Kevyt viikko takana ja raskas treeniviikko edessä. Aamulenkit menee ainakin vielä ihan ok. Herätessä on jäätävä nälkä, se häviää, kun juon EAA:n ja nappaan burnerit naamaan. Jalka ei paina vielä lenkeillä yhtään, mutta monesti olen havahtunut tähän maailmaan vasta lenkin loppuosiolla, aivan kuin olisi ollut jokin pitkä muistikatkos lenkin aikana.Tällä viikolla dieetti on alkanut tuntumaan aivan selkeästi työläämmältä. Olo oli välillä heikko ja väsynyt. Pää löi ajoittain niin tyhjää, että jopa itsekin huomasi miten yksinkertaisessa tilassa aivot on. Aina hankalan päivän jälkeen vaaka palkitsi, lukemat sen kun pienenivät. Täytyy taas vaan todeta, ettei se läski itkemättä lähde. Lantioluut on helposti palpoitavissa ja huomaan hakeutuvani pehmeille alustoille istumaan, kovat tuolit ei houkuttele yhtään, sen verran pinnassa alkaa pyllyluut olemaan. MUTTA paljon saa lähteä vielä ihraa, työtä siis on rutkasti.
Tällä viikolla ensimmäisenä ohjelmassa oli raskaan viikon jalat eli etu- ja takareidet yhdellä kertaa...vähän mietitytti etukäteen miten siitä selviää. Jalkatreeni tehtiin ja puoleen väliin se menikin ihan jees. Prässi etureisille taisi olla kolmantena liikkeenä ja sen ensimmäisen sarjan jälkeen tuli kamala tuska; voimat loppui, vedin sarjat ihan tappiin, joku ihmeen tuska alkoi puskea kyyneliä silmistä. Ei se mitään oikeaa itkua ollut, se oli jotain mitä en osaa selittää. Se tulee yleensä kun olen alhaisilla hiilareilla ja treenit on kovia, ehkä se on jotain tuskanitkun kyyneliä, voimattomuutta... menee ohi yhtä nopsaan kun tuleekin. Tuolloin tiedän, että sarja on mennyt perille ja oon siitä ylpeä. Tuska on vain tunne ja mitään ei saa ilmaiseksi!!
Nyt on alkanut selvästi uusi vaihe treenaamisessa ja tässä uudessa vaiheessa treenit tulevat olemaan kovempia ja niiden tekeminen tulee vaatimaan päätä todella paljon. Keskityn siihen, että treenipainot eivät laske, ne on pidettävä vähintään entisellä tasolla tai nostettava. Varovaisuus astuu kuitenkin entistä enemmän kuvaan, loukkaantumisriski kasvaa sitä mukaa, kun kroppa kiristyy. Tekniikat on oltava täysin kohdillaan. Loukkaantumisriskin kasvu tuo treeneihin uutta "kunnioitusta" ja vähän pelkoakin, mutta treenipainoihin ja suorituksiin se ei saa vaikuttaa. Haasteellista.
Viikon kolmas treeni vaati myös normaalia enemmän voimia. Huomasin jo aamupalan jälkeen, että puuro ei tuonutkaan yhtään jeesiä oloon, väsytti ja haukotti niin, että vesi valui silmistä. Latari, joka on yleensä se varma virkistäjä, ei juurikaan virkistänyt. Treenin vedin läpi niin kuin se pitääkin vetää, mutta muistui kyllä aika kirkkaasti mieleen ne edelliset kisakaudet, jolloin treenaaminen oli välillä juurikin tälläistä. Se menee kohdallani näin, se on vain hyväksyttävä. En minä periksi anna tuumaakaan, mutta nyt on vain ymmärrettävä se, että treenaamisen tunne muuttuu. Tiedän toki, että hyviä ja erittäin hyviä treenejä ja virkeyttä tulee vielä, mutta nyt mennään näillä eväillä eteenpäin.
Loppuviikko (=väsyttää)
Lauantai oli pahin päivä tällä dieetillä. Aamu alkoi lenkillä ja se meni, kun en miettinyt koko asiaa, mutta voimille se otti, ensimmäistä kertaa.
Aiemmilla dieeteillä vielä tässä vaiheessa ei ole tullut näin voimakkaita väsymyksiä. Uskon sen johtuvan siitä, että paino putosi kovaa vauhtia tämän viikon aikana, pelkään että liiankin kovaa ja se tuntui olossa aika rajusti. Onneksi maanantaina on edessä valmentajan tsekkauskäynti, se tulee kyllä piirulleen oikeaan paikkaan. Jospas sieltä löytyisi vähän jeesiä tähän tilanteeseen tai jos näille olotiloille ei nyt mitään voi, niin haluan kuitenkin selityksen miksi näin on ja mitä kehossa tapahtuu. Tilanteen ymmärtäminen fysiologisten muutosten kautta antaa taas uutta pontta eteenpäin pinnistämiselle.
Lihaskalvoja yritän huoltaa aina, kun vaan vähääkään ehdin (=viitsin). Maanantain Tampereen reissulla käyn kyllä samalla hierotuttamassa kropan auki. Viime kertaisen hieronnan jälkeen etenkin takareidet saatiin niin hyvin auki, että niiden treenaminen oli yhtä juhlaa, sai kunnollisen poltteen aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti