12. viikko aluillaan

Dieettiviikolla 10 vähennettiin hiilareita entisestään. Se oli ihan selvä asia, että niin tehdään ja toivoin itsekin tiukennusta dieettiin. Hiilarit on nyt aika tarkalleen treenien ympärillä ja iltaa kohden niitä ei sitten juurikaan enää ole. Huomaan hiilaritason pudotukset aina noin viikon ajan olossani, sen jälkeen tilanne taas tasaantuu ja normalisoituu. Olo on nyt ollut tasapainoinen ja hyvä. Tätä tasapainoa ei kamalasti kuitenkaan tarvitse häiritä, kun se muuttuu epätasapainoksi:) Tässä eräänä päivänä jouduin tekemään fillarilla reissun kunnon talvisessa kelissä eli ajoittain poljin likimain umpihangessa. Sohjoa riitti ja auramiehet pitivät ilmiselvästi lepopäivää, niinkuin sunnuntaina meidän kaikkien varmaankin pitäisikin. Välillä olin jo siinä ja siinä, etten heittänyt koko fillaria metsään ja tilannut taksia! Suututti ihan pimeesti, kun viimeisillä voimilla pääsin perille. Se oli sitten koko loppupäivän sellainen nälkä ja heikotus, ettei sitä saanut millään kuriin.

Tasapaino
Pyrin dieetillä mahdollisimman tarkkaan tasapainoon kaikessa; syömisten, liikumisen ja nukkumisen kanssa. Tämä tasapaino helpottaa elämää ihan hirvittävän paljon ja jaksan silloin myös nauttia jokaisesta päivästä ja jokaisesta hetkestä. Olen aika herkkä väsähtämään ylimääräisistä "toiminnoista", joten yritän järjestää elämäni sen mukaisesti. En esitä Duracell-pupua, koska sellainen en ole. Tasapaino on avainsana ja voimavara, jolla mennään nyt eteenpäin. Oma elämäntilanteeni on onneksi tällä hetkellä rauhallinen ja selkeä menemisten ja tulemisten suhteen ja tästä olen kiitollinen. Toista se olisi, jos tässä ympärillä pyörisi vielä pieniä lapsia. Kaikki kunnioitus ja arvostus niille kisaajille, jotka hoitavat lapsensa ja heidän harrastukset, koulujutut ja kaikki muutkin asiat kunnialla kisadieetin aikana ja astuvat kaiken kukkuraksi kireässä kunnossa lavalle!!

Peilikuva
Dieetin edetessä on vaikeaa olla analysoimatta peilikuvaa ja kyllähän se vähän kuuluu tähän hommaankin. Minä aloitan yleensä peiliin tuijottelut dieetin puolen välin maissa. Sitä ennen ei ole juurikaan katsottavaa, puolen välin jälkeen alkaa vasta tapahtumaan isompia muutoksia kehossa.

Olen huomannut jo aiemmilla dieeteillä, että pää alkaa jossain vaiheessa tekemään tepposia. Osasin jo suorastaan odottaa tätä...  Se on niin ihme homma, peilikuva voi "muuttua" päivässä ihan radikaalisti. No joo, ja ihan jo yhden treeninkin aikana. Uskon, että kaikilla dieettaajilla on samanlaisia kokemuksia. Jokainen järkevä ihminen kyllä tietää, ettei kroppa muutu mihinkään suuntaan päivässä tai kahdessa saati tunnissa:) Treenin alussa voi olla tilanne, että on ihan tyytyväinen peilissä pällistelevään tyyppiin ja yhtäkkiä sieltä katsookin lihakseton rimpula, suoranainen anorektikko tai sitten siellä on valtavan kokoinen sotanorsu tai mitä milloinkin. Ei oo helppoa!!

Pahinta on se, että se tunne,  jonka peilikuva saa aikaan, on ihan todellinen tunne, vaikka järki ja faktat sanoisivat jotain muuta. Kyllähän tämä laji testaa fysiikan lisäksi psyykettäkin. Toisaalta se on hauskaa, kun on oppinut näiden kisakausien aikana miten tämä homma etenee. Aina mennään samaa kaavaa ja törmätään samoihin asioihin. Ei ne enää juurikaan hämmennä. Voi vain todeta välillä, että tää on taas tälläinen päivä, mitähän se huominen enää tuokaan tullessaan:)

Yksilölaji
Body fitness, kuten muutkin keholajit, ovat mielestäni yksilölajeja puhtaimmillaan. Varsinainen työ tehdään yksin, vaikka siinä olisi treenikaveri varmistamassa ja tsemppaamassa, se työ, joka tehdään, tehdään yksin; omalla kropalla ja oman pään sisällä. Kisakaudella koko elämä rakentuu lajin ympärille. Se ei tarkoita, että mitään muuta ei mahtuisi elämään, vaan sitä, että se arvottaa arjen valintoja ja järkevöittää monessa mielessä päätöksiä ja suunnitelmia. Kaikki turha jää pois, vain oleellisiin asioihin keskitytään. Tässä punnitaan se todellinen tahtotila lajin suhteen. Nyt en puhu "elämäntapana-fitness" juttuja, vaan kilpailemisesta ja kisakaudesta.

Lajissa on pystyttävä olemaan itselleen täysin rehellinen ja vietävä kaikki kuviot vastuullisesti läpi. Joka päivä on oltava valmis haastamaan itsensä entistä kovempiin suorituksiin ja viemään treenejä uusille ulottuvuuksille. Näin tehdään olipa kyseessä kisakausi tai ei. Tuloksia tulee hitaasti, siksi kärsivällisyys ja nöyryys ovat kunniassa tässä lajissa. Kukaan muu, ei voi tuntea kroppaansa ja sen toimintoja ja reagointeja niin hyvin kuin itse urheilija. Valmentajan rooli käy aina vain tärkeämmäksi, mitä lähempänä kisat on eli dieetin vaikeimpina aikoina. Tuolloin oma järki ei ole enää arvoasteikolla kovinkaan korkealla, koska sitä ei juurikaan ole jäljellä. Valmentaja on se, joka pystyy objektiivisesti arvioimaan kilpailijan tilannetta ja tukemaan matkalla eteenpäin.

Kisakausi on loppupelissä jokaisen tamplattava alusta loppuun itsekseen ja se on minun luonteelleni oikein sopivaa. Teen paljon töitä fyysisesti, mutta paljon myös henkisesti ja tuo henkinen työmäärä lisääntyy kisojen lähestyessä. Taistelut taistelen päässäni, henkistä kanttia kysytään välillä melkoisen rajustikin. Avaudun tunnelmistani ja ajatuksistani kaikessa karuudessaan vain miehelleni ja se tuki ja ymmärrys, jota häneltä saan on parasta ja siihen voin luottaa täysin.

Mielestäni kilpailu käydään jo kauan ennen lavaa eli salilla ja arjessa. Salilla mitataan se kovin kantti ja pitkäkestoinen sitoutuminen lajiin. Arjessa mitataan kanttia ja sitoutumista ruokavalion muodossa ja ylipäätään uppoaako fitness oikeasti joka päiväiseen elämään. Lavalla näytetään tulos, joka salilla ja arjessa on saatu aikaan.

Ps. Tässä viereisessä kuvassa on burneri, joka toimii. Olen kokeillut monenlaista ja tämä on vatsaystävällisin ja "vaivattomin" burneri, jota olen käyttänyt.