Kolme ja puoli viikkoa kisoista

Näin jälkeenpäin näen koko kisoihin valmistautumisen ja diettiajan aivan erilaisena kuin silloin kun elin kyseistä aikaa. Diettikausi eteni ensimmäisestä päivästä alkaen kuin juna kohti kisoja. Mikään ei tuntunut tuolloin vaikealta tai ylitsepääsemättömältä. Mikähän ihme siinä on, että vasta näin jälkikäteen olen taivastellut minkä tien sitä on kulkenut ennen h-hetkeä, tie on ollut pitkä, vaativa ja monilla rajoitteilla kuorrutettu. Mielestäni minulla oli virtaa aivan mielettömästi koko diettiajan (pieniä notkahduksia lukuunottamatta), mutta nyt vasta tajuan, että ei sitä virtaa ole ollut likimainkaan normaalisti. Enhän jaksanut dietin loppu puolella kuin pakolliset kuviot ja jos pakollisten kuvioiden päälle tein jotakin ylimääräistä ponnistusta, voimat loppuivat hyvin nopeasti kuin seinään. Kaitpa se dietin loppu puolella on  yksinkertaisesti niin, että elämä kapenee täyttämään vain kisatavoitteet ja kaikki muu tavallaan unohtuu ja monet asiat joutuu karsimaan pois voimien rajallisuuden ja elämän rajoitteisuuden vuoksi. Sitä elää jonkinlaisessa kuplassa ja pitää sitä ihan normaalina asiana.

Dietillä löysin itsestäni hirvittävästi positiivisia piirteitä. Osasin olla kiitollinen jokaisesta päivästä, huomasin löytäväni ennen negatiiviseksi kokemistani asioista iloa ja riemua. Olen aina inhonnut esimerkiksi sadeilmoja, mutta dietillä sade ei haitannut, se tuntui oikein raikkaalta ja mukavalta, ei muuta kuin kasvot kohti sadetta ja tossua toisen eteen. Aamulla aikaisin herääminen aamu aerobiselle alkoi myös tuntumaan hienolta, sitä en olisi uskonut. Nyt olen siinä traditiossa niin kiinni, että jatkan edelleen aamulenkkien tekoa, se tuntuu hyvältä tavalta aloittaa päivä. Vaikeina päivinä keksin aina jonkin keinon selvitä eteenpäin, opin löytämään voimavaroja erilaisiin vaikeuksiin. Keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys kasvoivat myös huomattavasti ja ehkä jopa ärsyyntymiskynnyskin on kasvanut siinä sivussa. Opin myös, että kaikkea ei pidä ottaa niin vakavasti ja sellaisista asioista ei kannata stressata tai kantaa huolta, joihin en voi milläänlailla vaikuttaa, täytyy oppia vain hyväksymään tiettyjä asioita ja tapahtumia elämässä.

Kisojen jälkeen olin melko puhki kaksi ensimmäistä viikkoa. Palasin lomalta töihin, lepäilin kotona ja aloitin uudet treenit kahden lepopäivän jälkeen. Dietti löystyi siihen, josta aloitin kisadietin eli ruokaan tuli enemmän monipuolisuutta ja  annoskoot kasvoivat mukavasti. Olen lisäksi pitänyt yhden vähän  vapaamman syönnin päivän viikossa, pitäen kuitenkin järjen päässä sen suhteen mitä silloin syön. Kahden ensimmäisen viikon aikana en voinut edes kuvitella enää kisaavani tulevaisuudessa, en voinut kerta kaikkiaan ajatella, että pitäisi aloittaa alusta se kaikki diettaaminen ja siihen liittyvä. Onneksi ne tunteet tasaantuu ja kilpailuvietti nostaa taas vahvasti päätään ja salilla on vain yksi tavoite: LISÄÄ LIHAA!!!

Minulle on tehnyt monella tavalla hyvää ottaa kunnolla mittaa omasta itsestäni, käydä jaksamisen rajamailla ja ehkä vähän ylikin. Sen jälkeen tavallisen arjen arvostus on noussut huippuunsa. Mikä voi olla hienompaa kuin elää tavallista arkea ja saada omat entiset voimat takaisin. Ihan sitä unohtaa, miten kaikkivoipa olo voi olla, kun syö hyvin:)) Olen ollut nyt kahden ensimmäisen väsy-viikon jälkeen kuin Duracell-pupu. Meidän iso pakastin on leivottu täyteen!!! En kyllä muista milloin viimeksi olen leiponut, valmistanut omenahilloja ym ym :))) Perhe on ollut vähän ihmeissään, mutta tyytyväisiä. Pulla tuoksuu siis pitkästä aikaa!

Hieno tunne kisojen jälkeisessä elämässä, on ollut myös tajuta se, että voin "lipsua" jos haluan, nyt ei tarvitse olla tiukka ja joka tilanteessa järkähtämätön!! Vau, se on ollut jotenkin tosi helpottavaa, pelkästään tietona. Voin siis olla niin kuin muutkin ihmiset, voin ostaa vaikka jätskin kauppareissulta ja syödä sen, hip hei. Totuus tosin on se, että en lipsu juurikaan:) Vapaalta tämä kuitenkin tuntuu.

Kropan muuttuminen kisadietin jälkeen on tässä aikalailla mietityttänyt. Ihan pelotti aluksi, jos turskahdan kauheaksi valaaksi ja kaikki itsekuri katoaa. Kaksi ensimmäistä viikkoa olin vähän pulassa mahani kanssa, turvotti ja kroppa keräsi nestettä iloisesti. Nyt nesteily ja turvottelu alkaa tasaantumaan ja painoa on tullut kisapainosta 4 kiloa, joka mielestäni on ihan kohtuu. Olo on nyt hyvä ja voimallinen. En väitä ettenkö olisi halunnut pitää kisakuntoa pidempään, mutta siinä kunnossa olo ei ollut kovinkaan häävi eikä niin kuivana voi kauaa terveenä ollakaan:)

Salilla treenaan nyt 5 kertaa viikossa ja kehitys on ollut valtavan nopeaa, tosin dietin loppuvaiheessa sai taistella vain että painot ei kauheesti putoaisi, kehittymistä ei enää juurikaan ollut. Tällä hetkellä on todellakin ilo treenata, kun kehitys on huimaa, rautaa vain lisää ja lisää:)). Nyt kroppa ottaa hyvin treeniä vastaan. Kyllä tämä tilanne taas tasaantuu, mutta nyt mennään näillä. On tää vaan niin upea harrastus!

Kisalavat: Jyväskylä, Lappeenranta ja Expo, Lahti

Tulokaskisat, Jyväskylässä 1.9.2012

Kilpailijakokous oli hotelli Alexandrassa kisaa edeltävänä päivänä. Oli mukavaa nähdä tuttuja ja tavata omassa sarjassa kisaavia kilpasiskoja:) Fiilis oli hyvä. Kilpailijakokous nostatti huikean kisafiiliksen päälle:)

Viimeinen päivä ennen kisoja tiristettiin turhat nesteet pois kropasta, juominen lopetettiin ja kroppa alkoi kiristymään suurin piirtein silmissä. Alkoi päkkikin häämöttämään:)

Kisa aamu alkoi kevyellä puolen tunnin kävelyllä. Ilma oli syksyisen kostea ja ihanan hapekas, se virkisti kivasti oloa ja mieltä. Yö oli kuitenkin mennyt katsellessa unia tulevista kisoista, uni oli vähän pätkittäistä. Kieltämättä jännitti, nyt olisi astuttava uuteen maailmaan, kisamaailmaan, josta minulla ei ollut juurikaan tietoa. Olin kuitenkin rauhallisempi kuin olin joskus aiemmin luullut, pelkäsin, että kisapäivänä olisin ihan kiepeillä. Jotenkin tieto siitä, että en olisi voinut tehdä mitään toisin tai paremmin, rauhoitti minua. Nyt vihdoinkin pääsen mittaamaan kuntoani ja saan siitä ammattilaisten arviointia ja tämä arviointi helpottaa minua jatkossa kehittämään itseäni edelleen aina vain parempaan ja parempaan kuntoon.

Kisaväriksi olin valinnut Jan Tanan, koska sitä kehuttiin hyväksi, helpoksi ja toimivaksi väriksi. Ostin kisaleiriltä Jan Tana vaahtovärisetin varmuuden vuoksi, vaikkakin olin sopinut, että kisaväri laitetaan minulle ruiskulla. Ensimmäinen kerros vedettiin pari tuntia ennen kilpailijakokousta eli kisaa edeltävänä päivänä. Väriä piti kuivattaa yllättävän kauan, mutta hyvä siitä tuli lopulta. Kisa-aamuna sitä ruiskutettiin vielä aika monta kerrosta ja kuivuminen vei vieläkin kauemmin, se kuivattelu oli tosi raskasta hommaa, kun kisapäivän syömiset oli riisikakkua ja Pilttiä...voimat meinasivat loppua ihan kokonaan ja palelikin:(

Kun hiukset ja meikki oli valmiit, lähdin kohti kisapaikkaa, Paviljonkiin. Fiilis lavan takana oli iloinen, positiivinen ja kaikin puolin kannustava, jos tarvitsi apua johonkin, sitä sai aina. Aikatauluihin tuli muutoksia juuri viimehetkellä ja se kieltämättä sekoitti pasmoja; pumppailut oli tekemättä ja vesi juomatta, kun pitikin jo alkaa valmistautua lavalle menoon. Noh, sitä sitten pumpattiin ja juotiin mitä ehdittiin, kiireen tuntu oli vähän häiritsevä.

Olin jo jonkin aikaa miettinyt sivuolkapäitäni, mielestäni ne oli jotenkin lässähtäneet. Yritin pumppaamalla saada niitä esiin, mutta ei ne vaan noussut, eihän siinä sitten muuta voinut kuin ajatella että; näillä mennään! Jyrki oli luonnollisesti huoltajani lavan takana ja ilman näin hyvää huoltajaa moni asia olisi ollut paljon vaikeampaa, nyt kaikki meni paremmin kuin hyvin.

