Tänään on se kauan odotettu ja vähän pelättykin päivä; nyt alkoi 20 viikon mittainen kisadietti! Kerronpa ensin tähän alkuun tämän "projektin" taustoista. Olen pienen ikäni ollut liikuntaa harrastava nainen, mutta oma, minulle sopiva laji oli pitkään hakusessa. Pääharrastukseni oli vuosia pitkänmatkan juoksu, joka kieltämättä alkoi tuntua vain tehokkalta tavalta hallita painoa. Olen jo nuoresta tyttösestä saakka tarkkaillut kroppaani ja täytyy tunnustaa, että se ei aina ole ollut kovinkaan järkevissä mittasuhteissa. Olin aiemmin aina tyytymätön vartalooni. Juoksin, jotta sain kaloreita kulumaan, ei kovinkaan motivoivaa. Koin oloni jatkuvasti epävarmaksi sen suhteen pystyinkö pitämään painoni tietyissä lukemissa, se oli stressaavaa.
Tähän tuli muutos, kun aloin käydä salilla aktiivisesti nykyisen mieheni, Jyrkin kanssa. Jyrkillä oli salitaustaa ja sain häneltä kullan arvoista oppia tekniikoista, painoista ja myös ruokavalio asioista. Otimme proteiinipainotteisen ruokavalion käyttöön ja treenasimme salilla kolmesti viikossa. Juoksin edelleen, kuten olin juossut jo kymmenen vuotta, en voinut lopettaa sitä, koska olin varma, että paino nousisi. Treenasimme noin kaksi vuotta omilla opeillamme ja kehittyminen oli ihan hyvää. Sitten tuli stoppi, huomasin, etten enää edennyt salilla, pikemminkin saavutetut painot alkoivatkin tuntua liian painavilta. Oli aika pysähtyä miettimään! Tajusimme, että enää ei omilla opeilla mennä eteenpäin. Mietin omalta osaltani asiaa perinpohjin; mitä minä haluan tältä harrastukselta? Ymmärsin rakastuneeni salitreenaamiseen, olin auttamatta koukussa. Motivaatio oli korkealla, mutta luonnollisesti ymmärsin, että motivaatio ei pysy korkealla, jos tuloksia ei tule jatkossakin. Lihasta oli alkanut tulla, mutta halusin sitä lisää, paljon lisää.
Oli aika miettiä tavoite. Ymmärsin, että tavoite on keino, jolla motivaatio treenaamiseen pidetään korkealla. Aloin selvittää voisiko minun ikäinen, nelikymppinen nainen vielä kehittää itseään niin paljon, että voisi nousta body fitness lavalle. Tästä alkoi valmentajan etsiminen. Huhtikuussa 2011 otin yhteyttä Matti Guru Haloseen ja sovimme hänen kanssaan tapaamisen Tampereelle. Olin epävarma olisiko rakenteeni lajille sopiva ja miten alan ammattilainen näkee tilanteeni. Kaikki meni hienosti, tavoiteekseni asetettiin bf-kisat 2012 syyskuussa.
Matti rakensi minulle ruokavalion ja treeniohjelman ja sovimme säännölliset tapaamiset kunnon arvioimiseksi. Ruokavaliota ja treeniohjelmaa olen noudattanut pilkulleen. Aluksi painoni laski, joten ruokavalioon tuli lisää syömisiä. Ruokamäärät tuntuivat ensi alkuun isoilta, mutta treenien tehostuttua, alkoi olla jo nälkäkin. Aerobinen liikunta oli vielä alku talveen saakka kovasti mukana kuvioissa, vaikka tiesin, ettei se välttämättä tue tavoitetta eli lihasten kasvua. Pikku hiljaa huomasin, että salitreenit oli tehostuneet niin koviksi, etten kerta kaikkiaan jaksanut lähteä juoksemaan ja siihen ei painon tarkkailunkaan puolesta ollut tarvetta, koska salitreenit kuluttivat niin valtavasti, ettei läskiä paljoa päässyt kertymään. Aerobisen lopetettuani lihasmassassa on tapahtunut mukavaa kehittymistä.
Siinä sitä taustaa olikin. Tänään alkoi tosiaan se kauan odotettu dietti. Dietin alkua sain valmentajan luvalla juhlia kaksi diettiä edeltävää päivää syömällä kaikkea mitä mieli teki. Paljon joutui syömään, koska mieli teki kaikenlaista:)
Näin aluksi ruokavalioon ei tullut kovinkaan suuria muutoksia, mutta tiedän jo näillä muutoksilla olevan painoa laskeva vaikutus. Nyt saa aloittaa taas aeroobisen harrastamisen, tosin juoksemaan ei onneksi tarvitse ruveta, reipasta kävelyä vain. Dietin alkaminen on minulle yksi tärkeä etappi. Tähän saakka on tehty järkähtämätöntä työtä salilla, sama työ jatkuu, mutta se muuttuu entistä haasteellisemmaksi. En ole joutunut tähän saakka treenaamaan nälkäisenä, jatkossa se on lienee uusi opeteltava asia. Tästä eteen päin psyykkeellä on entistä suurempi osa, täytyy löytyä kanttia, tahtoa, sietokykyä, kivunsietoa ja kaikkea tälläistä mukavaa:) Kisadiettiin liittyvät asiat on uutta ja outoa, mutta niin valtavan mielenkiintoisia. Nyt taistellaan ja koetellaan itsekuria, aika siistii!! Onneksi tukenani on maailman viisain valmentaja ja mieheni...ja ihanaa huomata, että tukijoukko laajenee hiljalleen.
Kyllä elämä on ihanaa, kun on löytänyt itselleen viimeinkin oman rakkaan urheilulajin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti