etten oikeesti vaan uskalla tai pysty vetämään treenejä vieläkin kovempaa... Tätä mä vatkaan aina. Kai se kuuluu lajiin

 Pidän kuitenkin sitä hyvänä merkkinä, että jalkatreenien- etenkin etureisitreenien jälkeisinä päivinä kipu lihaksissa on sanoisiko, valtava. Kävely on aika epäilyttävän näköistä.



























 Takareisille minulle toimivimmat liikkeet tuntuu olevan hack-kyykky väärinpäin ja tämä kuvassa oleva liike, jonka olen ristinnyt "syväksi takakyykyksi". Jalat edessä ja paino kantapäillä, laskeudun niin alas, että pakaran kärki hipaisee steppilaudan pintaa. Steppilaudan korkeus on noin 10 cm. Tätä teen pitkää sarjaa eli 15 x 3 ja minuutin palautuksilla.

Tällä setillä tulee hoidettua aeroobista puoltakin aika kiitettävästi:)) Syke nousee mukavasti ja takalisto hapottaa.

Dietti ei ole vaikuttanut vielä milläänlailla treeneihin, tietenkään. Ruokaa on vielä ihan hyvin eli jaksaa kyllä. Ja on se sellainenkin juttu, että pelkästään jo kun astuu salille sisään, sitä muuttuu ihan toiseksi ihmiseksi. Tuolloin ei päässä liiku mikään muu kuin tuleva treeni, rrrrrakastan sitä hommaa!!

Päivän paras ateria on ehdottomasti aamupala; kaurapuuroa, soijaleisitiiniä, raejuustoa, banaania ja mehukeittoa. Kaikki ahdetaan tietenkin samalle lautaselle. Jokin kerran olenkin kuullut lauseen; hyi, miten pystyt syömään tollaista ja noin paljon. HAH!!

Lenkit
Jotenkin vaan tuossa offilla tottui nukkumaan aamulla ja unohtamaan aamulenkit. No, niin kyllä oli tarkoituskin, jotta kaikki paukut jäisi lihaskehitykselle. Tälläinen pitkä ruoto, mikä mulla on, vaatii paljon ruokaa ja treeniä, että tulosta saisi aikaiseksi, eipä siinä ole varaa virheliikkeisiin.

 Yksi suurimmista asioista, joita pohdin ennen dietin alkua oli se, että miten ihmeessä viitsin/jaksan herätä pilkkopimeään aamuun ja lähteä lenkille. Tämä on esimmäinen diettini, jonka vedän talvella, joten eipä ihme että ajatus pelotti. Onneksi kuitenkin asenne on ollut kohdillaan heti ekasta päivästä alkaen. Lenkit kuuluu hommaan ja sillä selvä, eikä ne itseasiassa ole edes tuntunut pahalta. Siinä pimeydessä on jokin taika. Aivan kuin saisi olla ihan omassa maailmassa, rauhassa. Se pimeys onkin se paras juttu. Säädän kellon herättämään aina niin, että ehdin tehdä lenkin pimeän aikaan, vaikka olisikin mahdollisuus nukkua pidempään.

Talvi on kuitenkin talvi enkä pysty näkemään itseäni kovilla pakkasilla lenkillä ja tämän takia kotimme varustetasoa oli hieman nostettava.

Olemme ajat sitten jo päättäneet, ettei meille tule mitään urheiluvälineitä kotiin. MUTTA nyt tuli poikkeus sääntöön. Pahojen pakkasten varalle hommasimme stepperin. Sellainen "ei niin hyvä"-versio. Kyllähän silläkin pistää menemään hätätapauksessa.

Mahtaa kyllä käydä aika pitkäksi, jos tuota joutuu käyttämään!

Kehonhuoltoa

Kuten edellä kerroin, salin vaihdon myötä jalkatreeneihin tuli kaivattua vaihtelua ja uusia mahdollisuuksia. Siitä johtuen olen kaivannut valtavasti hierojaa Jyväskylästä, joka osaisi avata kunnolla reisien lihaskalvot ja huoltaa muutenkin kehoa. Olen käynyt aiemmin Tampereella joko Santalalla tai Panulla ja näiltä käynneiltä olen saanut aina avun vaivaan kuin vaivaan. Nämä miehet on taikureita.

Tein kokeilukäynnin Jyväskyläläiselle osteopaatille ja puhelimessa kerroin etukäteen mitä tarvitsen ja varmistin, että osaahan hän avata lihakalvot reisistä ym. jökit. Sanoi osaavansa, ihan oli koulutkin käynyt asian tiimoilta:)

Käsittely oli niin kevyttä hivelyä, ettei se vilkastuttanut edes ihon verenkiertoa. Mun aivopaine nousi kyllä ihan maksimiin, olin tuhlannut aikaa tyhjän päiväiseen hivellykseen. Parkkisakonkin maksamisesta olisi jäänyt parempi mieli.




No eihän siinä sitten muuta voinut kuin käydä ostamassa rulla ja opetella rullailua. On muuten aika kipeetä hommaa! Vaatii myös viitsimistä ja keskittymistä aikalailla.

Neljä viikkoa kasassa

Dietti lähti käyntiin tosi hyvin, vaikka sen alkamista aina pelkääkin. Muistan, että edellisellä dietillä kahden ekan viikon aikana mulla oli mielitekoja jotain syömisiä kohtaan aika paljonkin ja näiden himojen kanssa piti vähän aluksi taistella. Nyt onnistuin "ulkoistamaan" ja "esineellistämään" kaikki herkut, joita etenkin nyt joulun aikaan tuntuu olevan vähän joka pöydällä. Olen tyytyväinen, että tänä jouluna ei tule ähkyä eikä joulukiloja, hyvä syy olla syömättä:)

Se mitä eniten pelkään dietillä on sairastuminen. Vuoden kylmimpänä aikana onkin aika iso mahdollisuus saada jokin tauti ja niinhän siinä kävikin. Kolmas viikko menikin sitten flunssassa ja se piti pirullista pientä lämpöä pitkään. Enpä muista onko vähään aikaan mikään harmittanut niin paljoa. Jokainenhan sen tietää, että kipeänä ei treenata, tätä aina itsekin hoen ja sen hokeminen on ollut helppoa, koska juurikaan en infektiotauteja sairasta. Nyt tauti osui omalle kohdalle ja pisti miettimään miten kaikki jutskat (=treenit) sitten hoidetaan. Vitamiinit ja glutamiini kunniaan ja Buranat peliin.

Eka päivähän meni treenatessa, koska en uskonut, että mulle mitään oikeaa tautia kuitenkaan tulee. Tokana päivänä tunnustelin oloa ja eihän se hyvä ollut, joten päätin käydä vain vähän "hipaisemassa" salilla ja yritin olla nostamatta sykettä. Aamuaerot meni, koska aamuisin oli "hyvä olo". Kolmantena päivänä oli pakko myöntää tappio; tauti voitti. Piti jättää lenkit, sali ja kaikki...nukuin ja sairastin. Neljäntenä päivänä pääsi jo melkein itku, kun lämpö vaan itsepäisesti nousi...nukuin ja sairastin. Näin edettiin vielä seuraavakin päivä. Kuudentena päivänä ajattelin, että vaikka henki lähtisi, nyt lähden liikkeelle. Kaikella kunnioituksella tein aamulenkin ja illalla salin. Voimaa oli, ehkä juurikin siksi, kun en ollut tehnyt muuta kuin maannut, nukkunut ja syönyt. Painokin nousi kilon, eipä ihme, kun liikuin vain sohvan, vessan ja jääkaapin väliä.

Huono treeniviikko se oli. Päätin, että dietin 4. viikko tulee olemaan kovaakin kovempaa treenaamista, Se on nimittäin viimeinen treeniviikko ennen kevyttä viikkoa. Jäi kaivelemaan se, että jalat jäi huonolle ja juurikaan niiden kehityksestä en halua nipistää yhtään, ei ole varaa kerta kaikkiaan.

4. viikolla oli yhdistelmätreenien vuoro eli raskasta- ja pumppisarjaa. Olo oli vieläkin tukkoinen ja kaikki voima lihaksista pois. Lämpöä ei ollut enää, joten aloitin tositoimet. Kokoajan pelko persiissä, että jos se sydänlihastulehdus nyt sitten kuitenkin tulee... Itsepäisesti tein etureidet niin lujaa kuin vain pystyin. Kyllä siinä nenä aukesi ja poskiontelot tuulettui. Olo parani selvästi treenin jälkeen.

Paino ei juurikaan putoa, vaikka kaikki onkin tehty tarkkaakin tarkemmin ohjeiden mukaan. Ei se kyllä hirveästi stressaa, kun "ongelma" on aina sama. Vaikka dietin alussa hiilareita pudotetaankin ihan napakasti, paino putoaa sen kilon tai kaksi ja siinä se sitten junnaa jonkin aikaa. Kropassa kuitenkin huomaan muutokset; vatsa on pienempi ja housut ei kiristä enää. Olo on hyvä ja dietti hyvin helppoa tällä hetkellä, siis naurettavan helppoa!



Dietti starttasi

Maljat palauttavaa juomaa offikauden loppuun! Toimii.

24.11.2014 saapui viimeinkin, tämä odotettu ja pelättykin päivä! Tätä päivää kohti on kuljettu viime kisoista saakka ja nyt se etappi on saavutettu. Olo tuntuu jotenkin juhlalliselta, aivan kuin olisi etuoikeutetussa asemassa, kun SAA aloittaa taas dietin:))
 Kuitenkin tämä on juuri se vaihe, jota aina pelkään jo pitkään ja mietin tuhat kertaa alanko tähän enää ikinä. Olen miettinyt kovasti kestänkö taas kaikki ne dietin tuomat haasteet. Taidan  olla luonteeltani taistelija enkä halua elää sellaista elämää, jossa kaikki tulee kuin Manulle illallinen, välillä on hauskaa vähän testata omaa henkistä ja fyysistä suorituskykyä. Tämä urheilulaji mahdollistaa kokeilla kuinka kovaa tekoa on:)

Nyt on takana yli vuoden mitainen offiaika, tuolloin pääpiirteissäni noudatin luonnollisesti tiettyä ruokavaliota ja treenasin salilla tinkimättömästi. MUTTA en ottanut syömisiä haudan vakavasti, lipsuin jos halusin ja joustin, jos elämä niin vaati. Treeneistä en tosin ole joustanut koskaan. Nyt on aika lopettaa kaikki jousto ruuan suhteen, lipsuilut on lipsuiltu. Ryhti on tullut elämään!

Suurin osa dietistä on erittäin hyvää aikaa; voimaa ja energiaa on ajoittain niin paljon, ettei välillä tiedä mihin sen kanavoisi. Muistan, kun olen edellisillä dieteillä jopa siunaillut sitä energian määrää ja uhonnut, etten lopeta diettiä koskaan, jos tämä kerran näin hyvältä tuntuu.  MUTTA loppuvaiheessa, voimaa on nippa nappa sen verran, että pysyn juuri ja juuri sisäsiistinä. Hiilarit ajetaan niin alas, että se konkreettisesti laittaa itkemään. Aivojen serotoniini määrä laskee ja tulos on se, ettei oikeastaan ole asiaa joka ei itkettäisi. Onneksi tämä vaihe on melko lyhyt ja omalla kohdallani se loppuu välittömästi, kun viimeistelyviikko alkaa ja aletaan tankkaamaan hiilaria koneeseen. Silloin tulee järjetön virtapiikki ja kaikkivoipaisuuden tunne.


Diettiä edeltävä viikonloppu


Kuten aina ennenkin, diettiä edeltävän viikonlopun elin kuin pellossa. Söin mitä sattui ja milloin sattui, valvoin enkä käynyt salilla. Lauantaina kävimme Jykän kanssa ulkona syömässä kunnon hampurilaiset ja jälkkäriksi solahti kurkusta alas kakut ja kahvit. Ähkyä sitten lasketeltiin Figaron viinibaarin tuhdilla punaviinillä. Yksityiskohtiin sen enempää menemättä lauantain ja sunnuntain aikana tuli syötyä erittäin topakasti.

Sunnuntaina iltapäivällä olo oli huono ja väsynyt. Tuntui, että kokoajan oli vähän nälkä, vaikka syömätahti oli tiheä ja määrissäkään ei pihtailtu.










Tuossa huomasi konkreettisesti höttöruuan syömisen vaikutuksen; kun työntää kitaansa kaikenlaista moskaa, verensokerit eivät pysy tasaisina ja ruokavälit on haasteellista pitää 3-4 tunnin mittaisina. Pidemmän päälle tuollaisesta saisi takuuvarmasti palkinnoksi komean vararenkaan vyötärölle ja roikkuvan persiin, kylkiäiseksi tulee vielä sellainen väsymys, ettei varmasti jaksa lähteä liikkumaan.

