No niin, nyt on sitten 14 diettiviikkoa täynnä eli tasan kuusi viikkoa edessä kisoihin. Jotenkin tuntuu aika ihmeelliseltä, että kisat ovat jo noin lähellä, kuusi vaivaista viikkoa aikaa saada itsensä kisakuntoon. Paljon ajattelen sitä, miten olisi hienoa, jos olisi enemmän lihasta esimerkiksi jaloissa ja olkapäissä..ja, ja, siellä ja täällä:) Mutta kai nuo ajatuksen vaan kuuluu lajiin, koskaan ei voi olla ihan tyytyväinen itseensä. Yletön tyytyväisyys itseensä olisi este kehittymiselle, aina löytyy parannettavaa. Tiedän kuitenkin omalla kohdallani sen, että olen taatusti tehnyt parhaani sekä salilla, että syömisissä ja kaikessa muussa. Olen noudattanut piirulleen ohjeita ja salitekniikoita pyrin hiomaan ja hiomaan, jotta treenit kehittyisivät aina vaan tehokkaammiksi ja tehokkaammiksi. Haluan, että lavalle noustessani tiedän, että olen tehnyt taatusti parhaani, tiedän etten ole antanut missään lepsuilulle tilaa. Menen siis näyttämään oman parhaani lavalle:)

Ajoittain kuusi viikkoa tuntuu kuitenkin pitkältä ajalta, mutta sen tunteen aiheuttaa alati kasvava nälkä ja sellainen voimattomuuden tunne. Nälkä ei ole niinkään ongelma, se on vain tunne, jota kyllä kestän. Voimattomuus, joka on varmasti seurausta nälästä ja alhaisista hiilareista, tuntuu ajoittain ongelmalta. Päässä lyö tyhjää ja muisti pätkii. Vielä muutama viikko sitten minulla oli virtaa vaikka kuinka paljon, nyt virtaa on juuri sen verran, että selviän saleista ja aeroobisista. Salitreeni vie paljon voimaa, siellä ei ole varaa antaa piiruakaan periksi. Salin jälkeen olen puhki ja salin jälkeinen ateria solahtaa mahaan, mutta tuntuu, ettei se siellä ole kuin hetken ja taas on tyhjä olo. Ehkä nyt on myönnettävä, että dietin työläin vaihe on alkanut. Niin, alkanut...mitähän ne tulevat päivät ja viikot tuokaan eteen. Mutta yksi on varmaa: PERIKSI EI ANNETA!

Tänään oli vuorossa selkätreeni ja se aloitettiin leuanvedolla:)