Neljä viikkoa kisoihin!

Enää neljä viikkoa kisoihin. Hei, oikeesti?? Miten tämä aika meni näin nopeasti. Toki ymmärrän, että jäljellä on taatusti neljä kaikin puolin kovaa viikkoa. Voi, miten pelkäsinkään lähteä kisadietille. Ajattelin, ettei minusta kerta kaikkiaan voi olla sellaiseen suoritukseen. Kuinkas kävikään, hyvän valmentajan ja perheen tuella eteenpäin on menty rauhallisen iloisissa ja jopa ajoittain eufoorisen upeassa olotilassa. Olen voinut paremmin kuin koskaan ennen. Uskon, että se pohjatyö, joka tehtiin Matin kanssa jo vuosi ennen dietin alkua, auttoi todella paljon. Itseasiassa se on kivijalka tälle koko asialle. Vuosi ennen kisadietin alkua, opettelin punnitsemaan ruokani ja rytmittämään koko elämäni uudelleen. Opettelin eväiden oton mukaan joka paikkaan, karsin kaiken turhan pois päivistäni, aloin nukkumaan säännöllisesti, opettelin salitreenit ja tutkailin itseäni suhteessa tekemisiini.

Kun tämä varsinainen dietti sitten alkoi, kaikki oli niin helppoa, kun mitään varsinaista uutta ja ihmeellistä ei enää tullut. Olin jo oppinut kurinalaisen suhtautumisen ruokaan, treeniin ja kaikkeen muuhunkin. Lähipiirini oli myös jo oppinut, että me olemme ns. helppoja vieraita, meillä on aina omat tarjoilut mukana, vain kahvit otetaan talon puolesta. Ne kyläpaikat, joissa ei tälläistä elämää pystytä milläänlailla ymmärtämään, on jätetty pois. Ei kaikkien tarvitse ymmärtääkään tälläistä, enhän minäkään voi ymmärtää välttämättä muiden tapaa elää. Jokainen tamplaa tavallaan:)

Tässä dietillä ainoa suuri muutos on oma kroppa. Miten hienosti se toimii ja reagoi erilaisiin muutoksiin ja ärsykkeisiin. Olen oppinut arvostamaan itseäni, terveyttä ja kroppaani aivan uudella tavalla. Ulkoiset muutokset eli lihakset esiin läskin alta, on ollut huikea. Pää ei kerta kaikkiaan ehdi mukaan tässä muutosvauhdissa. Koen itseni edelleen saman näköiseksi kuin ennenkin, mutta valokuvat kertovatkin aivan muuta. Olen monen monta kertaa häkeltyneenä katsonut uusia kuviani, olenko oikeasti tuossa? Olenko käynyt noin pieneksi, onko mulla sittenkin tuonkin verran lihasta?? Siis pää ei vaan ehdi tajuamaan näin nopeita muutoksia. Olen ihan fiiliksissä; hei, me voidaan vaikuttaa omaan terveyteen, hyvin vointiin ja ulkonäköön!!!

Pari päivää sitten työpaikan kahvihuoneessa virisi jälleen kerran keskustelu tästä minun tavoitteestani ja kerroin millaisia muutoksia tämä prosessi on aiheuttanut elämässäni, siis muutoksia käytäntöjen tasolla. Yksi työkavereistani kysyi, onko kisat oikeesti tuon kaiken vaivan arvoista? Niin, onko? Vastasin että ON! Eikä kyseessä ole vain kisat! Lava on kaiken tämän huipentuma ja mittari, mutta tämä matka kohti lavaa on parasta. Tämä on elämäntapa, joka jättää taatusti pysyvät jälkensä. Tämä taival kohti lavaa on ollut upeinta aikaa elämässäni. Tässä on otettu ja (otetaan vielä) mittaa omasta sisukkuudesta, voimasta, halusta jne. Tämä matka on opettanut niin paljon. Vaikutukset laajemminkin on meidän perheessä ja lähipiirissä todettavissa. Mieheni, joka on satasella mukana tässä ja käytännössä  toimii ns. lähivalmentajanani, on saanut itsekin upeita tuloksia aikaan. Tyttäreni on innostunut salitreenaamisesta ja syö terveellisemmin kuin moni teini tänä päivänä. Jensku osaa suunnitella omaa syömistään jo hienosti; kerää lautaselleen proteiineja ja hyviä hiilareita kuin konkari. Laihuus ei miellytä kenenkään silmää, siitä on puhuttu paljon. Haluan antaa lapselleni tietoa, jonka avulla hän voi omilla valinnoillaan pitää itsestään ja terveydestään huolta. Mikä sen arvokkaampaa perintöä voisi ollakaan kuin terveys.

Tässä on kuva vielä Wolfilla järjestetyistä harjoituskilpailuista, jotka pidettiin 29.7.12. Niistä jäi niin hyvät muistot ja oppi paljon poseraukseen liittyviä asioita. Huomenna 5.8.12 on Espoossa IFBB:n järjestämä kilpailuun valmistava leiri ja sinne tietenkin osallistun. Leirikuulumisia kerron sitten myöhemmin:)

Jonkin verran tässä on tukena lisäravinteita:D  Kaikki niin tarpeellisia!