Vihoviimeiseksi tämän offikauden ruuaksi haimme vielä koko perheelle Hesen jotkut sellaiset kerroshampurilaiset.  Hampurilaiset kulkivat Hesen pussissa autolle ja täytyy myöntää etten tuntenut ainakaan ylpeyttä tuota pussia kantaessa. Mietin, miten joillakin on varaa tälläiseen ruokaan. Yksi hamppari maksoi melkein kuusi euroa ja mulla meni vain hetki, kun olin sen jo syönyt, niitähän menisi ainakin kolme, että nälkä lähtisi. Tuolla hinnalla saisi jo hyvää jauhelihaa kunnon kasan! Illalla olin aivan täynnä tätä "vapaata elämää"!!! Ei vaan ole mun juttu!! Kyllä syöminen on kivaa, mutta se pitää kyllä ansaita, ennen kuin se on oikeesti kivaa.

Maanantaina punnitsin viikonlopun synnit. Olin punninnut itseni ennen mättö-viikonloppua ja nyt punnitsin sen jälkeen. Yllätyin tuloksesta, vain 1,6 kg lisää!! Odotin paljon suurempaa nousua.

Ensimmäinen viikko
Dietti alkoi ja hiilareita pudotettiin vähän rankemmalla kädellä heti kättelyssä. Aamulenkit alkoivat myös. Tämä kaikki tuntui niin helpottavalta tuon viikonlopun jälkeen. Nälkä alkoi hiipiä vasta perjantaina, mutta vain heikkona tunteena. Oon ihan fiiliksissä. Kisakausi aloitettu ja vääjäämätön rasvansulatus käynnistynyt. Treeneistä vaan kaikki irti, vielä saa kehitystä aikaan!!

Syksyn fitnesskohusta

Syksyn kisojen jälkeen ilmoille pelmahti oikein kunnon fitneksen parjaus buumi. Oli hauskaa lukea eri blogeja ja kannanottoja asiaan. Mielestäni mitään uutta ja ihmeellistä ei kuitenkaan tuotu esiin missään foorumissa. On vain yksinkertaisesti ymmärrettävä mitä kilpaurheilu tarkoittaa. Kilpaurheilussa asiat luonnollisesti viedään äärirajoille saakka eikä terveys varmastikaan enää ole ykköstavoite, mutta siinä tilassa ei kuitenkaan kauaa olla.

Bodylajit ovat arvostelulajeja ja urheilun tulokset tuodaan esiin omalla kropalla. Lavalle astelee kaikin puolin viimeistelty kilpailija; väri, pumpatut lihakset, meikit, hiukset, kynnet, bikinit, kengät...kaikki tarkalleen mietittyjä ja toteutettuja.

Onhan se tietyllä tavalla illuusiota, mutta mielestäni siinä kuitenkin näkyy totuus!! Totuus tehdystä työstä, väännetystä raudasta, offin onnistuneisuudesta, aeroobisen kilometreistä, dieetistä, kurinalaisuudesta ja kaikenkaikkiaan siitä mitä on tehty ja onko tekeminen ollut parhaalla mahdollisella tasolla. Lavalla näkyy siis totuus koko helahoidosta, niin offikaudesta kuin kisakaudesta.


Koko elämähän on tietyllä tavalla illuusiota; harva meistä naisista kulkee juurikaan missään ilman meikkiä, vaatteita, laittamatta hiuksia. Ainahan me haluamme näyttää paremmilta kuin luonnostaan olemme ja korostaa hyviä piirteitä meikkaamalla tai pukeutumalla tietyllä tavalla. Sama pätee lavalla; jokainen kilpailija haluaa näyttää treenaamisen tulokset parhaalla mahdollisella tavalla, korostaen naisellisuuttaan ja tuoden lihaksistoaan esiin itselleen parhaiten sopivilla poserauksilla.

Kuten moni muukin, niin minäkin, katsoin syksyllä sen paljon puhutun A-talk:n, jossa keskusteltiin
tästä fitneksestä. Saldo kyseisestä ohjelmasta jäi melkoisen olemattomaksi. Yksi asia pisti kuitenkin ihan pirusti silmään; se ruokalautanen. Lautasella oli parsakaalia, kanaa ja öljyä!! Annettiin vielä ymmärtää, että kisadietillä oikeesti syödään tuollaista ja noin pieniä määriä!!? En mä ainakaan syö, kuolisin nälkään jo alkumetreillä. Eipä taitaisi olla lavalla enää yhtään mitään mitä näyttää, kun lihakset olisi kadonneet samaa reittiä kanan ja parsakaalin kanssa. Kukaan ei korjannut asiaa tuossa ohjelmassa ja moni katsoja onkin nyt siinä luulossa, että näin syödään ja riudutaan. Minulta onkin nyt useamman kerran tultu kysymään, että miten tuollaisella voi elää. Niinpä! Ei voikkaan! Tai minä en ainakaan:))

Toinen asia mikä jäi vähän kaivertamaan oli se, että ohjelmasta sai sen kuvan, ettei muita lajeja olekaan kuin bikini fitness. Meillähän on olemassa muitakin upeita bodylajeja kuin edellä mainittu. Olisin niiiiin kaivannut esimerkiksi miesten puolelta kehonrakentajan ajatuksia käytyyn keskusteluun. Yleensä miehet suhtautuvat huomattavasti neutraalimmin kaikkiin "kisavalmisteluihin", vaikkakin heidän dieettinsä on varmasti todella, todella paljon kovempaa kuin meidän naisten dieetit.

Nyt tuntuukin siltä, että naiskisaajien määrän lisääntyessä, näistä "lieveilmiöistä" on alettu vauhkoamaan ihan kauheasti. Kuitenkin olisi tärkeää muistaa, ettei ole olemassa mitään urheilulajia, joka sopisi ihan kaikille ihmisille. Ei se sovi tämäkään kaikille ja onhan tässä oltava terve järki mukana sekä tietoa lajista ennenkuin lähtee tavoittelemaan kisakuntoa. Jos syömishäiriö puskee pinnan alta tai on jo heti kättelyssä tiedossa, ettei aika riitä perheen ja työn lisäksi treenaamiseen ja kurinalaiseen elämään, miksi lähteä lyömään päätä seinään?!! Unelmia ei tarvitse haudata, mutta niille ja niiden toteuttamiselle löytyy kyllä aikansa.

Elämäntapana fitness perustuu oikeanlaiseen ravitsemukseen, riittävään lepoon ja tietenkin treenaamiseen. Kaikki edellä mainitut asiat ovat yksilöllisiä; mikä kenellekin on riittävää missäkin asiassa. Tämän varmistamiseksi on AMMATTITAITOISET, asiaan perehtyneet valmentajat. Fitness elämäntapa ja kilpaurheilu ovat kaksi eri asiaa ja ensimmäinen niistä on täysin turvallista ja erittäin terveellistä toimintaa.