Asetuimme numerojärjestyksessä jonoon, tunne oli huikea. Kehuimme ja kannustimme toisiamme,
kohta olisi lava-neitsyys menetetty:) Marssimme jonossa lavalle alkukilpailuun. Yleisöä oli paljon ja minulle oli kertynyt mukavan kokoinen ja kova ääninen kannustusjoukko katsomoon. Oli upeaa tulla lavalle kun kuuli kaikki ne tutut äänet katsomosta. Hymy oli herkässä ja nautin ihan pimeesti siitä esiintymisestä. Toki reidet meinasivat alkaa tärisemään etenkin sivuposerauksissa, toivottavasti ei näkynyt pahasti. Ensimmäiseksi päästyäni takaisin lavan taakse, sanoin, eihän se nyt niin kamalaa ollutkaan:) Pääsin finaaliin, olin siitä erittäin onnellinen:)

Finaalikierros tuli nopeasti alkukilpailun perään, hyvä niin. Ihmettelin miten en edes jännittänyt koko finaalia. Olin niin otettu, kun katsomossa oli minulle hyvin tärkeitä ihmisiä, kuten äitini, joka alkuun oli täysin vastaan tätä koko harrastusta, puhumattakaan kilpailemisesta tässä lajissa. Siellä äiti kannusti ja oli kuulema ylpeäkin minusta, aikast upeeta!!! Muitakin tärkeitä ihmisiä oli tullut paikalle; tyttäreni, veljeni, pitkäaikaisia ystäviä ym ym ym <3 <3

T-kävely meni minulta niin hyvin kuin vain sen osasin tehdä. Toki nyt jälkeen päin ymmärrän, että siinä oli kyllä korjaamisen varaa, mutta se meni niin hyvin kuin se sillä hetkellä, niillä tiedoilla ja taidoilla vain voi mennä.

Sijoitukseni tässä tulokaskisassa oli 4. Toki toivoin parempaa, mutta se oli nyt tämä ja seuraavana päivänä kilpaileminen jatkuisi Lappeenrannassa SM- karsinnoissa. Palkinnonjaon jälkeen join ja söin välittömästi ohjeen mukaan ja lähdimme ajamaan kohti Lappeenrantaa. Matka sinne meni yliaktiivisessa mielentilassa, olin ihan liekeissä; olin juuri toteuttanut pitkäaikaisen unelmani, olin ylittänyt itseni monessa asiassa, huikeeta!!!





SM-karsinnat, Lappeenrannassa 2.9.2012


Kisa-aamu alkoi kevyellä kävelyllä Lappeenrannan keskustassa. Satoi, hotelli lainasi meille onneksi suuret sateenvarjot, joiden alla teimme pikku kävelyn tutustuen keskustan alueeseen. Sitten olikin meikin ja hiustenlaiton aika ja kisavärikin piti taas ruiskuttaa ja sitä sitten taas kuivateltiin ja kuivateltiin ja... kovaa hommaa, kun energiat on vähissä.

Tunsin, miten olin väsynyt lähtiessäni kisapaikalle. Yritin luoda kisahenkeä itseeni, olla positiivinen ja reipas, iloinen ja kaikkea... Jyrki toimi jälleen huoltajanani ja Jensku, tyttöni oli "henkisenä" huoltajana mukana.

Yleisöä oli tuskin ollenkaan, ihan muutama vain. Mielestäni esiintyminen on helpompaa ja huomattavasti hauskempaa kun on paljon yleisöä. Lappenrannan kisalava oli outo, se oli liukaspintainen ja koottu neliölaatoista, joiden väliin jäi herkästi korko kiinni. Siinähän ne ainekset  jo olikin. En ollut tyytyväinen suoritukseeni. Tietenkään minkään asian ei saa antaa haitata suoritusta, mutta jotenkin se vain ei mennyt niin kuin olin ajatellut ja toivonut. Olin aivan jäissä! Sijoitukseni näissä karsintakilpailuissa oli 5. ja sillä pääsin seuraanvan viikonlopun SM-kisoihin Lahteen. Eli tavoite täyttyi kaikesta huolimatta.

Lappeenrannan kisoista jäi vähän epävarma fiilis ja mietin miten ikinä voisin selvitä kunnialla Lahden isoista kisoista. En ole luonteeltani luovuttaja, joten en halunnut jättää leikkiä kesken, se olisi katsottava loppuun saakka.

Lappeenrannan kisojen jälkeen sain syödä vapaasti. Jensku olikin hakenut minulle paniinin, josta olin jo jonkin aikaa haaveillut. Ruoka selvitti ajatuksia tehokkaasti ja huono kilpailukokemus alkoi tuntua siunaukselta, eihän kaikki aina voi mennä hyvin, jokainen kilpailukokemus on erilainen ja huonojakin luonnollisesti mahtuu mukaan. Niistäkin on vain ammennettava oppia tuleviin koitoksiin.

Kävin kysymässä tuomarilta palautetta ja se palaute antoi minulle arvokasta tietoa niistä asioista, joita voin vielä kehittää ennen Lahden kisoja ja myös kehittymisalueita tulevaisuuteen, treeniin yms. Palautteen mukaan valmentajani on tehnyt erittäin hyvää ja ammattitaitoista työtä, olin tiukassa kunnossa. Näiden kisojen jälkeen piti tehdä päätös myös lookin muuttamisesta Lahden kisoihin. Se edellytti uuden kampaajan ja meikkaajan metsästämistä, muuta vaihtoehtoa ei oikein ollut:)

Lappeenrannan kisojen jälkeiset kaksi päivää olin hyvin väsynyt. Tähän saakka kaikkein haastavimmalta koko tässä projektissa on tuntunut viimeinen vuorokausi ennen kisoja, ne verottivat voimia rutkasti. Näitä päiviä oli nyt ollut kaksi peräkkäin ja ne olivat kieltämättä aika rankkoja, näin jälkeenpäin ajateltuna.









Fitness Expo, Lahti 9.9.2012

Viimeistelyviikolle ennen sm-kisoja Matti nosti hiilareiden määrää riisin muodossa suuremman lihaspyöreyden toivossa ja se toimi. Olkapäät olivat pyöreämmät kuin aiemmissa kisoissa. Tällä viimeistelyviikolla saikin jo treenata kovempaa kuin edeltävällä viikolla, se tuntui hyvältä. Harjoittelin paljon poserausasentoja aina salitreenin jälkeen. Etupose oli jotenkin hakusessa edeltävissä kisoissa ja yritin nyt sitä korjata riittävällä harjoittelulla.

Lähdimme ajamaan Jyrkin kanssa kohti Lahtea jo perjantaina, koska kilpailijakokous oli silloin. Kilpailijakokouksessa tuntui olevan kisaajien keskuudessa flunssaa liikkeellä, eipä voinut muuta kuin toivoa ettei se tarttuisi. Tähän saakka olenkin saanut olla terveenä:)

Näinä viimeisinä päivinä alkoi todella tuntua, että tämä diettaaminen saisi alkaa jo riittää. Voi olla, että tilanteeseen vaikutti se, että dietin loppu alkoi olla niin lähellä, että sitä tavallaan alkoi antaa itselleen jo lupaa ajatella syömistä ja sitä tunnetta, että tuntisi taas itsensä yhtä energiseksi ihmiseksi kuin ennen diettiä. Sitä tunnetta  suorastaan kaipasi. Aloin kyllä kieltämättä olla fyysisestikin aika väsynyt.



Vietimme Expossa mukavan lauantai päivän tutustuen  messuihin ja tehden tärkeitä lisäravinne ostoja. Katsoimme myös lauantain kisat, mutta  ammattilaiskisat jäi näkemättä. Meillä oli ostettu ennakkoon liputkin kyseiseen kisaan, mutta minulta loppui voimat totaalisesti illalla, joten ne kisat jäi katsomatta, ikävä kyllä.








Lähdimme vetämään Jan Tanaa iholle hotellihuoneeseen:)

Ruiskulla laitetun värin koin ikäväksi sen hitaan kuivumisnopeuden takia, se oli myös epämiellyttävämmän tuntuinen iholla kuin vaahtoväri. Jan Tana vaahtoväri oli toimiva, erittäin kätevä ja nopea levittää ja mikä parasta, se kuivui nopeasti! Ei tarvinnut hillua alasti ja palella kuin hetken, kyllä oli helppoa:) Väri oli kauniin ruskea eikä se tuhrinut vaatteita läheskään niin paljon kuin ruiskulla vedettynä.

Sunnuntaina heräsin puolen viiden aikaan aamulla ja Jyrki veti vielä kerroksen väriä ihoon, kuivattelin hetken ja lähdin aamukävelylle hotellin pienen kuntosalin juoksumatolle. Sitten riensin meikkiin ja hiusten laittoon Hotelli Cumuluksen yläkertaan, jossa minut ehostettiin lavakuntoon. Olin erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen; meikki ja hiukset olivat juuri sellaiset kuin olin toivonut eli ne olivat oman näköiseni. On se kumma, miten tämä ehotautuminen antoi voimaa ja se ikäänkuin herätti minut tähän kilpailupäivään. Elämä hymyili jälleen:))

Vielä kerros väriä, sitten bikinit päälle ja kohti Lahti Hallia. Lavan takaosa oli erittäin hyvä verrattuna edellisiin kisoihin. Nyt oli tilaa ja pieni "kuntosalikin" sieltä löytyi. Kisaajia ja huoltajia oli paljon, mutta kaikille löytyi paikka, jossa valmistautua kisoihin. Tällä kertaa kaikki toimi moitteettomasti ja aikataulut piti. Pumppailut sai hoitaa rauhassa. Fiilis oli niin upea ja porukka aivan mahtavaa!!

Huoltajan työsarka on aikamoinen. Oma huoltaja-mieheni pysyi joka tilanteessa rauhallisena ja sillä tavalla rauhoituin itsekin. Alkukilpailu meni hyvin ja Lappeenrannan kisasta jäänyt "kynnys" poistui täysin, nyt lavakokemus oli tavattoman myönteinen. Sijoituin 7. sijalle ja olen todella tyytyväinen tästä kisasta ja sen tuloksesta. Tänä vuonna kilpailijoiden taso oli todella kova. Tuomaripalaute näistä kisoista oli mieleinen; esiintyminen, ulkoasu yms on ihan jees, lihasta saatava lisää olkapäihin, selkään ja etureisiin. Kisan jälkeen tapasin Matin ja loimme pikaisen katsauksen tulevaisuuteen etenkin treeniohjelman suhteen. Valmentajana Matti on onnistunut sata prosenttisesti tässä projektissa, nyt vaan lihat kasvamaan oikeisiin paikkoihin, niin eiköhän sitä olla sitten viimeistään ensi syksynä jo isompia:)




Sitten syömään, kyllä sitä olikin jo odotettu!! Aloittelin varovaisesti eväiden muodossa. Huolehtivana ihmisenä Jyrki oli sopinut hotellin keittön kanssa, että saisin kisojen jälkeen vielä myöhäisen aamupalan, koska olin himoinnut hotelliaamiaista jo pitkään:) Kylläpäs se maistui hyvälle, nami.


Illalla menimme syömään ravintolaan pasta-annokset ja suklaakakkua. Vatsa ei paljoa vetänyt ja ruoka alkoi väsyttämään tajuttomasti. Huomasin myös, että olin tulossa flunssaan; nenä valui ja silmät vuoti vettä, olokin oli vähän kuumeinen, höh, tylsää. Koko dietin aikana en sairastanut flunssaa tms. Nyt se sitten otetaan takaisin.



 Pari seuraavaa päivää söin mitä mieli teki eli leipää, maitoa, lohta ja lihaa. Huomasin, että makeaa en himoinnut yhtään, kummallista, mutta hyvä niin. Näiden parin päivän jälkeen palasin siihen diettiin, jolla aloitin kisadietin keväällä, niin tuttua ja turvallista:)
























Yhteenvetoa:

Body fitness-lavalle nousu on ollut yksi suurimmista haaveistani elämässäni ja nyt olen päässyt toteuttamaan sen!! Alunperin suunnittelin vain tulokaskisoihin lähtöä, mutta nousinkin lavalle tänä syksynä kolmasti.

Sain kokeilla miten pitkälle psyykeeni ja fysiikkani kestää eli jaksanko ja pystynkö treenaamaan tavoitteellisesti, pitkäjännitteisesti ja tekemään todella kovia treenejä. Halusin myös kokeilla onko minusta pitkän diettikauden läpiviemiseen ja onnistunko yhdistämään dietin ja treenit perhe-elämään ja työssäkäyntiin. Olin myös utelias näkemään miten nelikymppisen naisen kroppa ottaa vastaan treenit ja siihen suunnitellun ruokavalion. Ennen kaikkea halusin nähdä onko minussa niin sanotusti "munaa".

Kaikkeen edellä mainittuun olen saanut vastaukset; kisadietin, treenit ja kaikki näiden aiheuttamat "poikkeamat" normaaliin elämään olen kestänyt erittäin hyvin ja perhekään ei ole tästä projektista liiemmin kärsinyt. On ollut ihan kivaa elää kurinalaista, tarkkaan suunniteltua elämää ja saada tutustua samanhenkisiin ihmisiin. Koko prosessista on jäänyt vain ja ainoastaan hyvät fiilikset ja korvaamattoman upeat muistot.



Jatkosuunnitelmat

Sm-kisat olivat niin mahtavan ihanat, että kieltämättä olen jäänyt vähän miettimään ensi syksyn kisoja...jospas sitä lähtis uudelleen:) Nyt kuitenkin ensin palaudun kunnolla dietistä ja elän taas normaalia, ihanaa arkeani ihan rauhassa. Sitten käyn Matin luona ja luomme uudet tavoitteet tulevaisuuteen. En aio kisata vain kisaamisen takia, vaan lavalle noustessani haluan, että olen saanut selkeää kehittymistä aikaan.

Tämä blogi jatkuu, jos (ja kun) teen päätöksen uudesta kisatavoitteesta.


Kiitokset:

Matti Halonen, korvaamaton valmentajani

Jyrki, paras huoltaja, henkinen tuki ja kaikkea muutakin

Elixia, Seppälä, sali jossa on hyvä treenata, ihana henkilökunta ja kannustava ilmapiiri

Kynsistudio Bella, kestävät ja kauniit kynnet

Kampaaja-meikkaaja Tanja Viitanen, (Expon meikkaaja), ihanan kisa-lookin luoja

Ja kaikille mukana myötäeläneille!

Päiväkirjaa viimeisistä päivistä ennen kisoja

25.8 Lauantai

Tasan viikko Jyväskylän kisoihin.

Herätyskello soi aamutuimaan, BCAA:t ja burnerit naamaan ja radalle. Toiseksi viimeinen tunnin aeroobinen ennen h-hetkeä lähti käyntiin. Virtaa oli ihan hemmetisti, juoksin intervalleja ja hihkuin onnellista ja energistä oloa. En voi uskoa, että kisadietin viimeisinä päivinä voi kokea oloaan tälläiseksi, luulin, että tässä vaiheessa ollaan ihan suoraan sanottuna paskana, mutta eipäs ollakaan!! Osaan nykyään olla tavattoman kiitollinen hyvistä ja energisistä päivistä ja hetkistä.

Kävin vielä vähän läpi pumppailua, että se on sitten hallussa lavan takana.

Seuraavana päivän ohjelmassa olikin lähtö kohti Elixiaa ja peilisalille poseerauksia ja kävelyä harjoittelemaan. Tuntuu, että näissä on kokoajan korjaamisen varaa, hienosäätöä...jne. Näihin asioihin on nyt tulevalla viikolla käytettävä vaan aikaa, jokaikinen päivä. Hauskaa hommaahan sekin on, mutta kyllä se ihan työstä käy.

Jotenkin huikean juhlallinen olotila, nimittäin tänään tein viimeisen raskaan treenin (rinta/hauis). Treeni lähti aluksi liikkeelle pelottavan hyvin; penkki ja viparit meni hullun kiilto silmissä, mutta niihin se suurin käytettävissä oleva energiani sitten sulikin. Alkoi työ! Psyykkistä kokoamista ja uusiin haasteisiin kiinni. Tieto siitä, että jokainen tehty sarja on viimeinen rutistus ennen kisoja, antoi voimia. Sosiaalisuudesta ei ollut enää tietoakaan, onneksi Jyrki tietää ja tuntee minut niin hyvin, että osaa valita oikeat sanat oikeisiin paikkoihin<3 Sanat: loistavaa, hyvin menee, vielä yksi, uskomatonta jne antavat voimaa tiukassa tilanteessa tai se, että saan aikaa itseni kokoamiseen kovan sarjan jälkeen<3


Illalla lähdimme vielä puusavottaan. Halot oli hakattu jo klapeiksi, joten aloimme roudaamaan niitä kotiin, puuvarastoon. Vähän nämä pitkät kynnet ehkä hidasti osaltani hommia, mutta naisellisen kauniisti vaan klapista kiinni ja klapi pinoon, yksi kerrallaan ja hyvin meni. Nyt on talveksi puita. Mikä sen ihanampaa kuin takkatulen loimotus, kynttilän valo ja oman siipan kainalo<3

26.8 Sunnuntai

Tasan viikko Lappeenrannan sm-karsintoihin.

Viimeinen tunnin aamu-aeroobinen lähti käyntiin ja intervalli-tyyppisesti sekin. Edelleen on virtaa ja paljon.

Paino on käyttäytynyt välillä oudosti, silmämääräisesti on näyttänyt, että läski sulaa, mutta vaaka jumitti tuossa pari viikkoa itsepintaisesti samoissa lukemissa. Jatkoin kuitenkin Matin ohjeiden mukaan samalla dietillä ja nyt muutaman päivän aikana paino on pudonnut oikein mukavasti. Kaitpa se oli joku kehon oma protesti tähän hommaan:) Tähän mennessä olen tiristänyt rasvaa (=painoa) pois 10 kiloa.

Tänään ohjelmassa oli tietenkin taas kävelyä ja posetusta Elixialla sekä huolelliset venyttelyt koko keholle. Lavalle nousu alkaa jännittämään, sehän se suurin haasteeni onkin tässä projektissa:) Ehkä juuri tuo jännitys saakin minut näin energiseksi.

Huomenna alkaa viimeistelyviikko, varsinainen kisadietti siis vedetty läpi kunnialla, räyh!!


Olen miettinyt elämäni aikana hyvin paljon miten voisin laihtua ja saada kivan näköisen kropan. Jostain ihmeen syystä se on ollut minulle aina tärkeä asia. Noh, jokaisella pitää kai olla jokin viiraus ja päähän pinttymä. Kokeilin vuosien myötä kaikki mahdolliset ja mahdottomat dietit ja poppakonstit. Mikään ei toiminut. Kuvittelin, että kun vaan syön vähän ja liikun paljon, saan vartalon, johon voisin olla tyytyväinen. Eipä se sitten pitänyt paikkaansa ollenkaan, tuolla keinolla sain vain aineenvaihdunnan jumiin ja kaikki syöty varastoitui aina vaan tehokkaammin rasvana kroppaan, jojoilin painoni kanssa. Halusin tästä jojoilusta eroon, halusin tuloksia, lihasta. Lihaksikkuus tekee vartalosta terveen näköisen ja antaa kauniisti muotoja. Ensimmäinen asia, joka minun piti korjata oli säännöllinen, terveellinen ja riitävä syöminen sekä järjellinen määrä aeroobista liikuntaa, salitreenien rinnalle. Olin liikunta-holisti, kovat aeroobiset suoritukset antoivat minulle isosti kiksejä. Offilla olen kuitenkin jo pikku hiljaa pystynyt niistä luopumaankin.

Vasta tämän kisaprojektin aikana olen tajunnut, miten valtavan kovan työn takana minun tämänkin hetkinen kuntoni on. Tie kisalavalle on ollut pitkä ja vaativa. Välillä tuntuu, että en millään haluaisi luopua tämän hetkisestä kunnostani :)  Kisojen jälkeen on kuitenkin paluu arkeen ja kisakunto muuttuu taas erilaiseksi. Siihen on vaan sopeuduttava. Positiivinen asia tietenkin "rasvaisemmassa" kunnossa on se, että jaksan taas treenata sata lasissa. Treenaaminen on parasta! Ja ylipäätään fitness elämäntapana!

27.8 maanantai

Viimeistelyviikon ensimmäinen päivä

No niin, taas on nukuttu vaatimattomat 10 tunnin yöunet:) Tänään otin lyhyemmän ja kevyemmän aeroobisen eli muutin lenkin enemmän metsälenkiksi. Villakoirakin ihmetteli, kun tuttu, joka aamuinen lenkki vaihtui uusiin maisemiin. Aamupalana oli tuttu ja turvallinen puuro, vähän vain suolattomampana.

Maailman Paras apuni ja tukeni, Jyrki on luvannut hoitaa koko tämän viikon ruoka-politiikkani millilleen ja grammalleen ohjeiden mukaan. Se on todella suuri apu ja helpotus:) Kisapäivien "erityis ruokavaliotkin" on jo ostettu valmiiksi. Ihanaa suunnitelmallisuutta!

Päivän vesimäärä mitattiin pulloihin, nappasin eväsrasian mukaan ja painuin Elixialle. Täytyy kyllä myöntää, että Elixia (Seppälä) on loistava paikka treenata ja valmistautua kisoihin! Henkilökunta on ystävällistä, kannustavaa ja auttavat kaikessa, missä vain voivat. Peilisalikin on ollut käytössäni hyvin joustavasti eli paljon:)

Aloitin tuttuun tapaan kävely- ja poseharjoittelulla.

Pieni kulinaristinen ruokatauko oli mukavaa pitää jumppapallon päällä:) Sitten taas jaksoi jatkaa. Ruoka (=riisi ja kana) maistuu aina hyvälle, vaikka siinä ei ole enää mitään mausteitakaan, ripaus suolaa vain...niin ja oliiviöljyä, slurps!

Salitreeni oli tällä kertaa lihashuoltotyyppistä treeniä ja venyttelyt tein huolellisesti keskittyen kerrankin "kuuntelemaan" kehoa. Voi piru, miten kankea olen. Taas kerran lupasin pyhästi, että otan huolelliset venyttelyt treenikiertoon mukaan.

