Treeniä, treeniä!!

Mä sitten tykkään niin älyttömästi tästä uudesta treeniohjelmastani!!! Nyt oon vetänyt sitä jo monta kertaa läpi ja täytyy sanoa, että kun se on nyt sisäänajettu huolella ja oikeat sarjapainot löytyneet, nautin siitä järjettömän paljon. Kova se on, mutta niin pitää ollakkin.

Treenit koostuu raskaasta-, volyymi- ja niiden sekoitusviikoista eli kolmen viikon aikana joka viikko on eri ohjelma. Siihen ei ehdi puutua tai kyllästyä missään vaiheessa, se tarjoaa vaihtelua kivasti. Vaihtelevuus tuntuu selkeästi treenien jälkeisinä päivinä. Saan nauttia kipeistä lihaksista suurin piirtein joka päivä, aina jossakin on kipua.

Raskaalla viikolla on neljä treenikertaa, muilla viikoilla viisi. Raskaan viikon ensimmäinen treeni on jalat eli sekä etu- että takareidet samalla kertaa. Se on kyllä pelottavaa, täytyy myöntää. Siinä ei uskalla ajatella tasan mitään muuta kuin sitä settiä mitä juuri sillä hetkellä on tekemässä. Keskittyminen on pysyttävä tiukkana kokoajan.

Tämän viikon raskaat jalat tein niin, että Jyrki oli auttamassa eikä itse treenannut flunssan takia. Mullahan oli ihan prinsessan oltavat, treenipainot ilmestyi aina tankoihin tai prässiin ja juomapulloakaan ei tarvinnut juurikaan itse kantaa. Tosin, siitä edestä jouduin tekemään ihan hirveitä sarjoja, kun Jykä sai käyttää energiansa mun pudotussarjoihin, negatiivisiin jne. Piiska viuhui ja kunnolla. On se kumma juttu, jos jalat ei pikkuhiljaa ala kasvamaan. Mulla on niin pitkät kintut, että saan tehdä tosissani töitä, että niihin mitään tulee. Treenin jälkeen olin ihan puhki. Raahauduin pukuhuoneelle, mutta en uskaltanut mennä saunaan, koska olisin taatusti oksentanut siellä. Iltavuoro odotti ja ihan alkoi pelottamaan koko töihin meno. Autossa vedin penkin makuulle ja ummistin silmäni kymmeneksi minuutiksi ja latauduin. Sitten vain nöyrin mielin töihin ja ruokaa alas, ja hokkuspokkus, olin taas kunnossa. Jalat "vähän" raskaat, mutta muuten ihan jees olo. Tässä mun työssä on pään pelattava ja täytyy jaksaa puskea rankkojakin vuoroja läpi. Kilometrit paukkuu pitkillä käytävillä. Joskus toimistotyö tuntuisi houkuttelevalta ajatukselta:D

Mä luulen, että monikaan ei ymmärrä, miten kovaa työtä pitää tehdä, jotta saa edes vähän tuloksia kroppaansa. Se on vuosien työ, salille mennään joka viikko ja monta kertaa, vuosia ja vuosia...ja vuosia:) Ja treenataan lujaa, siis hemmetin lujaa! Sitä on fitness!!  Se EI ole mikään nimi syömishäiriölle tai muille psyykkisille oireiluille. SE ON URHEILUA! Eikä sitä ole tarkoitettukaan, että kaikki sitä kestäisi. Onhan niitä muitakin lajeja!

Puhuin Jykän kanssa tänään avustajan roolista salilla. Mä oon sitä mieltä, että hyvä avustaja tai treenikaveri ei puhu sarjojen aikana (eikä muutenkaan) yhtään ylimääräistä. En kestä yhtään sellaista, että niin sanotusti kannustetaan ja pälätetään siinä vieressä, mulla hajoo keskittyminen ihan täysin ja sarjojen läpivieminen kärsii. Haluan kuulla korkeintaan numeron, johon on mentävä ja sarjan aikana vain numeron, jossa sillä hetkellä ollaan, mutta ei niitäkään liikaa:)) Mulla on aina päässä sellainen tsemppaava "mielikuva juttu", josta saan paljon voimaa. Siitä mielikuvasta en kehtaa avautua, se on mun sellainen salainen ase koville treeneille:) Hyvä avustaja/treenikaveri ei myöskään varasta! Paha homma on sellainen, että treenikaveri auttaa liikaa tai liian aikaisin. Se on lihaskehityksen kannalta varastamista. Eli hyvät treenikaverit tuntee toisensa niin hyvin, että osaavat auttaa vain oikeissa paikoissa, niin että treeni ja sarjat voidaan viedä turvallisesti läpi ja käyttöön saadaan kaikki mahdollinen ja mahdoton potentiaali parhaan tuloksen saavuttamiseen. Vaikka mulla onkin maailman paras treenikaveri, niin välillä joudutaan kuitenkin miettimään tälläisiäkin asioita. Näin se homma etenee!