Hikeä, itkua, räkää....

Viimeiset viikot siis menossa, taitaa olla aika tarkalleen nyt 6 viikkoa edessä enää.  Tässä vaiheessa voisi sanoa, että dieetillä ollaan, tunnelmat on juurikin sen mukaisia. Treeniohjelmaa en ole halunnut muuttaa, vaan se on sama, jota tein viimeiset kuukaudet ennen kisoja. Kovalta ohjelmalta se on aina tuntunut ja sen vaihtelevuuden vuoksi olen halunnut pitää sen edelleen. Vaihtelevuus tekee sen, ettei lihakset ehdi oppimaan sitä eli saan edelleen lihakseni siitä kipeiksi.

Nyt, kun olen tässä jo jonkin aikaa dieetannut ja kroppa on saanut vain pienen osan offiajan hiilareista ja kaloreista, alkaa treenaaminen käymään työstä, tosi työstä. Kaikki fyysinen energia on laitettava treeneihin, muuhun ei juurikaan paukkuja riitä. Tällä hetkellä viikon treenimäärä on 10 eli viisi aeroobista ja viisi salia, ei siis ajankäyttöongelmia!

Treenit
Tällä hetkellä monet kilpailijat kirjoittelee, että treenit on ihania ja kivoja ja menee niin putkeen kuin vain voi mennä. Se on hienoa, täytyy myöntää! Jos minä kirjoittaisin omista treeneistäni, voisi teksti olla yhtä painokelvotonta kuin miltä se treenaaminen näyttääkin tällä hetkellä. Jos mun treenaaminen nyt joita kuita kiinnostaa, niin se on tällä hetkellä tälläistä; itkua....räkää...hikeä...ähkinää...itkua....itkua...rumia sanoja.... Hiilarit alhaalla, mieliala alhaalla, itkettää, maailma kaatuu päälle...sietokyky nolla, mutta treenit vedetään aina huolella. Eikö kuulostakin hienolta ja naiselliselta?!!  Mutta tälläistä tää on ja edellä oleva kuvaus sopii erityisesti jalkatreeneihin. Kyllä tässä pikku hiljaa aletaan ansaita yhdeksi päiväksi ne korkokengät, kynnet, ripset ja blingblingit!!


Älkää käsittäkö väärin; en valita!! Mutta en myöskään valehtele, tää on helvetin kovaa hommaa!!! Onneksi olen kuitenkin aikamoinen luupää! Mitä kovemmaksi homma muuttuu, sitä isommat sarvet mulle kasvaa, menen läpi vaikka harmaan kiven. Se tunne, kun treeni, jossa toivoi jo kuolevansa, on tehty ja sen jälkimainingeista selvitty, se tunne on puhdas ylpeys! Tämä on yksi niistä asioista, jotka koukuttavat minut tähän lajiin. Se, että vetää itsensä treeneissä maanrakoon ja nousee sieltä entistä vahvempana, on jotain niin siistiä. Siinä tavallaan todistaa itselleen, että jaksaa ja kestää paljon ja tulipa elämässä eteen mitä hyvänsä, pärjää aina. Tässä lajissa suurinta on itsensä voittaminen.

Salin ulkopuolisessa elämässä mulle tulee välillä sellaisia nyykähdyksiä, sellaisia mitkä kuuluu ainakin minun dieettaamiseeni. Ne on väsymys/heikotus/voimattomuus-kohtauksia. Kuten olen jo aiemminkin kirjoittanut, ne liittyy minun kohdallani aina siihen, että paino putoaa. Mitä vaikeampi päivä, sitä vähemmän vaaka aamulla näyttää. Huomasin, että aloin pelkäämään näitä nyykähdyksiä ja siksi minun olikin mietittävä ja käytävä tätä asiaa päässäni läpi. Tajusin, että jos annan itselleni luvan pelätä huonoja päiviä, teen itse tästä dieetistä vaikean. Opettelin toivottamaan heikot hetket ja päivät tervetulleiksi ja kääntämään nyykähdykset  positiiviseksi voimaksi. Nyykähdyksethän vie tätä projektia eteenpäin ja sitähän minä haluankin!! Vaikealla hetkellä on otettava pikkuinen henkinen breikki ja taas jatkettava sinnikkäästi etiäpäin. Nyt punnitaan taistelutahto, ei sitä lavalla enää punnita!