Nyt kun tuota virtaa tuntui olevan tosi hyvin, lähdimme Jykän kanssa shoppailemaan kaupungille ja sillä reissulla kävin hakemassa kisabikinit postista. Varjelin sitä pakettia kuin aarretta, ettei se vaan unohdu mihinkään:) Sehän se vielä puuttuisikin. En laita kuvia biksuista tässä yhteydessä, tulkaa kaikki, jotka tätä luette, katsomaan kisoja niin näette ne:) Ne on UBEET!!

28.8 tiistai

Viimeistelyviikon 2. päivä

Hyvät, pitkät yöunet nukuttu ja villakoira sai taas puolen tunnin metsälenkin. Askel painoi tänä aamuna vähän enemmän kuin eilen, mietin tulisiko tästä päivästä edellisiä raskaampi. Dietin aikana jaksaminen on vaihdellut aika hurjasti. Hyvien, energian täyteisten päivien jälkeen saattaa tulla jaksamisessa nopeastikin voimakas romahdus. Tässä on oppinut kummasti kuuntelemaan omia tuntemuksiaan ja olen myös oppinut sanomaan ääneen (=varoittamaan) muulle perheelle, kun on huono hetki meneillään.

Päivä lähti kuitenkin ihan hyvin käyntiin, kun vatsa sai kaurapuuronsa:) Sovitin kisabikineitä ja testailin millaista niiden kanssa on liikkua. Bikinit tuntui mukavilta ja näytti myös niin omalaisilta, rakastan niitä!!

Käyn joka aamu heti herättyäni puntarissa, nyt viimeisen viikon aikana paino on tullut alaspäin reilut 2 kiloa, se on huikea määrä. Alas se tulee seuraavienkin päivien aikana. Kroppa muuttuu joka päivä ja ne muutokset on selvästi havaittavissa, se tuntuu jotenkin niin uskomattomalta. Tämä viimeistelyvaihe on minusta ehkä mielenkiintoisin koko projektissa ja tässä vaiheessa osaavan valmentajan ohjeistus on korvaamaton.

Tässä pieni vilautus bikineistä, loput on nähtävillä kisoissa:))

Elixialla aloitin taas kävelyharjoittelulla ja poseerauksilla. Salitreenissä kävin kevyesti läpi rinnan ja selän, venytellen aina huolellisesti sarjojen välillä. Tälläinen treeni on todella vieraan oloista, harvoin sitä miettii päänsä puhki mikä paino olisi missäkin sarjassa riittävän kevyt:) Jalat venyttelin taas huolella, ne on aika kireellä vielä, mutta päivä päivältä paremmat.

29.8 keskiviikko

Viimeistelyviikon 3. päivä

Tämä päivä oli väsy-päivä, näin nämä olotilat vaihtelee. Normaalit, viikkoon liittyvät kuviot salilla tuli hoidettua ja sitten pääsinkin kotiin nukkumaan. Uni on kyllä hieno asia, se korjaa oloa tehokkaasti. Kävin iltapäivällä kampaajalla varmistamassa, että olen jatkossakin blondi:) ja blondina tässä taas painetaan etiäpäin.

Tämän viikon ehdottomasti paras juttu ruokavaliossa on ruhtinaalliset kaksi annosta puuroa päivässä:) Sillä jaksaa tehdä aamupäivän puuhastelut ja nukkua yöt makoisasti.

30.8 torstai

Hyvin ja pitkään nukuttu yö takana. Lenkkarit jalkaan ja liikuntariippuvaisen villakoiran kanssa lenkille. Olipas hieno syksyinen aamu, syksy tuoksuu jo selvästi ilmassa.

Eilisestä väsymyksestä ei ollut enää tietoakaan, onneksi. Elixialla oli ohjelmassa edellisten päivien kaltaiset harjoitteet. Erikoista tässä treenissä oli se, että se oli viimeinen treeni ennen kisoja, siis vihoviimeinen!! Taas yksi etappi saavutettu! Hieno tunne, kun muistelee kaikkia niitä treenejä, joita on vedetty, jotta on päästy tähän hetkeen. Kyllä siinä on PALJON tunteja ja paljon hikeä puskettu, mutta hauskaakin se on ollut.

Tänään havahduin kummastelemaan tähän lajiin ja kisoihin liityviä asioita. Tajusin, että suuri osahan niistä aiheuttaa pelkkää tuskaa ja kipua. Salitreeni itsessään on melkeinpä aina yhtä tuskaa ja oksennuskin siinä meinaa tulla, mutta siitä huolimatta se koukuttaa täysin ja tavoitteena on tehdä seuraavasta treenistä vielä kovempi. Hieronnat (erityisesti ne reidet) aiheuttaa järjetöntä tuskaa, mutta sinnekin on päästävä kerta toisensa jälkeen uudelleen, koska se silminnähden on järkevää:) Dietti; se vaatii selkärankaa ja kovasti. Se ei ole aina pelkkää euforiaa vaan vaatii monenlaista järjestelyä, suunnittelua, pidättäytymistä, tinkimistä yms, niin ja joskus voi olla ihan kirkuva nälkäkin. Karvanpoisto; tämäkin on tehtävä ennen lavalle nousua. Höylääminen kestää kauan ja karvojenpoisto sokeroimalla ei tuota sekään nautintoa, ainakaan ihan kaikkien alueiden osalta:)

No, voisihan tätä listaa jatkaa, mutta tuska on vain tunne ja kaiken sen takana on kuitenkin se tärkein eli tavoitteellisen ja tuloksellisen treenaamisen mukanaan tuoma elämäntapa, joka antaa kaikista ajoittaisista kärsimyksistä huolimatta paljon iloa, hyvää oloa ja terveyttä elämään:))

Kisapäivän kassi on haettu olkkarin lattialle ja siihen sujahtaa hiljalleen tarvike jos toinenkin. Toinen, isompi laukku on myös avattu, siihen putoilee Lappeenrannassa tarvittavia juttuja. Armas huoltajani Jyrki, jakoi kisapäivän evääni oikeisiin annoksiin ja suunnitteli siihen liittyviä asioita. Huomenna ruokaani tulee taas vaihteeksi muutoksia ja ruuat valmistuivat jo tänään. Onpahan se sitten huomiselta pois.

 
    Kotikokki.


Aamulla lähden laittamaan kynnet kuntoon ja iltapäivällä tulee ensimmäinen kerros väriä iholle. Illalla onkin sitten kilpailijakokous Hotelli Alexandrassa. Huh, jännittää!

Viimeistä varsinaista diettiviikkoa viedään

Kisat lähestyy lähestymistään, jännitys kasvaa ja asiat alkaa tulla jo uniinkin. Tänään kävin Matin luona viimeisen kerran ennen kisoja. Jos en vielä ole sanonut, niin nyt sanon, että minua on lykästänyt ja kunnolla, kun olen saanut Matin valmentajakseni. Tuon rauhallisen, rauhoittavan, viisaan Gurun:)))

Minä osaan kyllä loistavasti hermoilemisen taidon, jos valmentajani olisi joku joka hötkyilisi ja vatkaisi suunnitelmia edes takaisin, tulisin hulluksi. Tämän päivän käynti selkeytti taas ajatukseni ja rauhoitti mieleni, huh helpotusta! 

Sain Matilta erittäin selkeät ohjeet viimeistelyviikkoon. Ruokavalio tiukistuu entisestään kisaviikon alusta. Viimeisen viikon ruokavalio onkin sitten tarkkaakin tarkempaa, suorastaan tiedettä:) Todennäköisesti on tiedossa "pientä" näläntunnettakin. Nälkä on vain nälkää ja sen jokainen kestää, mutta minulle haaste on enemmänkin dietin tuoma väsymys. Väsymys tuntuu tulevan "äkkikuolema"-tyyppisesti eli yhtäkkiä voimat vaan loppuu ja nukkumatti heittää kaameen raskaat unet päälle ja niistä herääminen on tosi työlästä. Nukun nykyään enemmän kuin normaalisti. Viimeistelyviikon treeni on pumppailu tyyppistä eli annetaan lihasten  palautua kovista treeneistä. Olen ollut aina huono venyttelijä, se on puhdasta tyhmyyttä ja tulevalla viikolla tilanne korjaantuu, treenien ohessa keskityn kunnon venyttelyyn. Poseerausta ja kävelyä ei voi liikaa harjoitella, joten se tulee kuulumaan entistä tiukemmin ensi viikon kuvioihin.Viikko tulee varmasti tuomaan omat haasteensa aikataulutusten ja jaksamisen kanssa, mutta onneksi minulla on nämä rakkaat ihmiset täällä kotona, jotka sitten auttavat ja jakavat ymmärtäväisesti kuormaani. On ne vaan uskomattomia!!

Aika kutkuttavalta on alkanut tuntua ajatus normaalista elämästä, mitä se sitten kenellekin tarkoittaa:) Minulle se tarkoittaa sitä, että ihan joka suupalaa ei tarvitse punnita ja voin lähteä, ihan vaan hetken mielijohteesta, ilman eväitä vaikka tapaamaan kavereita tai kaupungille shoppailemaan tai vaikka valvoa myöhään...ja nukkua pitkään. Ja tietysti sitä, että on voimaa ja iloa tehdä asioita, elää aktiivista elämää. Urheilijan elämää tulen ehdottomasti jatkossakin elämään, eikä laji tule muuttumaan eli ruokavalio ja treenaaminen tulevat kuulumaan elämääni kiinteästi, mutta onneksi niissä normaalitilanteessa löytyy kuitenkin sumplaamisen mahdollisuutta diettikauteen verrattuna enemmän. Täytyy myöntää myös se, että en tunne tällä hetkellä olevani se "penaalin terävin kynä", jotenkin tuo muisti ontuu välillä aika kiitettävästi...mutta mitäpä minä muistilla tekisinkään:) Kunhan sisälukutaito vielä  säilyisi, niin annettujen kirjallisten ohjeiden noudattaminen onnistuu kyllä:))

Kävin avauttamassa reisien lihaskalvot jälleen kerran samaisella Tampereen matkalla Marko Panulla. On se vaan kovaa hommaa. Mielestäni omaan suhteellisen korkean kipukynnyksen, mutta lihaskalvojen avaaminen on siitä huolimatta todella tuskaista. Ehkä voisin itsekin tehdä asialle jotain eli opetella sen venyttelyn jalon taidon, niin ei menisi reidet ihan tuollaiseen kuntoon ja kipukin varmasti olisi siedettävämpää.

Bikinit kävin sovittamassa Biancanevessa, en saanut niitä vielä mukaani, koska halusin niihin vielä vähän lisää bling blingiä. Nyt niistä tulee aivan omanlaiseni, olen niihin oikein tyytyväinen. Posti-Pate tuo ne minulle viimeistään maanantaina, kivaa, pääsee hypistelemään!!

Näissä tunnelmissa täällä tällä kertaa, edessä enää kaksi kovaa treeniä (selkä/vatsat ja rinta/hauis)!

Ai niin, kävin tänään jo valitsemassa Lappeenrannan kisojen jälkeiset karkit. Kyllä muuten tuntui kummalliselta olla valikoimassa irtokarkkeja, kun sitä ei ole tehnyt muutamaan kuukauteen, oikeastaan tuntui aika syntiseltä:) En oikein edes muista mitkä on hyviä, luotin kuitekin suklaaseen ja salmiakkiin.

Peli kovenee

Noniiin, se olisi sitten kaksi kokonaista viikkoa jäljellä Jyväskylän kisoihin!!

 Dietti alkaa painamaan jalkaa ja mieltä ja kaikkea:) Haasteena on tietenkin vetää treenit samalla draivilla kuin aina ennenkin ja se vaatii nyt ennen kaikkea päätä. Sitä kyllä löytyy, mutta treenien jälkeinen elämä onkin sitten tuskaista ja väsymyksen täyteistä olotilaa. Nyt otetaan oikeasti naisesta mittaa! Treeneissä lihaskipu on erilaista, tuskaisempaa kuin ennen ja sitä on yksinkertaisesti vain nyt siedettävä. Mikä ei tapa, se vahvistaa..tai jotain.

Huomaan, että hermo ei kestä oikein mitään ylimääräistä, asioiden suunnittelu on vaikeaa, kun ei jaksa keskittyä mihinkään mikä vaatii ajattelemista. Meille naisillehan on luonteenomaista tehdä montaa asiaa kerralla, mutta nyt se ei enää onnistu...yksi tehtävä kerrallaan ja sekin vie aikaa:)

Onneksi nyt alkoi kesäloma, se on aivan oikealla paikallaan. Nyt on tärkeää keskittyä vain tähän projektiin, muuhun ei ole tarpeen käyttää rajallista virtaa.

Kuulostaa varmasti kamalalta valittamiselta, mutta ei tuo ole koko totuus. Hyviä hetkiä on vielä paljon ja aamut on täynnä virtaa, virta vaan loppuu salin myötä. Olen ylpeä itsestäni, että pystyn vetämään salit edelleen täysillä, asennetta löytyy, koska tämä harrastus on kuin minulle luotu, rakastan salitreenejä!

Nyt ensimmäisen kerran huomaan, että minulle on alkanut ilmaantumaan mielitekoja ruokaa kohtaan. Kaupassa vilkuilen sellaistenkin tuotteiden perään, joita en normaalisti edes söisi. Kohta jo elävä lehmäkin saa kuolan valumaan, apua:) Ruuat ei anna enää oikeastaan hetkeksikään täyttä tai edes täydehköä oloa, se tuntuu turhauttavalta.

Kun aikoinaan päätin lähteä tähän projektiin, halusin nähdä onko minulla vahvuutta vetää tälläinen setti läpi ja nyt, vaikka peli kovenee päivä päivältä, sisuni myös kasvaa. Olen oppinut tuntemaan itseäni ja vahvuuksiani aivan erilailla kuin koskaan ennen. Olen vahvempi kuin olen luullut. Nyt tiedän, että päätänpä elämässäni mitä tahansa, pystyn mihin vain. Se on hieno tunne. Kisadietin läpi vieminen ei ole helppo asia, vaikkakin oma diettini on ollut todella helppoa näihin viikkoihin saakka. Tässä on oppinut miten valtavan tärkeä asia psyyke on salitreenissä ja toki myös tässä kokonaisuudessa. Salitreenit on välillä niin kovia, että rehellisesti on myönnettävä, että kahdesti olen saanut pari kyyneltäkin aikaiseksi sarjojen välillä.

Se on välillä tälläistä hiljentymistä ja latautumista...ja ei kun uuteen sarjaan käsiksi:)

Tulevalla viikolla menen Matin luokse ja katsomme viimeisen viikon ohjelman, tuolloin sali taitaa olla enemmän vain pumppailua. En tiedä vielä oikeastaan yhtään mitä viimeinen viikko tuo tullessaan, mutta sittenhän sen näkee. Bikinit on valmiit ja ne käyn myös hakemassa samalla reissulla. Pari viikkoa sitten kävin sovittamassa ne ja suunnittelimme koristelun niihin, jänskää hommaa:)

Tuskallisin ja pelottavin asia on tulevalla viikolla reisien lihaskalvojen avaaminen, voi taivas! Kävin pari viikkoa sitten ekan kerran ja silloin niitä "vähän paineltiin" ja todellinen avaaminen tapahtuu tässä muutaman päivän päästä. En uskalla edes ajatella kuinka kipeää se tekee, kun ne oikeesti avataan, kun pelkkä "vähän painaminen" aiheutti jo sellaista tuskaa, että ihan synnytyskivutkin tuli mieleen:) Reidet oli mustelmilla, mutta kieltämättä lihas oli pulleamman ja paremman näköinen jo heti hieronnan jälkeen. Tässä yhteydessä totesin, miten tärkeää olisi valita (=löytää) hyvä, asiansa osaava ja tästä lajista tietävä hieroja jo heti alku metreillä. Nyt olen sen löytänyt ja hän on Marko Panu, Tampereen Sykkeen yhteydessä. Nyt ei mene enää rahaa hukkaan turhiin  hierontakäynteihin.

Kilpailuun valmentava leiri Espoossa

Viime päivityksessä lupasin laittaa niistä Wolfin harjoituskisoista pari kuvaa, mutta unohdin eli tässäpä näitä. Kuten näkyy, hauskaa meillä oli :) Parasta näissä yhdessä puuhasteluissa on se, että olemme kaikki saman henkistä porukkaa ja ymmärrämme niin hienosti lajiin liittyviä koukeroita. Näissä piireissä ei tarvitse selitellä kenellekään jos kesken kaiken tulee ruoka-aika ja vetäisee eväät esiin. Eväiden sisällötkin on kaikille niin tuttuja ettei niitä tarvitse kenenkään ihmetellä. Toista se on muualla, aina on joku joka jaksaa hämmästellä sitä, miten "tuollaista" voi syödä päivästä toiseen. Dietillä kaikki ruoka maistuu aina niiiiin hyvälle, vaikka se nyt on "vain" sitä tonnikalaa tai kanaa, namia kuitenkin. Ei tässä kulinaristit ja ronkelit pärjää:)

                                               

Wolfilla meillä oli hyvin intensiivinen ja melko rankkakin pari tuntinen. Salissa oli ainakin 30 astetta lämmintä ja posetuksissa hiki virtasi naisellisesti pitkin rintaa. Tämä lienee esimakua lavalla olevaan kuumuuteen. Tuntuu aika haasteelliselta näyttää raikkaan naiselliselta, kun hikikarpalot työntyy väkisinkin esiin:)

Tänään, 5.8.12 olin Espoossa kilpailuun valmentavalla leirillä. Tämä oli toinen kyseinen leiri, jolle olen osallistunut, edellinen oli viime maaliskuussa. Nyt odotukset leirin annin suhteen olivat aivan erilaiset kuin ensimmäisellä kerralla. Ensimmäisellä kerralla en ollut vielä miettinyt t-kävelyä lainkaan ja opettelin vielä perus poserauksia ja tarvitsin niihin apua ja ohjeistusta. Tällä kertaa perusposet meni likimain jees ja t-kävelyyn sain  vinkkejä, joilla saan sen luontevamman näköiseksi. Eli  harjoittelu peilisalilla jatkuu armottomana:) On tämä kyllä aikamoista puuhaa, kun ei ole vielä mitään kokemusta itse kisaamisesta, täytyy vain yrittää kuvitella asioita sen perusteella mitä on nähnyt, kun on käynyt seuraamassa kisoja. 

Leirillä meitä oli aika paljon. Bf-aamuryhmässä, jossa itse olin, oli 12 kisaajaa ja iltapäivällä tuli vielä toinen bf-ryhmä ja bikinifitness tyttöjä, kaiken kaikkiaan ehkäpä 30-40 osallistujaa. Tiina Kasvi opetti meille korkkari kävelyä. Hienoja vinkkejä tuli! Kun katsoi Tiinan kävelyä, ei voi  muuta sanoa kuin, että se on helppoa, kun sen osaa:)

Leiriltä sai ihan kivasti työkaluja lavaesiintymiseen, mutta olisin ehkä vähän enemmän vielä kaivannut yksilöllisempää ohjausta ja arviointia. Tämä on kyllä ymmärrettävästi hankalaa toteuttaa, koska kisaajia on paljon ja aika on rajallista. Henki leirillä oli jälleen kerran kannustava, iloinen ja kaikin puolin positiivinen, kiitos kaikille järjestäjille ja osallistujille. Nähdään viimeistään Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja / tai Lahdessa:))

Arki jatkuu, rasva palaa ja lihas liikkuu. Tässä seuraavassa kuvassa on iki-ihana, uskollinen ja väsymätön aamulenkki kaverini Vilho. Vilho on 7 vuotias kääpiö villakoira. Kova urheilija se ollut  aina. Aamulla, kun kello soi Vilho menee jo tärisemään ulko-oven eteen, se odottaa niin hirveästi, että pääsee lenkille. Kesä aamut on upeita ja kieltämättä aamulenkkejä odotan minäkin, MUTTA en niin paljoa, että tärisemään alkaisin:)

Neljä viikkoa kisoihin!

Enää neljä viikkoa kisoihin. Hei, oikeesti?? Miten tämä aika meni näin nopeasti. Toki ymmärrän, että jäljellä on taatusti neljä kaikin puolin kovaa viikkoa. Voi, miten pelkäsinkään lähteä kisadietille. Ajattelin, ettei minusta kerta kaikkiaan voi olla sellaiseen suoritukseen. Kuinkas kävikään, hyvän valmentajan ja perheen tuella eteenpäin on menty rauhallisen iloisissa ja jopa ajoittain eufoorisen upeassa olotilassa. Olen voinut paremmin kuin koskaan ennen. Uskon, että se pohjatyö, joka tehtiin Matin kanssa jo vuosi ennen dietin alkua, auttoi todella paljon. Itseasiassa se on kivijalka tälle koko asialle. Vuosi ennen kisadietin alkua, opettelin punnitsemaan ruokani ja rytmittämään koko elämäni uudelleen. Opettelin eväiden oton mukaan joka paikkaan, karsin kaiken turhan pois päivistäni, aloin nukkumaan säännöllisesti, opettelin salitreenit ja tutkailin itseäni suhteessa tekemisiini.

Kun tämä varsinainen dietti sitten alkoi, kaikki oli niin helppoa, kun mitään varsinaista uutta ja ihmeellistä ei enää tullut. Olin jo oppinut kurinalaisen suhtautumisen ruokaan, treeniin ja kaikkeen muuhunkin. Lähipiirini oli myös jo oppinut, että me olemme ns. helppoja vieraita, meillä on aina omat tarjoilut mukana, vain kahvit otetaan talon puolesta. Ne kyläpaikat, joissa ei tälläistä elämää pystytä milläänlailla ymmärtämään, on jätetty pois. Ei kaikkien tarvitse ymmärtääkään tälläistä, enhän minäkään voi ymmärtää välttämättä muiden tapaa elää. Jokainen tamplaa tavallaan:)

Tässä dietillä ainoa suuri muutos on oma kroppa. Miten hienosti se toimii ja reagoi erilaisiin muutoksiin ja ärsykkeisiin. Olen oppinut arvostamaan itseäni, terveyttä ja kroppaani aivan uudella tavalla. Ulkoiset muutokset eli lihakset esiin läskin alta, on ollut huikea. Pää ei kerta kaikkiaan ehdi mukaan tässä muutosvauhdissa. Koen itseni edelleen saman näköiseksi kuin ennenkin, mutta valokuvat kertovatkin aivan muuta. Olen monen monta kertaa häkeltyneenä katsonut uusia kuviani, olenko oikeasti tuossa? Olenko käynyt noin pieneksi, onko mulla sittenkin tuonkin verran lihasta?? Siis pää ei vaan ehdi tajuamaan näin nopeita muutoksia. Olen ihan fiiliksissä; hei, me voidaan vaikuttaa omaan terveyteen, hyvin vointiin ja ulkonäköön!!!

Pari päivää sitten työpaikan kahvihuoneessa virisi jälleen kerran keskustelu tästä minun tavoitteestani ja kerroin millaisia muutoksia tämä prosessi on aiheuttanut elämässäni, siis muutoksia käytäntöjen tasolla. Yksi työkavereistani kysyi, onko kisat oikeesti tuon kaiken vaivan arvoista? Niin, onko? Vastasin että ON! Eikä kyseessä ole vain kisat! Lava on kaiken tämän huipentuma ja mittari, mutta tämä matka kohti lavaa on parasta. Tämä on elämäntapa, joka jättää taatusti pysyvät jälkensä. Tämä taival kohti lavaa on ollut upeinta aikaa elämässäni. Tässä on otettu ja (otetaan vielä) mittaa omasta sisukkuudesta, voimasta, halusta jne. Tämä matka on opettanut niin paljon. Vaikutukset laajemminkin on meidän perheessä ja lähipiirissä todettavissa. Mieheni, joka on satasella mukana tässä ja käytännössä  toimii ns. lähivalmentajanani, on saanut itsekin upeita tuloksia aikaan. Tyttäreni on innostunut salitreenaamisesta ja syö terveellisemmin kuin moni teini tänä päivänä. Jensku osaa suunnitella omaa syömistään jo hienosti; kerää lautaselleen proteiineja ja hyviä hiilareita kuin konkari. Laihuus ei miellytä kenenkään silmää, siitä on puhuttu paljon. Haluan antaa lapselleni tietoa, jonka avulla hän voi omilla valinnoillaan pitää itsestään ja terveydestään huolta. Mikä sen arvokkaampaa perintöä voisi ollakaan kuin terveys.

Tässä on kuva vielä Wolfilla järjestetyistä harjoituskilpailuista, jotka pidettiin 29.7.12. Niistä jäi niin hyvät muistot ja oppi paljon poseraukseen liittyviä asioita. Huomenna 5.8.12 on Espoossa IFBB:n järjestämä kilpailuun valmistava leiri ja sinne tietenkin osallistun. Leirikuulumisia kerron sitten myöhemmin:)

Jonkin verran tässä on tukena lisäravinteita:D  Kaikki niin tarpeellisia!

Fitnestä koko viikko

Selkä on tässä  reistaillut ja siksi treenejä vähän jouduttu muuttamaan ja muokkaamaan. Olkapääkin kipeytyi kovasti, ihan joutui valvomaan yönkin sen takia. Tuntuu, että näitä vaivoja tulee aina treenikierron neljännellä viikolla eli viides viikko = kevyt viikko on siis enemmän kuin tarpeen ja aivan oikeassa paikassa.

Puolivälissä viikkoa ajoimme Tampereelle ja kävimme Jyrkin kanssa testaamassa Wolf Fitness Clubia. Aivan upea paikka treenata!!! Siellä tulemme käymään tulevaisuudessakin, kun on asiaa Tampereelle. Vedimme siellä kovan jalkatreenin ja seuraavina päivinä kävely olikin melkoisen tuskallista, kiitos kunnon "pysty" hackin. Jyväskylän  Elixialta moinen ihanuus puuttuu.

Wolfin jälkeen menin Matin tsekkaukseen ja sain mukavaa palautetta. Huoleni jalkojeni  pehmeydestä alkaa osoittautua turhaksi, olin sulanut hyvin. Onneksi, koska muuten Matti olisi vienyt minulta riisit kokonaan ruokavaliosta. Se olisi ollut aika pelottava ajatus:) Tälläkin ruualla on nälkä ja tulee voimattomia olotiloja. Nyt ruuista karsittiin vain noin 200 kcal/päivä eli hedelmien syönti loppui.

Kyllä sen huomaa, että hiilaritasot on melko matalalla, koska voimattomuus-hetkiä tulee ajoittain. Hienoa on se, että vaikka joku päivä on huono, seuraava voi olla ihan tosi hyvä-voimainen päivä ja täynnä elämän iloa. Olen huomannut, että jos pidän itseni kiireisenä, nälkää ja väsymystä ei tule niin helposti.

Nyt oli mahtava loppuviikko. Matin luota jatkoimme matkaa Helsingin seudulle ja kävimme siellä sukulaisten luona. Kävin tervehtimässä vanhaa mummoani Laakson sairaalassa. Mummo on 93 vuotias hieno rouva. Muisti häneltä on mennyt likimain kokonaan, mutta muuten voimia ja iloisuutta tuntuu olevan. Suloinen, pieni mummo:) Oli hienoa nähdä sukulaisia pitkästä aikaa.

Asuttauduimme pariksi päiväksi Sokos hotelli Flamingoon ja treenasimme kyseisessä Elixiassa(mikälie sen virallinen nimi onkaan). Sali oli perus-Elixia eli siisti, hyvin ilmastoitu ja tutun tuntuinen paikka treenata. Aamu aeroobiset oli kätevää hoitaa heti herättyä Elixialla, ei muuta kuin pari kerrosta alaspäin hissillä ja sali oli siinä, voi helppoutta ja nopeutta!

Mielenkiintoista on aina dietin noudattaminen muualla kuin kotona. Hotelli aamupala on aina ollut minulle tärkeä asia, nyt se ei voinut tietenkään toteutua normaalisti. Normaalisti syön kieltämättä kuin hevonen kyseisessä tilanteessa. Nyt minulla oli tarkkaan punnittu pussi mukana, joka sisälsi kaurahiutaleita, vehnäleseitä ja suolaa.  Laitoin hiutaleet lautaselle, kuumaa vettä päälle ja pariksi minuutiksi mikroon ja kas kummaa, sieltä valmistui "hotelli-aamiaiseni". Käsilaukustani löytyi pieni keittiö vaaka, jolla sain punnittua tarkan annoksen raejuustoa puuron päälle ja vielä oma kaloriton mehukeitto eväspullosta joukkoon ja se oli siinä: maailman herkullisin aamupala. Kahvia menikin sitten varmaan litra kyytipojaksi. Yllätyin, miten kätevästi kaikki sujui. Kyllä se niin on, että hyvin suunniteltu on yli puoliksi tehty:)

Viikonlopuksi siirryimme takaisin Tampereelle. Heti aluksi treenasimme Kalevan Elixialla. Hauskaa vaihtaa salia ja katsoa vähän millaista muualla on. Tämän jälkeen testasin suihkurusketusta seuraavan päivän harjoituskisoihin. Viikon lopun sää oli upea. Kuumaa ja kosteaa, ukkosmaisen lämmintä. Menimme vähän ihmistenilmoille illalla. Tampereella oli Kukkais-viikot, joten väkeä oli kuin pipoa joka paikassa. Istuimme Tillikan terassilla ja join ison Zeron jäillä. Aijai, kun se oli sitten herkkua!

Hyvin nukutun yön jälkeen heräilimme rauhassa, tänään ei tarvinnut tehdä edes aamu aeroobista. Kävimme taas aamiaisella ja sitten pääsinkin testaamaan mahdollista "kisakampausta ja meikkiä". Ja hyvä tuli:)

Sitten olikin edessä Wolfissa kyseiset poseharjoitukset / harjoituskisat. Olen jännittäjä ja esiintyminen on aina ollut vähän sellaista jännemmän puoleista hommaa, joten tälläiset esiintymisharjoitukset on minulle täyttä kultaa, tarvitsen juuri näitä. Pari tuntinen meni nopeasti. Sali oli kuuma ja poseraukset saivat aivan hien virtaamaan pitkin rintaa, kovaa hommaa:) Ensin kävelimme ja sitten otimme perusposet, joiden jälkeen kävimme tarkkaan kisatilannetta läpi harjoitusten muodossa. Yleisöä oli jonkin verran koko ajan, mutta lisää tuli kun aloitimme ns. kisat. T-kävelyä oli todella tarpeellista päästä tekemään yleisön edessä, koska tähän saakka olen harjoitellut pääsääntöisesti yksin kävelyä ja asentoja. Tämä päivä oli tuiki tarpeellinen, hauska ja iloa tuottava:) Nyt vaan etiä päin luottavaisin ja iloisin mielin.

No niin, nyt on sitten 14 diettiviikkoa täynnä eli tasan kuusi viikkoa edessä kisoihin. Jotenkin tuntuu aika ihmeelliseltä, että kisat ovat jo noin lähellä, kuusi vaivaista viikkoa aikaa saada itsensä kisakuntoon. Paljon ajattelen sitä, miten olisi hienoa, jos olisi enemmän lihasta esimerkiksi jaloissa ja olkapäissä..ja, ja, siellä ja täällä:) Mutta kai nuo ajatuksen vaan kuuluu lajiin, koskaan ei voi olla ihan tyytyväinen itseensä. Yletön tyytyväisyys itseensä olisi este kehittymiselle, aina löytyy parannettavaa. Tiedän kuitenkin omalla kohdallani sen, että olen taatusti tehnyt parhaani sekä salilla, että syömisissä ja kaikessa muussa. Olen noudattanut piirulleen ohjeita ja salitekniikoita pyrin hiomaan ja hiomaan, jotta treenit kehittyisivät aina vaan tehokkaammiksi ja tehokkaammiksi. Haluan, että lavalle noustessani tiedän, että olen tehnyt taatusti parhaani, tiedän etten ole antanut missään lepsuilulle tilaa. Menen siis näyttämään oman parhaani lavalle:)

Ajoittain kuusi viikkoa tuntuu kuitenkin pitkältä ajalta, mutta sen tunteen aiheuttaa alati kasvava nälkä ja sellainen voimattomuuden tunne. Nälkä ei ole niinkään ongelma, se on vain tunne, jota kyllä kestän. Voimattomuus, joka on varmasti seurausta nälästä ja alhaisista hiilareista, tuntuu ajoittain ongelmalta. Päässä lyö tyhjää ja muisti pätkii. Vielä muutama viikko sitten minulla oli virtaa vaikka kuinka paljon, nyt virtaa on juuri sen verran, että selviän saleista ja aeroobisista. Salitreeni vie paljon voimaa, siellä ei ole varaa antaa piiruakaan periksi. Salin jälkeen olen puhki ja salin jälkeinen ateria solahtaa mahaan, mutta tuntuu, ettei se siellä ole kuin hetken ja taas on tyhjä olo. Ehkä nyt on myönnettävä, että dietin työläin vaihe on alkanut. Niin, alkanut...mitähän ne tulevat päivät ja viikot tuokaan eteen. Mutta yksi on varmaa: PERIKSI EI ANNETA!

Tänään oli vuorossa selkätreeni ja se aloitettiin leuanvedolla:)

Nyt ollaan jo reippaasti yli puoli välin

Kolmisen viikkoa sitten kävin Tampereella tapaamassa valmentajaani,  tuolloin päädyttiin kiristämään ruokavalion hiilareita entisestään. Tämä teki sen, että ensimmäinen viikko "kiristyksen" jälkeen oli hieman vaikea. Oli nälkä ja väsyttikin normaalia enemmän. Ajattelin jo, että tästä se vaikeampi vaihe sitten alkaa., mutta onneksi tilanne korjaantui kuin sormia napsauttamalla. Ilmeisesti kroppa tottui viikossa matalampiin kaloreihin ja sain taas nauttia hyvästä ja reippaasta olosta. Aamuaeroobiset on jo tapa, joita ilman en edes haluaisi olla. Minulla on ollut niin hyvä onni tähän saakka ilmojen suhteen; joka aamu on ollut kaunista ja lämmintä, ei vielä yhtään sadetta...tuuria:)

Kävin tällä viikolla jälleen valmentajan kontrollissa ja hyvää kuului. Yläkroppa alkaa olla sopivan kuiva, alakroppa (odotetusti) saa vielä pienentyä, mutta aikataulussa ollaan oikein hyvin. Ruokaakaan ei vähennetty. Tällä mennään kaksi viikkoa ja katsotaan tilannetta uudelleen.

Olen kävellyt Elixian peilisalissa vähintää kerran viikossa noin tunnin ja harjoitellut poserausta ja T-kävelyä. Siinä kun tuijottaa aikansa itseään peileistä, alkaa tapahtua ihmeitä tuolla pääkopassa. Sitä näkee itsensä yhtäkkiä suurin piirtein norsuna ja kaikkea muuta kuin lavalle lähtijänä, ihan välillä pelästyy. Pää tekee kepposia ja siksi valmentajan rooli diettiaikana on korvaamaton. Viime käynnille menin täysin siinä uskossa, etten kerkiä saamaan jalkojani tiukaksi ennen kisoja, itku ei ollut kaukana. Olin kehinyt itselleni diettini ensimmäisen stressin ja kroppakin reagoi siihen nopeasti; nestettä kertyi kroppaan yli kilon! Maailman paras valmentaja Matti Halonen sai mieleni rauhoittumaan kertomalla faktoja ja tilannetta käytiin hyvin läpi. Nyt olen päättänyt jättää kaiken stressin pois, vältän viimeiseen asti stressaamista...yhtään mistään! Minulla on äärimmäisen ammattitaitoinen ja viisas valmentaja, voin siis olla huoletta:)

Tampereella järjestetään harjoituskilpailut 29.7 Wolfin salilla ja olen päättänyt osallistua niihin. Eipä paljon parempaa treeniä voi lavaesiintymiseen saada kuin sieltä. Onneksi on tuollaisia ihania ihmisiä, jotka jaksavat järjestää kyseisen kaltaisia tapahtumia:) Harjoituskilpailussa on mahdollista samalla testata kisaväriä, kampausta ja meikkiä.  Tulossa siis erittäin mielenkiintoinen päivä. Jänskättää jo valmiiksi:D

Hiuksiin vähän piristystä

11. viikko on käynnissä ja nyt on kyllä jo myönnettävä, että nälkä on päässyt yllättämään. Olen tehnyt aeroobiset edelleen pääsääntöisesti aamuisin ja tuolloin nälkä on ollut uskollisin "ystäväni". Hetken helpotus toki tulee lenkin jälkeen kaurapuuron ja raejuuston avulla. Aamupalan jälkeen pari tuntia menee hienosti, mutta sitten se alkaa taas nakertamaan...nälkä:) No, kaitpa siihenkin tottuu. 

Tänään minulla on ollut niiiiiiiiiin onnellinen olo. Sain maailman upeimmat hiuspidennykset. Pituutta pidennyksillä on 60 cm. Nälkä ja kaikki muu pieni harmi unohtui, kun sai keskittyä hiusprojektiin ja lopputulos on mitä ihanin. Tästä on hyvä jatkaa. Kisoista on tulossa kovat, ilmottautuneiden määrä on tällä kertaa ennätyksellisen suuri jokaisessa sarjassa. Kivaa, saadaan kunnon kilpailu!

Valmentajan luona käynti

Tänä aamuna kello soi kuudelta. Tiedossa oli melko tiivis päivä, joten oli noustava ajoissa. Olisi kyllä nukuttanut makeasti 14 tuntisen työvuoron jälkeen, mutta ei auta, ylös vaan. Kaurapuuro ja vitamiinit nassuun ja sitten punnitsemaan palautusjuomat ja latarit. Pakkasin kylmälaukkuun päivän ruuat tarkasti punnittuina rasioihin. Päivän suunnitelmana oli tehdä salilla jalkapumppi ja lähteä sieltä ajamaan kohti Tamperetta valmentajan tsekkaukseen sekä sovittaa kisabikinit Biancanevessa. Siinä sivussa veisimme vielä tytön ja kummitytön Särkänniemeen päiväksi hurvittelemaan.

Jalkapumppi on aina yhtä kiduttava ja tuskainen, se ei muutu koskaan mukavammaksi:D Aamupalan ja treenin välillä oli selvästi liian vähän aikaa, koska treenin aikana kaurapuuro puski väkisinkin ylöspäin. Tuli tavallista herkemmin huono-olo. Jalkapumppi menee aika rajusti aeroobiselle puolelle, palautukset sarjojen välillä on niin lyhyitä (45 sek), että edellisestä sarjasta ei edes hengitys ole tasaantunut, kun jo seuraava setti alkaa. Huh ja puh! Ei kovinkaan kaunista tai naisellista touhua:) Hikinen ja punainen nainen poistui treenin loputtua saunaan.

Sitten saikin istua kaksi tuntia autossa. Olo oli jälleen kerran niiiiiiin auvoisen ihana, ne on ne endorfiinit sellaisia:) Analysoin aina mielessäni jokaisen treenin minkä teen. Taas olin syvästi kiitollinen, että dietti ei ole vaikuttanut yhtään treenien sujuvuuteen. Luulin ennen dietin alkua, että jaksaminen salilla on suorassa vaikutuksessa ruuan vähenemiseen ja nälän tunteen lisääntymiseen. Eipä ole!! Vielä. Tästä asiasta keskustelimmekin tänään valmentajan kanssa. Treenit on vedettävä aivan kisoihin saakka täysillä, saavutetuista painoista ei lähdetä lipsumaan alaspäin, koska tällöin lihas luulee, että se voi pienentyä siihen kohdituvan rasituksen vähentyessä. Pelottavaa! Puhuimme myös viimeisten viikkojen väsymyksestä. Sitä on taatusti tiedossa, mutta sen kanssa täytyy vain oppia elämään. Psyykeen merkitys korostuu, etenkin treeneissä. On pystyttävä treenaamaan täysillä, vaikka keho huutaa armoa, lepoa ja ruokaa.

Nyt on menossa dietin 10. viikko ja tähän asti tämä on ollut lasten leikkiä, mutta tuleva ei varmasti enää leikkiä ole. Tulen tekemään parhaani, en jätä itselleni spekuloinnin varaa kisojen jälkeen. Teen kaiken täysillä, kaiken sen mitä vaaditaan parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Olipa kisossa sijoitus mikä hyvänsä, tiedän tehneeni parhaani ja voin olla vain tyytyväinen.

Valmentajan kanssa katsoimme poserausasennot huolella, pientä korjausta niissä vielä on. Onneksi elokuussa on kilpailuun valmentava leiri tiedossa. Viime maaliskuussa olin leirillä ekan kerran ja totesin sen todella hyödylliseksi. Leirillä käytiin pose-asennot hyvin tarkkaan läpi ja ne myös kuvattiin. T-kävelyä päästiin myös harjoittelemaan pienen "yleisön" edessä. Tällä kertaa menen leirille aivan eri mielellä, tuolloin kisoihin on aikaa enää vajaa kuukausi. Posetusten ja T-kävelyn täytyy tuolloin sujua erittäin hyvin.

Kunto oli valmentajan sanoin tiukistunut entisestään. Vielä on rasvaa, mutta niin sitä vielä pitää ollakin. Hiljaa hyvä tulee:) Paino on laskenut hyvin maltillisesti, mutta senttejä lähtenyt hyvin ja tämä yhtälö on toimiva.

Valmentaja tsekkasi myös ateriat tuleville viikoille. Lisäravinteista vain burnerin määrä nousi, muut pysyivät ennallaan. Ruuista riisiä vähennettiin 40 grammaan per ateria, herne-maissi-paprikat vaihtuivat pakastevihanneksiin, joissa hiilareita on alle 7% ja ateriakastikkeet (uncle Bens) lopetettiin. Eli makunautinnoista ei liene kannata edes haaveilla:D Palautusjuoman maun vaihdoin kyllä suklaaseen, se on herkkua! Seuraava käynti onkin jo nopeasti eli kolmen viikon päästä.

Biancaneve olikin muuttanut Tullintorin ostariin! Kokeilin sovitus bikineitä ja kävimme erilaisia mallivaihtoehtoja läpi ja tein päätöksen kankaasta. Kankaaksi valitsin hologrammi punaisen, se kolahti minulle ja koin sen omanlaisekseni. Koristelua en ole vielä ajatellut, sitä suunnitellaan sitten seuraavalla käynnillä, kun saan oikeat bikinini päälleni.

Kivasti on taas asiat edenneet. Tästä päivästä jäi ihan älyttömän hyvä mieli. Taas jaksaa eteenpäin, kaikki epäusko ja tuskailu tiettyjen ajatusten kanssa loppui, kun sain puhua valmentajan kanssa. Parasta Matissa on se, että hän ei hötkyile eikä hätäile, hän ottaa tilanteen haltuun ja ohjaa kaikki turhat ja rasittavat ajatukset pois. Matti on kullanarvoinen ihminen, alansa ammattilainen ja huippu tyyppi.

Aamu aeroobiset

Dietin alussa kirjoitin, että aamu aeroobiset ei välttämättä ole "mun juttu". Nyt täytyy kuitenkin sanoa, että taitaa ne sittenkin olla:) Mikä voisi olla mukavampi tapa aloittaa päivä kuin nousta reippaasti aamulla ylös ja lähteä kesäiseen auringon paisteeseen. Työvuoroni olen pääsääntöisesti toivonut iltavuoro painotteisiksi. Tämä mahdollistaa aamu aeroobisten toteuttamisen inhimilliseen aikaan eli klo 7. Aamut on olleet pääsääntöisesti upeita, aurinkoisia. Rakas villakoiranikin on jo aivan koukussa aamulenkkeihin, se ei malta syödä aamuruokaansakaan ennen lenkkiä, kova kiire vaan ulos:) Tyhjän mahan lenkki sillekin! Lenkin jälkeen kaurapuuron ja kahvin keittoon ja pieni hengähdys tauko, jonka jälkeen fillarilla salille.

Dietti on kohta puolessa välissä. Ihmeellistä, miten nopeasti aika menee. Parin päivän päästä on valmentajan luona käynti ja saan kuulla missä mennään ja miten homma on edennyt. Kiloja on pudonnut kolme, mutta senttejä esim vyötäröltä 6,5 cm. Olo on muuten hyvä, mutta olen huomaavinani pientä väsymystä enemmän kuin aiemmin. Päiväunet tulee otettua aina, kun se vaan on mahdollista. Nälkään oppii, se ei liiemmin ole vaivannut. Oikeastaan nälän tunne on pahimmillaan muutaman päivän ajan kun diettiä kiristetään, sitten siihen typistettyyn ruokamäärään taas tottuu. Jännä nähdä, miten valmentaja muuttaa diettiä ja treeniä seuraavalla käynnillä.

Elämä on ihmeellistä

Voi, miten mukavaa oli katsoa, kun oma nimi luki Jyväskylän kisoissa bf-tulokkaissa ja Lappeenrannan yleisessä sarjassa. Yksi etappi jälleen saavutettu ja lisää treeni ja diettaamismotivaatiota korvien väliin.

Oman nimen lukeminen kilpailijalistalla on minulle iso asia. Vielä 5 vuotta sitten en olisi kuuna päivänä uskonut nousevani lavalle, saati edes suoriutuvani päivittäisistä toiminnoistani ilman jatkuvia, piinaavia selkäkipuja. Ajatukseni rientävät vielä herkästi aikaan, jolloin kärsin etenevästä alaselänrappeumasta. Oireena oli iskiaskivut, jotka säteilivät kantapäihin saakka. Ensimmäiset oireet tulivat, kun oli 19 vuotias. Vaiva paheni hiljalleen vuosien myötä ja kolmen kympin tietämillä minulla todettiin kolmen välilevyn rappeutuneen kokonaan pois ja nikamien välissä oli jatkuvasti hermomassaa, joka aiheutti kammottavia kipuja. Kivut olivat ajoittain niin valtavat, että jopa pelkkä hengittäminen sai aikaan kunnon iskias oireet. Jouduin olemaan vähän väliä viikkojen sairaslomilla.

Diagnoosi saatiin magneettikuvauksella ja hoidoksi ehdotettiin selän jäykistämisleikkausta, jolloin iskiasoireilun luvattiin katoavan, kun hermot eivät joutuisi enää puristuksiin. En suostunut leikkaukseen. Pelkäsin, että leikkauksessa sattuu jotain, joka vain pahentaa tilannetta entisestään.

Magneettikuvauksen jälkeen menin fysiatrin vastaanotolle. Fysiatri kertoi, että hänen arvionsa mukaan pystyn tekemään sairaanhoitajan työtä maksimissaan 5 vuotta. Tuolloin elettiin vuotta 2005. Se oli aikamoista puhetta, samaan hengenvetoon fysiatri kehoitti minua hakeutumaan kuntoutukseen työterveyden kautta. En voinut uskoa korviani. Kuntoutukseenkin vielä!! En pystynyt näkemään itseäni missään kuntoutuksessa. Siinä istuin epäuskoisena tuolissa, puristin salikassin kahvoja kädessäni ja naurahdin lääkärille; "olen 35 vuotia ja sinä ehdotat minulle kuntoutusta", nauroin asialle....lääkäri ei nauranut. Minulle nousi sellainen jännä sisu pintaan. Ajattelin, että näytän tuolle ihmiselle, että mä teen töitä enkä tarvitse kuntoutusta, mä vielä näytän! Lähdin siitä ajelemaan kohti Elixiaa.

Aloin treenaamaan salilla enemmän ja kävin lisäksi ohjatuissa voimaharjoittelu-jumpissa. Kahvakuulaa yms. Aluksi kaikki oli hieman hankalaa, kun jumpissa en päässyt selkäkivun ja jäykkyyden vuoksi esim. selinmakuulta ylös kuin hitaasti kyljen kautta, kumartelut eivät onnistuneet lainkaan yms yms. Se ei ollut yhtään imartelevaa eikä notkean näköistä touhua:D Etenin hitaasti, mutta varmasti. Päätin, että teen kaiken, mitä vain itse pystyn tekemään. Koin voimakkaasti olevani vastuussa terveydestäni ja hyvinvoinnistani, tiesin että kukaan ei minua pysty vaivoissani auttamaan ja leikkaukseen en lähde.

Aktiivisen saliharrastuksen ansiosta aloin pikku hiljaa saamaan lihasta oikeisiin paikkoihin ja rangan nikamat luutuivat luonnon hoitamalla tavalla. Se oli hidasta, mutta tuotti tulosta. Hiljalleen kivut vähenivät, huomasin, että olin ollut kivuton kokonaisen viikon, sitten kaksi ja kolme...tuolloin uskalsin sanoa sen ensimmäisen kerran ääneen: minulla ei ole ollut selkäkipuja kolmeen viikkoon!!! Muistan tuon aina, koska pelkäsin sen sanottuani, että kivut palaavat ikäänkuin rangaistuksena ylenmääräisestä hihkumisesta:) Tästä alkoi parempi vaihe elämässäni ja nyt elettiin vuotta 2009.

Kun kivut loppuivat, minussa alkoi virrata aivan uutta energiaa. Teen edelleen sairaanhoitajan töitä ja niin sanotun kuntoutuksen olen hoitanut ihan itse salitreenien avulla. Sairaslomat on mennyttä elämää. Olen niin kiitollinen tästä uudesta mahdollisuudesta, jonka olen saanut. Kaikki tämä on intensiivisen ja suunnitelmallisen salitreenaamisen ansiota. Olen saanut terveyteni takaisin ja eipä tuo kropan ulkoinen muutoskaan niin huono ole:D Ja sitä paitsi fitness-elämä on parasta!!

Ei muuta kuin suomalaisella sisulla eteenpäin!

Juttuja ja kuvia

Onpas se aika taas rientänyt. Kirjoittaminen on jäänyt vähille. Työvuorojen lisäksi aikaa on löydyttävä 4-5 salikertaan, 6 tuntiin aeroobista ja poserauskin vie viikossa vähintään tunnin. Tässähän sitä on aikatauluttamista kerrakseen, kun kotiasiat ja muu normielämä on hoidettava. Mutta mukavaahan se on, ettei tarvitse istua sormia pyörittämässä, vaan saa elää kiireistä, ihanaa ja omanlaistaan elämää.

Tuossa reilu viikko sitten kävi pikkuinen haaveri salilla. Treenaan mieheni kanssa aina yhdessä ja työnjako treeneissä on rakentunut ajanmittaan toimivaksi ja tehokkaaksi. Kun toinen vääntää sarjaa, toinen varmistaa ja avustaa esim. pudotussarjoissa, pakkotoistoissa ja negatiivisissa. Kyseessä oli ns raskasviikko, jolloin treenipainot on niin raskaat kuin ikinä vaan pystyy tekemään teknisesti oikein. Olin tekemässä vinopenkkissä rintaa käsipainoilla. Olen juuri vähän aikaa sitten päässyt siirtymään 25 kilon painoihin. Jyrki varmistaa tässä liikkeessä kyynärpäistä, eli sieltä on helppoa avustaa sarjan viimeisiä liikkeitä pakkotoistoina. Olin työntämässä viimeistä eli kasia ylös, tunsin että nyt mennään äärirajoilla, vasemmasta kädestä petti tekniikka ja paino putosi laittialle, samassa oikea käsi petti ja käsipaino tuli naamalleni. Se rusahti silmien väliin, nenän varteen. Tuska oli kamala. Ryntäsin heti Elixian respaan ja sain kylmäpussin, joka auttoi kipuun. Paino ei onneksi pudonnut korkealta, mutta nenä turposi komeasti. Oli pakko lähteä käymään lääkärillä näyttämässä vammaa. Röntgeniä siitä ei kuulema kannattanut ottaa, koska turvotusta oli niin paljon. Pelkäsin, että nenästä tulee ihan vino, mutta taivaan kiitos selvisin vähällä. Vasen nenän varsi tuli tietenkin kauniin mustaksi, mutta väri palasi normaaliksi kuitenkin jo viikossa:) Nenän muotokin on suurinpiirtein normaali:)

Ennen tätä haaveria, en ollut koskaan edes ajatellut, että jotakin tälläistä voisi sattua. On ne painot ennenkin pudoneet käsistä, mutta nyt en ehtinyt hallitsemaan tilannetta mitenkään. Olemme muuttaneet kyseisessä liikkeessä varmistamista erilaiseksi eli Jyrki pitää käsipainoista kiinni, ei kyynärpäistä ja olen siirtynyt takaisin 22,5 kiloon. Pienemmillä painoilla pystyy kuitenkin tekemään puhtaampaa työtä, joten lihaskehitys ei siitä huonone.
   
Diettiviikko 7 on menossa jo hyvää vauhtia. Kiloja on tippunut vähän reilut 2, mutta vaatteet alkaa jäädä armotta isoiksi. Salilla jaksaa edelleen painaa täysillä ja muutenkin on uskomattoman energinen olo. Tämä on hienoa aikaa ja nautin siitä täysillä, koska energiatasot tulee dietin jossakin vaiheessa laskemaan varmaankin rajusti. Ajattelin laittaa pari kuvaa piristämään näitä kirjoituksia.