Täytyy myöntää, että syksyn myötä sana "fitness" on saanut kylkeensä jotenkin huonon leiman. Mielelläni en sitä enää itse edes käyttäisi. Arvostan tätä lajia valtavasti, mutta en jaksa selittää ja puolustella aina uudelleen ja uudelleen tämän "vaarallisen" lajin ihmeellisyyksiä. Tavallaan on kuitenkin hyvä, että tätä asiaa nyt myllätään ja väännellään ja käännellään.

Toivon, että kaiken tämän mylläyksen  jälkeen fitness muuttuu kaikkien päässä aivan tavalliseksi ja arkipäiväiseksi asiaksi, aivan yhtä tavalliseksi kuin maratonin juokseminen. Tämän myötä voitaisiin kenties palauttaa rauha lajin harrastamiseen.

Lokakuun puoliväli, käynti valmentajan luona

Nyt tässä on päästy lokakuun puoliväliin ja edeltävästä käynnistä valmentajan luona on kulunut jo yli kymmenen viikkoa. Tarkoitus oli, ettei käyntivälit ylitä kuutta viikkoa, mutta näinhän se aika taas sujahti.

Jotenkin tämä offiaika on vaan yksinkertaisesti sujunut niin hyvin, että en ole tuntenut tarvetta käydä tsekauttamassa kuntoa kovinkaan usein. Vaaka on kertonut hitaasta, maltillisesta ja tasaisesta painonnoususta ja se on hyvä merkki. Treenit on sujuneet kokoajan erittäin hyvin ja nousujohteisesti. Jos paino olisi tällä treenaamisella ja syömisellä lähtenyt jossain vaiheessa laskusuuntaan, olisin säikähtänyt pahasti ja rynnännyt Matin luokse hakemaan apua:)) Syksyn -13 kisapainosta reilut 10 kiloa on saatu tähän varteen tavaraa, olipa se sitten mitä hyvänsä, mutta tavaraa on tullut.

Olenhan minä aikast painava, en sitä kiellä, itseasiassa en ole painanut näin paljon sitten raskausaikojen:)) Vau!! Kuka tässä mikään rimpula haluaisikaan olla!

Tämän vuoden SM-kisat Lahdessa oli vuoden huipputapahtuma, voi juma, miten niitä odotin. Bodyfitness eli oma lajini tuli seurattua niin tarkkaan, että ihan hiki tuli. Kisa oli kovaa ja ihan itkukin hiipi silmäkulmiin kisaajien reaktioista palkintojen jaossa. Valtava arvostus jokaiselle kisaalle!! Työ kisakunnon eteen on niin valtavan suuri ja pitkäaikainen rypistys, että siihen kaikki pysty, ei vaikka kuinka haluaisi. Oli myös hienoa, että vihdoinkin tämä laji on oikeaa, virallista urheilua!! Pääsimme jopa urheiluruutuunkin, kova juttu!!

En olisi todellinen nainen, jos en olisi Lahden viikonlopun jälkeen alkanut vatuloimaan kuntoani. Olenko kuitenkin jo liian läski? Pitäisikö kisadietin alkaa jo nyt, hyvissä ajoin?? Kaikki vaatteet kiristää ja puristaa...treenivaatteista reilusti yli puolet on kaapissa odottamassa pienempiä aikoja. Levikset, jotka ostin pari vuotta sitten, kirjaimellisesti repee mun päällä, persaus ei oikein enää mahdu sinne.

 Näissä tunteissa ja ajatuksissa menin nöyränä Matin tarkan silmän alle. Olin henkisesti valmistautunut, että dietti alkaa likimain välittömästi. Bikinit päälle, korkkarit  jalkaan ja tuomiota kuulemaan. Laittaessani korkkareita, mulle tuli tunne, että tämä on ihan kuin tyyliin otsatukka sialle, kun tälläinen läski laittaa korkkarit jalkaan.

Kaikista näistä ajatuksista ja tunteista huolimatta tuomioksi tuli: kunto on hyvä offi-kunto! Diettiä ei todellakaan aloiteta vielä, vaan ruokaa lisätään, lisää riisiä ja myslikin tuli välipalalle uutena!! Ok!! En olisi uskonut! Olin vähän epäluuloinen, mutta ymmärsin kyllä pikku hiljaa asian ytimen ja tarkoituksen.  Ratkaisu tuntui hienolta, vaikka olikin yllätys.  Nyt on suunnitelmana tosiaan syödä enemmän ja treenata tietenkin sata lasissa, otetaan kaikki irti ennen diettiä. Juuri tätä varten on ammattitaitoiset valmentajat! Oma silmä ja tietotaito ei yksinkertaisesti riitä tässä lajissa. Matti on valmentanut minua jo vuosia ja tuntee miten tämä kroppa toimii, itselläni ei ole sellaista näkemystä edelleenkään.

Tästä lähtökohdasta 2013 on lähdetty tekemään lihasta.
Katsotaan sitten keväällä millainen tulos on saatu
aikaan. Toivottavasti muutamat lihaskilot ainakin!!

Dietin alkupäivä ja dietin ensimmäisen vaiheen ruokavalio lyötiin myös tällä käynnillä lukkoon. Dietti on tyyliltään samanlainen kuin ennenkin eli en tankkaile matkan varrella kertaakaan, ellei nyt sitten jotakin poikkeuksellista tapahdu. Hiilareita niistetään pikku hiljaa. Nyt, kun kirjoitan tätä, dietin alkuun on vielä 5 viikkoa. Se alkaa 24.11.14 ja tähtäinhän on kevään kisat 18-19.4.15. Diettiviikkoja kertyy kaiken kaikkiaan 21 eli aikaa on tehdä rauhallisesti sulattelua.

Henkisesti olen valmistautunut uuteen kisakauteen tekemällä ajatustyötä jo pitkään. Kuten olen jo varmasti aiemminkin sanonut, kun lähden johonkin projektiin mukaan, lähden täysillä ja kesken se ei jää. Jos olisin vähääkään epävarmalla mielellä tulevan kisakauden suhteen, en siihen lähtisi. Toki näin vuoden kylmimpänä aikana, toivon valtavasti, että saisi olla terveenä. Kisakausi on aina todella rankka rypistys sekä henkisesti että fyysisesti...ja sosiaalisesti. Paljon olen kotona asiasta puhunut ja minulla on valtavan kannustavat ihmiset ympärilläni. Se on tärkeää, koska mitä lähempänä kisat on, sitä enemmän se vaatii myös läheisiltä. Dietillä en ole äkäinen tai huonon tuulinen, en jaksa olla, se veisi turhaan voimia. Olen pikemminkin tuolloin luonteeltani suopea ja helppo ehkä vähän melankolinenkin:))

Syyskuu 2014 treenipäivitystä

Tässä eletään nyt syyskuun hienoja, aurinkoisia päiviä. Treenaaminen on jatkunut kovalla draivilla, kuten aina. Elämästä on myös nautittu muuallakin kuin salilla.

