keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Dietin 3. päivä menossa

Dietin alkua edeltävänä viikonloppuna söin kaikkea mitä mieli teki eli paljon suklaata ym makeaa. Ihan inhottaa ajatella vieläkin:)  Tällä hetkellä kaikki tuntuu niin hyvältä ja helpolta. Noudatan vain asiansa osaavan valmentajan ohjeita ruokavaliosta, aerobisista ja salitreeneistä.

Nyt treenikierrossa on menossa kevyt viikko eli tämän viikon aikana hoidan kropan hieronnat, pyrin venyttelemään enemmän ja treenit on tosiaan kevyempiä kuin muilla viikoilla. Treenikiertoni rakentuu näin: 1 vko: raskasviikko, jossa painot on maksimipainoja huomioiden luonnollisesti hyvän tekniikan pysyminen liikkeissä. Raskaalla viikolla on käytössä myös erikoistekniikat kuten pakkotoistot, pudotussarjat ja negatiiviset. Treenaan aina yhdessä mieheni kanssa, jolloin erikoistekniikoiden hyödyntäminen on mahdollista. Viikko on hyvin vaativa ja rankka.
2. vko: pumppiviikko, jossa painot hieman kevyemmät kuin raskaalla viikolla. Liikkeet tehdään useinmiten superina samalle lihasryhmälle ja niiden välillä palautus on 45 sek ja se katsotaan sekunnilleen tarkkaan. Pumppiviikon treenit on niin kovia, että oksentamisen tunne on jatkuvasti läsnä, etenkin jalkatreenissä:) Nämä kaksi viikkoa vuorottelevat niin, että kevyt viikko on 5. vko.

Olen ollut hyvin tyytyväinen ko ohjelmaan, sitä olen nyt noudattanut vuoden ja muutoksia siihen ei ole tarvinnut tehdä, koska kehittyminen on ollut kokoajan hyvällä mallilla. Sali kertoja on 4 viikossa, tosin puhetta on ollut, että jalat jaetaan jatkossa kahteen osaan; etu- ja takareisitreeniin. Tuolloin salikertoja tulee viisi viikkoon. Aerobista teen tällä hetkellä 4 tuntia viikossa, tunti kerrallaan. Ne suoritan pääasiassa tällä hetkellä reippaalla kävelyllä töihin tai sieltä takaisin. Eilen kävelin iltavuoron jälkeen kotiin, siinä kyllä päivä vähän venyy, kun olen kotona vasta klo 23 paikkeilla. Tyhjän vatsan lenkkejä voin kätevästi tehdä kävelemällä aamuvuoroon ja tekemällä töissä aamupalan. Siitä päivä alkaa energisesti.

Olen miettinyt paljon, miten minun pitäisi jatkossa suhtautua ruokaan tai ylipäätään syömiseen. Olen aina tuntenut suurta himoa kaikkea makeaa kohtaan, voisin elää sillä. Ja leivät, etenkin ne vaaleat, pehmeät leivät:) Nämä ovat herkkujani. Nyt olen ajatellut, että opettelen suhtautumaan syömiseen tunteettomasti, en enää jatkossa "ihaile" ja hypistele tuoreita leipiä tms muita herkkuja kaupan hyllyillä. En enää mieti miltä jokin maistuisi jne. Käyn kaupassa hakemassa tarvittavat asiat ja sillä selvä. Nälkä on toinen asia, siitä tulee varmaankin aika läheinen "kaveri" tässä seuraavien 20 viikon aikana. Uskon, että nälkäänkin tottuu tai sitä oppii sietämään paremmin, aluksi se voi vähän häiritä. Tällä hetkellä melkein odotan nälän tunnetta, koska se on se joka varmasti vie eteenpäin. Tarkoitushan on pudottaa rasvaa eikä se lähde ilman nälkää.

Tässä sitä mennään ja motivaatio on korkealla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti