Kaikenlaista pohdintaa

Treenaan likimain sata prosenttisesti aamupäivisin ja pyrin välttämään iltatreenejä, mutta joskus ei auta muu kuin nöyrtyä ja mennä salille illalla. Olen aamuihminen ja siitä syystä olen ehdottomasti tehokkaimmillani myös silloin. Illan tunteina alan hiipumaan ja eikä aikaakaan, kun olen enää valmiustilassa:)) Treenit on siis hoidettava ajoissa.

Tällä viikolla sattui kuitenkin niin, että jouduin pakon sanelemana treenaamaan illalla, mutta onneksi vain kerran. Toivon myös, että tämä kerta olisi viimeinen. Tuo treeni loppui vasta klo 21:30 ja se on kyllä ihan liian myöhään, koska nukkumatti odottelee jo kulman takana.

Täytyi poiketa normaalista treenijärjestyksestä, vuorossa olisi ollut etureidet, mutta vaihdoin sen olkapää/ojentajatreeniin. Tuona iltana sali oli aivan täynnä treenaajia ja siitä syystä jalkatreeni ei olisi millään onnistunut. Käsipainojakaan ei kyllä ollut riittävästi ja nekin vähät, joita vapautui piti metsästää ympäri salia, aaargghh!! Kaikkea sai jonottaa, varata, jatkuvasti oli käytettävä pelisilmää, jotta sai treenin sujumaan sopivilla palautuksilla ja ylipäätään onnistumaan.
Tämä tungos tuli yllätyksenä, luulin että pahin aika olisi ollut klo 16-20 väli, mutta näin tammikuussa tungosta näköjään riittää kokoajan...paitsi aamupäivisin.

Painotilanne
Nyt on meneillään 9. dieettiviikko, sekin kääntynyt jo loppusuoralle. Hiilareita on niistetty ihan rivakasti jo heti alusta alkaen. Nälkä on ollut, mutta niin pitääkin ja se on ollut kuitenkin siedettävällä tasolla. Nälkä on turvallinen tunne siinä mielessä, silloin tietää, että homma toimii ja rasvaa palaa. Kiloja on nyt lähtenyt 6. Kilot karisee portaittain, välillä tullaan lujaa alas ja sitten meneekin viikkoja ettei vaaka värähdäkkään alaspäin. En ole stressannut tippaakaan tiukistumisestani, koska luottamus valmentajaan on niin vankka, että turhan pohtimisen voin jättää hänelle. Meillä on Matin kanssa jo aika hyvä kokemuspohja siitä, miten mun kroppa vastaa mihinkin säätöön.

Kropassa alkaa näkyä pieniä kiristymisen merkkejä, etenkin yläosassa. Alhaalla on enemmän sulateltavaa. Syön hyvinkin tarkalleen 3 tunnin välein. Välillä, kun nälkä huutaa mahassa ja ruoka-aika alkaa olla huulilla, minuun iskee sadismin kukkanen ja totean, että koska nyt on näin kova nälkä, niin syönpäs vasta puolen tunnin päästä. Pitää vähän "kouluttautua" sietämään kovempaa nälkää, koska kohta se on todellistakin todellisempaa.  Päivän pahin nälkä on aina iltapäivän välipalasta eli rahkasta iltaruokaan, silloin on melkoisen tyhjä olo. Niistä tunneista kun pääsee yli, on taas voittanut yhden päivän:)


Huomasin tässä eräänä päivänä miten ikävä mulla onkaan ollut sitä, että näen kropassani lihaksia. Ennen dieetin alkua aloin olla jo sen verran rasvainen, ettei lihaserottuvuutta juurikaan ollut. Nyt sitä on alkanut olemaan, ainakin vähän ja se on ihan hemmetin kivaa!! Olkapäät alkaa pikkuisen jo pilkistämään ja ylä päkissäkin on jo jotain muuta kuin makkaraa:) Tietenkään en ole missään tapauksessa tyytyväinen lihasmassa määrään, kyllä sitä saisi olla enemmän, tottakai! Mutta se nyt vaan on totuus, että enempää en millään olisi voinut sitä tehdä. Olen käyttänyt hyvin tehokkaasti tämän yli vuoden offiajan. Treenit, kalorit, lepo ja kaikki muukin on ollut niin kohdillaan kuin vain olla ja voi. Vielä, kun painan tämän dieettiajan sata lasissa, niin tulos on sitten siinä. Ei kai sitä voi enää olla kuin tyytyväinen:)

Jatkuvaa muutosta 
Tämä on siitä hurja laji, että urheilija ei voi kisakauden ulkopuolella pitää kuntoaan kovinkaan kireänä, jos haluaa kehittyä lajissa. Lihakset piiloutuvat aika kivasti rasvan alle, vaikkakin kehon rasvamäärä pidettäisiinkin lajiin nähden maltillisena. On pystyttävä hyväksymään oma keho sellaisena kuin se missäkin vaiheessa on; offilla  ollaan pehmeämpiä ja dieetillä kiristytään päivä päivältä, kunnes kropassa ei rasvaa enää juurikaan ole. Ja siitä sitten taas takaisin päin.

Luulen, että meille naisille tämä on henkisesti vähän rankempaa. Vartalo muuttuu jatkuvasti ja melko radikaalistikkin. Pää ei meinaa pysyä perässä, vaikka kuinka olisikin järki-ihmisiä. Itse muistan vielä erittäin rankkana aikana 2013 SM-kisoihin valmistautumisen, ne pari viimeistä viikkoa. Olo oli niin surkea kuin vain olla ja voi. Silloin lupasin itselleni, että syön offilla itseni siihen kuntoon, että nautin elämästä ja jaksan tehdä kaikkea mitä haluan ja enemmänkin. Tästä pidin kiinni. En jaksanut vatuloida nyt menneellä offilla läskejäni, hyvä olotila oli se tärkein. Eikä sitä läskiä edes kamalasti tullut.

Yksi asia, mikä on aika haastavaa on vaatteiden ostaminen. Dieetillä tuntuu, että olisi juurikin kivaa niitä ostella, koska kaikki näyttää hyvältä päällä ja ostaminen on helppoa. Kisojen jälkeen ei ole hajuakaan millainen kropasta tulee ja kaikki vaatteet tuntuu jäävän pieniksi. Pari kuukautta ennen dietin alkua ei tunnu yhtään houkuttelevalta edes ajatella vaatteiden ostoa, koska mikään ei näytä hyvältä päällä ja sovituskopissa tulisi tuskanhiki ja itku. Kroppa muuttuu vuosi vuodelta ja muutosta ei voi mitenkään ennakoida. Itse en tunne enää itseäni vaatteiden ostajana. Myyjän kysyessä kokoa, en edes tiedä sitä. Sanon vaan aina, että tuo jotain mikä mahtuu....