Kirjoitteluni jatkuu entisellään eli ajatuksia treenaamisesta, dieeteistä, kisoista ja muusta aiheeseen liittyvästä eli ei siis jatkossakaan mitään sen mielenkiintoisempaa ole tiedossa.

Kuten jo jossakin edellisessä kirjoituksessani sanoin, mulla on meneillään erittäin hyvä treeniohjelma ja todella korkea treenimotivaatio. Harvemmin...vai sanoisiko, että koskaan mulla ei ole ollut motivaation kanssa vaikeuksia. Se tuntuu kyllä vähän ihmeelliseltä asialta, luulisi että välillä tämä äheltäminen salilla vuosi toisensa jälkeen tulisi jo korvista ulos, mutta kun ei tule! Tää on vaan niin siistii!!

Ohjelman ensimmäinen viikko on ns. raskasviikko eli treenit vedetään mahdollisimman  raskailla painoilla ja höystetään muutamaa sarjaa erikoistekniikoilla. Ensimmäisiä sarjoja voidaan siis höystää niin pitkälle kuin pää vain kestää. Kyseisellä viikolla on vain neljä treeniä, mutta treenitunteja salilla kuluu kyllä yhtä paljon kuin viiden treenin viikolla. Vääjäämättä aikaa menee enemmän, koska esimerkiksi jalat treenataan yhtenä päivänä eli siihen ohjelmaan mahtuu paljon "tavaraa".Treeni, erikoistekniikoineen vie aikaa ja fyysiset ja psyykkiset voimavarat on treenin puolen välin jälkeen kovilla. Tuolloin kaikki turhanpäiväinen jää täysin pois. Siirrytään kaikessa hiljaisuudessa vain sarjasta toiseen parhaalla mahdollisella tavalla:)

Raskaanviikon treeni poikkeaa mielestäni kaikkein eniten näistä kolmesta eri treenistä. Siinä lihastuntuma on erilainen, siinä pääsee myös näkemään kehittymisen painojen suhteen. Nykyään tuota kehittymistä eli etenemistä painoissa tulee hyvin harvoin, mutta kun sitä tulee, se tulee samaan aikaan useammassakin liikkeessä ja jopa lihasryhmässä. Ne hetket on juhlahetkiä salilla. Tekisi mieli huutaa onnesta ja hyppiä kattoon! Ja sitten sitä seuraavaa etenemistä taas odotellaankin pitkään:) Tässä lajissa oppii olemaan vähään tyytyväinen.

Eniten tykkään ns. pumppiviikosta. Silloin pääsee pumppaamaan pidempiä sarjoja, painot tietysti sen mukaiset eli raskaan viikon painoilla ei luonnollisestikaan paljoa pumpattaisi. Se kipu ja tuska lihaksissa, minkä pumppiviikolla saa aikaan on ihan mieletöntä. Tuskan kyynel silmässä tehdään töitä ja sykkeet on korkealla. Kyllä tässä on selkeästi onnistunut nostamaan kipukynnystäkin korkeammalle. Olen todennut monta kertaa treenien jälkeen, että mitä kovempi tuska treenin aikana, sitä parempi mieli sen jälkeen. "Tuska on vain tunne"-motto toimii!!!

Meidän salilta poistettiin sellainen laite (en tiedä laitteen nimeä), jolla oli hyvä treenata takaolkapäitä. Nyt se on sitten korvattava jotenkin ja mielestäni tämä kuvan liike on hyvä ja tehokas. Alhaalla hyvä venytys ja ylhäällä kunnon puristus. Eipä tarvitse paljoa painoa laittaa, kun alkaa hyydyttämään.

 Lemppari lihasryhmäni on ehdottomasti olkapäät, sekä taka- että etu. Se ei ole huono homma ollenkaan, koska kisoja ajatellen ne saisivat olla mahdollisimman kookkaat,  tulisi se X-malli siltä osin paremmaksi. Pystyn vetämään olkapäät ihan loppuun, siinä on mieletön motivaatio. Se on hieno tunne, kun niihin saa kunnon paineen ja poltteen.
Vaikka en kisaisikaan, haluaisin joka tapauksessa lihasmassaa paljon olkapäihin, mutta toki muuallekin:)

Treenaan olkapäitä kaikella sille kuuluvalla kunnioituksella. Olen rikkonut toisen olkapään aika pahasti ja se on aina huomioitava, ettei käy hullusti. Tämä huonompi olkapää temppuilee ajoittain ja se saattaa "napsahtaa" ihan mitättömän pienissä liikkeissä. Viimeksi se napsahti, kun nostin smith:iin kiekkoa eli ei edes olkapäitä treenatessa. Se onkin nyt sitten kipuillut ja pakottanut tarkentamaan treenitekniikoita normaalia enemmän.

Olkapää on pirullinen, kun se alkaa vaivaamaan; se haittaa melkein kaikkea. Rintatreeni on vaikeaa vetää kunnolla kipeällä olkapäällä. Itse hyödyn valtavasti, jos viitsisin käydä säännöllisesti hierotuttamassa yläselän ja olkapäät. Monesti olkapäävaivat ovat jääneet hierontapöydälle tai ne ovat ainakin helpottuneet huomattavasti.

Selkätreenit on tässä vuosien myötä alkaneet pikku hiljaa "toimimaan" kunnolla. Vielä jokin aika sitten  haasteena oli kunnon tuntuman saaminen kohdelihakseen. Vaikka kuinka yritin treenata oppien mukaan tietynlainen tuntuma puuttui. Tähän probleemaan tuli avuksi pysäytystekniikka. En tiedä miksi sen käyttö on jäänyt niin vähiin, mutta nyt sen mukaanotto on auttanut todellakin hyvän tuntuman saantiin.  Napakka pysäytys, jonka jälkeen hyvä venytys. Tätä käytän paljon pumppiviikolla muissakin lihasryhmissä ja se toimii. Mielestäni se parantaa treenattavan lihaksen hahmottamista. Tällä keinolla olen viimeinkin saanut selkäni treeneissä "turvoksiin" ja lihakset todella kipeiksi. Uskon ja toivon, että tämän offin aikana olen saanut selkääni enemmän muotoa ja kokoa. Kilpailuja katsoen, selkäni kaipaa massaa ja paljon. Pitäisi saada kunnolla muhkua, joka on tälläiseen pitkään selkään tietenkin melkoisen vaativaa ja aikaavievää, mutta ei mahdotonta.

