Rauta taipuu ja elämä maistuu

Kesäkuun loppu 2015
Nyt, kun elelen ilman minkään valtakunnan kisatavoitteita, treenirintamalle on laskeutunut rauha ja levollisuus...siis henkinen sellainen. Viimeiset vuodet olen treenannut aina seuraavat kisat takaraivossa. Nyt ei ole kiire minnekään ja sen myötä treenaaminen on aivan erilaista, psyykkisesti rennompaa. On aikaa tarkastella tekniikoita oikein kunnolla sekä miettiä mitkä liikkeet ovat itselleni edullisia kehityksen kannalta. Joissakin liikkeissä olen heittänyt rautaa pois ihan kunnolla ja lähtenyt rakentamaan liikettä paremmalla, tarkemmalla tekniikalla, ikäänkuin alusta. Näin etenkin kyykkyjen kohdalla. Tähän saakka olen tehnyt kyykkyjä pääasiassa smith:ssä enkä juurikaan vapaalla. Nyt smith jää vähäksi aikaa, siksi aikaa, että vapaat kyykyt alkavat sujumaan kunnolla.

Uutta kohti
Olen rakentamassa uutta treeniohjelmaa ja tällä kertaa teen sen itse. Kun aloin suunnittelemaan uutta ohjelmaa, lähdin miettimään ensin sitä mitkä liikkeet siihen ehdottomasti haluan. Nämä siinä tulevat ainakin olemaan; leuanveto (omalla painolla), mave, dippi (omalla painolla), penkki (tasa ja vino), kyykky (vapaalla). Edellä mainittuihin liikkeisiin olen laittanut myös tavoitteet, niissä on mentävä eteenpäin tietyssä aikahaarukassa. Kokonaisuudessaan treeneissä painotan nyt maksimaalista olkapäiden ja käsivarsien kehittymistä. Treenityyli tulee olemaan nyt jonkin aikaa ns. raskas. Otan mukaan erikoistekniikoita johinkin liikkeisiin. Pumppailut jätän vähän vähemmälle joksikin aikaa.

Ennen tätä ohjelmaa tein pitkään viikottain vaihtuvaa ohjelmaa, jossa vuorottelivat raskastreeni, pumppitreeni ja niiden sekoitus. Joka 7. viikko oli kevytviikko, jolloin treenasin hyvinkin kevyesti tai pidin jopa salittoman viikon. Nyt, kun treenityyli muuttuu radikaalisti, luulen että joudun miettimään uudelleen missä kohdassa kevytviikko on paikallaan. Raskas treenaaminen rasittaa kuitenkin hermostoa enemmän, joten väsykausia saattaa tulla nopeammin kuin ennen.

Nyt, kun kisasuunnitelmia ei ole, pärjäilen ilman valmentajaa. Olen saanut valmennusvuosien aikana melkoisen tietopaketin ravitsemuksesta ja treenaamisesta, joten pärjään niillä tiedoilla loistavasti. Ruokavalio on jo kuitenkin kaikkien näiden vuosien jälkeen selkärankaan nakutettu. Siihen on helppoa tehdä muutoksia, jos siltä tuntuu. Noudatan "makroajattelua" eli ruokailen niin, että saan protskut, hiilarit ja rasvat sopivassa suhteessa. Syömisen suhteen opettelen uudenlaista rentoutta. Raamit syömiselle on ja pysyy, mutta nyt ne raamit joustavat, jos on tarvetta.

Ruokaa suuremman nautinnon saan kuitenkin treenaamisesta ja liikkumisesta ylipäätään. Se, että jaksan touhuta ja mennä ympäriinsä, on parasta. Edelleen dieetin jälkeen arvostan eniten jaksamista ja elämän iloa. Dieetillä nämä kaksi asiaa katosivat hiljalleen, niin hiljalleen, että siihen tottui, eikä edes oikeastaan tajunnut miten flegmaattiseksi ja hitaaksi kävi. Eloon herääminen tapahtui heti, kun alkoi saamaan ruokaa. Tuossa tilanteessa maailman näkee aina aivan uudessa valossa ja tuntuu, että on niin kiitollinen kaikesta, ennen kaikkea siitä, että on taas voimaa. Tämä on ollut yksi parhaista tuntemuksista, joita kisataipaleella olen saanut kokea. Arjen arvostus kasvaa!

Kisojen jälkeen olen vähän muokannut lisäravinne valikoimaani. Olen jättänyt treenilatarit pois likimain kokonaan. Jotenkin tuntui, että en halua niitä vuosi tolkulla vetää enkä ole treeneissä huomannut minkäänlaista vaikutusta niiden pois jäännin jälkeen. En tarvitse mitään stimulanttia salitreenin läpiviemiseen. Stimulanttina toimii kova motivaatio treenaamiseen ja rakkaus lajiin. Voin ottaa latareita välillä, jos siltä tuntuu eli jos olen todella väsynyt eikä kahvistakaan ole apua. Palkkarit ja aminohapot pysyy käytössä edelleen. Lomamatkat tulen toimeen likimain ilman lisäravinteita. Lomalla haen ruuasta kaiken mahdollisen, koska reissussa syöminen on muutenkin yleensä erittäin monipuolista ja runsasta. Tuolloin salitreenit teen aina tyhjällä mahalla ja menen salilta suoraan aamupalapöytään. Protskujauhetta ja muutaman protskupatukan otan hätävaraksi esim. pitkille lennoille, jolloin varmistan riittävän protskun saannin.

Heinäkuun loppu 2015
Uusi treeniohjelma on korkattu ja sitä on nyt menty 6 viikkoa. Tuo 6. viikko oli jo aikamoista väsymystä, treenit vedin niin tappiin kuin pystyin ja sen jälkeinen elämä olikin sitten sellaista huhuh-voihvoih-elämää ja nukkumista. Selvästi raskaalla tavalla treenaaminen väsyttää kroppaa huomattavasti pumppityylistä treeniä enemmän. Haluan edetä tällä tavalla kuitenkin vielä jatkossa, joten luultavasti seuraava treenikierto tulee olemaan 5 viikkoa ja 6. viikko on kevyt. Olen edennyt sarjapainoissa tosi hyvin, ihan olen yllättynyt monessakin liikkeessä. Treenaaminen maistuu todella hyvältä ja motivaatiota on kovasti.

Kun aloitin kilpailemisen aikoinaan, yksi tärkeä syy siihen oli motivaation säilyminen salitreenaamiseen. Ajattelin, että kun kisat on kiikarissa, tulee myös innolla treenattuakin. Vähän tämän viime kevään dieetin aikana pelkäsinkin, että kestääkö treenimotivaatio kovana ilman kisatavoitetta. Musta tuntuu, että se on tällä hetkellä niin vankalla tasolla kuin ikinä vaan voi olla. On niin mahtavaa huomata, että kehittyy. Nyt on kuitenkin jo sen verran tietoa treenaamisesta ja omista vahvuuksista ja heikkouksista, että pystyy hyvinkin motivoimaan itseään. Myös vapaudentunne, joka on astunut elämään, motivoi mielettömästi.

Kilpaileminen ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään, en löydä siitä yhtään sellaista asiaa, jonka vuoksi olisin valmis uhraamaan päivääkään kallisarvoisesta elämästä. Ehkä joskus...mutta ei nyt!