Tämän liikkeen kanssa olen aina vähän taistellut. Tykkäisin enemmän niistä varsinaisista selkälaitteista, joilla voi tehdä tämän kuvan liikkeen. Tangon kanssa pitää keskittyä hirveesti siihen, että kroppa pysyy oikeassa kulmassa ja liike menee perille.










Maastaveto on edelleen inhokki liikkeeni. Silloin, kun saan sen onnistumaan, se on ihan huippu jees, mutta harvemmin se onnistuu.  Ehkä siinä on nyt viime kerroilla tapahtunut pientä edistymistä, kun katsoin Toni Katajan treenivideon, jossa hän aloitti maastavedon ylhäältä eli telineestä. Tekniikka oli täydellistä. Perusteena ylhäältä lähtöön oli selän probleemat. Uskon, että itsekin pitkään selkävaivoista kärsineenä en yksinkertaisesti vain uskalla lähteä vetämään maasta tankoa. Se on mun kohdalla varmaankin ihan psyykkistä, automaattisesti varon ja pelkään, että siellä taas napsahtaa joku rikki. Kokeilin Tonin tapaa lähteä telineestä ja se on vienyt asiaa eteenpäin. Olen voinut nostaa (vähän) painojakin ja motivaatio liikettä kohtaan on hilkun verran kasvanutkin.

Nonniiinn, ja taas jatketaan kirjoittelua

Tässä eräänä päivänä, aikani kuluksi, luin tätä blogiani ensimmäisen kerran alusta loppuun, olihan siinä tarinaa kerrakseen. Olen tosi tyytyväinen (=ylpeäkin) miten treenaamisen myötä kroppani on vuosien saatossa muuttunut ja sen myötä myös koko elämäni. Ihan tosimielessä tässä on eteenpäin menty ja matkan varrella opittu erittäin paljon asioita, niin omasta kehosta kuin tästä elämäntavasta yleensä. Hienoja vuosia on takana ja toivottavasti yhtä hienoja vielä paljon edessä.

Olen otettu, että ihmiset ovat lukeneet tätä blogia, vaikka tämä on moneen muuhun blogiin verrattuna melkoisen laimeaa kerrontaa treenaamisesta ja kisoihin valmistautumisesta. Tarkoitukseni on kertoa elämäntavastani, johon body fitness kuluu kiinteänä osana. Kilpaileminen ei ole SE JUTTU tässä, vaan tämän elämäntavan avulla saavutettu terveys. Kilpailen, koska ajoittain haluan nähdä tulokset, joita ei yksin kertaisesti voi nähdä ellei dieettaa välillä rasvat mahdollisimman alhaalle. En voi kyllä vähätellä kilpailuviettiänikään, kyllähän se on myös yksi suuri syy:))

Vinha toiveeni on aina ollut, että edes joku ihminen saisi kirjoituksistani voimaa ja motivaatiota alkaa huolehtimaan kunnostaan ja terveydestään. Oma selkäni on ollut suoraan sanottuna paskana jo pitkään, oireilemaan se alkoi kun olin vasta 19 vuotias. Se on rajoittanut elämääni valtavasti menneinä vuosina. Kolmekymppisenä, jolloin ihmisen pitäisi olla elämänsä kunnossa, minä olin niin rajoitteinen ja kipeä kuin ihminen vain olla ja voi. Eipä se juurikaan hivellyt nuoren naisen ja pienten lasten äidin itsetuntoa. Oli prolapsia, madaltumaa, kulumaa ja vaikka mitä rapistumista.

Rakkaus liikkumiseen on ollut aina niin kova, että elämä ilman jonkin sortin urheilua olisi ollut jotain aivan kamalaa, suorastaan henkinen kuolema. Yritin parhaani mukaan löytää lajia, jossa huono selkä ei olisi maatakaatava este. Olin jo likipitäen varma, että minulle sopivaa urheilulajia ei yksinkertaisesti ole olemassa, koska olin kankea ja  kaikki jumpat, humpat, pelit, lenkit jne kipeyttivät selän niin, että eläminen kävi sietämättömän kivuliaaksi. Juoksin ja jumppasin kipulääkkeiden avulla aina, kun vain vähääkään pystyin ja kierre oli valmis.

Kaikki muuttui radikaalisti, kun löysin itseni salilta ja lopetin kaiken muun hötkyilyn. Työtä salilla olen tehnyt vuosia ja vuosia, aloittanut hyvin pienestä ja edennyt mahdollisuuksien mukaan. Olen edennyt välillä suurilla ja välillä vähän pienemmillä  harppauksilla. Olen opiskellut ja opetellut asioita, olen yrittänyt ja erehtynyt ja aloittanut taas alusta, mutta en ole luovuttanut!! Olen ollut valmis tekemään kaikkeni, jotta saisin olla terveenä ja nauttia mahdollisimman toimivasta kropasta. Olen todella saanut tuntea treenaamisen merkityksen vuosia ja vuosia kestäneissä selkäongelmissa. Tervettä selkäähän tuosta jäykistyneestä rangasta ei koskaan saa ja tietyt rajoitteet siinä tulee aina olemaan, mutta ne asiat on vain hyväksyttävä, ei siinä muu auta. Tässä vuosien myötä olen kuitenkin oppinut treenaamaan niin, etten ärsytä tai vaaranna kroppani riskialttiita paikkoja, vaan pikemminkin hankin lihasta tukemaan heikkoja ja puutteellisia kohtia. Haavereitahan salilla voi sattua, niin kuin missä muussa lajissa hyvänsä.

On ollut mahtavaa, kun olen saanut itseni niin kovaan kuntoon, että olen päässyt kisalavoille. Se on ollut unelmieni täyttymys ja palkinto tinkimättömästä, vuosien treenaamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Vielä joitakin vuosia sitten, en minä eikä kukaan lähipiiristäni olisi ikinä voinut uskoa, että minusta tulisi urheilija ja kilpailisinkin vielä jossain lajissa:) Ihmeisiin en usko, eikä niitä tapahdu! Sinnikkyys, tinkimättömyys ja puhdas tahto, on ne asiat, joiden avulla olen päässyt tähän kuntoon.

Olen iloinen, että blogiani on luettu niin paljon. Olen saanut ihania viestejä ja tarinoita, kuinka jotkut ovat saaneet kimmokkeen painonpudotukseen  ja salitreenaamiseen luettuaan blogiani. Jotkut ovat muuttaneet syömisiäänkin terveelliseen suuntaan. Näiden ihmisten kuulumiset tuntuvat hyvältä ja voin olla vain aidosti iloinen heidän puolestaan. Ei tämä kirjoittaminen ole hukkaan mennyt!!

Välillä kuitenkin mietin onko tässä mitään järkeä. Näitä ajatuksia tulee, kun välillä joudun karusti huomaamaan, että jotkut ihmiset tulkitsevat tekstejäni hyvinkin mielikuvituksellisesti ja nämä käsittämättömät mielikuvituksen tuotokset työnnetään muille elämäni tärkeille osa-alueille ja pyritään vaikeuttamaan sitä kautta elämääni.

Mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi tehdä elämässään sellaisia asioita, joista nauttii. Silloin on helppoa iloita muiden onnistumisista ja saavutuksista!!! Elämä on valintoja ja oikeat, yksilölliset valinnat avaavat uusia ovia ja mahdollisuuksia elämässä. Itse olen valinnut urheilulajini ja olen siitä hemmetin ylpeä, siihen ei kukaan, koskaan voi vaikuttaa negatiivisesti.

Nyt tämän blogin kirjoittelu jatkuu ja on jatkunut myös tämän hiljaiselon aikana. Olen kirjoittanut kokoajan juttuja "pöytälaatikkoon" ja nyt alan julkaisemaan niitä tuotoksia!

Haluan kuitenkin sanoa yhden asian; olen aikuinen nainen, eikä minusta tarvitse huolehtia, pärjään kyllä. Treenaan juuri minulle sopivilla PAINOILLA, treenaan juuri minulle sopivalla INTENSITEETILLÄ ja piru vie, KILPAILENKIN, koska haluan tehdä niin!! Edellä mainituista asioista huolimatta hoidan kaikki muutkin elämäni velvollisuudet täydellisyyteen pyrkien.

Haluan sanoa myös, että sinä, joka ärsyynnyt tästä blogista, ÄLÄ lue tätä!! Onhan niitä leivonta- ja käsityöblogejakin olemassa, lue niitä; leivo ja kudo, nauti elämästä!! Mutta jos treenaamiseni edelleen kiinnostaa ja tuottaa pään vaivaa, tule kanssani salille, treenataan yhdessä!! Se selkeyttää kivasti ajatuksia.

Treeniä, treeniä!!

Mä sitten tykkään niin älyttömästi tästä uudesta treeniohjelmastani!!! Nyt oon vetänyt sitä jo monta kertaa läpi ja täytyy sanoa, että kun se on nyt sisäänajettu huolella ja oikeat sarjapainot löytyneet, nautin siitä järjettömän paljon. Kova se on, mutta niin pitää ollakkin.

Treenit koostuu raskaasta-, volyymi- ja niiden sekoitusviikoista eli kolmen viikon aikana joka viikko on eri ohjelma. Siihen ei ehdi puutua tai kyllästyä missään vaiheessa, se tarjoaa vaihtelua kivasti. Vaihtelevuus tuntuu selkeästi treenien jälkeisinä päivinä. Saan nauttia kipeistä lihaksista suurin piirtein joka päivä, aina jossakin on kipua.

Raskaalla viikolla on neljä treenikertaa, muilla viikoilla viisi. Raskaan viikon ensimmäinen treeni on jalat eli sekä etu- että takareidet samalla kertaa. Se on kyllä pelottavaa, täytyy myöntää. Siinä ei uskalla ajatella tasan mitään muuta kuin sitä settiä mitä juuri sillä hetkellä on tekemässä. Keskittyminen on pysyttävä tiukkana kokoajan.

Tämän viikon raskaat jalat tein niin, että Jyrki oli auttamassa eikä itse treenannut flunssan takia. Mullahan oli ihan prinsessan oltavat, treenipainot ilmestyi aina tankoihin tai prässiin ja juomapulloakaan ei tarvinnut juurikaan itse kantaa. Tosin, siitä edestä jouduin tekemään ihan hirveitä sarjoja, kun Jykä sai käyttää energiansa mun pudotussarjoihin, negatiivisiin jne. Piiska viuhui ja kunnolla. On se kumma juttu, jos jalat ei pikkuhiljaa ala kasvamaan. Mulla on niin pitkät kintut, että saan tehdä tosissani töitä, että niihin mitään tulee. Treenin jälkeen olin ihan puhki. Raahauduin pukuhuoneelle, mutta en uskaltanut mennä saunaan, koska olisin taatusti oksentanut siellä. Iltavuoro odotti ja ihan alkoi pelottamaan koko töihin meno. Autossa vedin penkin makuulle ja ummistin silmäni kymmeneksi minuutiksi ja latauduin. Sitten vain nöyrin mielin töihin ja ruokaa alas, ja hokkuspokkus, olin taas kunnossa. Jalat "vähän" raskaat, mutta muuten ihan jees olo. Tässä mun työssä on pään pelattava ja täytyy jaksaa puskea rankkojakin vuoroja läpi. Kilometrit paukkuu pitkillä käytävillä. Joskus toimistotyö tuntuisi houkuttelevalta ajatukselta:D

Mä luulen, että monikaan ei ymmärrä, miten kovaa työtä pitää tehdä, jotta saa edes vähän tuloksia kroppaansa. Se on vuosien työ, salille mennään joka viikko ja monta kertaa, vuosia ja vuosia...ja vuosia:) Ja treenataan lujaa, siis hemmetin lujaa! Sitä on fitness!!  Se EI ole mikään nimi syömishäiriölle tai muille psyykkisille oireiluille. SE ON URHEILUA! Eikä sitä ole tarkoitettukaan, että kaikki sitä kestäisi. Onhan niitä muitakin lajeja!

Puhuin Jykän kanssa tänään avustajan roolista salilla. Mä oon sitä mieltä, että hyvä avustaja tai treenikaveri ei puhu sarjojen aikana (eikä muutenkaan) yhtään ylimääräistä. En kestä yhtään sellaista, että niin sanotusti kannustetaan ja pälätetään siinä vieressä, mulla hajoo keskittyminen ihan täysin ja sarjojen läpivieminen kärsii. Haluan kuulla korkeintaan numeron, johon on mentävä ja sarjan aikana vain numeron, jossa sillä hetkellä ollaan, mutta ei niitäkään liikaa:)) Mulla on aina päässä sellainen tsemppaava "mielikuva juttu", josta saan paljon voimaa. Siitä mielikuvasta en kehtaa avautua, se on mun sellainen salainen ase koville treeneille:) Hyvä avustaja/treenikaveri ei myöskään varasta! Paha homma on sellainen, että treenikaveri auttaa liikaa tai liian aikaisin. Se on lihaskehityksen kannalta varastamista. Eli hyvät treenikaverit tuntee toisensa niin hyvin, että osaavat auttaa vain oikeissa paikoissa, niin että treeni ja sarjat voidaan viedä turvallisesti läpi ja käyttöön saadaan kaikki mahdollinen ja mahdoton potentiaali parhaan tuloksen saavuttamiseen. Vaikka mulla onkin maailman paras treenikaveri, niin välillä joudutaan kuitenkin miettimään tälläisiäkin asioita. Näin se homma etenee!

Kesäkuulumisia 2

Suomenlinnassa.

Kesä on jo lopuillaan ja lomat pidetty, pitäisi taas orientoitua työhön palaamiseen.  Tämä kesä on ollut kaikinpuolin paras kesä vuosiin. Kelit oli täydelliset, kuumaa riitti jokaiselle päivälle. Kesän pitää olla kuuma, jos näin ei ole, silloin ei auta muu kuin lähteä reissuun. Nyt reissuun ei kerta kaikkiaan raaskinut lähteä, Suomen kesä on niin hieno...silloin, kun se on hieno:)

Porvoon vanhassa kaupungissa.

Lapsuuden kesämaisemissa Loviisan Valkossa.

Kaksi edellistä kesää olen ollut kisadieteillä. Kesällä diettaamisessa on toki erittäin paljon  hyviä puolia, mutta tässä kesässä parasta on ollut vapaudentunne; sain tehdä mitä halusin ja mennä minne halusin,  ennenkaikkea jaksoin tehdä kaikenlaista hommelia, vaikka kellon ympäri. Tänä kesänä hommaa onkin riittänyt, on ollut vaikka minkälaista menoa ja projektia, uuden kodin ja mökin laittoa jne. Diettien invalidisoimat kesät on nyt otettu takaisin ja olen tietoisesti tehnyt ja nauttinut kaikesta sellaisista asioista, jotka oli diettikesinä vain kaukaisia haaveita.

Rakastan merta ja merimaisemia. Näitä maisemia ihaillen ja merestä nauttien vietimme kesäpäiviä. Kävimme Helsingissä, Tallinnassa, Loviisassa, Porvoossa ja Haminassa. Joka paikassa merivesi oli käsittämättömän lämmintä, varmasti 25 astetta. Siirryimme Saimaalle, upeaa sielläkin oli. Vesi on kesällä niin rauhoittava elementti. Loma ei ole mitään, jos ei pääse merelle:))

Salitreenit kulkee aina mukana oli sitten kesä tai talvi. Muistan silloin aikoinaan,  kun salitreenaamisesta tuli tavoitteellista, suunnittelin kaikki treenit kalenteriin tarkasti. Näin varmistin, että treenit menee juuri niin kuin ohjeistuksessa oli. Välillä kotona olimme vähän pulassa, kun aika ei tahtonut millään riittää kaikkeen mihin olisi pitänyt. Salit piti sovittaa muuhun elämään ja se vaati välillä sumplimista.

Nykyään salitreenejä ei tarvitse sovitella sen kummemmin eikä merkata niitä almanakkaan. Ne ovat ilmeisen selvästi meidän perheessä löytäneet luonnikkaan osan
elämästämme, joten muut menot sovitellaan salitreenien mukaan.  Itse treenit ei kuitenkaan loppujen lopuksi vie juurikaan aikaa, keskimäärin reilun tunnin päivässä.

Rakastan liikkumista ja voisin olla likimain jatkuvasti liikkeellä fillarilla ja paljon on tullut poljettuakin tänä kesänä. Viime kesänä fillarointi oli pannassa, aeroobista oli pakko rajoittaa, lihasta oli säästettävä ja eipä se jaksaminenkaan ollut ihan kohdillaan. Nykyisillä kalorimäärillä jaksaa vaikka mitä.

Nykyään käyn valmentajan luona kuuden viikon välein. Se on hyvä aikaväli eli käynti ajoittuu aina kevyelle viikolle. Kuusi treeniviikkoa tuntuu sopivan mulle hyvin, pieniä väsymyksen merkkejä alkaa ilmaantua, mutta ei vielä kiristä hermoja. Kevyen viikon ohjelman suunnittelen tilanteen mukaan eli jos tietynlaisia väsymisen piirteitä ei ole, teen kolme kevyttä treeniä salilla. Jos väsymisen merkkejä on (rytmihäiriöitä, hermo tiukalla tms) en mene salille ollenkaan. Tällä viikolla panostan palautumiseen kunnolla. Olen huomannut, että treenitehot on mielettömän kovat, kun keho on palautunut hyvin.

 Ravintola F-hoone Tallinnassa, voin suositella.

Viime käynti Matin luona antoi mulle tosi paljon tsemppiä ja motivaatiota. Tuntuu, että sain käynniltä paljon irti. Kävimme huolellisesti  treenaamiseen liittyvät kysymykset läpi, katsoimme ruokavalion ja kunnosta sain (ihme kyllä) hyvää palautetta. Olin ihan varma, että olen paisunut liikaa.  Ennen Matin käyntiä mulla on yleensä aina vaikeaa...jännittää ja hirvittää, jos kunto onkin pielessä.

Vaaka ei ole se paras mittari tässä  hommassa, mutta vähän tietenkin suuntaa näyttää. Paino on pysynyt nyt 5 kuukautta samoissa lukemissa...siis olen pitänyt sen siinä ja helppoa se ei aina ole. Mun kroppa huutaa aina lisää ruokaa:)) Ruokavalioon ei tullut nytkään muutosta enkä sitä odottanutkaan. Tunnen jo niin hyvin itseni, että tiedän milloin syön tarpeeksi ja milloin on syytä tankkailla. Tavoitteena on pitää kropassa suurinpiirtein tätä rasvamäärää.


Matin käynti antoi niin iloisen mielen, että uskalsin lomalla herkutella ihan hyvällä omallatunnolla. Kropassa on hyvä olla sopivasti rasvaa, jotta treenaaminen sujuu turvallisesti ja tehokkaasti.

Parasta elämässä on se, että saa liikkua ja on voimaa ja halua tehdä kaikenlaisia asioita. Teen kaikkeni, että pysyn niin hyvässä kunnossa, että mikään tekeminen ei rajoitu ainakaan huonoon fyysiseen kuntoon, en halua tulla tätimäiseksi tai mummottua ja katsoa vierestä kun muut hyppii, pompii ja liikkuu. Ulkonäkö repsahtaa, se ei haittaa eikä sille juurikaan mitään voi, mutta kropan toimintakyvylle voi tehdä paljonkin.

Tästä on hyvä jatkaa.